Ja vielä ylimääräinen uutissähke: Armas-Pikaruokala Hervantaan

No johan on, nyt ruokauutisia todellakin tulvii. Aamulehden Moro kertoi tänään, että Heikki Ahopellon luotsaama Armas-Pikaruokala laajenee syksyllä Hervantaan. Tämä on mukava uutinen, vaikka käyn Hervannassa aika harvoin. Aika moni tuttu käy sillä suunnalla töissä, ja olen kuullut paljon valitusta Hervannan lounaspaikkatarjonnasta.

Teollisuusalueilla on muutama raskaanpuoleista kotiruokaa tarjoileva kuppila. Hervannan keskustassa (jep, siellä on oma keskustansa, koska Hervanta on vähän niin kuin oma kaupunkinsa, jonkinlainen Pupuhuhdan ja Otaniemen skitso sekoitus) on ravintoloita hieman enemmän, mutta valikoima painottuu vahvasti etniseen, mättöön ja murukastikkeeseen. Hervannassa on kuitenkin paljon istumatyöläisten duunipaikkoja, joten kevyemmälle ja kekseliäämmälle ruoalle on varmasti kysyntää.

Armas-ketjun laajeneminen saa muutenkin toivon läikähtämään mielessäni. Ehkä tämä kaupunki ja maa eivät olekaan taantumassa uppopaistettujen palleroiden valtakunnaksi. Ehkä parinkymmenen vuoden kuluttua lähiruoka ja luomu eivät enää merkitse samaa kuin kallis, eliitti, puunhalaajat ja sosekeitto. Ehkä silloin useammasta korttelista löytyy ravintoloita, jotka tarjoilevat nälän vieviä liha-, kala- ja kasvisannoksia, joiden raaka-aineita ei ole rahdattu merten takaa, ja joissa hinta, maku ja laatu ovat kaikin puolin kohdillaan.

Sitä odotellessa.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.