munakoiso-saksanpähkinäpasta ohje

Tryffelillä maustettu munakoiso-saksanpähkinäpasta

Ihailen Hanna Gullichsenin pastaohjeita. Ne vaikuttavat aina niiin helpoilta ja nopeilta, mutta makumaailmat eivät ole sitä perinteisintä bolognesea ja tomaatti-basilikaa. Tapasimme viime talvena Vuoden kokki -kilpailun testimaistajina. Kiitin Hannaa ohjeista ja kysyin, mitä pastaa hän tekee useimmiten kotona. Yksi suosikeista on kuulemma munakoiso-hasselpähkinäpasta.

Munakoiso ja pähkinä, mmm, mikä täyteläisyys ja paahteisuus. Makupari jäi kytemään mieleeni. Halusin kehitellä siitä jotain omaa, ja nyt iltojen tummuttua ja viilennyttyä välähti. Omassa versiossani on saksanpähkinää ihan siksi, että sen murskaaminen on helpompaa. Makuero ei kuitenkaan ole valtava. Halusin virittää makumaailman pehmeän kermaiseksi. Lorautinkin mausteeksi tilkan valkoista tryffeliöljyä ja revin pastan päälle lempeää basilikaa.

Lopputuloksena syntyi aivan järkyttävän hyvä pasta. Haluan käyttää lempisanaani LÄSKINEN! Munakoiso on hyvin itketettynä ja paahdettuna kasviksista läskisin, etenkin, kun sen jättää isoiksi paloiksi. Reilusti hyvää oliiviöljyä, vähän tryffeliä ja pähkinöiden paahteisuus ja lopputulos on niin täyteläinen, että kermaa ei tarvita.

Olin tosin ostanut pienen palan kovaa luomujuustoa pastan päälle (parmesaania en osta tämän vuoksi). Totesin kuitenkin, että tämä toimii ihan tällaisenaan, vegaanisena. Käytä siis juustoa tai jätä pois, ihan oman makusi ja valintojesi mukaan.

VINK: Teen isoja pasta-annoksia, jotta ruokaa riittää pariksi päiväksi. Jos käytät vähemmän pastaa, yksi iso munakoiso ja noin 100 grammaa pähkinöitä riittää.

VINK VINK: Lisää tryffeliöljyä tippa kerrallaan ja maistele. Maku on voimakas, ja suurina määrinä tryffeli alkaa helposti tökkiä.

VINK VINK VINK: Kaupoissa on sekä musta- että valkotryffeliöljyä. Mielestäni makuero ei ole valtava, mutta valkoinen sopii paremmin kasvisruokiin, musta lihan ja tuhdimman safkan kanssa.

Munakoiso-saksanpähkinäpasta

6 annosta

  • 2 munakoisoa
  • 150 grammaa saksanpähkinöitä
  • 2 pientä salottisipulia tai 1 keltasipuli
  • 4 isoa valkosipulinkynttä
  • 1,5 teelusikallista tryffeliöljyä
  • laadukasta oliiviöljyä
  • suolaa
  • mustapippuria
  • pieni ripaus sokeria
  • pari kourallista basilikaa
  • 500 grammaa (tagliatelle)pastaa
  • pinnalle halutessasi kovaa juustoa tai vegejuustoa raasteena

  1. Leikkaa munakoisoista kanta pois. Leikkaa koisot pitkittäissuunnassa siivuiksi ja puolita siivut. Ripottele talouspaperin päälle suolaa. Lado munakoisoviipaleita, suolaa ja talouspaperia kerroksittain päällekkäin. Anna siivujen itkettyä ja valmistele sillä välin muut ainekset.
  2. Rouhi pähkinöitä pienemmiksi morttelissa, yleiskoneessa tai veitsellä. Kuumenna öljytön paistinpannu keskilämmölle. Paahda pähkinärouhetta sekoitellen, kunnes siitä alkaa nousta paahtunut tuoksu. Kaada rouhe heti viileälle astialle, sillä pähkinät palavat nopeasti ja jatkavat kypsymistään hetken lautasellakin.
  3. Kun munakoisoviipaleiden pintaan on noussut runsaasti nestehelmiä, puristele siivut varoen kuivemmiksi. Paista munakoisot useammassa erässä pannulla, runsaassa oliiviöljyssä. Käytä 1 – 2 pykälää keskilämpöä korkeampaa paistolämpöä. Anna siivujen paistua useampi minuutti molemmilta puolilta, sillä munakoiso saa olla tummaa. Näin sen maku on parhaimmillaan.
  4. Kuori ja silppua valko- ja salottisipuli pieneksi hakkelukseksi. Kuullota sipulisilppua keskilämmöllä pari minuuttia, kunnes se on kullankeltaista. Mausta sipuli ripauksella sokeria.
  5. Kiehauta suuri kattilallinen suolaista vettä. Keitä pasta hieman pureksittavaksi eli al denteksi. Siivilöi vesi pois.
  6. Yhdistä lopuksi pasta, munakoisosiivut, sipulisilppu ja paahdettu pähkinä. Lisää vielä oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Mausta lopuksi varoen tryffeliöljyllä. Koristele annos basilikalla.

vegaaninen munakoisopasta
vegaaninen munakoisopasta resepti
Muuta maukasta munakoisosta…

Munakoiso on yksi lempikasvikseni. Itkettäminen ja pitkä kypsennys vaativat vähän vaivannäköä, mutta kertaakaan se ei ole ollut turhaa. Lähinnä munakoisoa ja juustoa sisältävä La parmigiana di melanze eli munakoisovuoka on täydellinen lohturuoka sateiseen syysiltaan. Munakoiso-pinaattilasagne taas on tavallista lasagnea lempeämpi ja kermaisempi, parhaita koskaan tekemiäni kasvisruokia.

Läskisyytensä vuoksi paksu munakoisosiivu sopii burgerpihviksi. Kunnolla kärtsätty munakoiso ja savujuusto on ihana yhdistelmä! Kreikkalainen leivitetty eli saganaki-munakoiso taas on helppo snäksi tapaspöytään.

…ja vegaaniseksi muuntuvia pastoja

Noissa munakoisoruoissa on juustoa, joten lopuksi vielä muutama mehevä pastavinkki vegaaneille. Kukkakaali-cashewpähkinäpasta on kermainen ja tosi täyttävä. Tämän voimalla sotilaat ja varmasti Jussi Niinistökin jaksavat marssia. Myös nokkonen ja kaurakerma sopivat cashewpähkinäpastan täytteiksi.

Kikhernapasta sitruuna-voikastikkeessa muuntuu helposti vegaaniseksi. Korvaat vain voin margariinilla ja hunajan hippusella sokeria. Jostain syystä minun tekee tätä aina mieli, kun katson Unelmahäitä tai Temppareita. Helppoa, nopeaa ja jotenkin pornahtavaa!

 

4 Kommenttia

  1. Tryffeliöljy lisätty ostoslistaan! Mä niin vannoin, että alan tehdä enemmän kasvispastoja. Tämä menee ehdottomasti kokeiluun. Munakoisosta on tullut yksi suosikeistani.

    • Tryffeliöljy oli tän ruoan kallein aines. Kaksi munakoisoa maksoi muistaakseni 1,80 e, sipulit ei juuri mitään, vähän ”parempi” pasta 2,90 e, pähkinät Parrotin laaristakin vain ehkä 3 e ja tryffeliöljy 6 e. Tuli kolmen illan safkat, ja toi öljy on tosi riittoisaa. Pitää itse asiassa keksiä sille nyt paljon käyttöä, sillä se ei säily ikuisuuksia, ja minun makuuni riittää ihan vain pari tippaa. Tryffeli on vähän niin kuin korianteri tai ankanmaksa. Rakastat tai vihaat, ja jos annostus on liian suuri, viekoitteleva maku tukkii kaikki aistit ja menee överiksi. Mutta kun käyttää maltilla, tällä saa tavalliseen, halpaan kotiruokaan ja kasvissafkoihin pikantin vivahteen. Tuntuu jotenkin juhlavalta sanoa, että söin tossa tryffelipastaa. 😀 Ja vegaanisiin ruokiin tällä saa ”sen jonkin”, minkä yleensä luo voinokare, ja mitä ainakaan minun suuni ei saa pelkästä margariinista irti.

  2. Nyt oli kyllä niin hyvä pasta! Kiitos!!! Ihana löytö tää blogi& resepti

  3. Jee, voi kiitos, olen niin iloinen, jos maistuu!!!! <3

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.