Luksusroiskeläppä on juntin tryffeli

”Saaroinen tuo  markkinoille luksusroiskeläpän”. Olen nyt vilkuillut tuota Tamperelaisen otsikkoa pari tuntia, enkä oikein tiedä, mitä ajatella. Tai no, ajatuksiahan tuollainen kieli poskessa kirjoitettu otsikko herättääkin, aika sekavia sellaisia. Luksus ja roiskeläppäpizza kun sulkevat toisensa aika tehokkaasti pois.

Tämä häiritsee minua samalla tavalla kuin termit pitkähihainen t-paita tai täyspitkät shortsit. Joo joo, t-paita viittaa ennen kaikkea paidan t-kirjainta muistuttavaan malliin, mutta mielestäni pitkähihainen, kevyestä kankaasta tehty paita on pitkähihainen, kevyestä kankaasta tehty paita. Ja shortsit ovat shortsit vain, jos niissä on lyhyt lahje.

Jutun mukaan Saarioinen lupaa, että luksuspizzoissa painosta puolet on täytettä. Ja pizzat myydään paketeissa, minkä toivotaan viestivän laadukkuudesta. Makuvaihtoehdot on suunniteltu suomalaisten mieltymysten mukaan. On hieman tulinen pepperonipizza ja tuttu kammotus kinkku-ananas-aurajuusto, jota markkinoidaan nyt makunimellä Americana. Tätähän myydään usein myös Tropicanana ja Hawaijina.

Olisi kiinnostavaa tietää, kuka on tuon makuyhdistelmän aikoinaan keksinyt. Voisin lahjoittaa hänelle tästä gastronomisesta innovaatiosta vaikka pähkinän. Yhden. Suolattoman.

Ajattelin kirjoittaa pitkän, analyyttisen vuodatuksen suomalaisen ruoan paradokseista. Siitä, että ABC:llä ja Hesessä syöminen lasketaan usein ”ulkona syömiseksi” tai ”hyvin syömiseksi”. Siitä, että ihmiset parkuvat addressit.com:ssa, kun eineksestä löytyy hevosenlihaa, mutta kyseisen eineksen sisältämä e-koodirivi sekä rasva- ja suolapitoisuus eivät kuluttajaa hetkauta. Siitä, että osa ihmisistä ei suostu edes kerran vuodessa syömään Heinzin valmisketsuppia, ja osa taas tuntuu elävän pelkällä Heinzin valmisketsupilla.

Mutta joo, en nyt kuitenkaan jaksa, koska kaipaan ruokakeskusteluun jo vähän muitakin näkökulmia kuin tätä oman postaukseni kaltaista eliitin uikutusta typeristä junteista, jotka syövät eineksiä. Keksikääs joku jokin uusi, mielenkiintoinen lähestymistapa tähän aiheeseen.

Saat lahjaksi sen pähkinän. Lupaan.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.