vegaaninen sieni-salviapasta

Kermainen sieni-salviapasta

Hyvä sienivuosi my ass! Tämä oli tunnetilani, kun patikoin sunnuntaina Vammalan metsissä. Tuntikausien etsinnän jälkeen saimme saaliiksemme peräti kolme herkkutattia.

En siis päässyt tuolloin jeesustelemaan somessa, miten ihanaa on hiljentyä sienimetsässä tärkeän äärelle ja keitellä meditatiivisesti tattirisottoa. Valittelin huonosta sienituuristani seuraavana päivänä Tampereen kauppahallin vihanneskauppias Minna Valliukselle. Olen nimittäin tehnyt tässä kivaa työkeikkaa ja käynyt paljon hallissa. Tein niin sanotun Insta-kaappauksen eli otin hallin Facebookin ja Instagramin haltuuni kahdeksi viikoksi ja olen esitellyt hallin omia suosikkejani.

Valitukseni oli sen verran surkeaa, että Minna lahjoitti minulle litran mustatorvisieniä. Ne sopivat kuulemma erityisesti pastaan. Ja kuten olette ehkä huomanneet, pasta on lempiruokani, arjen pelastaja ja viikonlopun juhlistaja. Sain niin älyttömän hyvää palautetta vegaanisesta munakoiso-saksanäpähkinäpastasta, että päätin tehdä taas vegepastan. Koska en käyttänyt juustoa, loin vegaaniseen pastaan täyteläisyyttä kaurakermalla ja pinjansiemenillä.

VINK: Jos sinulle riittää, että pasta on kasvisruoka, ei vegaaninen, voit käyttää margariinin sijaan voita ja kuohukermaa. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan kaurakermaa ruoanlaitossa. Siinä on samettinen, hieman makeahko aromi. Makeus syventää mausteita ja nostaa etenkin kasvisten makua hienosti esiin.

VINK VINK: Mustatorvisienet voi korvata suppilovahveroilla.

VINK VINK VINK: Salvia on voimakasta. Jos et ole tottunut makuun, yrttiä kannattaa lisätä vasta valmiiseen annokseen, vähän kerrallaan.

Kermainen sieni-salviapasta

6 annosta

  • 1 litra mustatorvisieniä
  • 1 keltasipuli tai 2 pientä salottisipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 desiä kaurakermaa
  • kourallinen tuoretta salviaa
  • 120 grammaa pinjansiemeniä
  • suolaa
  • pippuria
  • ripaus sokeria
  • iso nokare margariinia/voita/loraus hyvää oliiviöljyä kuullottamiseen
  • 500 gramma (tagliatelle)pastaa

  1. Esivalmistele ainekset. Perkaa sienistä mahdolliset roskat. Kuori ja silppua kelta- ja valkosipuli
  2. Paahda pinjansiemenet valmiiksi kuivalla pannulla keskilämmöllä sekoitellen. Nosta siemenet heti pannulta toiseen astiaan, kun ne alkavat saada väriä. Siemenet palavat helposti ja maistuvat kärähtäneinä todella pahoilta.
  3. Sulata paistinpannulla reilu nokare marganiirinia/voita tai suuri loraus öljyä. Kuullota kelta- ja valkosipulia pari minuuttia keskilämmöllä. Mausta ripauksella sokeria. Lisää sienet pannulle parissa erässä. Kuullota, kunnes sienten koko on kutistunut noin puoleen. Ne saavat olla napakoita, mutta älä kärvennä sieniä pieniksi, sitkeiksi suiroiksi.
  4. Lisää joukkoon kaurakerma. Anna seoksen porista miedolla lämmöllä, kunnes kerma on hieman paksuuntunut. Mausta kastike suolalla ja pippurilla. Nosta sivuun vetäytymään.
  5. Keitä suuri kattilallinen suolaista vettä. Lisää pasta kiehuvaan veteen ja keitä pureksittavaksi eli al denteksi.
  6. Siivilöi pasta. Sekoita pasta ja sienikastike tai asettele kastike pastan päälle. Viimeistele annos parilla lusikallisella pinjansiemeniä ja revi päälle salviaa.

vegaaninen sieni-salviapasta
vegaaninen sieni-salviapasta
Helppoja sieniherkkuja

Pidän sienistä, koska ne ovat herkullisia ja helppoja valmistaa. Teen yleensä yksinkertaisia sieniruokia, koska tämä metsän aarre ei kaipaa erityistä kikkailua.

Kuorelliset uuniperunat suppilovahverotäyytteellä on maailman perinteisin retroherkku – ja aina mielettömän hyvää. Jari Tervokin tykkäsi tästä ohjeestä Twitterissä!

Sienet sopivat kerman lisäksi myös happamaan makumaailmaan. Mausteinen sienipikkelssi säilyy hyvin vaikka joulupöytään. Todella hyvää suolaisten salaattien, kalan ja perunan kanssa tai sellaisenaan tumman leivän päällä.

Supppiksen ja mustatorvisienet kaltaiset tummat sienet kestävät tuhtejakin makuja. Tämä sitruunalla ja chilillä maustettu sienipasta sopii niille, joilla kerma ja sipuli tulevat korvista ulos. Voit lisätä joukkoon kovaa juustoa tai jättää pastan vegaaniseksi.

Sienet sopivat myös toisen syysherkkuni eli maa-artisokan pariksi. Artisokasta ja suppilovahveroista syntyy samettinen keitto, joka saa pikanttia makua sherrystä.

Etenkin keitoissa kannattaa huomioida, että kuivattujen sienten määrää suhteessa tuoreisiin on hankala arvioida. Tämä pulma tulee esille reseptin kommenteissa. Sienet ovat siitä vekkuleita ja ärsyttäviä, että sateisuus ja kasvupaikka vaikuttavat niiden makuun ja koostumukseen. Sateisina vuosina tuntuu siltä, että litrasta suppiksia haihtuu niin paljon nestettä, että keittiö on huurussa. Kuivat sienet taas ovat miedomman makuisia ja kovempia.

Summa summarum: jos olet epävarma, varaa sieniä vähän enemmän kuin ohjeessa on, jotta makua ja ruokaisuutta tulee tarpeeksi. Sienet menevät kuitenkin kypsennettäessä kasaan, joten hävikkiä ei tule, vaikka käyttäisit niitä varmuuden vähän enemmän.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.