Koskaan enää emme ole nälkäisiä

Siinä se nyt on.

Burger King mainostaa tulevasta Vihdoinking Manseenking. Liikepaikaksi on löydetty pienehkö tila Stockmannin vierestä. Viimeksi tässä toimi Picnic.

Kyä on ny kuulkaa semmonen tilanne, että meikäläinen pystyttää puolijoukkueteltan kadulle ja päivystää siinä avajaisiin asti. Ihminen voi kokea vain kerran elämässään sen tunteen, kun pääset ensimmäisenä asiakkaana ylikansallisen pikaruokapaikan asiakkaaksi. Sen tunteen vetovoima on niin suuri, että en häpeä enää. En mitään.

Lukioiässä häpesin niitä, jotka jonottivat kolme vuorokautta Harry Pottereita tai Taru Sormusten herrasta -leffan ensi-iltaa. Pilkkasin niiden vitun typerän näköisiä hattuja ja kaapuja, vaikka oikeasti olisin vain halunnut olla mukana. Olisin halunnut olla siellä jonossa jodlaamassa yhteislauluja ja kokemassa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä herkkää, mutta ehdottomuudessaan lähes väkivaltaista solidaarisuutta, jota vain räkäisellä asfaltilla kitarapiirissä istuneet ihmiset voivat kokea.

Mutta nyt minä menen, olen aikuinen nainen, vailla häpeää. Antakaa minulle kaikki maailman teltat ja kitarat ja kaavut ja kynttilät ja termoskannussa kolmatta yötä hautuneet rooibosteet, ja As God is my witness, I´ll never be hungry again!

 

 

17 Comments

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.