Tampereella vietettiin viime viikolla Tamperrada-tapahtumaa, jossa etsittiin kaupungin parhaita suolapaloja eli pintxosta. Ravintolakävijät saivat äänestää mukana olleiden ravintoloiden sormiruoista parhaan. Raadin ja äänestyksen tulos kuvaa mielestäni hyvin sekä kaupungin gastronomista antia että asiakkaiden makua. Minunkin ylistämäni Ravintola C voitti tuomaristoäänestyksen. Kansansuosikki taas oli perinteisen Bodega Saludin annos.
En maistanut noista annoksista kumpaakaan, mutta oletan, että olisin varmaan ihastunut ikihyviksi C:n luomukseen. Saludinkin annos kuulostaa ja näyttää ihan hyvältä, mutta omaan makuuni turhan perinteiseltä. C:n annoksessa oli spelttirieskaa, kutunmaitojuustomoussea, kirsikkatomaatteja, friteerattua maa-artisokkaa ja siankärsämöä. Saludin pintxosissa taas oli oliiviöljyyn kastettua, paahdettua leipää, joka oli päällystetty ibericoporsaan niskapaistista valmistetulla rilletellä ja viimeistelty ibericoporsaan pekonilastulla ja marjatomaateilla.
Meidänkin piti kiertää pintxospaikkoja viime perjantaina, mutta jotenkin sitä tuli sitten jämähdettyä Huberin yläkertaan… no ennen sitä ehdimme maistella Tuulensuun kolme kilpailuannosta ja tuon Huberin yhden annoksen. Tuulensuun annokset olivat kovin suolaisia. Etenkin turska- ja kyyhkyannoksissa harmitti, että pääraaka-aineen maku jäi suolan alle. Huberin annos kiilasi ehdottomasti edelle.
Huberin pintxosissa oli ylikypsää lihaa, ankanmaksavaahtoa ja paahdettua, sherryllä maustettua leipää. Kokonaisuus oli miehekäs, mutta silti täyteläinen. Suola, rasva, makeus ja pieni raikkauskin kohtasivat tässä annoksessa melkoisen erinomaisella tavalla.
Pikkupalat herättelivät ruokahalua sen verran, että päätimme, että helvettiäkös tässä, tilataan samantien kunnolla ruokaa pöytään. Jaoimme porukalla kasan naudanribsejä ja porterhousea, tomaattisalaattia, luuydintä, sikurisalaattia ja lehtikaalia. Suosittelen lämpimästi Huberin tomaattisalaattia ja lehtikaalia. Nämä annokset ovat hyviä esimerkkejä siitä, että loistava ruoka ei tarvitse monimutkaista käsittelyä, ainoastaan hyvät raaka-aineet ja hieman yrttejä tai voita ja suolaa. Luuydin taas on enemmänkin sellainen härskiannos. Eihän se nyt niin ihmeelliseltä maistu, umamin aromi on ydinluussa paljon miedompi kuin joissakin kasviksissa. Mutta joo, mikä voisi olla barbaarimpaa kuin syödä pääruoaksi kasa lihaa luuytimen kera.
Vielä pari sanaa ravintoloiden tunnelmasta. Olimme liikkeellä alkuillasta ja otimme pikkuisen mukaan. Olen nähnyt aikaisemmin perheitä syömässä Tuulensuussa alkuillasta. Vaikka paikka on gastropub, se ei siis todellakaan ole sellainen kuppila, johon ei voisi mennä laiskana sunnuntaina perheen kanssa syömään. Vaunut ja rattaat pitää (ja kannattaa) jättää parkkiin ravintolan eteen pyöräparkin tiimoille.
Huberissakin oli monenmoista illastajaa seitsemän maissa. Bongasin alakerrasta oven pielestä polkupyörän ja totesin, että vaunut tuskin haittaavat ketään, koska tunnelma oli enemmänkin rempseä kuin fine dining -paikan kuiskuttelua. Yläkerta oli kuitenkin tällä kertaa niin meluisa, että ihan pieni ihminen saattaa sellaista melua säikähtää. Alakerrassa akustiikka oli miellyttävämpi, aivan kuten edelliskerralla häissäkin.
On kuitenkin todella mukavaa, että Tampereella on aika paljon paikkoja, joihin voi mennä perheen kanssa harjoittelemaan ravintolassa syömisen etikettiä, ja joissa henkilökunta suhtautuu positiivisesti lapsiin. Odotusaikana angstasin, että onko ainoa vaihtoehto tästä lähtien Rosso tai ABC, mutta näin ei ole onneksi ollut. Olemme kesän aikana syöneet lukuisissa ravintoloissa ja kahviloissa lapsen kanssa, ja käynnit ovat sujuneet kaikin puolin todella hyvin. Ja hei, tämä vauva ei todellakaan ole sitä tyyppiä, joka vain syö ja nukkuu tyytyväisenä vuorokauden ympäri. Ei siis kannata pelätä liikaa kotoa lähtemistä ja uusiin paikkoihin totuttelua, vaikka aluksi olisikin koko ajan jännäkakka housuissa.
Jaksan uskoa siihen, että kun lapsi tottuu syömään pienestä pitäen monenlaista ruokaa erilaisissa paikoissa ja tunnelmissa, voidaan ainakin osa ruokavammailuista välttää. Toivon, että oma ipanani oppisi arvostamaan muunkinlaisia elämyksiä kuin Hesen ranskalaisia ja puuhanurkkaa. Saapa nähdä miten käy.
Heitäppä pari tipsiä lapsiystävällisistä ravinteleista Treellä, poislukien mainitut S-helvetit ja Hesenkastikkeet yms. Thänks!
Morjensta pöytään Härkätele! Oman kokemukseni mukaan kaikki lounasravintolat ja hämmästyttävän monet iltaravintolatkin ovat olleet lapsiystävällisiä. Tällaisissa paikoissa atmosfääri ei muutenkaan ole mitään pianonpimputusta ja hiiviskelyä, vaan ilmassa on muutenkin puheensorinaa, hälyä ja hässäkkää. Vaikka lapsi hieman kiukuttelisikin, se märinä uppoaa helposti sinne muun höpinän ja astioiden kilinän sekaan.
Olemme syöneet kesän aikana mm. Pyymäen kahvila Omassa (saa myös lounasta), Konditoria Kulmassa (saa lämmintä ruokaa, salaatteja, wokkeja jne.), Verkatehtaan museomyymälän kahvilassa (saa lounassalaatteja ja keittoa, mölisevän lapsen kanssa voi mennä ulos terassille), Jack The Roosterissa (loistava palvelu, tarjoutuivat keittämään lattialle pudonneen tutin), Roastissa (sama homma kuin edellisessä, tultiin heti kyselemään, tarvitsemmeko syöttötuolia), Tuulensuussa, Huberissa, Koskikeskuksen Daddy´s Dinerissa (isompia lapsia kiinnostaa ravintolasta alakertaan avautuva näköala, vinkeä sisustus, leikkipaikka ja lastenhoitohuone ovat ihan vieressä), lukuisissa aasialaisissa ravintoloissa (aina todella lämmin vastaanotto, kun näkevät lapsen), The Grillissä ja Trattoriassa. Nämä nyt tulivat ensimmäisinä mieleeni.
Lähes kaikki toukokuusta lähtien postaamani ravintolakokemukset ovat olleet sellaisia, että lapsi on ollut mukana. Tosin C:hen halusimme mennä heinäkuussa ihan vain kaksin, enkä ottaisi sinne lasta, koska paikka on niin pieni, ja jokainen haarukankolahduskin kuuluu sivupöytään. Mutta kun kävimme tuolla alkuillasta, siellä oli pariskunta erittäin pienen vauvan kanssa. Vauva vaikutti olevan rauhallista sorttia, eikä päästänyt inaustakaan koko ruokailun aikana, ja henkilökunnan suhtautuminen näytti olevan todella kaunista ja lämmintä. Mutta levotontaa vauvaa tai vaikeassa uhmaiässä olevaa en tuonne veisi.
Mun on ehkä helpompi sanoa, mitkä ravintolat eivät ole hyviä, jos aikoo ottaa lapsen mukaan. Todella pienet, intiimit ja hiljaiset paikat. Ihan jo oman mukavuuden vuoksi. Haluan mennä C:n tyyliseen paikkaan rauhoittumaan, ja kovin pienessä iltaravintolassa kaikki tuntuu korostuneelta, niin nauru kuin itkukin. Jos lapsi kulkee vaunuissa tai rattaissa, ovat jotkut keskustan kahvilat hankalia. Pieni sisäänkäynti ja kaiken maailman porrashässäkkää, tuulikaappia ja ovia. Olen alkanut ymmärtää, miksi lapsiperheet hengaavat aina Siilinkarilla, Sokoksen yläkerrassa tai Koskarin Linkosuolla. Koska ne ovat avoimia, isoja tiloja.
En kauheasti keksi paikkoja, joihin ei lapsen kanssa voisi mennä. Lasten kanssa kun tulee yleensä oltua liikkeellä päiväaikaan, ja siinä vaiheessa, kun vanhemmat ovat valmiita romanttiselle illalliselle, alkaa lapsilla olla nukkumaanmenoaika. Meidän kaveripiirissä on aika paljon lapsia ja saman verran aikuisia, joita ei kiinnosta lasten vuoksi keskittää elämäänsä Heseen, HopLopeihin, Ideaparkiin ja ABC:lle. Lapset ovat viihtyneet hyvin esim. Hotelli Tammerin sunnuntaibrunssilla, Trattoriassa ja Heinätorilla. Heinätorilla on kuulemma aivan loistava silmä lasten suhteen. Ruoat kuulemma pyritään tarjoileman sellaisessa järjestyksessä, että vanhempien ei tarvitse samaan aikaan sekä sekä syödä itse että auttaa lasta syömisessä.
Kaikki lapsethan ovat tietenkin omanlaisiaan, osa levottomampia ja osa rauhallisempia. Mutta mä olen sen verran vanhanaikaisen kasvatuksen kannattaja, että ajattelen, että kyllä sen vanhemman on pystyttävä komentamaan lasta ja yritettävä kasvattaa lapsesta sellainen, että muksu ei pompota vanhempiaan ja järjestä kamalaa kohtausta joka paikassa. Uhmaikä on tietenkin oma juttunsa, mutta toisaalta, ei lapsi totu syömään kodin ulkopuolella muita kuin kotiruokia, ellei ruokakasvatusta tehdä sinnikkäästi ja säännöllisesti.
Mutta tiivistys: Voitte kokeilla varmaan ihan mitä tahansa paikkaa, joista olen tänä kesänä kirjoittanut, koska lapsi on ollut mukana yli 90-prosenttisesti noissa paikoissa, joskus mukana on ollut paljon isompiakin, vilkkaassa iässä olevia lapsia.
Kiitos kattavasta vastauksesta!
Ollaan (taas) palauduttu Riäväkylään, ja tänne on tullut hyvän oloisia (<– onko toi yhtyssana?) ravintoloita. BTW, Tammer on huikee hotelli hyvine ravintoloineen. Laajennas joskus arvioita/arvosteluja hotellien suuntaan. Syksyn kynnyksellä olisi myös kiinnostavaa lukea vuodatusta hyvistä punkuista, tai todellisista choix de connaisseurista, portviineistä.
Hah, hotelliarvioihin tarvitsisin jo sponsoria, mutta syyskuun aikana tulee juttua Hangosta ja myös kaupungin majoituksesta. Ah, punaviini, tuo väsyneen äidin ystävä… suosittelen portien ystäville lämpimästi Madeiraa. Siinä on portin ja sherryn hyvät puolet, mutta se säilyy avattunakin kuukausikaupalla, toisin kuin viinit ja yömyssyinä ja aveceina nautitut vahvat ja makeat viinit. Blandy´sin edustaja muistaakseni selitti, että Madeira joutuu jo valmistuksen aikana kosketuksiin hapen kanssa eikä sitten valmiina hapetu ja pilaannu, kun pullon avaa.
Suosittelen lämpimästi juuri Blandy´sin Madeiraa, etenkin puolikuivaa. Siinä on sopivassa suhteessa makeutta ja kieltä kutkuttavaa kuivuutta, rusinaa, paahdettua pähkinää ja puuta. Vertailin tuossa yksi ilta puolikuivaa Blandy´sia ja Bristol Creamia. Perussherry tai port on usein vain äkkimakeaa ja vahvaa, mutta tässä puolikuivassa Blandy´sissa on kyllä aromeja ja luonnetta vaikka muille jakaa. En ole varma, löytyykö Alkosta, mutta aina voi kysyä, tilaisivatko.
Taas tänä vuonna 2014 pääsee nauttimaan pintxokilpailusta Tampereella 18. – 22. elokuuta. Ja Pikkubistro Kattilaan uskaltaa tulla myös lasten kanssa, olemme siinä Huberin talossa
Mahtava juttu! Olen kuullut jo nyt Kattilasta niin lupaavia kokemuksia, että pitää piipahtaa heti, kun aikataulu antaa myöden. Ja on todella hienoa, että Tampereen ravintolakulttuuriin alkaa vakiintua tällaisia Tamperradan, Food is Artin ja vastaavien kaltaisia, aktivoivia ja yhteisöllisiä tapahtumia. Eräs lukijani ihmetteli, miksi hehkutan aina annosten jakamista ja yhteisöllistä syömistä. Mielestäni ruoassa ei ole kysymys vain ruoasta, vaan sosiaalisuudesta, jaetuista kokemuksista ja lasten kohdalla myös kasvatuksesta.
Tsemppiä Kattilan taipaleelle! Ajat eivät ole helpot, mutta sitä enemmän ihmiset kaipaavat elämyksiä ja piristystä arkeensa.