Food Stationin ravintolat julkistettiin: tuttua ja turvallista

Tamperen rautatieaseman uuteen tunneliin tulevat ravintolat julkistettiin tänään. Uumoilin jo aikaisemmin, että suuria yllätyksiä tuskin lienee luvassa, ja näinhän siinä kävikin. Arvasin, että Abu Fuad avaa uudelleen tässä liiketilassa, koska ravintoloiden joukossa lupailtiin olevan ”legendaarisia” tamperelaispaikkoja. Ja tässä kaupungissahan legendaarinen tarkoittaa yleensä vain mustaamakkaraa, kebabia tai siipiä.

Muutkaan ravintolat eivät erityisemmin sytyttäneet: Jussinhannan leipomon Sweet Bakery, The Burger Bar, Minetti Jäätelö, Zok Wok, Aseman grilli ja Delisushi. No ehkä Minettin jäätelöbaari on kiva saada kotikulmille. Veto on kuitenkin yllättävä, sillä Minetti on avaamassa suurta jäätelökahvilaa myös Koskikeskukseen.

Toisaalta olen ehkä nirsonpuoleinen. Onhan noiden peruskahviloiden ja grillimätön joukossa myös wok- ja sushipaikka, joita olen kaivannut Tammelaan. Delisushin olen testannut tähän mennessä kerran Koskikeskuksessa. Vaikutelma take awaysta oli okayish, vähän samanlaista kuin Stockan noutosushi. Pienen tutkiskelun jälkeen päättelin, että Zok Wokia alkanee vetää sama yrittäjä, joka pyörittää Z-ravintoloita eli Zarilloa ja Zipattaa. Zarillon hampurilaiset ovat paikan nuhjuisuudesta huolimatta todella hyviä hinta-laatusuhteeltaan. Zipatta on jäänyt jotenkin hahmottomaksi kotiruokapaikaksi.

Summa summarum, aseman ravintoloiden linja on yllätyksettömästi tuttua ja turvallista ruokaa nopeasti. Kaipa tällainen linja toimii hyvin rautatieasemalla, joka on kiireisten ihmisten läpikulkupaikka. Aseman mielenkiintoisin valopilkku on tällä hetkellä H & H Deli, josta saa yhdet kaupungin parhaat lounasleivät ja -salaatit. Mutta ei tämänkään kahvilan valikoima omaperäisyydellään hätkäytä. Haaveilin salaa, että tunneliin tulisi jotain kauppahallimaista meininkiä. Siis Armas-Pikaruokala, Berthan poikien bistro tai vastaavaa.

Asema olisi loistava kaupunki- ja ruokakulttuurin näyteikkuna. Tämä kattaus antaa Tampereesta kuvan aika geneerisenä kaupunkina, joka voisi sijaita missä tahansa Suomessa tai Pohjois-Euroopassa. 90-lukulainen kahvila- ja pikaruokakulttuuri tuntuu rantautuvan tänne vasta nyt, ja uusien ravintoloiden slogan tuntuu olevan aina ”pihvejä ja burgereita” tai ”kokoa oma annoksesi”.

Hmmm. Tulee mieleen lukioaika, kun Hämeenkadun varrella oli pari sen ajan mittakaavassa katu-uskottavaa kahvilaa. Niissä sitten lipitettiin lattea, tupakoitiin ja löhöiltiin kulmasohvilla, ”ihan kuin Frendeissä”. Mikään ei näytä muuttuneen. Johtuuko tämä siitä, että 90-luku on tullut muodissa takaisin, ja joka kulman takaa kävelee vastaan teinixejä, joiden mielestä sohvakankaasta tehty minireppu, kainaloihin vedetyt, huonosti istuvat Levikset, Pikku-Myy -tunika ja varsanjaloissa vapisevat maiharit ovat esteettisiä helmiä, joissa on asennetta.

Ei nissä ole asennetta. Ne näyttävät helvetin typeriltä.

 

2 Kommenttia

  1. Heaven Queen

    Kylläpä noita sushipaikkoja nousee nyt Tampereelle kuin sieniä sateella nimittäin keskustorille on tullut tai vähintään tulossa Itamae Sushi: http://itamaesushi.fi/info.html

    • Savusuolaa

      Oho, tuleekohan tämä sen Wrong Noodle Barin tilalle? Se ei jotenkin koskaan ottanut tuulta siipiensä alle, kerran kävin, ja olin silloinkin ainoa asiakas. Ja paikka näytti aina muulloinkin tyhjältä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.