Tää varsaposeeraus on tehty yhteistyössä ihqudaashowroomissa duckfaceblogawardseissa

Okei, näistä räyhäpostauksista on näköjään tullut ihan uusi elementti blogiini. Mutta antakaa armoa. On melkein marraskuu, mulla on lapsi, kirja kesken, säätöä ja yöunet pätkissä. Siksi räyhään.

Nyt olen ärtynyt blogeihin. Sen verran fiksu yritän olla, että hauku ketään nimeltä. Mutta fakta siis on se, että oma intoni blogien lukemiseen on laskenut kuin lehmänhäntä. Tykkäsin blogeista kovasti 5-10 vuotta sitten, kun ne olivat leiskoiltaan aivan karseita ja jengi kirjoitteli anonyyminä. Nykyiset huippuunsa stailatut blogit, joissa kirjoittajat namedroppaavat kilvan toisiaan ja esittelevät milloin mitäkin yhteistyöprojektejaan, ilmaisia huulikiiltojaan, juoksukoulujaan, botoxejaan, julkkiskavereitaan ja ilmaisia lounaitaan, ovat perseestä.

Toivon, että oma blogini ei koskaan muuttuisi sellaiseksi. Tässä on yksi syy siihen, miksi en koskaan esittele täällä omaa pärstääni, perhettäni tai kavereitani. Koska tämä on RUOKAblogi, saatana soikoon, ei varsaposeerausblogi, hei-mul-on-bloggaajafrendei-blogi tai duckface-blogi. Lupaan ja vannon pyhimmästi, että jos ikinä sorrun johonkin edellä mainituista, mua saa heittää kengällä päähän.

Mistä tämä ärtymys sitten kumpuaa? No siitä, että joissakin suosikkiruokablogeissani ei ole enää reseptejä. Tai ylipäätään mitään, mikä liittyisi ruokaan. On vain ihqutusta erilaisista kaupallisista yhteistyöproggiksista ja poseerauksia semijulkkisten kanssa. Välillä noita ruokablogeja lukiessani tuntuu siltä, että juttua tehdään vain seuraavia Glorian Ruoka & Viinin blog awardseja silmällä pitäen.

Harmi, että ammattimaistuminen ja kaupallistuminen ovat tehneet blogeistä näin geneerisiä. Hyvännäköisiä ja tylsiä. En myöskään ole varma siitä, onko omalla naamallaan bloggaaminen kovin mielenkiintoista. No onhan se oman naamansa uhraaminen hyvä juttu Vauva.fi-palstalla juoruavien haaskojen mielestä, mutta tarinankertojana ja lukijana minä kaipaan alkuaikojen anonyymejä blogeja. Niitä, joissa tuntemattomat ihmiset kertoivat elämänsä isoista ja pienistä asioista, kamalista ja ihanista. Oli silmiä särkevä violetti fontti mustalla pohjalla, migreenikohtaus ja jotain mielenkiintoista.

Nyt lähden syömään anonyymien kavereideni luokse. Ja yritän pinnistää tällä viikolla ilmoille kalareseptejä ja arvostelun Mansen wokkipaikoista.

 

4 Comments

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.