Juoksukoulun opit: juokse vähemmän, hitaammin ja nautiskellen

Juoksu, tuo liikuntalajeista yrjöttävin. Okei, ykkössijan tuntumassa hönkivät myös ala-asteen telinevoimistelutunnit ja pesäpallo. En edelleenkään ymmärrä pesiksen sääntöjä, enkä tajua, mitä helvetin hyötyä on siitä, että hyppäät halkeilleen nahkapallin päälle kolmenkymmenen ihmisen tuijottaessa, kun voisit sen sijaan opetella vaikkapa uimaan, ettet huku.

Tai juoksemaan, että pääset ryöstäjää tai raiskaajaa karkuun. Koska sillä niin kivuliasta, hikistä, palleaan pistävää ja nilkat nirhaavaa puuhaa kuin juoksu onkin, sen nerokkuuden ymmärtää, kun ruuhkavuodet painavat päälle.

Jumpassa tai salilla käymisessä kestää aina toista tuntia. Pitää pakata, hankkiutua paikan päälle, jumpata, venytellä, pukea ja hankkiutua kotiin. Kun elämä on yhtä ilmassa leijuvaa aikataulupalapeliä, se tietty pilatestunti ja kaverin kanssa sovittu keskiviikkopumppi jäävät harmillisen usein välistä.

Sen sijaan juoksu ei vaadi muuta kuin lenkkarit ja päätöksen lähteä. Missä tahansa voi juosta, koska vain. Juoksu on myös tehokasta. 20 minuutissakin saa aikaan vaikka mitä. Jos päivä on silppuinen, voit pyrähdellä vähän väliä. Vartin aamujuoksu kauppaan, hölkkää koiran kanssa, vartin iltajuoksu lammen ympäri. Lenkkarit, trikoot, urheilurintsikat ja toppi mahtuvat pieneenkin matkalaukkuun.

Ja niin naurettavalta kuin tämä kuulostaakin, ulkomailla juostessa tulee kuulkaa intternatsionaali bisnesfiilis. Sellainen olo, että minä olen nyt dynaaminen kosmopoliitti, joka lähtee hölkkäämään suurkaupungin (esim. hyperhektisen ja eksoottisen Tukholman) kaduille ennen tiukkoja neuvotteluja. Kas näin sitä painellaan niin kuin tämä olisi minulle jokaviikkoinen juttu, tänään Södermalmilla, huomenna Sanghaissa tai Singaporessa. Ja hotellin kuntosalilla juoksemisesta vasta bisnesfiilis tuleekin. Olkoonkin, että sali on kellariin tehty ikkunaton koppi, ja juoksumatto natisee enemmän kuin mummolan heteka.

Olen juossut säännöllisen epäsäännöllisesti koko aikuisikäni. Ennen kaikkea olen juossut vuosikaudet aivan päin helvettiä. Joka kevät aloitan suurella innolla, mutta elokuussa alan kärsiä sitkeistä penikka-, polvi-, lonkka- tai selkäkivuista. Tänä keväänä mietin, että hmm, Janica. Kannattaisikohan sun maksaa vaikka 50 euroa siitä, että ammattilainen opettaisi sut kertalaakista juoksemaan oikein, etkä laittaisi joka kesä satoja euroja hierojalle ja Buranaan?

Tämän uskomattoman neronleimauksen siivittämänä ilmoittauduin Tampereen työväenopiston kuntoilijan juoksukoulu-kurssille. Se järjestettiin Sampolassa ja sen lähimaastoissa, ja tietääkseni vastaava juoksukoulu on tulossa ohjelmaan myös syksyllä. Kurssi oli myös edullinen, vaikka ohjaaja oli liikunnanopettaja. Hinta taisi olla noin 30 euroa.

Tämä oli parhaita sijoituksiani ikinä. Ensinnäkin, opin vihdoinkin juoksemaan oikealla tyylillä. Tekniikassani ei ollut mitään suurta vikaa, mutta pientä hiottavaa senkin edestä. Katsoimme aloituskerralla tämän videon, jossa hyvän tekniikan perusasiat käydään napakasti läpi. Hyvässä juoksutekniikassa:

  1. Askel rullaa koko jalalla, kantapään ulkosyrjältä päkiän sisäsyrjälle. Päkiäjuoksu sopii melko harvan fysiikalle, ja useimmiten on ergonomisempaa juosta siten, että koko jalka osuu reilusti maahan.
  2. Lantio on suorassa. Moni istumatyöläinen, myös minä, juoksee hieman istuvassa asennossa. Siis alaselkä notkolla, alavatsa pömpöllään ja jalat koko ajan pienessä koukussa. Alavatsa ja alaselkä pitäisi saada napakoiksi, vahvoiksi ja suoriksi. Lantio ei saa notkahdella ja liidellä missä sattuu, vaan sen pitäisi olla samassa linjassa suoran jalan kanssa.
  3. Kädet eivät heijaa sivusuunnassa. Hartiat ovat rennot ja kädet kevyessä koukussa. Mitä enemmän käsillä huitoo sivulle, sitä työläämpää juoksu on. Alamäet kannattaa hyödyntää ylävartalon rentouttamiseen. Voi hytkytellä, pyöritellä ja juosta kädet suorina.
  4. Jalkaterät eivät kosketa toisiaan tai ole todella kaukana toisistaan. Ei siis aurausta kahareisin tai siveää sipsuttelua, jossa jalat ovat lähes solmussa.
  5. Jalat eivät ole koko ajan koukussa ja vedä juoksijaa eteenpäin. Jalka suoristuu, ponnistaa ja myös työntää juoksijaa. Suomeksi: juoksun pitää tuntua pyllyssä ja takareisissä. Ylämäissäkään meno ei ole raahaavaa, vaan polvi nousee vahvasti ja kimmoisasti.

oikea juoksutekniikka

Minulla oli häikkää kohdissa 2, 3 ja 5. Olin suorastaan yliryhdikäs, minkä vuoksi käteni olivat kauhean jännittyneet ja liian korkealla. Kun opin rentouttamaan ne, niska- ja selkäkivut katosivat. Lisäksi tajusin, että juostessa ylävartaloa kannattaa kallistaa hieman eteenpäin sen sijaan, että painaa menemään pystyssä kuin heinäseiväs, saati sitten takakenossa.

Kaikkein vaikeinta oli oppia pitämään luonnostaan notkohko alaselkä suorassa ja alavatsa tiukkana. Olen tehnyt tosi paljon syvien vatsa- ja selkälihasten treeniä, jotta oppisin tämän. Keskivartalotreenistä on hyötyä silloinkin, kun kävelee pitkiä matkoja ja kantaa painavaa laukkua. Epämääräiset kolotukset vähentyvät huimasti.

Myös jalkani työskentelivät hieman laiskasti ja etupainotteisesti. Harpoin liian pitkiä askelia. En malttanut suoristaa jalkoja kunnolla, ja juoksuni oli vähän sellaista apinamaista ahnehtimista. Ja tästä pääsemmekin juoksukoulun suurimpaan oivallukseeni, joka on ravistellut koko liikuntafilosofiaani, kehonkuvaani ja elämäntapojani hyvällä tavalla.

Aina ei tarvitse painaa täysillä.

Juoksukoun opettaja kertoi, että hän juoksee yleensä maksimissaan kympin lenkkejä. Hän ei juokse edes puolimaratoneja, koska hänen fysiikkansa ei kestä sitä, ja lopputuloksena on enemmän vammoja kuin nautintoa tai kunnon kohoamista. Puhuimme kurssilla siitä, miksi kaikki tuntuvat treenaavan nykyään vähintään puolimaratonille. Kovimmat ovat siirtyneet jo triathloneihin ja satojen kilometrien ultrajuoksuihin.

En ole ollut koskaan kiinnostunut maratoneista, mutta nykyajan tavoitekeskeinen urheilupuhe on vaikuttanut minuun. Kaikki hyvän olon kuntoilulehdetkin ovat täynnä treeniohjelmia, jotka tähtäävät kehittymiseen. Aina pitäisi olla nopeampi, vahvempi ja notkeampi, koska nykymaailmassa ei liene mitään pahempaa kuin paikalleen jämähtäminen. Se, että tyytyy siihen, mikä on ihan kivaa, ihan ok. Hitaisiin löntystelylenkkeihin vuodesta toiseen samoilla poluilla, mamboaskeleen veivaamiseen suosikkijumpassa.

Nopeuden ja lenkin pituuden kasvattaminen on nakuttanut takaraivossani, joten olen lisännyt juoksuvauhtiani joka vuosi liian nopeasti, samoin matkojen pituutta. Olen laiminlyönyt tylsät alkulämmittelyt ja loppuverryttelyt, samoin lepopäivät. Olen kuvitellut, että treeni on hyödytöntä, ellei sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja oloni ole liikunnan jälkeen selkäänsä saanut.

Itse asiassa juuri tämä tuhoaa kehityksen, etenkin tavikselta, mutta myös ammattiurheilijalta.

Olen nauttinut liikunnasta tänä kesänä enemmän kuin koskaan. Opin, että koko viikon treenimäärästä vain muutaman minuutin tarvitsee olla tuota turpiinvetomeininkiä. Suurin osa voi olla sitä nautiskelevaa, pienen hien nostattavaa höntsyilyä. On parempi käydä lenkillä, jonka puoliksi juoksee ja puoliksi kävelee kuin pakottaa itsensä juoksemaan kylmillä lihaksilla hulluja ylämäkiä ja maata tämän jälkeen monta päivää kintut kipeinä.

On myös täysin sallittua pitää taukoja. Pysähtyä kuuntelemaan hiljaisuutta ja oksien rasahtelua. Poiketa rantaan uittamaan jalkojaan, poimia vaikka pari mustikkaa suuhun.

hyvä juoksutekniikka

miten löytää liikunnan ilo

Olen soveltanut samoja oivalluksia kaikkeen liikkumiseeni. Salitreeni voi olla kevyt, jos yöunet ovat jääneet vähäisiksi. Voin päättää, että tänään treenaan hyvällä tekniikalla vain puoli tuntia. Kun päätän treenata lyhyen hetken, hetkeä tuleekin herkästi venytettyä. Jos taas ajattelen, että nyt läski rääkkäät itseäsi ainakin tunnin ennen kuin lähdet kotiin, pelkkä ajatuskin uuvuttaa.

Minulla on ollut myös todella hyvä olo kehossani, vaikka juoksu- ja salitreeni ovat paisuttaneet lihaksia niin, että vanhat kesävaatteet naukuvat harteista ja takapuolesta. Tämä on suuri saavutus ihmiselle, joka on ollut lapsena ylipainoinen ja kärsinyt koulun liikuntatunneilla todella ahdistavista hetkistä. Mutta tiedättekös, kävin verenpainemittauksessa viime kuussa. Tulos oli erinomainen stressipiikistä huolimatta. Se on tärkeää.

Nyt tärkeää on myös kesä ja lähestyvä loma. Se tyyppi, joka soittaa saksofonia Sorsapuistossa. Petankkia pelaavat papat ja Minettin jäätelökioski. Christien dekkarit, joissa käytetään sellaisia sanoja kuin ”sangen”, ”oi juku” ja ”buduaari”.

Välillä kannattaakin riisua lenkkarit ja keskuttyä kaikkeen edellä mainittuun. Sitten jaksaa ja haluaa juosta taas. (Tähän joku coelhomainen mietelause, tyyliin haluat sitä, mitä et halua. Kun lähdet, löydät. Jokainen lenkki on HooKoon blöö ekstrajuustolla tms.)

hyvä juoksutekniikka ja lepo

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*