Ahlmanin ravintola Anna

Lokakuun 2017 suositukset: loistavaa lähiruokaa ravintolasta ja marketista

Aloitin viime kuussa juttusarjan, jonka ideaa on listata kuun vaihtuessa edellisen kuukauden parhaat palat. Siis meikäläistä ilahduttaneet ravintolat, ruoat, palvelut ja milloin mikäkin. Viimeksi listallani oli muun muassa ensimmäinen aidosti hyvä soijajugurtti, kauneusalan kätevä ajanvarausjärjestelmä Timma sekä syksyn teatteritarjontaa.

Suositukset ovat satunnaisessa, eivät paremmuusjärjestyksessä. Tällä kertaa ruokapainotteinen listaus näyttää tältä:

1. Ahlmanin opetusravintola Anna

Ahlmanin koulutuskeskuksen opetusravintola Annassa voi lounastaa vain 13,5 eurolla illallistyyliin. Maistelin täällä herkullisia coctail-paloja ja ihastuin etenkin muikkuihin, miniburgereihin ja raikkaisiin jälkiruokiin. Teholihan ja tukkutuotteiden sijaan ruoat tehdään oman tilan ja lähituottajien raaka-aineista. Luomun ja lähiruoan ystävän valinta!

Samalla reissulla voi piipahtaa myös Ahlmanin tilapuodissa. Siellä myydään oman tilan maitotuotteita, juustoa, lihaa, munia, leivonnaisia ja monenlaisia kuivatuotteita.


2. Dining 26 by Arto Rastas

Dining 26 on välimerellinen ravintola, jossa on meze- ja kasvispainotteinen menu. Viinilista on kiintoisa ja taidolla koottu, tunnelma lämmin ja intiimi. Mieleeni jäivät vastaleivottu rosmariinileipä, punajuurihummus, raikas tartar ja suolaisenmakea jälkkäri.

Kirjoitin Diningista jutun yhteistyökumppanini Juomavinkin blogiin. Postauksesta löytyy alekoodi, jolla saat minunkin nauttimastani menusta 15 prosentin alen, kun varaat pöydän ja käyt syömässä 15.11. mennessä.

Dining 26 kokemuksia
3. Vegemin seitankebab

Tamperelaisen Vegemin täysin kasvispohjaisesta, valmiiksi maustetusta seitanista tuli kertaheitolla suosikkini. Vegaanisia kebablastuja löytää esimerkiksi Tammelan K-Mestarin salaattibuffetista ja K-supermarket Kuninkaankulman vegehyllyltä.

Vehnägluteenista tehty seitan on maustettu hyvin ja koostumus on hätkähdyttävän lihamainen. Kyseessä ei ole aromivahvennepommi, vaan savupaprika ja pippuri on helppo erottaa mausteista. Plussaa myös siitä, ettei tuotteessa ole lisäaineita. Seitankebabia voi syödä kylmänä tai lämmitettynä. Minä herkuttelin kansainvälisenä vegaanipäivänä kebabsalaatilla, jonka kruunasi Poppamiehen kasvispohjainen majoneesi.

Vegemin seitankebab kokemuksia
4.K-supermarket Kuninkaankulma

Kuninkaankulma on marketti, jonka laadukas ja monipuolinen valikoima päihittää monet suuremmat kilpailijat. Entisen Anttilan alakertaan uudelleen avattu kauppa on tunnettu etenkin hyvästä vegevalikoimastaan. Härkikset, nyhtikset, seitanit ja muut on koottu selkeästi omaan hyllyynsä palvelutiskin ja heviosaston huudeille.

Valikoimassa on luomulihaa ja kotimaista kalaa, Ahlmanin juustoja ja jugurtteja sekä lukuisten kotimaisten pientuottajien tuotteita. Juomaosastolta löytyy pienpanimo-oluita, yrttivirvoitusjuomia ja jopa trendijuoma kombuchaa. Pienet perheet ja sinkkutaloudet on huomioitu pakkauskoossa.

K-supermarket Kuninkaankulma Tampere kokemuksia
5. Tampereen Teatterin Cats-musikaali

Tampereen Teatterin Cats on taianomainen, ihanan älyvapaa ja visuaalinen aikuisten satu, joka pakottaa heittämään aivot narikkaan. Toteutus on mielestäni suuren maailman tasoa, ja esiintyjät selviytyvät hienosti kahden tunnin tanssi-, laulu- ja akrobatiaurakastaan. Sopii myös lapsille, joita teatterin pimeys ja valoefektit eivät pelota (Kuva: Tampereen Teatteri/Harri Hinkka).

Cats-musikaali Tampere arvostelu

Sain idean postaussarjaan Instagramista, sillä höpötän My Story -videoissani mielelläni paikoista, joissa käyn ja testailen kameren edessä niin kasvoseerumeita kuin glögejäkin. Instan kautta on tullut paljon vinkkejä ja kysymyksiä testailuistani, liity rohkeasti joukkoon!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.