Ensinnäkin, pahoittelut pitkästä päivitystauosta. Tekemistä on ollut nyt niin hurjasti, että harrastukset ovat hetkeksi jääneet taka-alalle. Siitä huolimatta blogini kävijämäärät näkyvät pysyneen lähes samoina kuin aikaisemminkin, mikä ihmetyttää ja lämmittää mieltä. Kiitos kaikille piipahtajille ja pitkäaikaisemmille lukijoille.
Arvostelin Ravintola C:n kesällä, enkä tee uusinta-arviota näin pienen tauon jälkeen. Ajattelin kuitenkin esitellä lyhyesti viimeisimmän C-käynnin ihanuuksia. Joukossa oli taas helmiä, jotka antavat ideoita omaan kokkailuun, ainakin makujen yhdistelyyn. Mukavinta käynnissä oli se, että pieni lempiravintolani oli tavallisena arki-iltana aivan täynnä. Jaksan jankuttaa tätä, mutta hyvän ravintolaillallisen ei tarvitse olla järjettömän kallis. C:n hinta-laatusuhde on suorastaan käsittämätön: nautiskelemamme neljän ruokalajin Ilkan menu maksaa 58 euroa, sisältäen kaksi keittiön tervehdystä. Myös annoskoko on C:ssä kohdillaan. Ei hervotonta mättöä, mutta ei pikkupisaroita, joiden syömiseen tarvitsee pinsetit ja suurennuslasin.
Ensimmäisenä tervehdyksenä meille tarjoiltiin graavattua vaaleaa kalaa, muistikuvieni mukaan siikaa. Fenkolikastikkeen lisäksi kala oli saanut maustajakseen kuivattua ruusunmarjaa. Mieletön makuyhdistelmä, raikas ja herkkä.
Tämä oli hyvä johdatus alkuruokaan, joka oli kylmäsavulohta kurkun ja pikkelsöidyn tomaatin kera. Sushista vaikutteita ottanut annos oli todella kaunis. Harmi kyllä, maku hävisi hieman estetiikalle. Annoksessa oli runsaasti kurkkua, mikä on lohen rinnalla turhan hento raaka-aine. Pikkelsöidyt, makeanhappamat tomaatit antoivat annokseen syvyyttä, mutta etikkaisuutta olisi saanut olla reilusti enemmän.
Pääruoaksi oli hirveä, mustaherukkakastiketta ja paahdettuja perunoita. Olen monta kertaa valitellut, että pääruoka tuntuu olevan ravintolan kuin ravintolan kompastuskivi. Alku- ja jälkiruokiin kyllä keksitään ties millaisia makuyhdistelmiä ja rakenteita, mutta pääruoka jää helposti tasolle ”pihvi ja perunat”. Tämä pelko käväisi mielessäni, kun annos tuotiin.
Hirvi hävisi kekseliäisyydessä muille ruoille, mutta se oli kaikin puolin erinomaista. Liha oli niin mureaa ja laadukasta, että eipä siinä voinut kuin hyristä syödessään. Syön useammin peuraa, ja hirvi on sen rinnalla usein kuivaa ja jänteikästä tikkulihaa. Annoksessa oli juuri sopivasti lisukkeita ja kastiketta. Joku voisi marmattaa siitä, että osa perunoista oli ottanut aika reippaasti paistopintaa, mutta minä pidin siitä. Happamanmakea kastike raikasti jykevää perinneannosta juuri sopivasti. Ei ikimuistoisimpia C:ssä syömiäni annoksia, mutta ei missään nimessä huonokaan.
Väliruoka vei taas ajatukset kesään. Viime käynnillä maistelimme juhannusruusuilla maustettua sorbettia. Nyt jäädyke oli saanut makunsa mesiangervosta, jota täydensivät marenki ja kuivatut marjat. Ihastuttava, kekseliäs ja kuitenkin maanläheinen makuyhdistelmä.
Ennen jälkiruokaa palasimme hetkeksi vahvoihin ja suolaisiin makuihin, kun tarjolla oli ravintolalle varta vasten tehtyä Ilkka-juustoa. Todella voimakas valkohomejuusto tarjoiltiin lastunohuen näkkileivän ja pikkelsöidyn omenan kanssa. Kehuin näitä omenoita jo kesällä. Maku on todella hapan ja imelä, hyvä vastinpari vahvalle juustolle. Juustossa oli mukavasti rakennetta. Usein kavahdan valkohomejuustoja, koska niiden rakenne on lätkö ja sulatejuustomainen.
Jälkiruoaksi oli jäätelön ja hyytelön muodossa tarjoiltua tyrniä ja mantelia. Ihania pieniä yksityiskohtia olivat hentoinen hattarapilvi, joka ei valitettavasti erotu kuvasta, sekä ”sokerilasi”, jonka päälle oli ripoteltu unikonsiemeniä. Kokonaisuus oli maltettu pitää aisoissa, vaikka makumaailmassa yhdistyivätkin niin suolaisenmakea, äkkimakea ja hapan. Pidin myös siitä, että annoksen eri elementit oli koottu lautaselle tiiviiksi paketiksi. Joka lusikalliseen kaikkia makuja. Tässä jälkiruoassa juuri yhdistelmä oli annoksen juju.
Mitäpä tässä taas voi sanoa. Oli ihanaa, oli tunnelmallista, yllättävää, ilahduttavaa. Juuri tällaisista aterioista pidän. Niistä, jotka ovat enemmän kuin vain syömistä.
Jostain syystä en pystynyt kommentoimaan tuota viime kesän postausta jossa heitit minulle kysymyksen, mutta kokeillaan toimisiko tähän:
Nyt vasta bongasin kysymyksesi. Tuo nihkeä palvelukokemus perustui vierailuumme Food Is Artin yhteydessä – olisiko C:n menun innoittaja ollut Anna Tuori?
Meillä oli tuolloin pöytävaraus perjantaina klo 17.00 kun illan ohjelmassa oli paljon muutakin ja ilmeisesti tuo aikainen ruokailuaika yhdistettynä ns. tavallisiin vaatteisiin vaikutti tarjoilijamme ennakko-oletuksiin meistä. Töissä oli tuolloin Christina, joka ei palvellut meitä ja tummatukkainen nuorehko naishenkilö, joka siis toimi tarjoilijanamme. Kun muiden asiakkaiden takit ripustettiin naulakkoon, meille vain osoitettiin naulakon suunta. Meitä ei myöskään ohjattu pöytään, vaan istuuduimme itse ikkunapöytään tarjoilijan osoittamaan suuntaan, josta meidät sitten hiukan myöhemmin siirrettiin toiseen pöytään. Tilasimme FIA-menut ja menun juomapaketit, mutta ensimmäinen viini kaadettiinkin vasta kun olimme jo syöneet alkuruuat, eikä tarjoilija missään vaiheessa tiedustellut olisimmeko olleet kiinnostuneita aperitiiveista. Toisinsanoen keittiön tervehdys ja alkuruoka nautittiin pelkän veden kanssa. Jälkiruuan jälkeen niinikään jäi tarjoilijalta kysymättä olisimmeko halunneet vielä kahvia tai jotain muuta jälkkärijuomaa. Kaiken kukkuraksi tarjoilija puhutteli koko illan vain seuralaistani, josta jäi minulle aika ikävä olo.
Palvelu oli siis hyvin muodollista, mutta ei missään nimessä lämminhenkistä – meillä oli jatkuvasti sellainen olo että olemme tarjoilijalle vain taakaksi. ja kateellisina seurasimme vierestä kun esimerkiksi ruuat ja Anna Tuorin taideteos esiteltiin muille asiakkaille. Olin kuullut etukäteen niin paljon hyvää C:n palvelusta, että olin todella pettynyt, kun tulimmekin kohdelluksi niin tylysti. Ehkä pitäisi antaa vielä toinen mahdollisuus, mutta perheen kasvettua (eli rahojen vähennyttyä) sitä pelaa mieluummin varman päälle, kun ottaa riskejä sen suhteen, että illasta jääkin ikävä maku suuhun.
Kiitos perusteellisesta vastauksestasi Emmi! Mielestäni on todella hyvä, että ihmiset jakavat avoimesti kokemuksiaan: niin hyviä kuin huonojakin. Fiksut yrittäjät googlaavat itseään säännöllisesti ja ottavat onkeensa blogien ja eat.fi:n palautteesta.
Mä olen patistanut itseäni opettelemaan palautteenantoa, vaikka aluksi se tuntui ihan karsealta, nololta ja ikävältä. Mutta muutama todella hienosti seivattu, nihkeästi startannut ravintolakokemus on osoittanut, että kannattaa avata suunsa – edes jossain nettifoorumilla, ellei livenä kehtaa. Eihän se yrittäjä voi korjata virheitä, ellei itse rekisteröi niitä.
Mua ärsyttää ravintolassa se, että laskua ollaan aina automaattisesti tarjoamassa miehelle. Viinitkin maistatetaan yleensä miehillä, ellei itse ole heiluttamassa kättä ja huutamassa hep, mä haluan esimaistaa sen rieslingin. Mutta nainenhan se miehen ja yhteiskunnan varoja pumppaava elätti on 😀 Meni hieman off topic, tuli vain mieleen sun viimeaikaiset, nasevat ja hykerryttävät bloggauksesi hiukan isommista yhteiskunnallisista asioista 🙂
No näinhän se on. Ja tällä kertaa mun seuralainen ei edes ollut mies, vaan mua 20 vuotta vanhempi siskopuoli, mutta kai se likka ajatteli ettei tälläset maalaisteinit mitään viineistä ymmärrä. 😉
Mä olen viimeisen vuoden aikana yrittänyt aina laittaa viestiä perään, jos olen saanut poikkeuksellisen hyvää tai huonoa palvelua. Toiset paikat ottaa sen paremmin kuin toiset.. Muutama paikka mennyt huonon kokemuksen jälkeen ihan ehdottomalle nou-listalle, kun palauttettakaan ei ole osattu ottaa vastaan asiallisesti. C:hen pitäis kyllä vielä palata – varsinkin jos se oikeasti ei ole ton kalliimpi! Mitenkähän mä oon ollut ihan siinä käsityksessä, että oman rahan paikka se ei missään nimessä ole.
Viinipaketti on se, joka sitä hintaa paisuttaa. Mutta mä en edes viitsi sitä useinkaan ottaa, koska aterian loppua kohti alan olla niin tuubassa, että makuaisti turtuu. Usein otetaan miehen kanssa viinipaketti puoliksi tai 1-3 lasillista per nokka koko menun kanssa. Jos on vesilinjalla, C:ssä voi todellakin syödä herroiksi, eikä budjetti repeä.
Mä käytän vertailukohtana aina karmeaa kokemusta, Lapinniemen kylpylän ravintola Arthuria. Maksoimme siellä jaetusta alku- ja jälkiruoasta ja pääruoista yhteensä liki satasen, vaikka joimme pelkkää vissyä. Melkein samalla rahalla kaksi ihmistä saisi C:stä holittomana taivaallisen elämyksen. Lisäksi jos C:ssä ottaa kahvin tai teen jälkkäriksi, sen kanssa tarjoillaan valikoima käsintehtyjä makeisia, ja siinä on minun makeannälkääni riittävä, kokonainen jälkiruoka.
Hei, täytyy ottaa osaa tähän Ravintola C:n kommentointiin. Omasta mielestäni C on Tampereen paras ravintola ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin. Itse lähes kaikki (ellei peräti kaikki) valkoisten pöytäliinojen ravintolat Tampereella kiertäneenä C on ehdottomasti ainakin minun makuuni se ykkönen. Maku asioita on toki monia ja joku saattaa tykätä jostain muusta enemmän.
Tuohon juomapuoleen vielä myös sen verran, että ellen ihan väärässä ole niin C taitaa olla myös ainoa ravintola mistä saa alkoholittoman juomapaketin. Ja tämä ei ole mitään alkoholittomia viinejä vaan kaikenlaista muuta, erittäin hyvä 🙂 En siis itse ole mikään viinien / alkoholin ystävä ja tämän vuoksi tulee kyseltyä näitä vaihtoehtoja. Esim. ainakin kun viimeksi Näsinneulassa tuli pyörähdettyä niin siellä tarjolla on vain ihan perus ”kaupan” tuoremehuja ym.
Muutamia kertoja C:ssä käyneenä olen aina poistunut erittäin tyytyväisenä.. juuri tälläisiä ravintoloita pitäisi olla enemmän!
Olen myös yhtä mieltä tuosta että kannattaa avata suunsa ja antaa palautetta, rehellisesti ja avoimesti mutta ei ”haukkumalla pääpunaisena” 🙂 …blogit, eat.fi, yelp.fi, osuma.fi ..kaikki nämä auttavat ja parantavat ravintola tarjontaamme!
C:n holittoman paketin puolesta liputan minäkin. Ei ole sarjaa ”kaupan tuoremehua kolminkertaiseen hintaan”, vaan osa alkoholittoman paketin juomista on joskus sopinut ruokiin jopa viinejä paremmin. Myös Berthassa on ihan hyvä alkoholiton juomapaketti, mutta C menee tässä edelle. Raskausaikana maistelin useamman paikan holittomat vaihtoehdot, ja joskus nykyäänkin on mukava olla alkoholittomalla linjalla, mutta saada kuitenkin ruoan täydennykseksi juoma, joka korostaa ja syventää annoksen makuja.