Okei, näistä räyhäpostauksista on näköjään tullut ihan uusi elementti blogiini. Mutta antakaa armoa. On melkein marraskuu, mulla on lapsi, kirja kesken, säätöä ja yöunet pätkissä. Siksi räyhään.
Nyt olen ärtynyt blogeihin. Sen verran fiksu yritän olla, että hauku ketään nimeltä. Mutta fakta siis on se, että oma intoni blogien lukemiseen on laskenut kuin lehmänhäntä. Tykkäsin blogeista kovasti 5-10 vuotta sitten, kun ne olivat leiskoiltaan aivan karseita ja jengi kirjoitteli anonyyminä. Nykyiset huippuunsa stailatut blogit, joissa kirjoittajat namedroppaavat kilvan toisiaan ja esittelevät milloin mitäkin yhteistyöprojektejaan, ilmaisia huulikiiltojaan, juoksukoulujaan, botoxejaan, julkkiskavereitaan ja ilmaisia lounaitaan, ovat perseestä.
Toivon, että oma blogini ei koskaan muuttuisi sellaiseksi. Tässä on yksi syy siihen, miksi en koskaan esittele täällä omaa pärstääni, perhettäni tai kavereitani. Koska tämä on RUOKAblogi, saatana soikoon, ei varsaposeerausblogi, hei-mul-on-bloggaajafrendei-blogi tai duckface-blogi. Lupaan ja vannon pyhimmästi, että jos ikinä sorrun johonkin edellä mainituista, mua saa heittää kengällä päähän.
Mistä tämä ärtymys sitten kumpuaa? No siitä, että joissakin suosikkiruokablogeissani ei ole enää reseptejä. Tai ylipäätään mitään, mikä liittyisi ruokaan. On vain ihqutusta erilaisista kaupallisista yhteistyöproggiksista ja poseerauksia semijulkkisten kanssa. Välillä noita ruokablogeja lukiessani tuntuu siltä, että juttua tehdään vain seuraavia Glorian Ruoka & Viinin blog awardseja silmällä pitäen.
Harmi, että ammattimaistuminen ja kaupallistuminen ovat tehneet blogeistä näin geneerisiä. Hyvännäköisiä ja tylsiä. En myöskään ole varma siitä, onko omalla naamallaan bloggaaminen kovin mielenkiintoista. No onhan se oman naamansa uhraaminen hyvä juttu Vauva.fi-palstalla juoruavien haaskojen mielestä, mutta tarinankertojana ja lukijana minä kaipaan alkuaikojen anonyymejä blogeja. Niitä, joissa tuntemattomat ihmiset kertoivat elämänsä isoista ja pienistä asioista, kamalista ja ihanista. Oli silmiä särkevä violetti fontti mustalla pohjalla, migreenikohtaus ja jotain mielenkiintoista.
Nyt lähden syömään anonyymien kavereideni luokse. Ja yritän pinnistää tällä viikolla ilmoille kalareseptejä ja arvostelun Mansen wokkipaikoista.
Pois vaan sellaiset blogit seurantalistalta jotka aiheuttavat enemmän huonoa fiilistä kuin intoa lukea. On tullut karsittua aika rankalla kädellä tuota lukulistaa osittain juuri samoista syistä. Päivitystahti on itselle yhdentekevää kunhan sisältö pysyy miellyttävänä. Haen ruoka/leivontablogeista nimenomaan reseptejä, muulla väliä. Tosin tämä Savusuolaa on poikkeus, tykkään lukea arvosteluja paikallisista ruokapaikoista ja tämä on niitä harvoja joista niitä löytyy.
Koitapa lukea joskus tyyli/muotiblogeja, siinä vasta järki lähteekin. Nim. Ainoastaan Nelliinan Vaatehuonetta seuraava…
Tätä minäkin juuri ihmettelen: aiheuttavatko yhdentekevät poseeraus- ja herutuspostaukset minkäänlaisia tunnereaktioita ja elämyksiä? Mielestäni on aika surullista, että blogien seuraajat ovat alkaneet lähinnä haukkua Vauva.fi:ssä milloin minkäkin bloggaajan tyvikasvua tai läskejä, eli ”keskustelun” taso on samaa luokkaa kuin yläasteen röökiringissä. Ei siinä mitään, jos bloggaaja synnyttää eriäviä mielipiteitä ja ärsytystä, mutta minä ainakin kaipaisin mielelläni kunnon väittelyä kuin sitä, että ensin henkilö a postaa itsestään pari herutuskuvaa ja mainostaa yhteistyökumppaneitaan, ja sitten henkilö b oksentaa tämän päälle kaikki mahdolliset läskin, rumuuden ja tyhmyyden synonyymit. No mutta toisaalta mä olenkin tällainen henkinen 50-lukulainen, olen ollut muksusta saakka.
Pakko vielä mainostaa jokin aika sitten törmäämääni Nautiskellen-blogia. Vaikka mitä ihania reseptejä, monet eivät mitään kovin monimutkaisia mutta sitäkin herkullisempia. http://nautiskellen.blogspot.fi/
Oi, tätä pitää lukea. Mä pidän myös tällaisista simppeleistä resepteistä.