Ihan vain pienille suolapaloille lähdettiin ja- MÄÄ HALUAN KASAN LIHAA JA YDINLUUTA JA HETI!!!!!

Tampereella vietettiin viime viikolla Tamperrada-tapahtumaa, jossa etsittiin kaupungin parhaita suolapaloja eli pintxosta. Ravintolakävijät saivat äänestää mukana olleiden ravintoloiden sormiruoista parhaan. Raadin ja äänestyksen tulos kuvaa mielestäni hyvin sekä kaupungin gastronomista antia että asiakkaiden makua. Minunkin ylistämäni Ravintola C voitti tuomaristoäänestyksen. Kansansuosikki taas oli perinteisen Bodega Saludin annos.

En maistanut noista annoksista kumpaakaan, mutta oletan, että olisin varmaan ihastunut ikihyviksi C:n luomukseen. Saludinkin annos kuulostaa ja näyttää ihan hyvältä, mutta omaan makuuni turhan perinteiseltä. C:n annoksessa oli spelttirieskaa, kutunmaitojuustomoussea, kirsikkatomaatteja, friteerattua maa-artisokkaa ja siankärsämöä. Saludin pintxosissa taas oli oliiviöljyyn kastettua, paahdettua leipää, joka oli päällystetty ibericoporsaan niskapaistista valmistetulla rilletellä ja viimeistelty ibericoporsaan pekonilastulla ja marjatomaateilla.

Meidänkin piti kiertää pintxospaikkoja viime perjantaina, mutta jotenkin sitä tuli sitten jämähdettyä Huberin yläkertaan… no ennen sitä ehdimme maistella Tuulensuun kolme kilpailuannosta ja tuon Huberin yhden annoksen. Tuulensuun annokset olivat kovin suolaisia. Etenkin turska- ja kyyhkyannoksissa harmitti, että pääraaka-aineen maku jäi suolan alle. Huberin annos kiilasi ehdottomasti edelle.

Tässä Tuulensuun annoksessa paahdetun leivän päällä oli turskaa. En huomannut kysyä, mitä kalan päällä ollut vihreä oli, eikä tunnistamista helpottanut yhtään se, että annos oli niin suolainen, että sekä kala että kasvislisuke peittyivät täysin suolan alle.
Tässä Tuulensuun annoksessa paahdetun leivän päällä oli turskaa. En huomannut kysyä, mitä kalan päällä ollut vihreä oli (ehkä pinaattia???), eikä tunnistamista helpottanut yhtään se, että annos oli niin suolainen, että sekä kala että kasvislisuke peittyivät täysin suolan alle.
Tämän pintxosin täytteenä oli kyyhkyä ja leipään oli sipaistu sinappia. Olisin itse ehkä yhdistänyt kyyhkyn suht mietoon piparjuuriseokseen. Sinappi ja suolakurkku vaimensivat lihan maun täysin.
Tämän pintxosin täytteenä oli kyyhkyä ja leipään oli sipaistu sinappia. Olisin itse ehkä yhdistänyt kyyhkyn mietoon piparjuuriseokseen. Sinappi ja suolakurkku vaimensivat lihan maun täysin.

 

Kolmannessa annoksessa oli valkohomejuustoa ja hilloa. Tämä oli Tuulensuun sormiruoista perinteisin, mutta eniten omaan makuuni, koska makea hillo toi kokonaisuuteen edes jonkinlaista vaihtelua.
Kolmannessa annoksessa oli valkohomejuustoa ja hilloa. Tämä oli Tuulensuun sormiruoista perinteisin, mutta eniten omaan makuuni, koska makea hillo toi kokonaisuuteen edes jonkinlaista vaihtelua.

Huberin pintxosissa oli ylikypsää lihaa, ankanmaksavaahtoa ja paahdettua, sherryllä maustettua leipää. Kokonaisuus oli miehekäs, mutta silti täyteläinen. Suola, rasva, makeus ja pieni raikkauskin kohtasivat tässä annoksessa melkoisen erinomaisella tavalla.

Pikkupalat herättelivät ruokahalua sen verran, että päätimme, että helvettiäkös tässä, tilataan samantien kunnolla ruokaa pöytään. Jaoimme porukalla kasan naudanribsejä ja porterhousea, tomaattisalaattia, luuydintä, sikurisalaattia ja lehtikaalia. Suosittelen lämpimästi Huberin tomaattisalaattia ja lehtikaalia. Nämä annokset ovat hyviä esimerkkejä siitä, että loistava ruoka ei tarvitse monimutkaista käsittelyä, ainoastaan hyvät raaka-aineet ja hieman yrttejä tai voita ja suolaa. Luuydin taas on enemmänkin sellainen härskiannos. Eihän se nyt niin ihmeelliseltä maistu, umamin aromi on ydinluussa paljon miedompi kuin joissakin kasviksissa. Mutta joo, mikä voisi olla barbaarimpaa kuin syödä pääruoaksi kasa lihaa luuytimen kera.

Olin kaalin ihanuudesta niin kiihdyksissäni, että kamerakin tärähti.

Grillattu sikuri oli hieman kitkerää. En vielä päässyt tämän makuun. Ehkä toisenlainen valmistustapa sopisi raaka-aineelle paremmin, tai sitten en vain ole vielä tottunut.
Grillattu sikuri oli hieman kitkerää. En vielä päässyt tämän makuun. Ehkä toisenlainen valmistustapa sopisi raaka-aineelle paremmin, tai sitten en vain ole vielä tottunut.
Ydinluu. Tuhmaa.
Luuydin. Tuhmaa.

Ei liity aiheeseen niin mitenkään, mutta postasinpahan kuvan 35-vuotiaan insinöörimiehen vaaleanpunaisesta Hello Kitty -puhelimesta, jonka säädimme latautumaan Huberin kattoon.
Ei liity aiheeseen niin mitenkään, mutta postasinpahan kuvan 35-vuotiaan insinöörimiehen vaaleanpunaisesta Hello Kitty -puhelimesta, jonka säädimme latautumaan Huberin kattoon.

Vielä pari sanaa ravintoloiden tunnelmasta. Olimme liikkeellä alkuillasta ja otimme pikkuisen mukaan. Olen nähnyt aikaisemmin perheitä syömässä Tuulensuussa alkuillasta. Vaikka paikka on gastropub, se ei siis todellakaan ole sellainen kuppila, johon ei voisi mennä laiskana sunnuntaina perheen kanssa syömään. Vaunut ja rattaat pitää (ja kannattaa) jättää parkkiin ravintolan eteen pyöräparkin tiimoille.

Huberissakin oli monenmoista illastajaa seitsemän maissa. Bongasin alakerrasta oven pielestä polkupyörän ja totesin, että vaunut tuskin haittaavat ketään, koska tunnelma oli enemmänkin rempseä kuin fine dining -paikan kuiskuttelua. Yläkerta oli kuitenkin tällä kertaa niin meluisa, että ihan pieni ihminen saattaa sellaista melua säikähtää. Alakerrassa akustiikka oli miellyttävämpi, aivan kuten edelliskerralla häissäkin.

On kuitenkin todella mukavaa, että Tampereella on aika paljon paikkoja, joihin voi mennä perheen kanssa harjoittelemaan ravintolassa syömisen etikettiä, ja joissa henkilökunta suhtautuu positiivisesti lapsiin. Odotusaikana angstasin, että onko ainoa vaihtoehto tästä lähtien Rosso tai ABC, mutta näin ei ole onneksi ollut. Olemme kesän aikana syöneet lukuisissa ravintoloissa ja kahviloissa lapsen kanssa, ja käynnit ovat sujuneet kaikin puolin todella hyvin. Ja hei, tämä vauva ei todellakaan ole sitä tyyppiä, joka vain syö ja nukkuu tyytyväisenä vuorokauden ympäri. Ei siis kannata pelätä liikaa kotoa lähtemistä ja uusiin paikkoihin totuttelua, vaikka aluksi olisikin koko ajan jännäkakka housuissa.

Jaksan uskoa siihen, että kun lapsi tottuu syömään pienestä pitäen monenlaista ruokaa erilaisissa paikoissa ja tunnelmissa, voidaan ainakin osa ruokavammailuista välttää. Toivon, että oma ipanani oppisi arvostamaan muunkinlaisia elämyksiä kuin Hesen ranskalaisia ja puuhanurkkaa. Saapa nähdä miten käy.

 

 

 

6 Comments

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.