Viime viikolla kävin vihdoinkin kunnolla syömässä Tapas bar sidreria Inezissä. Nordicin, Sohon ja muiden saman ketjun gastropubien joukossa Inez edustaa kepeämpää linjaa. Se ei ole tummalla puulla parkattu oluthuone, vaan kupliva istuskelu- ja illanviettopaikka. Kun baari avattiin pari vuotta sitten, jännitin, mahtavatko asiakkaat löytää hieman syrjässä sijaitsevan paikan. Onneksi ovat löytäneet. Viikonloppuiltoina yläkerta pullistelee väkeä, vaikka alakerta tuntuukin jääneen vähemmälle käytölle.
Vaikka niin voisi luulla, Inez ei ole puhdas espanjalaispaikka. Tapaksiin on lainattu makuja myös Meksikosta ja kaukaa idästä. Samalta listalta löytyy niin perinteistä Manchego-juustoa, mole-kastiketta kuin osterikastikettakin. Pääpaino on kuitenkin Iberian niemimaalla. Juomavalikoima on laaja ja mielenkiintoinen. Inezissä kannattaa maistella etenkin cavoja ja sherryjä. Mahtaakohan missään toisessa paikassa Tampereella olla näin mahtavaa sherryvalikoimaa?
Kun Inez avattiin, muistelen suhtautuneeni sen sisustukseen hieman ristiriitaisesti. Toisaalta pidän paikan kirkkaista väreistä, mutta samalla oranssit muovituolit ja yläsalin valkoinen hapsuverho ovat hiukan kliinisiä, varsinkin päivänvalossa. Alakerrassa oranssi-turkoosi väritys näyttää hyvältä, tunnelma on siellä muutenkin yökerhomaisempi. Mutta paikan henkeen sopisi yläkerran puolella hieman maanläheisempi tyyli. Terassi ei ollut auki vielä käyntimme aikaan, mutta se on ollut joka kesä pettymys. Tuntuu ikävältä istuskella tekonurmen päälle kasatuilla muovituoleilla Heineken-pressun takana.
Olen kuullut, että Inezistä on ainakin joskus saanut kovasti kehuttuja hampurilaisia. Nyt pidimme kuitenkin tapas-illan. Tilasimme jaettavaksi pienet annokset serrano-kinkkua, Manchego-juustoa, talonpojan salaattia, kanaa sambal-kastikkeella, lihapullia, pekonia ja taatelia, vasikanmaksaa portviinikastikkeella, kanaa mole-kastikkeella, tulisia riisipyöryköitä ja mestarin härkärullat (3-5,50 e/annos. Inezin tilaussysteemi on petollinen. Tätä lottokupongin näköistä läpyskää on vain niin mukava ruksia. Lisäksi tapakset ovat joskus todella pieniä, tyyliin kolme oliivia. Päätimme tilata kunnolla ruokaa, koska tämä oli päivällisemme.
Tarjoilija varoitteli, että ruokaa tulee sitten aivan valtavasti, jaksatteko todella syödä kaiken. Vakuutimme, että jaksamme, koska kumpikaan ei ollut syönyt koko päivänä juuri mitään.
Sitten niitä lautasia alkoi tulla. Ja niitä tuli. Ja tuli. Ja juuri kun luulin, että tässä ne olivat, kokki tuli pahoittelemaan, että maksassa kestää hieman pidempään, se on vielä tulossa. Ja niitä kuviakin tuli ja tuli ja tuli, joten koettakaa jaksaa.
Ai niin, tämmöinenkin annos tilattiin kaiken edellä mainitun lisäksi. Perunat & aioli & mojo rojo oli kaikessa yksinkertaisuudessaan mainio annos. Perunat oli paistettu hyvin, ja niistä maistoi, että nyt ei ole kyseessä mikään pakastepottu. Suosittelen lämpimästi, jos kaipaat pienen nälän vievää suolapalaa juoman kylkeen. Sekä valkosipulilla höystettyä aiolia että mausteista mojo rojo -kastiketta oli mielestäni sopiva määrä.
Kun ruoat saapuivat, tajusin, että emme tilanneet muita kasviksia kuin yhden salaatin. Eipä niitä kasvisvaihtoehtoja listalla ihan hirveästi ollutkaan, ainakaan kovin raikkaita sellaisia. Totesimme nopeasti, että suolaisen ja rasvaisen ruoan lisäksi menuu kaipaisi kevyitä annoksia. Esimerkiksi ananaksesta, melonista ja avokadosta voisi kehitellä jotakin kokonaisuuteen sopivaa. Suosittelen tilaamaan ison tapassetin kylkeen salaatin suurena versiona. Marinoitu punasipuli oli hyvää.
Paahdetun pekon kera tarjoillut taatelit olivat juuri niin kiherryttäviä kuin aina: makeita, suolaisia ja rasvaisia. Annoskoko vain ei ollut tasapainossa. Taateleita oli aivan liikaa pekoniin nähden. Olisin jättänyt niistä puolet pois.
Sambal-kana ei jättänyt kovin erityistä muistijälkeä. Suorasanainen kaverini kuvasi omaa suutuntumaansa sanoin ”vähän kuin olis heitetty joku valmis thaikastike kanasuikaleiden päälle”. Itseäni harmitti eniten se, että kana oli paistettu aivan liian kuivaksi.
Sen sijaan mole-kastikkeella maustettu kana kutkutteli makunystyröitäni. Kastike ei ollut liian hyökkäävä, vaan ennen kaikkea mausteinen. Kaakaon jälkeen alkoivat avautua muut maut, chili vasta viimeisenä. Annoksen kanssa tarjoillut tortillanachot vaikuttivat itse tehdyiltä, tästä isoa plussaa. Tämän kanan kypsyysaste oli myös paremmin kohdillaan.
Tässä vaiheessa suuni alkoi olla melkoisen kyllästetty voimakkailla mauilla. Härkärulla, joka herätti kaverissani ihania muistoja mummolan liharuoista, ei päässyt minun suussani oikeuksiinsa. Liha oli kuitenkin kypsytetty kärsivällisesti ylikypsäksi.
Kinkku ja juusto olivat taattua laatua. Aika tylsästi sanottu, mutta Manchegoa ja serranoa tulee syötyä niin usein, että yleensä en viitsi ravintolassa näitä tilailla. Nyt kuitenkin tilasimme, koska molempien intressit piti huomioida.
Kovasti odottamani maksa oli harmillisesti kypsennetty hiukan liian kypsäksi. Tämä tuntuu olevan toistuva ongelma paikassa kuin paikassa. Vain Tuulensuussa olen saanut lähes aina täydellisen mediumiksi paistettua maksaa. Portviinikastike oli parempaa kuin odotin. Viinin maku oli selvä, mutta ei liian hyökkäävä. Olen syönyt liian monta kertaa vetisiä viinikastikkeita, joissa ei juuri muuta olekaan kuin punkkua ja suurustetta. Tämä ei olleksi ollut sellainen. Visuaalisesti annos oli turhan koruton.
Suosikkiannokseni olivat tuliset riisipyörykät. Palleroissa oli ihanasti makuja, jotka erottuivat selkeästi toisistaan. Sitruunaruoho raikasti mukavasti friteerattua palaa. Toinen suosikkini olivat talon lihapullat. Muistot liisivät kolmen vuoden takaiseen Barcelonan-matkaan. Kastikkeessa oli runsaasti haudutettuja kasviksia, ja pullat olivat kunnon lihaa.
Saimme kuin saimmekin syötyä kaiken. Tässä todisteet:
Tosin sylkirauhaset alkoivat tässä vaiheessa hyräillä koko ajan voimistuvaa hoosianna. Kylläisyys ei kuitenkaan ollut vielä ehtinyt aivoihin asti, joten ruokaeuforiassa menimme tilaamaan vielä jälkiruoatkin. Minä otin pallon mango-melonijäätelöä ja kyytipojaksi lasin Romate Fino sherryä ( 6e/8cl ). Ystäväni otti suklaakastikkeen kanssa tarjoiltuja churroja.
Meitä palvellut herra piti minulle riemastuttavan luennon sherryistä tokaistuani ylimalkaisesti, että ”tekisi mieli jotain makeaa jälkkäriviiniä, vaikka sherryä”. Tämän oppitunnin jälkeen en enää koskaan erehdy kuvittelemaan, että sherry olisi vain digestiivi. Iberian niemimaalla sherryä voidaan juoda tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka koko aterian läpi. Herra suosittelikin meitä kokeilemaan muitakin yhdistelmiä kuin makeaa sherryä suolaisen juuston kanssa. Loistava tapas sherryn kaveriksi syntyy kuulemma perunamuusin jämästä ja kinkun palasta, jotka pyöräytetään pannulla voissa.
Jäätelöannos oli tyyliltään erittäin perinteinen, pallo jäätelöä annosmaljassa. Tosin hintakaan ei päätä huimannut ( 4 e ). Ystäväni churrot sen sijaan olivat elämys. Eurooppalaisella ruokatorilla tarjoillut, ”autenttiset” churrot ja ylihintainen Nutella eivät ole kyllä mitään näiden rinnalla. Churrojen koostumuksessa oli ihanaa sitkoa, pidin taikinasta paljon enemmän kuin tavallisista munkeista. Suklaakastike oli todella tummaa, enemmänkin syvää ja täyteläistä kuin makeaa. Kastikkeessa oli vielä reilusti appelsiinia, joka raikasti kokonaisuuden. Voisin joskus tulla tänne syömään churrot pelkkään makeanhimooni.
Vaikka tapasten koot olivat melko maltillisia, iski illalla melkoinen ruokakrapula. Kaikki annokset olivat sen verran suolaisia, rasvaisia ja mausteisia, että seuraava päivä tuli elettyä pelkillä marjasmoothieilla. Voimakkaat pikkuannokset toimivat, jos niitä nauttii vain suupalana. Mutta kokonainen ateria oli liian raskas. Kaikkia annoksia saa myös suurempina versioina. Mielestäni ainakin ison annoksen kyljessä pitäisi tarjoilla vaikka raikasta salaattia ja leipää. Ja kuten alussa mainitsinkin, listaa voisi monipuolistaa ja keventää.
Raskaudestaan huolimatta ruoat olivat hyviä. Joukossa oli elämyksiä, kuten churrot, monta tasaisen varmaa suoritusta, ja muutama pettymys, kuten ylikypsä maksa. Inez on kevyesti Tampereen paras tapas-paikka – tosin siksi, että täällä ei saa tapaksia juuri muualta kuin Saludista. Mitään äärettömän innovatiivista Inezin listalla ei ole. En kaipaa mitään tekonokkelaa kikkailua, mutta perinteisten kinkkujen, oliivien, juustojen ja lihapitoisten palojen joukkoon voisi kehitellä pari erikoisempaa ja raikkaampaa annosta.
Palvelu oli tällä kerralla aivan omaa luokkaansa. En ole koskaan saanut Inezissä huonoa palvelua, mutta tämä herra oli todellinen persoona, paikan sielu.
Kokonaisuuden arvosteleminen on nyt yhtä vaikeaa kuin tehdessäni väittelyä herättänyttä Le Pot -arvostelua. Inezin alakerta kaipaisi piristysruisketta ja terassi kasvojenkohotuksen. Palvelu on hyvää ja asiantuntevaa. Ruoka espanjalaisgenressä mukiinmenevää, mutta tavallisena pubiruokana kaupungin kärkeä. Juomavalikoima hakee vertaistaan, ja house/chill/lounge/latinomusiikki tuo kaivattua vaihtelua rokkikaupunkiin. Tehdäänpä siis näin.
Arvio: Ruoka 3 tähteä, kokonaisuutena ja illanviettopaikkana vahva 4. Mielivaltaisella matematiikalla lopullinen arvosana olkoon 3,6875490762838949.
EDIT: Kaverini muistutti minua vielä tärkeästä seikasta. Tsekatkaa Inezin drinkit! Listalla on aivan uskomattomia luomuksia. Join täällä talvella drinkin, jonka nimi oli Popcorn. Drinkki tuoksui ja maistui aivan paahdetulle popparille. Ei ehkä makunsa puolesta uusi suosikkini, mutta niin mahtavan häröä, että tätä on pakko hehkuttaa.
Viime kesänä terassilla ei ollut muovituoleja vaan valkoisesta vanerista kyhättyjä penkkipöytäyhdistelmiä ja niiden päällä räsymattoja. Erilaista, mutta ei nekään nättejä olleet.
Kiitos kun tarkensit muistikuvaani! Nyt muistankin nuo räsymatot. Ne ovat ideana ihan kivat, mutta muuten se terassi oli niin keinotekoinen, että eivät sopineet kokonaisuuteen. Matot sopisivat enemmän Telakan tyyppiseen paikkaan. Muistelen, että loppukesästä valkoiset rakenteet alkoivat olla ihan harmaat, koska väri imi kaiken katupölyn itseensä.