Kuivaamo Hiedanranta Lielahti

Hiedanranta, pala Berliiniä Tampereella

Viime viikonloppuna osallistuimme yhteen viime aikojen kivoimmista perhetapahtumista. Lastenkulttuuriyhdistys Sirkus Rakkaus Pum Pum ja musiikkikollektiivi SWÄG järjestivät Lasten timanttidiskon Hiedanrannan entisellä teollisuusalueella Lielahdessa.

Tapahtuma ja miljöö olivat mahtavia, ja hetken mietin, että hetkinen, ollaanko tässä nyt Mansesterissa vai suuressa maailmassa. Siellä, missä koiran saa ottaa kahvilaan, lapset saavat piirrellä kaduille ja keskellä päivää voidaan järjestää koko perheen reivit.

kuivaamo Hiedanranta Lielahti

kuivaamo Hiedanranta Lielaht

Tähän väliin valistusta ulkopaikkakuntalaisille ja kaikille, jotka eivät tunne Tampereen west sidea ja Lielahtea. Esimerkiksi minä olen Messukylän ja Viialan kasvattina east side henkeen ja vereen, ja olen nyt Hiedanrannan ansiosta alkanut varovasti tutustua tähän läntiseen lähiöön.

Lielahti eli Liatsu on kaukana mediaseksikkäästä hipsteralueesta. Liatsussa on valtava automarkettialue, rivi- ja omakotitaloja. Alueen suurin kulttuurinen anti Suomen kansalle lienee Petri Nygård, joka tiettävästi hengaili ysärillä Liepossa eli Lielahden posse -hip hop -porukassa. Nygärd räppäsi tuolloin englanniksi Henry Kapralin kanssa Nuerassa. Oli kuulkaa rankkaa meininkiä Liatsun Kymppikioskin edessä.

Asiaan mitenkään liittymättömänä sivuhuomautuksena mainittakoon, että puolisoni tuli aikoinaan iskemään minua Doriksessa Kriss Krossin Jumpin soidessa taustalla. Iskurepliikki oli jotakuinkin ”ölö ölö ölö, painettiin ysärillä Liatsussa hirvee kettoplasteri olalla, mölö mölö mölö”.

Kukaan nainen ei ymmärrettävästi voi vastustaa tällaista kukkaiskieltä, joten päädyimme naimisiin. Ensin käytiin toki pizzalla ja pussailtiin.

kuivaamo Hiedanranta Lielahti

Timanttidiskosta löytyivät kaikki kunnollisen diskon elementit. Oli oikea dj, savukoneita, värivaloja, seinille heijastettuja animaatioita ja virvokkeita. Koska kyseessä oli pikkuväen tapahtuma, tiskin takana tosin myytiin bissen sijaan poppareita, mokkapaloja ja mehua. Tanssilattian lisäksi lapset saivat viihdyttää itseään vanhoilla pelikoneilla sekä onginta- ja leikkipaikalla.

Mikä parasta, myös vanhemmat oli huomioitu. Robinin lisäksi teollisuushallissa tampattiin kasari- ja ysärikonemusan tahtiin. Hauskan hommasta teki se, että suurin piirtein joka kolmas ihminen oli tuttavani Tampereen yöelämästä 2000-luvun alusta.

80-luvulla syntyneet ovat siis jatkaneet sukua, mutta monien elämäntapa on aika erilainen kuin Lielahden kaltaisissa nukkumalähiöissä aikoinaan. Menohalujen vuoksi tätä sukupolveahan parjataan ikuisen nuoruuden venyttämisestä, omaan napanöyhtään keskittymisestä ja keskenkasvuisuudesta.

Se voi pitää osittain paikkansa, mutta mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, että perheet eivät halua eristäytyä lähiöihin. Lastenkin kanssa halutaan pitää hauskaa, mennä ja tehdä, kokea ja matkustella. Kun vertaan nykyisiä lastentapahtumia niihin, joissa kävin natiaisena, muutos on melkoinen. Ei 80- tai 90-luvulla järjestetty valtavia lastendiskoja, keikkoja ja brunsseja, joissa myös aikuiset olisi huomioitu. Aikuisten ja lasten hauskanpito oli rajattu tiukemmin omiin lokeroihinsa.


Jorailimme Kuivaamolla kolme tuntia, ja illan hämärtyessä köröttelimme bussilla kotiin. Tuntui hassulta. Ihan kuin olisin tullut yöreiveistä kotiin. Tosin nyt kello oli vasta puoli seitsemän, ja tuntemattoman pojan sijaan kainalossani oli 4-vuotias tyttäreni. Musiikit ja naamat olivat kuitenkin samoja kuin silloin, kun ”Liatsussa pyärittiin miäletön kettoplasteri olalla”.

Poikkeuksena tavalliseen baari-iltaan, nyt myös narikkatyypit olivat tosi mukavia ja vessat siistejä. Kuivaamolla muuten kokeillaan ekologisia kuivavessoja. Kädet voi pestä hanan alla, mutta vessaa ei huuhdella vedellä. Snadista hajuhaitasta huolimatta kokeilu näyttäisi pelittävän hyvin isoissakin tapahtumissa.

Tyttö oli odottanut Timanttidiskoa jännityksestä sykkyrällä monta viikkoa. Kuten aina, hän ujosteli aluksi kovasti. Pieni käsi puristi popparipussia, ja likkaa oli vaikea saada tanssilattialle. Onneksi dj älysi soittaa Boom-kahin, ja tässä vaiheessa arimmatkin uskaltautuivat joraamaan. Vielä sydänmaalaus poskeen ja verensokeri pillimehulla tappiin. Lopuksi meninki oli jo aika vallaton.

kuivaamo Hiedanranta Lielahti

Kun kävelimme takaisin bussipysäkille, huomasimme miettivämme, että Lielahti ei ehkä olisi täysin mahdoton asuinpaikka. Hiedanrannasta on upeat näkymät Näsijärvelle ja koko pohjois-Tampereelle. Kun ratikka rakennetaan, Lielahdesta pääsee myös nopeasti pois – se on minulle edelleenkin aika tärkeä pointti.

Toivon mukaan tänne alkaa kehittyä myös kivoja palveluita, kuten kahviloita ja ravintoloita. Lielahden kirjastoa ja tietotoria on kehuttu hyväksi työskentelypaikaksi. Freelancerina kaipaan kuitenkin pientä pöhinää, joka tuo elämääni vaihtelua ja virikkeitä, kun kodin seinät alkavat kaatua päälle. Lielahden ostoskeskuksen ruokapaikat ovat minun makuuni liian ostarimaisia, ja olisi kiva, jos alueelle tulisi edes yksi vähän persoonallisempi, ketjuun kuulumaton lounas- ja kahvipaikka.

Mutta vaikka en koskaan muuttaisi Hiedanrantaan, olen iloinen alueen virkistymisestä. Erilaiset lasten- ja aikuistentapahtumat vetävät ihmisiä hyvin alueelle, ja Timanttidiskossa ihmettelin hetken, ollaanko nyt todellakin Tampereella. Kun tämä tämmöinen, että on värivaloja keskellä päivää, pellejä ja graffiteja, psyketrancea ja Lenni Lokinpoikasta, 3- ja 43-vuotiaita. Tämähän on ihan kuin Perliinissä olisi.

PS. Eikös nääsaksentilla räpäytetty ysärihiphop muuten kuulosta aika hyvältä?

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*