Ravintola Henriks Tampere arvostelu

Kyllä ei tästä iltapala paremmaksi muutu – Henriksin Mielensäpahoittaja-menu

(*Söin ja join ilmaiseksi)

Henriksistä on tullut yksi suosikkipaikoistani Tampereella. Huomaan suosittelevani ravintolaa tuon tuosta, kun ihmiset kyselevät vinkkejä illallis- ja brunssipaikoista. Ihastuin syksyllä Henriksin brunssiin, joka on tehty pieteetillä. Kaikki valmistetaan itse perunalastuista ja leivästä lähtien. Pää- ja jälkiruoka tarjoillaan pöytään, mikä tuo brunssiin pientä ylellisyyden tuntua.

Henriksissä voi syödä hyvistä suomalaisista raaka-aineista tehdyn fine dining -illallisen kohtuuhintaan. Keittiössä ei kikkailla mahdottomasti, mutta aitaa ei myöskään ylitetä matalimmasta kohdasta. Muistelen vieläkin lämmöllä valmistujaisillallistani täällä viisi vuotta sitten.

Henriksistä on jäänyt mukavia makumuistoja myös Riesling- ja Spätburgunderviikoilta, jotka alkavat Tampereella taas parin viikon kuluttua. Valinta ei siis ollut vaikea, kun mietimme, mistä varaisimme suvulle pöydän tyttömme vappusynttäreille.

ravintola Henriks Tampere arvostelu

ravintola Henriks Tampere arvostelu

Henriks tekee yhteistyötä parin minuutin kävelymatkan päässä sijaitsevan Tampereen Työväenteatterin kanssa, sillä ravintolaan tullaan syömään usein ennen teatterikappaletta tai sen jälkeen. Tänä keväänä Henriksissä tarjoiltiin Mielensäpahoittaja-menuta, joka oli suunniteltu sopimaan Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomi -näytelmän henkeen.

Työvis ja Henriks kutsuivat minut ja Emmin maaliskuussa maistelemaan teemaillallisen ja katsomaan näytelmän. Itse nainen Henriksin ja monien tunnettujen tamperelaisravintoloiden takana, ravintoloitsija Saara Sinivuori istahti seuraamme syömään ja jutustelemaan alan kehityksestä, tamperelaisen ravintolakulttuurin juurista ja uusista tuulista.

ravintola Henriks Tampere arvostelu

Mielensäpahoittaja-illallinen sisälsi tuttuja suomalaisia makuja: savumuikkuja, kermaa, perunaa ja possua. Kokki Valtteri Hakkarainen kertoo liharuokien olevan hänen bravuureitaan, ja hän on kiinnostunut etenkin jenkkiläisestä, etelä- ja väliamerikkalaisesta ruoasta ja grillaamisesta.

Henriksissä ei kuitenkaan tarvitse tyytyä iänikuiseen pihviin ja kermaperunoihin. Annoksissa on yleensä perinteisestä ponnistava pohja, johon tuodaan pientä särmää tai eleganssia. Ravintolassa on myös kasvismenu ja hieman rennompaa suolapalaa sisältävä bistrolista, jonka annoksia voi tilata jopa Woltin kautta kotiin.

ravintola Henriks Tampere

Ensin ruokahaluamme heräteltiin kylmällä alkupalalla. Makean saaristolaisleivän päällä oli raakakypsytettyä lohta ja pirteästi marinoitua punasipulia. Klassinen ja turvallinen annos, jonka syömisestä voi tulla vain hyvälle mielelle. Makeus, suolaisuus ja hapokkuus olivat harmoniassa, ja lohi oli tuoretta ja ihailtavan pehmeää.

Aloitimme varsinaisen illallisen savumuikkukeitolla, joka oli terästetty tryffeliöljyllä. Rakastan täyteläisiä keittoja, eikä aloitus pettänyt. Keitto oli häpeilemättömän kermaista ja samettista. Savukala maistui selvästi, ja tryffeliä oli minun makuuni juuri sopiva säväys, Emmi tosin olisi hieman himmannut sitä. Tryffeli on yksi niitä makuja, joihin minäkin kylläännyn nopeasti, ja joka on liian suurena annoksena jopa vastenmielinen. Nyt kokonaisuus pysyi kuitenkin balanssissa, ja olen muistellut keittoa kaihoisasti kotona.

Ravintola Henriks Tampere arvostelu
Pääruoka-annos oli hyvin valtterimainen: kahdella tavalla valmistettua possua, lohkoperunoita, aiolia ja haudutettua punakaalia. Makumaailma osui nappiin. Liha oli mureaa, ja kuoriperunoissa oli hykerryttävän rapsakka pinta. Ilahduimme etenkin lisukkeena tarjotusta punakaalista, joka toi suolaisuuteen kaivattua makeutta.

Annos mätsäsi myös täydellisesti näytelmään. Mielensäpahoittaja on karvalakkinsa alla ajatuksiaan hautova, kahdeksaakymppiä lähentelevä mies. Hän pitää yksinkertaisesti valmistetuista, tunnistettavista raaka-aineista. Siis possusta, potuista ja kaalista. Kyllä en olisi yhtään tykännyt, jos lautasella olisi ollut jotain geelitippoja.

Annokseen oli kuitenkin ujutettu ovelasti muutama rapeaksi paistettu lehtikaalisipsi. Samaan tapaan Mielensäpahoittajakin tekee näytelmässä pari hätkähdyttävän modernia ja rohkeaa vetoa. Värien puolesta annos olisi kaivannut vähän enemmänkin vihreää – mutta ei nyt herranjumala liian pitkälle mennä. Kyseessä on kuitenkin näytelmä miehestä, jonka lempiruoka on ruskea kastike.

Ravintola Henriks Tampere arvostelu

Jos Mielensäpahoittajan henkeä noudatettaisiin orjallisesti, jälkiruoka olisi mustikkapiirakkaa jäätelön kera. Näin tuhdin alku- ja pääruoan jälkeen kakut ja pannacottat olisivat kuitenkin liioittelua.

Jälkiruoaksi tarjottiin hedelmäterriiniä mangon, passionhedelmän, kiivin, marengin ja suklaan kera. Annos oli kaunis ja raikas, eikä olo ollut aterian jälkeen liian täysi. Annoksessa oli myös mukavasti erilaisia tekstuureja. Välillä ruoka suli viileänä suuhun, välillä taas rouskui keveästi.

Ravintola Henriks Tampere arvostelu

Saaran seura oli vähintään yhtä antoisaa kuin ateria. Hän on nähnyt ravintolamaailman trendit, nousut ja laskut, ja suhtautuu alaan realistisella lämmöllä. Saara on virallisesti jäänyt eläkkeelle jo vuonna 2010, mutta hän pyörittää Henriksiä edelleen ja on tiukasti kiinni alan uusissa tuulissa.

Saaran kaltaisen ihmisen kanssa jutteleminen tekee hyvää tällaiselle yrittäjäuransa alkutaipaleella olevalle klopille. Monien trendien sekä lasku- ja nousukausien kokeminen antaa perspektiiviä ja tuo ihmiseen sopivassa suhteessa kepeyttä ja varmuutta.

On myös upeaa nähdä, että intohimo omaan tekemiseen on tärkeämpi asia kuin ikä. Saara hoitaa Henriksin somekanavia innostuneesti ja uteliaasti sen sijaan, että hän valittelisi viestinnän digitalisoitumista. Ja tästä tulikin mieleeni, että hänen ikäpolveensa kuuluva ruokavaikuttaja Sikke Sumari taas opiskeli kokiksi 65-vuotiaana.

Kuten edellä vihjaisinkin, myös Mielensäpahoittaja paljastui näytelmässä paljon modernimmaksi ja avarakatseisemmaksi persoonaksi kuin katsoja odotti. Liki kolmetuntinen näytelmä olisi kaivannut tiivistämistä, mutta sen sanoma oli hätkähdyttävän rohkea.

Kuoreltaan Mielensäpahoittaja oli tuttu änkyrä, joka aloitti joka toisen lauseensa sanoilla ”kyllä ei”. Vaikka vanha herra muisteli menneitä välillä melkoisella paatoksella, hän yllätti sekä lähipiirinsä että yleisön palkkaamalla kotiapulaisekseen Alin vastaanottokeskuksesta. Chike Ohanwen tulkitsema Ali puolestaan veti näytelmässä pari väkevää monologia sodasta, pakolaisuudesta, pelosta ja humanismista. Samoja teemoja jatkavat Työviksen ensi syksyn tapaukset: naiskaartilaisista kertovat Tytöt 1918 ja venäjänjuutalaista kyläyhteisöä kuvaava Viulunsoittaja katolla.

Henriksissä puolestaan herkutellaan nyt parsalla, ja ravintola on mukana Tampereen Riesling- ja Spätburgunderviikoilla, joita vietetään 8.-20.5. Tapahtumaan osallistuvissa ravintoloissa pääsee tuolloin maistelemaan saksalaisia Rieslingejä ja Pinot Noireja sekä viineihin suunniteltuja keväisiä annoksia.

Teemme ruokabloggaajaporukallamme tuolloin jo kolmannen kerran kierroksen kaikissa mukana olevissa ravintoloissa. Suosittelen samaa muillekin. Nautiskelkaa porukalla alkupala yhdessä paikassa, pääruoat toisessa, juustot ja jälkkärit kolmannessa. Lista tapahtumaan osallistuvista ravintoloista löytyy täältä. Prost!

 

4 kommenttia

  1. Henriks on herännyt jotenkin henkiin viimeisen vuoden aikana. Brunssi on huikea ja illallakin on hyvä meininki ravintolassa. Ja kato pikkuvelihän se siellä kuvissa näkyy ja täytyy sanoa, että on myös todella innoissaan paluusta Henriksin keittiöön.

    • What, onko Valtteri sun pikkuveljesi! Voi miten pieni maailma ja vitsit, että sinulla on lahjakas broidi.

      Henriks on todellakin herännyt henkiin, tuo oli osuva termi. Mielestäni sekä markkinointi että keittiön linja ovat terästyneet. Imagoon ja tyyliin on tullut sellaista leikkisyyttä ja lähestyttävyyttä, jota illallisravintoloiden on aika vaikea luoda.

      Henrikskin voisi mennä sille linjalle, että tarjoillaan vain jättimäisiä ja raskaita lankkupihvejä ja valkosipuliperunoita. Vaikka listalla on liha-annoksia, ne eivät kuitenkaan perustu valtavaan kokoon, vaan vahvat maut, annoskoko, suola ja rasva ovat hyvässä tasapainossa.

      Ja se brunssi, voih. Ei buffetissa rynnimistä ja sottaamista, vaan rauhallisempi ja nautiskelevampi ilmapiiri.

  2. Se on sukuvika, kun ei suksi luista. Kaksi kokkia perheessä on kyllä oikeasti aika jees ja Valde on 100 kertaa lahjakkaampi kokkina, kun mä. Tulee pääsemään vielä pitkälle kokkina, jos vaan haluaa.

    Henriks on päivittänyt itsensä 2010-luvulle todella hienosti ja Saara Sinivuoren asennetta ei voi kuin ihailla. Olisinpa itse tuollainen rautarouva(hyvällä tavalla) noin vanhana.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*