Kehtaako tällaisia jämiä edes blogiin laittaa?

Tuossa syy siihen, miksi kynnys reseptien julkaisemiseen on minulle joskus naurettavan korkea. Epäröin monien ruokieni kuvaamista siksi, että niillä ei ole nimeä eikä reseptiä. Ne ovat kuin langanpätkistä kudottuja riemunkirjavia sukkia, jotka häiritsevät estetiikantajuani. Ne ovat jämistä kehiteltyjä ex tempore -keitoksia, joita voisi kauniisti kutsua emännän erikoisiksi.

Jonkin aikaa sitten tajusin, että jämäruokien häpeily on naurettavaa. Keittiöelämää-liike jakoi taannoin Facebook-sivullaan artikkelin huippukokista, joka kertoi kokkaavansa kotona lähinnä tähteistä kehiteltyjä ruokia, joilla ei ole reseptiä. Muistaakseni kyseinen kokki sanoi, ettei hän harrasta tarkkoja reseptejä muutenkaan, vaan luottaa näppituntumaan ja makuaistiin. Eli tekee juuri niin kuin minä. Reseptien kirjaaminen on alkanut ahdistaa siksikin, että en aina todellakaan tiedä, kuinka paljon sitä inkivääriä tai sipulia soosiin nyt tuli. Kunhan laitoin jonkin verran ja maistelin, että toimii.

Tähteiden hyödyntämisestä pitäisi olla ylpeä. Voin rinta rottingilla sanoa, että meillä ei mene ruokaa lähes koskaan roskiin. Kesällä heitin pois yhden hapantuneen raejuuston. Purkki oli unohtunut jääkaappiin lomamatkamme ajaksi ja pilaantunut. Lähes kaikki muu tulee hyödynnettyä viimeistä kaalinpäätä myöten. Parhaita tapoja hyödyntää tähteet ovat pitkään haudutetut ruoat, kuten erilaiset keitot, padat ja kastikkeet. Tosin myös nopeasti valmistuviin munakkaisiin, salaatteihin ja pastoihin voi heittää särpimeksi lähes mitä tahansa.

Kuvasin kesän aikana tehtyjä jämäruokia. Kaikki annokset on pyöräytetty ajatuksella ”mitäs täältä kaapista nyt löytyykään”. Suuri osa ruoista on tehty sillä ajatuksella, että pelkillä etuhampailla varustetun jälkeläisemmekin pitää pystyä syömään niitä. Näiden kriteerien puitteissa syntyi niin ravintolatason ruokaa kuin hätäisiä, mutta omalla tavallaan herkullisia mössöjäkin.

Tämän ruoan nimi voisi olla vaikka kreikkalainen kikhernevuoka. Jääkaapista löytyi tomaatteja, paprika ja pätkä kesäkurpitsaa, säilykekaapista kikherneitä. Ikkunalaudalla nuopahteli viimeisiään vetelevä tilli. Muistin, että Kreikassa moni kasvisruoka maustetaan pitkään kypsennetyllä tillillä ja mintulla. Siispä ainekset sekaisin, joukkoon oliiviöljyä, suolaa, pippuria, hieman sokeria ja mietoa punaviinietikkaa. Kaupasta piti ostaa vain fetaa, pappardelle-pastaakin löytyi omasta takaa puoli pussia.

Laatikot ja kiusaukset eivät ole kaikkein pikaisimpia ruokia – ainakaan, jos ne haluaa tehdä hyvin. Paras lopputulos syntyy, kun uuniruokaa hauduttaa useamman tunnin matalalla lämmöllä, noin 150 asteessa.

Tähän kiusaukseen käytimme lohen tähteet ja sekalaisia vihanneslokerossa pyörineitä juureksia. Lisukkeena kaalia, tomaattia ja vinegretteä. Kaalin hapokas valkoinen tyvi löysi muistaakseni tiensä johonkin uuniruokaan, jossa se sai imeyttää rauhassa makujaan liemeen.

Seuraava ruoka osoittaa taas, miten fantastisia raaka-aineita suomalaiset juurekset ovat. Ne maailman tylsimmät porkkanat, perunat, lantut, palsternakat ja kaalit, jotka eivät maksa juuri mitään. Ostimme Kauppahallista kilon paikallisen pientilan possunniskaa. Kilon jötikälle kertyi hintaa viitisen euroa. Mukana oli toki luuta, mutta se antoi liemeen upean, luonnollisen ja syvän maun.

Vuokaan laitettiin taas kaapista löytyneitä juureksia, valkosipulia, hieman tomaattipyrettä, punaviiniä ja mausteita. Eräänlainen variaatio osso buccosta siis, possu bucco. Täydellinen sateisen lauantai-illan ateria pastan ja viinilasillisen kera.

Tässä lohilaatikossakin oli perunan lisäksi runsaasti jääkaapista löytyneitä, viimeisiään vedelleitä vihanneksia. Taisipa laatikkoon lentää pehmennyt paprikakin, mutta pitkän kypsennyksen jälkeen nuupahtaneisuus ei haitannut pätkääkään.

Kiusaukset ja laatikot ovat sellaisia ruokia, etten ikinä katso mitään ohjeita. Kunhan nestettä ja juustoa on tarpeeksi, ja ruoka saa kypsyä kaikessa rauhassa.

Yksi yleisimpiä taloudessamme syötyjä ruokia on munakas. Omeletti tehdään silloin, kun laiskottaa. Kun ei vain jaksa ideoida. Kun halutaan lämmintä, suussa mössääntyvää lohturuokaa. Kun jääkaapissa on pieniä rippeitä sitä, tätä ja tuota. Toisinaan munakas tehdään pannulla, toisinaan uunissa. Täytteiksi on heitetty mitä uskomattomimpia asioita, enkä vieläkään ole kyllästynyt. Kalapuikkomunakasta en tosin vielä ole kokeillut. Muistelen kaverini kertoneen, että kyseinen ruoka oli ainoa, jonka joku poika osasi opiskelija-aikana tehdä. Koostumus kuulostaa kitalakeen takertuvalta, mutta onhan sekin parempi, että ihminen kokkaa edes kalapuikkomunakasta, kuin elää Hesen noutoruoalla.

Yllä olevassa kuvassa kahdella juustolla (kermajuusto ja kuivahtanut nokare jotakin vahvempaa) ryyditetty kasvismunakas. Alhaalla 80-lukua henkivä klassikko nakkimunakas. Lisukkeeksi kelpasi kaapista löytynyt maissi.

Nämä kuvat ovat alkukesältä, enkä muista enää aivan tarkkaan, mitä kaikkea tähän pataan päätyi. Piti siis kehitellä isohko annos ruokaa, jota riittäisi useamman päivän lounaiksi, jota nahkahammas voisi syödä, ja jossa voisi hyödyntää loput parsat.

Syntyi innovaatio nimeltä ”tää nyt on jonkunlainen parsa-kinkku-makaronilaatikko”. Jääkaapin sivuovesta löytyi vielä vajaa pussillinen parmesaania. Olisikohan laatikkoon uponnut pari tomaattiakin, en ole aivan varma.

Pakastin kannattaa tarkistaa säännöllisesti, koska sieltä saattaa löytyä melkoisia aarteita. Nämä entrecotet jäivät kesällä grillaamatta, ja koska liha ei pakastamalla parane, päätimme tehdä asialle jotain. Pakastinjemmasta löytyi myös pussillinen kesän ensimmäisiä kanttarelleja. Jääkaapissa oli loppuja juurespusseista. Kaupasta tarvittiin vain kermapurkki, ja ravintolatason illallinen oli valmis.

Lihaa jäi vielä seuraavaksi illaksi. Nyt teki mieli syödä kevyemmin, ja jämät käytettiin pihvisalaattiin. Lisukkeena paahdettua munakoisoa ja puolikuivattuja luumutomaatteja. Ei nyt ihan arkisintä tähdemuonaa, mutta esimerkki siitä, että ruokapiilot kannattaa tyhjentää säännöllisesti, ja lihan ympärille voi rakentaa niin läskin kuin kevyenkin illallisen.

Lopuksi vielä kavalkadi perinteisempiä jämäaterioita. Käyn säännöllisesti läpi jääkaapin säilykepurkit ja kuiva-ainekaapit. Sinne tuppaa unohtumaan joskus muutama yksinäinen suolakurkku, toisinaan kourallinen maapähkinöitä, pasta- ja riisipussien loppuja, milloin mitäkin.

Säilykevaraston purkamisesta syntyivät perinteinen tonnikalasalaatti, tofu-pähkinäwokki sekä opiskeluaikojen klassikko, pastamössö (särpimenä kukkokastiketta, jonka kuulin vasta nyt olevan jonkinlainen kulttikastike, minä käytän sitä ketsupin sijaan).

Huomasin vasta tämän postauksen tehtyäni, että olen vahingossa ajankohtainen. Nyt vietetään valtakunnallista hävikkiviikkoa. Liputan idean puolesta ja toivon, että ruokablogeissa esiteltäisiin vielä enemmän erilaisia tähderuokia, niin nopeita sekametelisoppia kuin tarkkoin harkittuja gourmet-annoksiakin.

Yritän itse olla jatkossa ylpeämpi siitä, että syömme tällaisia tilkkutäkkiruokia. Sen ansiosta ruokakulumme pysyvät aisoissa, eikä ruokaa mene lähes koskaan roskiin. Olisi ikävää kokata vain ”täydellisiä blogiannoksia”, ja piilotella eriparisista makaroneista pyöräytettyjä muhennoksia. Jämien ennakkoluuloton yhdistäminen harjaannuttaa sekä luovuutta että makuaistia. Ruoka on liian arvokasta roskiin heitettäväksi.