Mathildedal, ruukkikylä kuin suoraan sadusta

Kiinnostaisiko kesälomamatka idylliseen Saloon?

Anna mun nauraa.

Entä miten olisi pittoreski 1800-luvun ruukkikylä putiikkeineen ja boutique-hotelleineen? Sekä meren että järven kupeessa, kansallispuiston kainalossa?

Oi kyllä!

Muahhahhahhahah, NE OVAT SAMASSA PAIKASSA! Salon seudulla nimittäin sijaitsee yksi Suomen kuumimmista matkakohteista, lähes myyttisen maineen saanut ruukkikylä Mathildedal.

Sadunhohtoinen ruukkikylä Mathildedal

Mathildedal on juurikin se pikkukylä, jossa on vain sata asukasta, mutta josta saa jumalaista juurileipää ja pienpanimo-oluita. Jonka kyläbaarissa Siiri ”Killerin laulaja” Nordin työskentelee. Jonka niityillä laiduntaa alpakoita, ja jonka kylänraittia reunustavat pariisilaishenkiset takorautalamput.

Mathildedal on paisunut mielessäni lähes epätodelliseksi paikaksi, ja tuntui kummalliselta suunnata Toyotan nokka sitä kohti. Mutta niinpä vain Mathildedal paljastui ihan oikeaksi kyläksi. Se on ihana paikka, joskin hitusen tekemällä tehdympi kuin kuvittelin, mutta hurmaava silti.

Mathildedalista löytyy näkemistä ja tekemistä niin lapsille kuin aikuisillekin, sekä patikoijille että hienohelmoille. Vinkkejä menoihin ja majoitukseen löytyvät Visit Mathildedalin sivustolta.

Vinkit Mathildedaliin
Vinkit Mathildedaliin
Vinkit Mathildedaliin

Putiikkeja, ravintoloita ja luontoa

Lähetin kesäkuun lopussa mailin kylän parhaaksi rankattuun hotelliin, Hotel Mathildedaliin. Hotelli on buukattu täyteen elokuuhun asti, mutta onneksemme hääsviitti oli peruttu yhdeltä yöltä (toivottavasti ei myös kirkko…). Iskin heti kiinni.

Huone ei ollut halpa, mutta se oli nelihenkiselle vauvaperheelle täydellinen. Saimme 220 eurolla huoneen, jossa oli tilava parivuode ja lisävuode, ja pöytään tarjoillut aamiaiset kuuluivat hintaan.

Kaikki Mathildedalin tärkeimmät kohteet sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan, moni niistä Hotel Mathildedalin alueella. Hotellin ravintola palvelee myös kahvilana ja lounasravintolana, ja samassa rakennuksessa on toinenkin ravintola, Ruukin Krouvi. Pihapiirissä on paljon putiikkeja, vanhassa valssirakennuksessa on ruukkikylän historiaa esittelevä taidenäyttely, on alpakoita ja jopa kylän kesäteatteri.

Aivan vieressä meren rannalla on vierasvenesatama Mathildan Marina, jossa on ravintola ja Hotel Mathildedalia halvempi hotelli. Kivenheiton päästä pihapiiristä on kyläravintola Terho (siellä Siiri vissiin on), ja kahden kivenheiton päässä Matildankartanon leipomo-ravintola ja lisää alpakoita. Vielä pari kivenheittoa, ja pääset Teijon kansallispuistoon, jossa on monentasoisia patikointireittejä. Sekä meri että järvi uimarantoineen ovat lähellä.

Jo ajoreitti Tampereelta Mathildedaliin on mukava. Paljon leppoisampi ja vehreämpi kuin motari. Reitin varrella oli pieniä yrittäjävetoisia taukopaikkoja, jos kaipaat vaihtelua ABC:lle.

Suomen parhaita hotelliaamiaisia

Morsiussviitti ei ollut kovin iso tai ylenpalttinen, mutta se oli riittävän tilava ja kaunis. Ikkunasta avautui idyllinen maisema Ruukkikylään. Yöpöydällä oli maksuton lajitelma pientä makeaa, kivennäisvettä ja limua.

Hotel Mathildedalin aamiainen oli parhaita Suomessa syömiäni. Allergiat ja toiveet kyseltiin jo illalla, kun kirjauduimme sisään. Kun saavuimme aamulla saliin, pöytämme oli valmiiksi katettu. Saimme eteemme notkuvat tarjottimelliset lähituottajien herkkuja: leipää, juustoa, leikkeleitä, graavilohta, jugurttia, hilloa ja leivonnaisia.

Aamupala oli niin runsas, että saimme siitä eväät metsävaellukselle. Aamupalasalissa on myös kirjasto ja pieni leikkinurkka, joten sadesäällä aikaa voi tappaa sisällä.

Hotel Mathildedal kokemuksia
Hotel Mathildedal kokemuksia
Hotel Mathildedal arvostelu
Hotel Mathildedal arvostelu

Turisti-idyllissä on turistihinnat

Illastimme viereisessä Ruukin Krouvissa. Ravintola oli kallis. Alkupala-Skagen, joka oli ok, mutta ei erityinen, maksoi 12,50 euroa. Annos oli hiukan hutaisten aseteltu, sillä marinoidut kurkut ja retiisit oli piilotettu leivän alle.

Pääruoat olivat onneksi hyviä. Paahdettu salvialohi uusien perunoiden ja naattiporkkanoiden kera oli loheksi kallis (28,50 e), mutta annan turistihinnan anteeksi, sillä kala oli paistettu nappiin, ja annos oli kaunis ja runsas.

Lapsen pizzassa (muistaakseni 10 euroa) oli hauskat Mikki-korvat, ja pizzapohja oli hyvä. Palvelu oli lämmintä. Kerrankin tarjoilija, joka jutusteli luontevasti, huomioi lapsen ja heitti kivaa huumoria. Kannattaa maksaa, vaikka vähän kallista on.

Sen sijaan viereisen Marinan ruokalista ei houkutellut. ”Päivän erikoisuutena” nimittäin mainostettiin kanakoria 13,50 euron hintaan.

Mathildedal ravintola Ruukin Krouvi arvostelu

Tsekkasimme Mathildedalin ruukkikylän putiikit aika nopeasti. Paneuduin kunnolla vain Kaarnalaivaan, joka myy luonnonmateriaaleista valmistettuja harjoja. Siis kenkä- ja vaateharjoja, hiusharjoja, kampoja, siivousharjoja ja kihveleitä ja vastaavia. Ostin meikkilaukkuun puukamman ja fööniharjaksi luonnonharjaksisen pyöröharjan, joka ei sähköistä hiuksia.

Teijon kansallispuisto on helppo luontokohde

Tsekkauduttuamme ulos hotellista lähdimme Teijon kansallispuistoon. Puistosta löytyy niin teitä, polkuja kuin umpimetsääkin. Valitsimme patikointipolun, sillä vauva kulki selässäni. Vaikka reittimme ei ollut ekstreme, löysimme jylhiä kalliomaisemia Matildajärven rannalta. Esikoinen pulahti uimaan.

Mitään koskematonta erämaata Teijo ei ole. Kohde on suosittu, ja valitsemallamme polulla oli ajoittain hitusen ruuhkaa. Helppoa luontoelämystä kaipaavalle Teijo on kuitenkin passeli kohde.

Patikoinnin jälkeen hiukoi. Lounastimme Matildankartanossa, jonka takapihalla on useita istuskeluryhmiä omenapuiden alla. Terassilta saa napata myös viltin tai räsymaton ja kattaa piknikin mieluisaan paikkaan. Takapihalla on valimohistoriasta muistuttavia takorautalamppuja, ja kauempana niityllä on alpakka-aitaus.

Mathildedal Matildankartano arvostelu
Mathildedal Matildankartano arvostelu

Kahvila, jossa kaikki on kuin Strömsössä

Matildankartanon lounas oli kesän paras. Savusiikasalaatissa oli uuden sadon pottuja ja ties mitä ihanasti marinoitua, al denteksi kypsennettyä ja kauniisti aseteltua. Voi kun tällaisia luksussalaatteja saisi useammin!

Tuhti pizzapala oli leivottu talon taikinajuureen ja muistutti enemmän bruschettaa. Täytteenä oli suolaista juustoa, mansikoita, makeaa balsamicoa ja basilikaa. Niin yksinkertainen idea, mutta enpä ole tällaista söpöliiniä aikaisemmin syönyt.

Hörppäsimme palan painikkeeksi mainiota omena-inkiväärilimua. Kotiinviemisiksi ostimme pari pienpanimo-olutta. Leipääkin olisi voinut ostaa mukaan, mutta niin hyvää kuin se olikin, kahdeksan euroa ylitti kipurajani.

Kartanokaan ei ole halpa paikka, mutta suosittelen, jos haluat kokea Strömsö-idyllin. Miten pirussa kaikki ihmisetkin olivat niin tyylikkäitä? Yhtä laivastonsinistä ja villakoiraa koko Mathildedal.

Mathildedal Matildankartano arvostelu
Mathildedal Matildankartano arvostelu

Oluttasting Terhossa

Matildankartanon lähellä sijaitsee myös toinen pizza- ja olutpaikka, kyläbaari Terho. Kävimme siellä tuloiltanamme maistelemassa Mathildedalin kyläpanimon oluita, joita myydään viiden sentin maisteluannoksina.

Oluet olivat makuuni kivoja, mutta eivät loistavia. Baarin tunnelma oli kuitenkin omaperäinen sekoitus tuulitakkikansaa ja hipstereitä. Tähän baariin myös koirat ovat tervetulleita.

Mathildedal baari Terho arvostelu
Mathildedal baari Terho arvostelu
Mathildedal baari Terho arvostelu

Radisson Marina, luksusta Turussa

Totesimme, että kun kerran on tänne asti ajettu, miksi emme olisi rannikolla toista yötä. Ei kun selaamaan Hotels.comia, ja napakymppi: bisneshuone aamiaisineen Turun Radisson Blu Marina Palacesta 170 eurolla!

Marina sijaitsee Turun paraatipaikalla Aurajoen rannalla, ja sinne on majoitettu esimerkiksi Ruotsin kuninkaallisia. Marinasta tuli yksi lempihotelleistani, vaikka se on täysin erilainen kuin boutique-hotellit.

Hotellin aulatilat ovat näyttävät ja tilavat. Vastaanottoaulasta kakkoskerroksen aamiaissaliin noustaan kierreportaita pitkin, ja portaiden päällä roikkuu massiivinen kristallikruunu.

Myös huoneemme oli tilava ja kaunis. Siellä oli parisänky, lisävuode, sohvanurkka ja ruokapöytä. Aamiaisen sai bisneshuoneeseen ilman lisämaksua, ja hyödynsimme tarjouksen, koska halusimme syödä rauhassa altistumatta ryysikselle.

Radisson Blu Marina Palace arvostelu
Radisson Blu Marina Palace kokemuksia

Marinan aamiainen oli laadukas. Leipiä ja croissanteja (myös suklaatäytteisiä) oli niin paljon, että saimme tästäkin aamupalasta eväät kotimatkalle. Erityinen plussa siitä, että hedelmäsalaatti oli tehty tuoreista hedelmistä, eikä se ollut buffeteista tuttua vetistä hedelmähyhmää.

Radisson Blu Marina Palace aamiainen

Autenttista vietnamilaista ruokaa

Loppuun vielä sellainen vinkki, että Marinan vieressä Linnakadulla on mahtava vietnamilainen rafla Huong Viet. Näin ensimmäistä kertaa Suomessa paikan päällä käsin tehdyt kevätrullat. Niissä oli hieman röpelöinen pinta, ja täytteenä hyvin maustettua liha-kasvisseosta.

Kasviskesärullat (ne pehmeät riisipaperiin käärityt) olivat valtavia. Täytteenä oli sekä tofua että Bean it -suikaletta, joten nälkä lähti. Ahdoimme kuitenkin jättiravuilla höystetyn sticky rice -annoksen kitusiimme, ja mahtavat dipit nuoltiin viimeistä pisaraa myöten.

Paripäiväinen kotimaanmatkamme oli siis ihana. Täynnä hyviä ruokapaikkoja ja hotelleja, luontoa ja nautiskelua. Reissun päätteeksi söimme pehmikset Aurajoen rannassa ja nautimme suorastaan välimerellisestä tunnelmasta, mutta ilman turistikrääsää.

Miksi lähteä kauas, kun voi lähteä Turkuun?

 

2 Kommenttia

  1. Teijossa on onneksi monenlaisia reittejä. Matildanjärven kierros on varmasti suosituin, menittekö sitä? Varsinkin loma-ajan ulkopuolella muut reitit ovat rauhallisia.
    Punassuon reitti ja Totin luontopolku olivat suosikkejani, sopivat myös lapsiperheille.

    • Emme menneet mitään kokonaista kierrosta, mutta pätkän juurikin tuota järvireittiä. Välillä oli kalliolla niin paljon tunkua, että piti vetäytyä metsikköön odottamaan omaa vuoroa. 😀

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.