Hans Välimäki avaa Tampereelle ravintolan

Siinäpä se uutinen, jonka bongasin tänään Tamperelaisesta. Mitäpä tässä voi sanoa, olen tosi innoissani, vaikka olenkin kuullut viime aikoina aika nihkeitä kommentteja Välimäen lippulaivasta, Chez Dominiquesta.

Välimäki lupailee Tamperelaisen jutussa ”helposti lähestyttävää” paikkaa, mutta kieltää, että ravintola olisi bistro. Ravintolasta tulee kuulemma koko kansan paikka, joka on jotain ihan muuta kuin Mansen muut ravintolat. Nyt kyllä kiinnostaa, mitä se muu voisi olla. ”Iloinen ja pirskahteleva”, lupailee Välimäki. Itse kaipaisin jonkinlaista Ravinteli Berthan ja Armas-pikaruokalan fuusioita, josta saisi hyvää lounasruokaa ja perinteisiä suomalaisia annoksia uudenlaisella, rohkealla tyylillä.

Ehkä helpompi on luetella, mitä en kaipaa enää Tampereelle. En kaipaa tänne yhtään pihvipaikkaa. Perinneravintolat plus Huber, Salud ja Stefan´s Stakehouse hoitavat jo tämän puolen. Ja ajattelen aina, että hyvän pihvin paistaa parissa minuutissa kotonakin, miksi söisin sen ravintolassa. En myöskään kaipaa tänne enää yhtään burger- tai siipiravintolaa. Siitä tuskin kuitenkaan on tässä tapauksessa pelkoa. Jos kyseessä on lounaspaikka, en kaipaa ravintolaa, jossa asiakkaan pitää kiikuttaa astiat itse johonkin helvatun kärryyn. Enkä kaipaa enää lisää torstaihernesoppaa, kinkkukiusausta tai jauhelihakeittoa.

Mielenkiintoista, jännittävää, jotain mukavaa, mitä odottaa. Lopuksi vielä krediitit Tamperelaiselle. Vaikka välillä jutuista huomaakin, ettei uusi päätoimittaja ole peritamperelainen, on uutisointi mielestäni piristynyt. Pieni paikallislehtemmehän on alkanut tahkota ihan skuuppeja. Ravintola- ja ruoka-aiheisia juttuja on enemmän kuin aikaisemmin ja se ilahduttaa kovasti.

 

5 Kommenttia

  1. Tämäpä olikin mielenkiintoinen uutinen. Mielenkiinnolla odottelen mitä on tulossa. Olisiko tietoa minnepäin Tamperetta tuo tulee ? ..tuossa jutussa ei mielestäni mainittu ravintolan sijaintia.

    • Ei mitään hajua. Mutta aloin heti ajatella sitä tyhjillään olevaa liiketilaa Hämeenkadun loppupäässä. Siinä oli aikoinaan ravintola El Toro. Tilaan ehdittiin avaamaan kiinalainen rafla ehkä kolmeksi viikoksi, mutta lappu tuli luukulle, koska yrittäjä ilmeisesti narahti ihmiskaupasta tai häntä epäiltiin siitä. Siinä olisi valmiit tilat aika isolle paikalle.

      • Aivan totta, tuo tosiaan on tyhjillään. Siinähän oli se jokin kiinalainen niin vähän aikaa etten ehtinyt edes sisällä pyörähtään. Tuo olisikin kyllä oivallinen paikka uudelle ravintolalle.

  2. hobba ku hobba

    Hänssi avaa Bistro Venlan tiloihin kala-ravintolan!!!!! Höyrytettyä kuhaa ja muuta paskaa!!!!

    • What what whaaat???? Mä luulin, että Venlaan tehtiin juuri remontti, ja ne uusivat vähän listaansa, mutta en ole kuullut mitään sen lopettamisesta. Entinen yrittäjä tosin avaa samppanjabaaria Hatanpään valtatielle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.