Makuja ja tunnelmia Tampereen Ravintolapäivästä

Tänään pääsin nauttimaan Ravintolapäivästä ensimmäistä kertaa kunnolla. Yleensä olen ollut Ravintolapäivänä aina töissä. Ja on aivan eri asia tehdä tapahtumasta juttua kuin kierrellä kiireettömästi paikkoja ilman paineita kuvien onnistumisesta ja aikatauluista.

Teimme täsmäiskun kotikaupunginosaamme Tammelaan. Alakerran naapurimme ovat ravintolapäiväveteraaneja. Heidän paikkansa on jonoista päätellen ollut aina älyttömän suosittu. Päätimmekin aloittaa makukierroksen Itsenäisyydenkadun Tapakselasta. Olimme oven takana heti kello 12, mutta jouduimme kuitenkin jonottamaan. Bongasin onneksi opiskelukavereita jonosta, ja odotus sujui mukavissa merkeissä.

Tapakselan lista oli vaikuttava. Tarjolla oli valtavasti sekä suolaista että makeaa pikkupurtavaa. Kaikki tapakset maksoivat euron kappale. Päätimme testata koko suolaisen listan makeja lukuun ottamatta. Tarjolla oli ilahduttavan paljon herkkuja myös kasvissyöjille.

Naapurimme olivat huomioineet hienosti tuuletuksen. Kaksi tuuletinta viilensi sisäilmaa, joten olo ei käynyt tukalaksi täydessä asunnossa. Ruoat tulivat pöytään todella nopeasti, ja Tapaksela oli keksinyt myös mainion markkinointikeinon. Tapakselaa Facebookissa mainostaneet saivat palkkioksi yllätyslautasen, jolla oli banaania, suklaata ja juustoa.

Meille sattui aivan mahtava pöytäseurue. Keskustelimme ruoasta, suomalaisten ja etenkin tamperelaisten ravintoloiden tarjonnasta ja ravintolakulttuurin muuttumisesta. Eräs pöytäseurueemme jäsen on ollut töissä parissakin ravintolassa. Hän kertoi surevansa sitä, että ammattitaitoisetkin kokit lipsuvat usein liukuhihnameininkiin. Tehdään arasti maustettuja, korkeintaan suolassa uitettuja lihapullia ja muusia vuodesta toiseen, koska a.) mihinkään muuhun muka ei ole varaa koska b.) ihmiset eivät halua syödä muuta kuin turvallisia kotiruokia, ja kaikki muu kuin liha ja peruna merkitsee tappiota.

Vanhempien asiakkaiden kohdalla tämä voi pitää paikkansa. Tuttavuutemme kertoi, että eräässä ravintolassa perunamuusia oli kerran piristetty porkkanalla. Asiakkaat eivät uskaltaneet tilata ”erikoista” muusia, koska se oli oudon väristä. Kävin itse jonkin aikaa sitten eräässä lounasravintolassa, jossa vietettiin meksikolaista viikkoa. Tarjolla oli ruokaisaa kala-äyriäiskeittoa mausteisessa tomaattiliemessä. Kuulin, kuinka eräs mummo kiitteli kokkia, että ”olihan se soppa sittenkin ihan hyvää vaikka mun lautaselle osu se yks simpukka, mää kun en oo ennen niitä simpukoita syäny”.

Valtaosa Ravintolapäivässä tapaamistamme ihmisistä oli suht nuoria. Ehkä sen vuoksi tapahtumassa on kannattavaa myydä erikoisempia herkkuja, kuten tapaksia, sushia, japanilaisia dumplingeja ja meksikolaisia keittoja. Todellisuus etenkin pienemmillä paikkakunnilla taitaa kuitenkin olla nakit ja muusi -linjaa ja ABC:n hamppareita.

Toisaalta en halua yleistää liikaa. Tapasin syksyllä Nokian Ravintolapäivässä maailman herttaisimman, vanhemman naisporukan. He järjestivät taloyhtiönsä kerhohuoneella mielettömän ihanan kahvilan, joka notkui suolaisia ja makeita ihanuuksia. Naiset kertoivat innostuneensa ajatuksesta, että kerrankin saisi leipoa sydämensä kyllyydestä ja höpötellä ihmisten kanssa. Eikä mummojen pöydässä todellakaan ollut mitään tiikerikakkua ja veteen leivottua pullaa, vaan suolaisenmakeaa raakasuklaakakkua, raikasta appelsiinijuustokakkua ja myös allergikoille sopivaa purtavaa.

Tapaksien jälkeen menimme Rongankadun Joonekseen, jossa herkut tarjoiltiin ikkunasta kirjaimellisesti kadulle. Listalla oli japanilaisesta ja kiinalaisesta keittiöstä tuttuja kasviksilla ja lihalla täytettyjä, höyrytettyjä nyyttejä. Kiinassa nämä kulkevat dumplingin nimellä, Japanissa gyozan. Nyytit olivat täydellisiä. Kokki kertoi, että täyttämättömiä taikinakuoria saa valmiina Tullintorin East Asia Marketista. Nyytit olivat niin meheviä ja rapeita, ettei taikinaa uskonut einekseksi. Tätä täytyy testata kotona. Kiitosta loistavasta, Ravintolapäivän ideaan istuvasta hinta-laatusuhteesta: 5 nyyttiä hintaan 3 euroa.

Lopuksi palasimme Tammelaan etsimään partiolaisten Metsäkahvilaa. Kohdallemme osui puolivahingossa Tullinaukion espanjalainen ulkoilmaravintola Spanja Experience, joka päivysti hiukan eri kohdassa kuin karttaan oli merkitty. Ostimme ex tempore annoksen espanjalaista munakasta. Munakas oli mieto, mutta toisaalta se maistui hyvin autenttiselta. Perunaa oli paljon, eikä öljyssä oltu säästelty. Bongasimme taas Tapakselassa tapaamamme opiskelukaverini. Yksi heistä maisteli paellaa, joka oli hänen makuunsa hiukan mietoa. Paellan hintaa olisi voinut miettiä. 4 euroa on talvella kylmänä tarjoillusta annoksesta aika paljon. Toisaalta tuhti munakas maksoi vain 2 euroa ja sisälsi leivän.

Tunnelma oli toden totta aidon espanjalainen. Ravintolalla oli jopa omat sisäänheittäjät 🙂

Lopulta pääsimme jälkiruokakahville partiolaisten Metsäkahvilaan Yliopistonkadulle. Perheessämme on partiokytkyjä, ja halusimme tukea tätä kahvilaa, koska sen tuotto menee tulevan kesän Ilves 13 -piirileirin hyväksi. Partiolaisten kahvilassa oli rento ja leppoisa tunnelma. Mäyräkoirammekin oli kytkettynä tervetullut nuuskimaan paikkoja. Asiakkaana ollut 10 kuukauden ikäinen vauvaherrakin tuli tekemään sulassa sovussa tuttavuutta meidän ja koiramme kanssa. Tarjolla oli perinteisiä leivonnaisia, joista yksi nousi ylitse muiden. Suklaa-marjakakku (josta emme ehtineet ottaa edes kuvaa, koska minä ahmin palan niin nopeasti…) ei ollut tästä maailmasta. Fondant-tyylinen, valuva, paksu suklaakerros, raikas marjavaahto, paksu ja jämäkkä marjakiille. Sille kakulle häviää moni oikean kahvilan leivonnainen.

Kaksi kahvia, jumalainen kakku, piirakkapala ja keksi maksoivat vain 7,5 euroa. Annan sen summan mielelläni pienille partiolaisille.

Lähdimme kotiin vatsat täynnä ja ennen kaikkea hyvällä mielellä. Luulen, että Ravintolapäivän suosio ei johdu siitä, että ihmisiin iskisi silmitön ahneus hankkia tienestejä tai toisaalta syötävää halvemmalla kuin oikeasta ravintolasta. Myytävien valmistaminen vaatii vaivaa. Jokainen paikka oli selvästi harkittu. Ihmisille haluttiin tarjota oikeasti hyvää ruokaa, ei vain nyhtää rahoja helpolla tavalla yrittäjien ohi.

Lisäksi tapaamamme ihmiset, sekä myyjät että asiakkaat, tuntuivat olevan keskimääräistä sosiaalisempaa porukkaa. Uskon vilpittömästi, että Ravintolapäivässä on kyse myös miellyttämisen tuomasta ilosta ja halusta tavata uusia ihmisiä. En usko, että jurnuttajat vaivautuvat edes osallistumaan tapahtumaan.

Olen väitellyt Ravintolapäivästä veroja maksavia yrittäjiä puolustavien ihmisten kanssa. Näissä keskusteluissa minulle tulee sellainen olo, että toinen puoli puhuu aidasta ja toinen seipäästä. On totta, että kokonaisuutena koko Suomen Ravintolapäivässä liikkuu melkoinen rahasumma. Yksittäisen annoksen hinta on kuitenkin todella halpa, ja vähäiseksi liiketoiminnaksi katsottava myynti on ihan verohallinnon mukaan laillisesti arvonlisäverotonta. Me söimme tänään kahteen pekkaan 20 eurolla vatsamme täyteen. Tarjolla oli myös kalliimmista raaka-aineista, kuten lihasta, kalasta ja juustoista tehtyjä ruokia. Luulen, että aika monessa paikassa tuotoilla saadaan katettua raaka-ainekulut ja ehkä vähän ekstraa päälle.

En jaksa uskoa, että ihmiset viitsisivät päästää kymmeniä, jopa satoja vieraita koteihinsa vain saadakseen rahaa. Opiskelijalle muutama ylimääräinen satku pari kertaa vuodessa on tietenkin plussaa. Ja Ravintolapäivä on varmasti mukavampi tapa tienata tuo raha kuin pulloja keräämällä. Mutta silti. Aika suurella osalla ihmisistä laiskuus, mukavuudenhalu ja yksityisyys kiilaavat sen parin huntin edelle.

Toisaalta ne, jotka rakastavat ruoanlaittoa ja spontaania sosiaalisuutta, jaksavat pyörittää kotikeittiötään kerta toisensa jälkeen. Alakertamme Tapaksela on auki viisi tuntia, ja rappukäytävässä on ollut koko ajan jonoa. Ruokien valmistaminen sadoille ihmisille ja koneiston pyörittäminen viiden tunnin ajan omassa olohuoneessa on sen verran rankka jobi, että ainakaan minä en jaksaisi sitä neljä kertaa vuodessa, jos ainoa motivaattorini olisi ”helppo” raha.

Sananen vielä hygieniasta, jonka Ravintolapäivän kritisoijat ottavat aina esille. Epähygieenisyyttä pelkäävien kritisoijien ei kannata ottaa kyläillessään kastettavaa kahvin kanssa tai syödä kaverin kokkaamaa illallista. Minä en ole saanut koskaan ruokamyrkytystä kenenkään kotiruosta. Sen sijaan ravintolasta on pari kertaa lähtenyt kuitin lisäksi matkaan myös sitkeä vatsapöpö.

Summa summarum, päivästä jäi todella hyvä olo. Ihanaa nähdä ihmisiä, jotka rakastavat ruokaa, kokkailua, juttelemista ja yhdessäoloa. Suunnitelmissa onkin Ravintolapäivään osallistuminen vielä tänä vuonna omalla Savusuolaa-ravintolalla, jonka menu on jo suunnitteilla.