Tampereen kauppahalli iltahalli

10 syytä rakastaa Tampereen Kauppahallia

Terveiset Tartosta! Täällä on taianomaista ja kultturellia, ja olen viettänyt yliopistonmäen kupeessa vuoden parhaita päiviä. Kaikista puistoista, patsaista, kirjakaupoista ja pannukakuista huolimatta on yksi syy, minkä vuoksi minua harmittaa aika paljon, etten ole tämän viikon perjantaina Tampereen Kauppahallissa.

Hallissa nimittäin järjestetään syksyn toinen iltahalli, josta kehittyy toivon mukaan jatkuva perinne. Ideana on pitää halli auki joka kuun ensimmäinen perjantai iltakahdeksaan asti. Shoppailumahdollisuuksien lisäksi luvassa on arjesta poikkeavaa ekstraa. Viime kerralla Chef Santeri pyöritti Valliuksen vihannespuodissa levyjä aitoon eastside-tyyliin. Neljän Vuoden kuuluisaa bouillabaissea pääsi hörppimään iltasellakin, ja halli oli koristeltu ilmapalloilla.

Tampereen Kauppahallin iltahalli
Tampereen Kauppahallin iltahalli
Tampereen kauppahalli iltahalli
Ulkomaanmatka kotikaupungissa

Nyt ohjelmassa on esimerkiksi MBakery-leipomon kakkubuffet, Nygrenin kalakauppa tarjoilee fish´n´chipsejä ja Juomapuoti Flinda avaa pysyvästi oman ”salakapakkansa”. Puodilla on siis jatkossa anniskeluoikeudet, ja olutta voi hörppiä ensimmäistä kertaa iltatorilla vaikka Nygrenin kalan ja ranujen kera. Taustalla on taas dj-musiikkia, joka luo pienellä vaivalla käsittämättömän paljon tunnelmaa.

Piipahdus viime kuun iltahallissa tuntui ulkomaanmatkalta. Halli oli täynnä väkeä, ravintolat myivät annoksia loppuun. Päätimme jättää illallisen kotona väliin ja teimme makukierroksen hallissa. Alkupalaksi tyttösen suosikkeja eli lihapullia Pyörykkäbaarissa, pääruoaksi Neljän Vuodenajan bouillabaissea ja viinilasillinen, jälkkäriksi porkkanakakkua Linkosuolla. Ostokset hoituivat lepppoisasti, kun ei tarvinnut stressata, ehdinkö haalia kaiken iltapäiväruuhkassa. Juustosopesta juustoja, Mama´s Cornerista viinirypälehilloa, Flindasta bisset ja Kauppahallin leipomosta ruisleipää aamuksi.

Me pidämme Tampereen sydämen elossa

Tiedättekös muuten, mikä oli ensimmäinen asia, jonka tarttolaisen majataloni isäntä esitteli minulle, kun ajoimme keskustan läpi.

Tietenkin Tarton kauppahalli.

Kaupunki kuin kaupunki, jos siellä on kauppahalli, se muistetaan aina mainita. Ja jokaisen kaupungin hallihan on tietenkin maailman paras ja uniikki, niin kuin se jokaiselle kaupunkilaiselle onkin. Tampere voi kuitenkin olla omasta hallistaan suorastaan leuhka. Sen lisäksi, että halli on muonittanut meidät jo vuodesta 1901 lähtien, se on Pohjoismaiden suurin kauppahalli.

Kyllä, Pohjoismaiden suurin. Se on hieno juttu, josta pitäisi olla ylpeä. Pelkkä ylpeys ei kuitenkaan riitä, sillä halli tarvitsee meitä nyt enemmän kuin koskaan. Ratikkatyömaa on verottanut asiakasmääriä, ja lisäpainetta luo kaupungin suunnitelma nostaa pysäköintimaksuja, sillä halli ei pysty kilpailemaan ilmaista pysäköintitilaa tarjoavien ostoskeskusten kanssa.

En kuitenkaan halua jäädä nyt jaanaamaan autoilusta, pysäköinnista tai ratikkatyömaasta. Asun itse työmaan keskellä, ja viime kevät oli astmaatikolle helvetillinen, kun katupölyn määrä räjähti. Mutta se ratikkatyömaa nyt on siinä. Se tulee myös poistumaan. Se, että istumme kodeissamme valittamassa Facebookissa työmaista ja paikallispolitiikasta, ei edistä kaupunkikulttuuria.

Haluan lähestyä asiaa positiivisen kautta. Miettiä, mitä minä voisin tehdä työmaista huolimatta, jotta keskustan yritykset pysyisivät hengissä, kunnes raiteet on asennettu. No, minä voin esimerkiksi käydä niissä yrityksissä sen sijaan, että tilaan tavaraa Wishiltä tai hurautan automarkettiin, kun sieltä saa niin kätevästi 24-packin vessapaperia ja pesukoneen (hypermarkettien puolustajien puheissahan kaikki ostavat jokaisella kauppareissullaan giganttisen kodinkoneen, joka pitää saada ajettua ovelta ovelle).

Koska minä en ole nyt Tampereella nauttimassa iltahallista, toivon, että mahdollisimman moni teistä menisi sinne. Listasin vielä herkullisia syitä motivaattoreiksi. Pidä nämä mielessä, käy hallissa ja muista hehkuttaa ulkopaikkakuntalaisille, että meillä on Pohjoismaiden suurin halli (ohjeita halli-sanan oikeaoppiseen lausumiseen löydät täältä).

1. Herkulliset tuoksut

Kauppahallin tuoksu on yksi vanhimmista ja voimakkaimmista tuoksumuistoistani. Siihen sekoittuu kalaa, makkaraa, kahvia ja leipää. Paras tuoksuttelupaikka on muuten hallin sivuovi. Pääset sinne, kun astut sisään tästä Kauppa-Aleksin ovesta, kävelet käytän päähän ja tulet pienelle sivupihalle, josta pääset sisälle halliin. Istahdapa joskus hallin penkille, sulje silmät ja nuuhki. Rauhoittaa kummasti.

2. Idyllinen miljöö

Nykyarkkitehtuuri ei tähän pääse. Kauppahalli on kuin satukirjan sivuilta. Siniset puodit, valot, ja värit ovat esteettinen elämys.

3. Elämys lapsen kanssa

Aina ei tarvita Hop Lopia, sillä voit astua lapsen kanssa kadulta suoraan satuun. Ja kuten kunnon tarinassa, täältäkin löytyvät suutari, leipuri Hiiva, kalakauppias Lohi ja vihanneksia pursuilevat kojut.

Tampereen kauppahalli iltahalli
Tampereen kauppahalli iltahalli
Tampereen kauppahalli iltahalli
Tampereen kauppahalli iltahalli

4. Palvelu ja parhaat tyypit

Suurissakaan marketeissa ei tahdo olla enää palvelutiskejä, ja kaupan läpi voi luistella ilman ainuttakaan sosiaalista kontaktia. Hallissa sen sijaan saa palvelua joka luukulla. Moni hallin kauppiaista on persoonia, jotka suorastaan kuuluvat katukuvaan. Vikaostoksia tulee tehtyä vähemmän, kun paikalla on myyjä, joka osaa kertoa, miten raaka-aineita kannattaa yhdistellä ja käsitellä.

Tampereen kauppahalli iltahalli
Tampereen kauppahalli iltahalli
Tampereen kauppahalli iltahalli

5. Valikoima

Vaikka hallin kaupat ovat pieniä, niiden erikoistunut valikoima päihittää monesti ostoskeskukset. Et saa täältä pesukonetta ja säästöpakkauksellista muroja, mutta Juustosopesta saat kiinnostavampia juustoja, Flindasta persoonalllisempia oluita ja Nygreniltä enemmän äyriäisiä kuin yhdestäkään jättimarketista.

Tampereen kauppahalli iltahalli
Tampereen kauppahalli iltahalli
Tampereen kauppahalli iltahalli

6. Ideat

Erikoistuneet valikoimat ja kauppiaiden vinkit saavat ainakin minun mielikuvitukseni lentämään. Hallissa en noudata orjallisesti kauppalistaa. Katson, mitä tänään on tarjolla, kuuntelen vinkkejä ja päivälliseksi voi syntyä jotain yllättävää. Hallissa vaeltelu on tuottanut muun muassa jo mainettakin niittäneen munakoiso-tryffelipastan ja sieni-salviapastan.

Tampereen kauppahalli iltahalli
Tampereen kauppahalli iltahalli

7. Tapahtumat

Iltahallin lisäksi liikkeet järjestävät muitakin häppeninkejä. Tsekkaa vaikkapa Juustosopen juustotastingit ja Neljän Vuodenajan erikoismenut.

8. Lähiruoka

Kauppahalli on sekä lapselle että aikuiselle hyvä tapa oppia, mistä ruoka tulee. Tuottajaa ei tarvitse selvitellä paketin kyljestä, sillä se osataan kertoa.

9. Ravintolat

Kauppahallissa pääset ruokamatkalle maailman ympäri. Aloita päivä Neljän vuodenajan eggs benedicteillä ja nauti lounaaksi ranskalaisen keittiön klassikoita. Tai miten olisi luomuravintola Leon poropasta? Wingsit Siipiveräjän kaupungin pienimmässä siipiravintolassa? Pikkulintujen viserryksen mukaan hallista saa kohta rameniakin!

Tampereen kauppahalli iltahalli

10. Kulttuurihistoria

Teitä revitään auki ja asvaltoidaan, kauppoja tulee ja menee. Halli on kuitenkin sykkinyt Tampereen keskustassa pian 120 vuotta. Muistan, kun kävimme vanhempieni kanssa kaupunkireissuilla hallissa leivoksilla, kun olin alle kouluikäinen. Joulukalat ja- lihat on haettu ties kuinka moneen tamperelaisperheeseen kauppahallista sukupolvien ajan.

Tämä on jotain niin älyttömän hienoa, että se on pidettävä hengissä. Me kaupunkilaiset voimme tehdä sen käyttämällä hallin palveluita. Tamperelaisille päättäjille taas sanoisin, että olisikohan nyt jo aika tehdä se kaupungin ruokakulttuuristrategia? Siihen voitaisiin sisällyttää esimerkiksi Kauppahallin suojeleminen osana tamperelaista kulttuuriperintöä.

Helsingilläkin on oma strategiansa. Ei kai me ny haluta olla tässä huanompia, kun meille on se ratikkakin tulossa. Okei, sata vuotta hitaammin kuin Helsingissä, mutta silti.

Oltaisiinko nyt pikkuisen nopeampia.

Hä?

 

 

 

 

 

 

2 Kommenttia

  1. Minna Vallius

    Ihana kirjoitus. Kiitos

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.