Hip hop -festivaali Blockfest satsaa tänä vuonna ruokaan. Tamperelaisen mukaan tarjolla ei ole vain perusmättöä tyyliin kuivahtaneet makkaraperunat, vaan Hälsans Kökin kasvisannoksia, Tapolan mustaa, Sticky Wingersin siipiä ja Top Chefin voittaneen Akseli Herlevin suunnittelema ”menu vaativampaan makuun”.
Edellä luetelluista innostuin lähinnä vain Herlevin menusta. En ole kuullut kauheasti hyvää Sticky Wingersistä, ja Hälsans Kökinkin kasvisruoat ovat eineksiä. Toivottavasti Tapolan pisteessä homma hoidetaan yhtä mallikkaasti kuin Tammelantorilla. Mustamakkara ei varmaan siksi säväytä, koska tamperelaisena saan sitä joka päivä lähes mistä tahansa. Mutta käykääpä ulkopaikkakuntalaiset joskus Tapolan kojulla Tammelassa. Se nopeus ja tyyli, jolla annokset paketoidaan, on ihan omaa luokkaansa, taidetta suorastaan. Samoin annoksen hinta-laatusuhde. Vitosella saa todella tuhdin makkara-annoksen hilloineen, eikä asioinnissa kestä mahdottoman kauan, vaikka jonot olisivat pitkiä.
Blockfest yrittänee ruoillaan profiloitua jonkinlaiseksi Tampereen Flow´ksi. Kuulostaa ihan ok:lta verrattuna viime kesänä luultavasti ainoan kerran järjestettyyn Love Festivaliin. Pyynikin ammattikoulun sisäpihalle yritettiin kovasti viritellä nuorekasta hipster-meininkiä. Oli Reginaa, Groove Armadaa ja ilokaasunmyyjiä. Mutta ruoka, se oli, no, oli. Haistan vieläkin nenässäni ne valkosipulissa pyöritellyt ruiskäivärät, joita alueella myytiin. Ja kuivaa, ylihintaista kebablihaa tietenkin.
Blockfestin vastine Flow´n ruokaisalle runsaudensarvelle on vaatimaton, mutta kuitenkin pieni piristys perinteiseen festivaaliruokaan. Ojjoj. Tuli mieleen Provinssi joskus 2000-luvun alussa. Oli makeaa, väljähtänyttä limuviinaa, lantiofarkut, indiepunkia ja teinilovesummer. Sinnittelin kolmatta päivää lähes syömättä. Minut oli ryöstetty nukkuessani, rahat ja pankkikortti menivät siinä rytäkässä. Lainasin kavereilta parikymppiä ja säästin joka euron visusti viinaan. Kolmantena päivänä olo alkoi olla niin heikko, että huojuin ruoka-alueelle ja pysähdyin ensimmäisen kojun kohdalla. Katselin silmät harittaen isolla wokkipannulla pyörivää, mustunutta ja rasvaista mössöä, josta törrötti makkaraslaisseja, pari kananmunaa, nuudeleita, minimaisseja ja outoja palleroita (epäilen, että ne olivat puuhelmet, kokki oli ehkä paistanut hankalaksi käyneen salibandynpelaajan). Yritin kysellä myyjältä, mitä ruoassa on, onko siinä punaista lihaa, onko kovin tulista jne. Myyjän hermot paloivat yli-innokkaaseen teiniin. ”SE ON PANNUA VITOSELLA SAATANA!”, myyjä karjaisi.
Tämä selvä.
Pannua vitosella saatana jätti niin voimakkaan muistijäljen, että sen jälkeen en ole juuri festariruokaa syönyt.
