Etsi kuvasta samppanjatryffeli

Rakastan suklaakalentereita. Takavuosina haksahdin ostamaan pari kertaa Fazerin kalenterin, joka oli pettymys. Pelkkää Fazerin sinistä hieman erimuotoisina nappeina, hintaa kuitenkin viisi kertaa enemmän kuin suklaalevyllä. Viime vuonna löysin tämän, ja taivas aukesi.



Lauensteinin kirjaa muistuttava konvehtikalenteri on yksinkertaisesti ihana. Ihan turkasestihan se maksaa, normaalisti Stockalla melkein 30 euroa. En ostakaan kalenteria valmiiksi marraskuussa, vaan odottelen pari päivää. Viime vuonna kalenterit myytiin puoleen hintaan muistaakseni jo kolmas päivä. Lisäksi on hauskaa aloittaa luukkujen availu pari päivää myöhässä. Ensimmäisenä päivänä saa vetää kunnon sokerihumalan hyvällä omallatunnolla, jotta saa kirittyä itsensä oikean luukun kohdalle.

Visuaalisesti kalenteri on tylsähkö. Odotin, että kuvitus olisi samanlainen kuin kansi, vanhanaikainen ja krumeluuri. Piirrosjälki näyttää ikävän hutaistulta, ja väritys on pliisun sinertävä. Annan tämän kuitenkin anteeksi, sillä luukkujen alta paljastuu ihanuuksia.




Jokainen kalenterin konvehti on erilainen. Itsenäisyyspäivänä ja aattona saa vieläpä kaksi konvehtia. Näitä luukkuja avaa mielellään, samalla tavoin jännittyneenä kuin lapsena. Onko tänään tarjolla viskikermaa vai samppanjatryffeliä, amarettomarsipaania vai pina coladaa? Ehkä appelsiinipraliinia tai vohvelinougat.

Täytteen selvittäminen onkin sitten oma operaationsa. Lauensteinin valikoimassa on toistasataa eri tavalla täytettyä ja koristeltua konvehtia. Katalogi tulee kalenterin mukana. Kyllä, luit oikein. Katalogi, jossa on noin 250:n konvehdin kuva ja tuotetiedot. Tämä suklaa on siis todellista slow foodia – ainakin, jos haluat ennen syömistä varmistua, millä makeinen on täytetty. Hommaa hankaloittaa se, että osa suklaista on todella samannäköisiä. Makeisten pinnassa oleva tähtikuviokin voi näyttää lähes identtiseltä. Selvitystyö kannattaa siis säästää rauhalliseen hetkeen kahvikupillisen kera.



Olen löytänyt niin paljon mukavamman tavan viettää joulua kuin hysteerinen siivoaminen ja korttitalkoot.

Ggggrrrrrrrr.

 

2 kommenttia

  1. Campasimpukka

    Tuo katalogi sopisi seinälle tauluksi 🙂

    • Savusuolaa

      Jos minussa olisi yhtään askartelijan vikaa, voisin koittaa rustata tästä sellaisin. Voisi olla aika hauska kehyksissä lasin alla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*