”Siis meeksää joskus semmosiin oikeisiin töihin?” – Freelancer vastaa

Terveiset Tallinnasta! En kuitenkaan hehkuta teille nyt, mitä vegaanisia hipster-herkkuja söin F-hooneessa ja millaiset puupalikoita muistuttavat design-korvikset (siis ne ei oo palikat vaan DISAINIA) ostin söpöstä pikkuputiikista. Viime kuun Kreikan-reissun kuvatkin odottavat vielä purkamistaan. Matkustelun ja kaiken kivan elbailun sijaan ajattelin rustata teille pari sanaa työstä. Nimittäin freelance-työstä.

Sain innoituksen aiheeseen nakit ja mutsi -Päiviltä, joka kirjoitti aiheesta hyvän postauksen. Minun piti aluksi kommentoida Päivin bloggausta, mutta koska siitä olisi tullut nälkävuoden pituinen, päätin kirjoittaa omat ajatukseni tänne. (Tsekkaa kuvituskuva. Erotan muistiinpanoistani ainakin sanat samppaja ja punajuuri.)

Mielestäni freelance-työstä pitää puhua, sillä entistä useampi perinteinen työ on muuttumassa keikkailuksi, pienyrittäjyydeksi ja sijaistuspätkiksi. Tätä työn muotoahan markkinoidaan toisessa ääripäässä ah niin ihanan vapaana mahdollisuutena tehdä just sitä mitä sä haluat silloin kun sä haluat. Toisessa ääripäässä ovat uhkakuvat kahden kerroksen työmarkkinoista, jotka koostuvat orjan asemassa olevista friikuista ja kermat kakun päältä kuorivista vakkkareista.

Omat kokemukseni freelanceriudesta sijoittuvat ääripäiden välimaastoon. Uskon kokemukseni olevan suht realistinen, sillä olen ollut freelancer oikeastaan aina.

Työurani alkoi teini-ikäisenä puhelinmyyntifirmasta. Työsopimus oli vakituinen osa-aikainen, mutta tattadaa, mitään pohjapalkkaa ei ollut. Kyllä vain, pelkkään provisiopalkkaukseen perustuva duuni oli ihan normihuttua 90-luvun lopulla. Perustason asiakaspalvelu- ja siivoustyötkin olivat laman jälkeen kiven alla. Otin siis vastaan sen, mitä tarjottiin, edes tietämättä paremmasta. Pahimmillaan tuloni jäivät muutamaan sataseen kuukaudessa, vaikka tein täysiä päiviä. Kun kehityin myyjänä, tahkosin 3000 euron kuukausipalkkaa. Se oli vuosituhannen vaihteessa helvetillisen iso raha nippa nappa täysi-ikäiselle.

Työ oli freelance-henkistä, sillä sain itse valita, koska tulin töihin. Kunhan papatin toimiston puhelimeen 15 tuntia viikossa, ketään ei kiinnostanut, minä päivinä kävin vuoroni tekemässä. Tulokseni oli täysin riippuvainen omasta jaksamisestani ja osaamisestani. Olin siis parhaimmalla ja pahimmalla mahdollisella tavalla oman itseni herra.

Muutaman vuoden jälkeen homma oli nähty. Väsyin työhön, jossa ei ollut varaa epäonnistua tai väsyä himpun vertaa. Tein yliopisto-opintojen ohella töitä gallup-haastattelijana, siivoojana, mainostoimiston copywriterina, suunnittelijaharjoittelijana kaupungin henkilöstöyksikössä ja projektisihteerinä ylioppilaskunnassa. Kirjoitin muotisaitille kauneusblogia, raapustin juttuja sisustuslehtiin ja lopulta pääsin uutistoimittajaksi radioon.

Kaikkia töitä yhdisti se, että ne olivat joko määräaikaisia tai osa-aikaisia. Tein usein kahta, joskus kolmeakin hommaa lomittain, koska yhdenkään työn jatkumisesta ei ollut mitään varmuutta. Tämä oli henkisesti ja fyysisesti raskasta, mutta työpätkien epävarmuus ei niinkään rasittanut minua. Eihän opiskelijan elämä ole kuin pelkkää epävarmuutta. Varsinkin, jos olet päättänyt opiskella sellaisen pomminvarman yhdistelmän kuin puheviestintä + tiedotusoppi. Plakkarissa YTM ja FM eli varma paikka työttömyyskortistossa, heh heh. Mutta siis, väsyttävintä oli se, että tein töitä niin paljon. Kärsin pari kertaa jonkinasteisesta burn outistakin.

Sain ensimmäisen maisterintutkintoni valmiiksi vuonna 2011 ja toisen 2012. Isoilla mediataloilla alkoi mennä tässä vaiheessa huonosti. Pätkäsopparit ja ttt-vuorot olivat työn alla. Työpaikoilla mietittiin, miksi tuo sai sen äitiysloman sijaisuuden, mutta minä en? Vakinaistettaisiinko minut, jos olisin enemmän tätä ja vähemmän tuota?

Nämä ajatukset pyörivät meikäläisenkin päässä, ja etenkin syksy 2011 oli töiden ja jaksamisen kannalta todella synkkää aikaa. Sitten toimittajantöitä taas järjestyi paikallislehdestä, ja jossain uhkarohkeassa huumassa keksimme miehen kanssa, että hei kokeillaas tehdä vauva, vaikka emme olekaan erityisen sose- ja konttauskypäräorientoituneita ihmisiä.

No, moukan tuurilla se muksu sitten ilmoitti tulostaan tyyliin heti seuraavana päivänä. Jälkeenpäin olen miettinyt, että voi jeesus mitä touhua. Tyyppi valmistuu tuplamaisteriksi kahdelle katastrofaaliselle alalle ja päättää ratkaista ura-ahdistuksensa pamahtamalla paksuksi. Toisaalta ajoitus oli loistava. Jos olen uskaltanut tehdä noin riskaabelin siirron tuossa elämänvaiheessa ja kaikki on mennyt ihan hyvin, selviydyn varmasti paljon kuormittavammistakin tilanteista.

Äitiyslomalla oli tavallaan kivaa. Sai katsella Matlockia. Tavallaan se oli ihan kamalaa. Olen henkisesti niin hyperaktiivinen, että sormiruokailu ja lapsen ulosteen koostumus eivät riitä elämäni sisällöksi kovin pitkäksi aikaa. Aloin kaivata aivojen käyttöä ja rahaa, mutta siten, ettei perheemme arki muuttuisi kaoottiseksi ja väsyttäväksi. Kerrankin minulla oli onni matkassa. Tuttavien mainostoimistosta kyseltiin, haluaisinko tehdä heille viestintäprojekteja. Suomeksi: kirjoittaa firmojen tiedotteita, suunnitella nettisivujen tekstejä, radio- ja Youtube-mainoksia, päivittää asiakkaiden Facebookia ja niin edelleen.

kone

No voi kyllä halusin. Pystyin hoitamaan hommat 90-prosenttisesti kotoa tietokoneen, netin ja puhelimen avulla. Vakituisesta työstä ei ollut tietoa, mutta minua enemmän se tuntui häiritsevän niitä, jotka kyselivät ”ooksää siis menossa ihan normaaleihin töihin joskus”. Työn ”normaaliutta” enemmän minua kiinnosti se, että tienasin ja sain tehdä vaihtelevaa, koulutustani ja osaamistani vastaavaa työtä.

Lapsen mentyä parivuotiaana päiväkotiin sain taas lisää toimitustöitä. Ensin pari keikkaa, mutta muutaman kuukauden kuluttua huomasin ilokseni, että kalenterini oli taas täynnä juttujen deadlineja. Kirjoitan esimerkiksi Kaksplussaan ja Annaan, pääosin verkkoon, sekä Tampereen ammattikorkeakoulun lehtiin. Jos aikaa rittää, teen edelleen esimerkiksi firmojen lehtiä, tiedotusta ja some-hommia.

Nykyiset työni ovat sisällöllisesti valovuosien päässä provisiopalkatuista puhelinmyyntitöistä. Ansaintalogiikka on kuitenkin hyvin samanlainen: saan rahaa vain tehdystä työstä. Juttuideoiden keksiminen on myös tietynlaista myymistä. Minun on perusteltava tilaajalle mahdollisimman hyvin, miksi hänen pitäisi kirjoituttaa minulla tietty juttu ja maksaa sitä. Nettijuttujen vetävyyttä on helppo arvioida lukijamäärien perusteella. Olen tasan sen arvoinen kuin viimeisimmät juttuni ovat. Tason lipsumiseen ja aikataulujen pettämiseen ei ole varaa.

Olen tehnyt töitä freelance-verokortilla kymmenisen vuotta. Moni yllättyy kuullessaan, että kuka tahansa voi saada free-kortin. Esimerkiksi useille firmoille siivous-, tarjoilu- ja promohommia tehneet kaverini ovat käyttäneet free-korttia. Vanhanaikainen pää- ja sivutuloverkortti istuvat mielestäni nykyisille työmarkkinoille huonosti. Free-kortista kelpaa sähköinen versio, jonka voi lähettää vuoden aikana vaikka useille kymmenille työnantajille.

Osa töistäni on ”vanhanaikaisia normaaleja töitä”. Tarkoittaa sitä, että työnantaja maksaa ellit, lellit, tellit ja vellit. Osan taas teen niin sanottuna mikroyrittäjänä. Huolehdin siis itse esimerkiksi työeläkemaksusta. Yrityksen perustaminen ei ole vielä kiinnostanut, sillä friikkuna työskentely on sujunut jouhevasti, ja saan tarvittavat kulut verovähennyksiin. Jos työn tarjoaja sitä väkisin vinkuisi, voisin laskuttaa töitä myös Ukko.fi:n kautta.

Kaikki edellä sepustettu merkitsee sitä, että minun pitää olla koko ajan skarppina. Kukaan muu ei huolehdi veroistani, vakuutuksistani ja sosiaaliturvastani kuin minä itse. Kun kerron tästä vuosikaudet vakitöissä olleille, he kauhistelevat. Minä taas ihmettelen sitä, miten paljon kaikkea hyödyllistä ja kivaa he voivat saada työnantajiltaan. Fysioterapiaa, hierontaa, liikuntaseteleitä ja tyky-päiviä.

Olen kuitenkin todennut, että asiaa on turha itkeä. Olen ollut pari kertaa noilla herkuilla varustelluissa työsuhteissa, mutta itse työ on kuitenkin ollut minulle aina tärkeämpää kuin mahdollisuus päästä mittauttamaan veriarvoni ilmaiseksi. Olen myös onnekas. Sairastelen niin vähän, etteivät omasta pussista maksetut terveysmenot ole kaataneet talouttani. Lisäksi kirjoittajana on paljon helpompaa olla pienyrittäjä kuin alalla, joka vaatii kalliita laiteinvestointeja ja on fyysisesti raskasta tai vaarallista.

Kaikkein ihmeellisimmältä ”oikeiden vakitöiden” maailmassa kuulostaa palkallinen loma. Lomarahoista nauttivien mielestä taas on järkyttävää, että kun minä olen lomalla, palkkani ei juokse. Toisaalta tästäkin asiasta tulee ongelma vain, jos alan vatvoa ja itkeä sitä. Lomani ovat olleet ihania, eikä talouteni tai jaksamiseni ole romahtanut niiden vuoksi, vaikka olenkin joutunut tekemään ennen lomia enemmän töitä voidakseni olla offline-tilassa.

Apinoin Päiviä ja listaan selkeyden vuoksi free-työn plussat ja miinukset omasta näkökulmastani.

Free-työn plussat:

  • Mahdollisuus valita loma-ajat itse. Miehenikin on yrittäjä, joten meidän ei tarvitse pelata työpaikan jokavuotista kesärulettia, jonka voittaja saa lomailla heinäkuussa. Asiakkaiden sesongit pitää toki huomioida, mutta voimme pyörittää kesälomarumbaa paljon helpommin kuin moni muu perhe. Tämä tulee olemaan iso plussa, kun lapsi menee kouluun ja hänen kesälomansa pidentyy.
  • Voin työskennellä omien aikataulujeni mukaan missä huvittaa. Haastattelut pitää tietenkin tehdä sovittuun aikaan, mutta ketään ei kiinnosta, vaikka kirjoittaisin tekstit keskellä yötä päälläni seisten. Jaa mikä kellokortti, mitkä miinustunnit?
  • Aikaani ei kulu turhaan jorinaan. Siis hevosenpaskabingoihin, jaarittelupalavereihin ja työaikaa syövään länkytykseen. Saan noin viidessä tunnissa aikaan sen, mitä ennen sain työpaikalla koko päivän aikana. Voin hakea lapsen ajoissa tarhasta tai voin käydä salilla ennen kuin aloitan työt.
  • Jos ajatukset jumittavat, voin tehdä töitä vaikka kivassa kahvilassa. Voin hakea ideoita kirjastosta ja vakoilla siellä meheviä paikallispersoonia. Voin lähteä kävelylle tuulettamaan mieltäni. Voin soittaa äitiyslomalla olevalle kaverilleni, että moi, voinksmää tulla teille kahville keksiin juttuideoita, kun mun pää ei toimi.
  • Olen oppinut tervettä kyynisyyttä ja tunnen olevani vapaa. Olen kuullut kaikenlaisia lupauksia ja saanut työtarjouksia, jotka ovat kuivuneet kasaan. Osaan haistaa suuret ja ontot puheet paljon paremmin kuin ennen. Vaikka kuka tahansa työllistäjäni voi koska tahansa lopettaa työsuhteeni, myös minä voin lähteä paremmille vesille, jos homma ei toimi. Tämä ajatus antaa ihan hitosti vapautta ja rauhoittaa.
  • Osaan huolehtia itsestäni. Olen oppinut säästeliääksi ja ennakoin tulevia menoja ja tapahtumia. Tiedän tasan tarkkaan, kuinka paljon tililläni on rahaa, mihin sitä menee, miten teen verovähennykset ja mihin yel-maksu vaikuttaa.

Free-työn miinukset:

  • Muiden ihmisten suhtautuminen. Olen saanut vastata kyllästymiseen asti kysymyksiin ”siis teeksää päivisin töitä vai hengaaksää vaan”, ”ooksää siis toimittaja vai teeksää niitä mainostoimistohommia vai mitä”, ”ooksää ajatellu hakee ihan oikeita töitä” ja ”missä sun työpaikka on”. Ymmärrän, että freelanceriutta tuntemattomat ihmiset kyselevät näitä vilpittömästä uteliaisuudesta. Välillä kysely kuitenkin jurppii ja nakertaa ammatillista identiteettiä, ellei sitä vankista tietoisesti.
  • Epävarmuus. Ei kuitenkaan minun tapauksessani erityisen suuri miinus. Elämäni on ollut yhtä perse edellä puuhun konttaamista. Olen jollain kumman tavalla onnistunut aina hankkimaan töitä ja selviytynyt yhdestä sun toisestakin asiasta. Jossakin vaiheessa sitä vain huomaa ajattelevansa, että asiat lutviutuvat jotenkin. Epävarmuus ahdistaa yleensä vain silloin, kun muut voivottelevat, että eikö sulla ole omaa sermiä, johon voisit liimata kuvan lapsestasi, koirastasi tai pelargonioistasi.
  • Säätö. Yritäpä tiedustella verotoimistosta, miten alvit ja muut sirkukset hoidetaan, jos teet työtä, joka sisältää sekä kuvia että tekstejä että sitä että tätä että tuota. Aaahhahhahhahhh. Mutta joo. On ihan hauskaa huomata, että eivät ne sanktioilla pelottelevat byrokraatit ymmärrä omia sääntöjään. Säätöönkin siedättyy. Olen joutunut maksamaan mätkyjä yhden ainoan kerran elämässäni ja olen onnistunut saamaan ongelmitta äityspäivärahaa, joten uskon selviytyväni jatkossakin.
  • Työyhteisön puute. Kaipaan välillä hirmuisesti vertaistukea, avautumista, kommelluksia ja inside-vitsejä. Kun pääsen keikalle valokuvaajan kanssa, uuvutan hänet pulinallani, koska janoan juttuseuraa. Toisaalta on ihanaa, että voin mörköillä huonoina päivinä yksin. Minun ei tarvitse tuhlata energiaani yhteenkään hankalaan työkaveriin. Jokaisen mörön unelma!

Tässä siis omia kokemuksiani freelanceriudesta. Olen ajatunut tähän työllistymismuotoon osittain sattumalta, osittain uravalintani vuoksi. Jonkun mielestä on ehkä surkeaa, että tuplamaisterilla ei ole vakituista työtä. Minä taas kaipaan kellokorttia ja sermiä kovin harvoin. Yleensä vain, kun joku kertoo minulle, miten kamala tilanteeni kuulemma on, ja ahdistun.

Fakta on kuitenkin se, että olen selviytynyt hengissä ja henkisesti ainakin puolivaloilla koko työurani ajan, siis 17 vuotta, vaikka olenkin silppu-pätkä-friikku. Tämä ratkaisu ei ole myöskään ollut taloudellinen katastrofi. Jos lähtisin vakitöiden perässä Helsinkiin, minulle tuskin jäisi enempää käyttörahaa korkeampien asumiskustannusten vuoksi. Se, että tulen yrittäjäperheestä ja puolisoni on yrittäjä, on helpottanut sekä ammatti-identiteetin rakentamista että yel-kiemuroiden opettelua. Olemme miehen kanssa yhdessä tässä keikkuvassa veneessä, ja ihan kivasti se on pysynyt pystyssä.

Minulla ei ole hajuakaan siitä, missä satamassa olen kolmen, viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, mutta jostain syystä se on minulle täysin fine. Enemmän kiinnostaa se, mitä Yle Areenan dokumenttitarjonnassa on nyt. Ja onko kaapissa vielä sipsejä jäljellä. Ja viskiä, kai meillä on hyvä jumala viskiä!

Tallinna Chicago sikari viski baari

 

 

12 Comments

  1. Pingback: 38. Ovatko valtamedian toimittajat ”munattomia pelkureita”. – Maailmanparantajan madonluvut

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.