10 asiaa, joita et tiennyt minusta -aihe on taas aktivoitunut blogeissa. Rakastan sekä kirjoittaa että lukea kaikenlaisia listauksia, ja 10 asiaa -otsikko paljastaa bloggaajista yllättäviä, hauskoja ja arkojakin asioita. En esimerkiksi olisi uskonut, että WTD Nata on haaveillut lapsena pankkivirkailijan urasta tai ollut heppahullu. Ja Punavuori Gourmetin olutguru Anikó on vihannut olutta eikä edelleenkään pidä kastikkeista!
Yhden yllättävimmistä ja sykähdyttävimmistä paljastuksista teki Pastellia ja Pellavaa -bloggaaja. Hän kertoi sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriöitä, ja tämän jälkeen hän on puhunut masennuksestaan ja uupumuksestaan avoimesti.
Tuo paljastus pysäytti. Minä ja varmasti moni muukin ajattelee vilkaistessaan nopeasti supertäydellistä, valkoista sisustusblogia, että hohhoijaa, onpas siinä siloittelua, blogimaailma on nykyään niin pinnallinen jaadijaa. Bloggaajan paljastus sai minut kuitenkin pohtimaan, että kaunis blogi voi olla hänelle juuri se henkireikä, joka auttaa synkkinä hetkinä. Mikäs helvetti minä olen sitä arvostelemaan.
Päätin myös tehdä oman paljastuslistani, joka on sekoitus painavaa ja kevyttä, kipeää ja kepeää – ja tietenkin ruokaa.
1. En ole koskaan käynyt Lempäälän Ideaparkissa
Tämä tieto tuntuu hätkähdyttävän pirkanmaalaisia vuosi toisensa jälkeen. Se, että en ole koskaan käynyt Ideaparkissa, on vähän samanlainen juttu kuin jos paljasjalkainen helsinkiläinen ei olisi koskaan käynyt Itiksessä. Tai jos 80-luvun lapsi sanoisi, ettei tiedä, mikä on Tenavatähti.
En boikotoi Ideaparkia. Minulla vain ei ole koskaan ollut mitään syytä mennä sinne. Pellon keskellä sijaitseva hehtaarihalli ei kuulosta houkuttelevalta shoppailupaikalta. Tampereen keskusta on liikkeitä täynnä, ja suostun ajamaan keskustan ulkopuolelle vain todella hyvästä syystä. Mökkeily ja lentokentälle lähtö ovat parempia syitä kuin shoppailu.
2. Olen ollut huulikiiltokoukussa – pahassa
Olin vielä pari vuotta sitten järkyttävän riippuvainen huulikiilloista. Pelkkä huulten rasvailu ei riittänyt – minä tarvitsin kuolaista tahmeutta Lopulta tilanne eskaloitui siihen, että käytin huulikiiltoa myös öisin, koska en saanut muuten unta. Tyynyliinani olivat täynnä pinkkejä tahmajälkiä ja tunnustin, että olen Janica, huulikiiltoaddikti. Tarvitsen apua.
Nykyään yritän pärjätä suht matoilla huulipunilla ja huulirasvalla. Välillä tekee tiukkaa, mutta olen ylpeä kulkemastani tiestä.
3. Kadehdin vakavaraisia golf-eläkeläisiä
Vaikka vaikutan puuhakkaalta, olen sisimmässäni jumalattoman laiska ja mukavuudenhaluinen. Haluaisin katsella päivät pitkät Tyttökultia ja Matlockia. Tehdä ristikoita, käydä vesijumpassa ja kävelyllä. Keitellä kaffeet ja syödä tiikerikakkua. Olen todella kateellinen niille hyvin toimeen tuleville eläkeläisille, jotka voivat asua osan vuodesta Madeiralla ja osan Espanjassa, lueskella ja päivitellä nykynuorten kohkaamista.
4. Halusin lapsena sarjakuvapiirtäjäksi Disneylle
Olin kova Disney- ja Aku Ankka -fani. Piirsin sarjakuvia ja taisinpa huijata kavereilleni, että olin Disneyn palkkalistoilla.
Olin myös aika laiska piirtäjä. Halusin keskittyä mielenkiintoisimpiin päähenkilöihin ja heidän dialogiinsa. Taustojen, kuten auringon, pilvien, puiden ja talojen piirtäminen oli pitkäpiimäistä, joten painost- siis suostuttelin ystäväni Terhin piirtämään albumini puhtaiksi. Yhteistyömme koki kolauksen, kun Terhi oli vahingossa piirrellyt kukkia ja perhosia tarinaan, joka tapahtui talvella.
5. Fanitin Kikkaa ja leopardilegginseihin pukeutuvia naisia
Lapsena rakastin Kikkaa, Marilyn Monroeta, Jayne Mansfieldia ja pin up -tähtiä. Mitä valkoisempi tai mustempi tukka ja mitä enemmän huulipunaa, sen parempi. Olin 7-vuotiaana närkästynyt, kun Seiskassa esiteltiin maailman kauneimmiksi rankattujen naisten lista. Julia Roberts ja Christy Turlington, whaaat? Booriiing, eihän niillä ole meikkiä ja kireitä iltapukuja!
Ihailin myös Hannele Laurin ronskia roolihahmoa Hynttyyt yhteen -sarjassa. Leikin alle kouluikäisenä olevani Ritu-niminen nainen, joka pukeutui violettiin pörröneuleeseen ja leopardilegginseihin. Kuvittelin istuvani Kaukajärvellä Pub Kivitaskun tiskillä. Äitini piti leikkiä baarimikkoa, jolle tilitin vaikeaa suhdettani miesystävääni Harriin. Välillä röyhyttelin tupakkaa, siis imeskelin kyniä.
6. En opiskellut niitä aineita, joita olisin oikeasti halunnut
Tai no, en ainakaan kaikkia. Opiskelin yliopistossa pääaineinani puheviestintää ja tiedotusoppia, tein siis kaksi maisterintutkintoa. Sivuaineina luin sosiaalipsykologiaa, mediakulttuuria ja sitä sun tätä silppua, aika paljon kieliä, pari kurssia valtio-oppia ja hallintotiedettä, vähän sosiaalityötä, vähän kauppatieteitä.
Jos olisin opiskellut sitä, mikä minua kiinnosti eniten ja mikä on eniten minua, olisin lukenut myös kirjallisuutta, teatterin ja draaman tutkimusta ja historiaa. Olen sielultani kirjatoukka, runotyttö. Olen myös kivuliaan tietoinen siitä, miten vähän niitä asioita, joista sytyn, arvostetaan työmarkkinoilla.
Koska olen vähäosaisen perheen lamalapsi, mietin koko ajan lukiossa ja yliopistossa, mikä on järkevää, kannattavaa ja työllistävää. Eräänä keväänä hain puolivillaisesti Teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalle, mutta en päässyt edes pääsykokeisiin. Jos olisin ollut rohkeampi ja rikkaampi, olisin opiskellut taideaineita. En kuitenkaan sietänyt niiden työllisyysnäkymiin liittyvää epävarmuutta. Puheviestintä ja journalismikin olivat riskirajoilla.
Olen kuitenkin pärjännyt viestintähommissa mukavasti, joten opinnot eivät menneet hukkaan. En osaa tehdä hyvin oikeastaan muuta kuin siivota, laittaa ruokaa ja kirjoittaa, joten eipä noita ammattivaihtoehtoja kauheasti olisi ollut. En myöskään koe, että mikään opiskelemani asia olisi ollut turha. Tulevaisuudessa haluaisin opiskella janoamiani taideaineita. Olen kiinnostunut myös psykologiasta, arjen historiasta, ruokakulttuurista ja kaupunkisuunnittelusta.
7. Minulla on aika surkea itsetunto
Niiden, jotka tuntevat minut pintapuolisesti, on vaikea uskoa tätä. Olen melko avoin, rehellinen ja suorasanainen ja puhun paljon. Monien mielestä nämä ovat hyvän itseluottamuksen merkkejä. Minulle puhuminen on kuitenkin vain väline, joka kuljettaa ajatuksiani, ei egoni ilmentymä.
Huonoon itsetuntooni ei ole yhtä syytä, vaan se on monen tekijän summa. Olen hyvin herkkä, olin lapsena ja nuorena epäsuosittu, eikä elämäni ole ollut aina kovin auvoisaa. Olen myös liian ankara itselleni ja kova analysoija. Kaikki tämä johtaa herkästi ajatukseen ”olen paska”. Onneksi olen petrannut, hitaasti, mutta varmasti. Toiveeni ja tavoitteeni on se, että tuntisin viimeistään keski-iässä olevani vahva, arvokas ja riittävä.
Yritän olla suhtautumatta itsetunto-ongelmiini liian dramaattisesti. Kyse on loogisesta asiasta, kun ottaa huomioon persoonallisuuteni ja taustani. Ilahduttavaa on se, ettei heikkoon itsetuntoon tarvitse jäädä vellomaan ja voivottelemaan, vaan sitä voi vahvistaa.
8. Olen juonut purkillisen kinuskikastiketta yhteen menoon
Ei, en ollut silloin raskaana. Tämä tapahtui, kun olin noin 10-vuotias. Äitini oli ostanut jääkaappiin parin desin purkin kinuskikastiketta kakkua varten. Avasin tetran ja kulautin sen ykkösellä alas. End of story.
9. Rakastan mato-onkimista
Tämä tuntuu yllättävän ihmiset yhtä paljon kuin se, etten ole käynyt Ideaparkissa. En osaa nikkaroida mitään ja olen kaukana puuhailijasta, joka möyhii kasvimaata ja tuunaa omakotitaloa. Erätaitoni ovat surkeat.
Kalastus ja veneily ovat silti parhaita asioita, joita kesällä voi tehdä. Rakastan leppoisaa mato-onkimista soutuneveeneessä tai laiturinnokassa. On ihanaa katsella tyyntyvää järveä, kuunnella kalojen polskahduksia ja tarkkailla auringonlaskun sävyjä. Makean järviveden tuoksuiset kesäyöt ovat pyhiä.
10. Olen hukannut hammasrautani lumihankeen
Minulle tehtiin lapsena pitkä ja kivulias oikomishoito. Turpavärkissäni on ollut jos jonkinmoista rautakaarta, kuminauhaa, lukkoa ja mutteria.
Yhdessä vaiheessa kiinteät raudat irrotettiin, ja minun piti käyttää sellaista läpinäkyvää muovijuttua, joka painettiin kitalakeen, ja sen sai ottaa välillä pois. Menimme mökille talvella, ja leikin takapenkillä hammasraudoillani. Pyörittelin muovikaarta suussani, loksautin sen paikoilleen ja irrotin. You know, samalla tavalla kuin mummelit leikkivät tekohampaillaan.
Jotenkin siinä kävi niin, että kun avasin autonoven ja hyppäsin ulos, oikomiskoje irtosi suustani ja singahti lumihankeen. Etsin sitä itku kurkussa, mutta läpinäkyvää muovirenkulaa oli vaikea löytää lumesta. Olin jo menettänyt toivoni, ja mietimme vanhempieni kanssa, kuinka paljon uuden kojeen teettäminen maksaisi, kun ihme tapahtui. Löysin oikomisvehkeen hangesta juuri, kun olimme lähdössä kotiin!
Että semmoista
Kaiken tämän lopputuloksena minulla on kauniin suora hammasrivistö. Tienaan leipäni toimittajana ja olen edelleen sitä mieltä, että Kikka oli aliarvostettu nero. Rakastan Umberto Ecoa ja Jean Rhysiä, viihdyn ihmisten seurassa, mutta kuitenkin eniten itsekseni. Hankalaa. Tykkään suolaisenmakeista ruoista, kuten kinuskista tai pehmiksestä Mäkkärin ranskalaisten kera. Ja haluaisin vain katsella Matlockia villasukat jalassa, päivitellä nykymaailman jumalatonta menoa. Oevoevoe.
Entäs sinä?
Mä aloitin yliopisto-opinnot nimenomaan kirjallisuudenopiskelijana (yleinen kirjallisuustiede), mutta panikoiduin heti ekan vuoden puolivälissä ja hain kipin kapin opiskelemaan valtio-oppia, jonka aloitin seuraavana syksynä. (Ja kaveriksi tiedotusoppia ja hallintotiedettä, jotta saisin myös töitä.)
Kirjallisuustiede oli ihanaa, mutta koska olen tällainen varmistelija, en uskaltanut jättää tulevaisuuttani taideaineen ja FM-tutkinnon varaan. Plus, koska kirjallisuus ja lyriikka ovat mulle intohimoasioita, huolestuin, kun en enää oikein kyennyt heittäytymään niiden pariin.
Liika analyyttisyys oli pilata rakkauden lukemiseen. Huh, onneksi pelastuin ja olen nyt kirjallisuusenthusiasti-YTM. 🙂
Toi on todella hyvä pointti! Olen välillä miettinyt, että ehkä on parempi kirjoittaa itse ja ahmia kirjoja kuin analysoida kirjallisuutta. Toisaalta tunsin itseni perkeleen tyhmäksi, kun Finlandia-voittaja Jukka Viikilä kertoi Teatterikorkeakoulussa opiskelun opettaneen hänet ”puolustamaan poetiikkaansa”. En hallitse tuollaista kieltä ja kuvastoa. No joo, voisihan sitä päteä itse jollain Taikaluoti-teorioilla ja Marshall McLuhanilla, mutta minulla on silti taipumus kansankielistää ajatukseni. Kaipa se johtuu toimittajantyöstä. Minä puhun omaan kirjoitustyyliini ja mielikuvitukseeni luottamisesta, en poetiikkani puolustamisesta.
Sekin muuten harmittaa, että vedin opinnot läpi suorittajamentaliteetilla. Olisi pitänyt nautiskella enemmän. Graduistakin tuli aika paskoja, koska mietin vain sitä, että ehdinhän saada ne valmiiksi ennen kuin opintotuki loppuu, ja eiväthän aiheet vain ole liian hörhöjä. Tosin ei meikäläisen aivoilla miksikään tutkijaksi oltaisi päädytty.
Koska muuten olet opiskellut? Ollaankohan me oltu samoilla kursseilla? 😀
1998-2008. 🙂 Eli aikas pitkän kaavan mukaan, kun tuli tehtyä töitä ja pari lastakin siinä opintojen lomassa. Osuuko samoihin vuosiin kuin sulla?
Mä kyllä nautiskelin opinnoista täysin palkein, ja keräilin huvikseni myös kaikenlaisia kiinnostavia perusopintoja kuten psyka, kansantaloustiede, naistutkimus ja hypermedia (!).
Tutkijaksi ei mustakaan olisi, olen turhan suurpiirteinen ja epäpedantti sellaiseen. Olin sitä paitsi katsellut tutkijan työtä koko nuoruuteni kotona lähietäisyydeltä, ja tiesin, että halusin jotakin muuta.
Osuupa hyvinkin, urakoin omat tutkintoni 2003-2012. Aloiti. Opinnot juuri silloin, kun opintoaikoja alettiin rajata, ja kun kävin töissä koko ajan, opiskelu oli välillä turhankin ilotonta puurtamista sillä ajatuksella, että eiväthän aika ja raha nyt vain lopu kesken. Tosin vuodesta 2009 eteenpäin kävin enemmän duunissa ja opiskelu oli lähinnä gradujen tekoa.
Joo, mäkin opiskelin aktiivisesti lähinnä vuodet 1998-2005. Sen jälkeen tein enää gradun ja jotain hajakursseja. Ja itse asiassa (oli pakko tarkistaa!) olenkin ottanut paperit ulos 2007 enkä 2008.
Että eihän siinä mennyt kymmentäkään vuotta! 😀
Voi morjens taas miten kivasti kirjoitettu! Samaistuin niin kohtiin 7 ja 9. Kiva oli myös tuo ajatus siitä, että blogin tekeminen voi olla jollekin sellainen henkireikä, että selviää ylipäätään. Ymmärrän täysin. Itse kamppailen lapsen sairauden kanssa ja välillä se tilanne on vaan niin hirveää paskaa, että päätin keskittyä näkemään kaunista kaikessa. Otan paljon kuvia totaalisen amatöörinä, mutta jos näen jotain kaunista ihan missä vaan, niin yritän kuvata sen muistoksi itselleni. Yksi sadasta päätyy johonkin someen. Lisäksi lopetin kaikenlaisten roskalehtien ja tekstien lukemisen, kuten Seiskan (tosin tätä en ole lukenut sen koommin kun ne perkeleet julkaisi naaman Lordin maskin takana. Sitä en antanut enää anteeksi), iltapäivälehtien ja tietenkin paljon facessa pyörivää tavaraa meni pannaan. Lähipiirissä olevien satunnaisten ankeuttajien kanssa ollaan yhtyksissä vain pakon edessä ja kaikki tämä siitä vapautuva aika korvataan siis keskittymällä kaikkeen kauniiseen. Kokkaan ja leivon ihan hulluna koska rakastan molempia ja inspiraatiota milloin mihinkin saan mm. sun blogista. Olen monet pöperöt kokannut sun viitoittamana. Yritän siis kai ehkä sanoa, että myös hyvä bloggaaja on juurikin tälläisen perusmuijan henkireikä. Monia olen yrittänyt lukea ja kannustankin lukemaan, koska sieltä löytyy sitten ne helmet itselle. Mä seuraan aktiivisesti mm. sun ja Emmin blogeja ja olen aina ajatellut, että vaikka meillä ei ehkä välttämättä hirveästi yhteistä olekaan, niin jokin siinä kuitenkin aina nappaa. Ja vaikka en tähän nyt erityisemmin listaakaan asioita, mitä et minusta tiennyt, niin tulihan tuossa muutama. Carry on, woman! Olet huippu!!
Voi Riikka kiitos, kiitos, kiitos. Ihanan pitkä, rehellinen, tunteikas ja avoin kommentti! Jos pystyn antamaan ”perusmuijan” elämään jotain, reseptejä, oivalluksia tai iloa, olen saanut suuria aikaiseksi. Koska eiköhän valtaosa meistä ole noita perusmuijia, jotka yrittävät sinnitellä arjessaan milloin kukkaistutusten, milloin Matlockin voimalla.
Mielestäni olet tehnyt tuossa tilanteessa ihan oikean valinnan. Oman lapsen sairaus on vanhemmalle jotain järkyttävän kalvavaa, koska lapsenhan ”kuuluisi” olla se terveempi ja nuorempi, jolla on koko elämä edessä. Lapsen sairaus murtaa ihan eri tavalla kuin vaikka oman vanhemman heikkous, koska lapsen sairaus tuntuu niin epäreilulta, jopa luonnonvastaiselta.
Ole siis häpeilemättä itsekäs. Ankeuttajat hittoon, kukkia ja pullaa tilalle! Kaikkea kaunista ja nautinnollista, joka keskittää ajatukset hetkeksi johonkin konkreettiseen asiaan, josta saat mielihyvää.
Mä olen istunut yhtä aikaa kanssasi tiedotusopin luennoilla, hukannut hammasrautani (juuri sen kitalakiasian, oksensin ja vedin vessasta alas vahingossa), kirjoittanut rauta-asiasta tällaisessa blogipostsuksessa ja kohtaan 7 samaistun täysin. 🙂 Piti tulla kertomaan tämä! 😀
OMG!!!! Nyt on kyllä niin monen tason sielunsisaruutta ettei ole todellista! Mä luulin olevani ainoa ihminen, joka voi hukata HAMMASRAUTANSA!!!!