(*Pääsin pressikortillani museoon ilmaiseksi)
Eilinen oli monessa mielessä historiallinen päivä. Ensinnäkin, Tampereella avattiin maailman ainoa Muumimuseo. Muumimuseohan Tampereella on ollut vuodesta 1987 lähtien. Muumilaaksona tunnettu näyttely piti vuosikaudet majaansa pääkirjasto Metson kellarikerroksessa. Paikka oli pimeä ja sadunomainen, mutta aika ahdas. Siitä jäi kuitenkin hyviä lapsuusmuistoja.
Vuonna 2013 Tove Janssonin pienoismalleja ja alkuperäisgrafiikoita sisältänyt kokoelma siirrettiin väliaikaisesti Tampereen taidemuseon pohjakerrokseen Pyynikintorille. Tila oli entistäkin ahtaampi ja näyttely suppeampi. Muumi-kokoelman kohtalo suututti tamperelaisia, sillä Muumilaakson kohtalo oli hetken epävarma, eikä ainutlaatuisesta kulttuuriperinnöstä otettu pariin vuoteen kunnolla iloa irti.
Evakkoaika loppui eilen, kun Tampere-taloon avattiin Muumimuseo. Kaksikerroksisen museon lisäksi Tampere-talon aulaan on tullut Muumi-kirjoja sisältävä lukukirjasto, Muumeihin ja Tove Janssoniin painottuva matkamuistomyymälä sekä Janssonin perinnölle kumartava ravintola Tuhto ja Haru-baari.
Avajaispäivänä Sorsapuistossa oli hulinaa. Pressiavajaisten jälkeen Muumimuseo avattiin yleisölle, ja koko Tampere-talo oli täynnä ohjelmaa perheen pienimmille.
Päivä oli minulle myös henkilökohtaisesti historiallinen, sillä otin tyttösen ensimmäistä kertaa mukaan pressikeikalle. Hänen mielestään oli jännää ja siistiä, kun äiti sai medialätkän kaulaansa, ja kävimme säätämässä kameraa ja tavaroita toimittajia kuhisevassa pressihuoneessa.
Ensimmäiset pari tuntia kulutimme kaikille avoimessa perhetapahtumassa Tampere-talon käytävillä. Muumit kävivät musisoimassa aulassa useampaan otteeseen, ja suuressa Sorsapuisto-salissa oli megalomaaninen disko. Lavalle nousi itse Alatalon Mikko, ja kasarilapsen silmäkulmaan nousi liikutuksen kyynel, kun isot ja pienet hoilasivat yhdessä Känkkäränkkää ja Poppalooraa.
Välillä harjoittelimme nauhatemppuja naisvoimistelijoiden ständillä ja hikoilimme pomppulinnassa. Lapsi siis hikoili hyppytemppujen vuoksi, minä tuskan, kun riisuin ja puin kireitä nauha-Converseja likan jalkaan vähän väliä ja yritin estää häntä hyppimästä vauvojen päälle.
Jorattuamme Robinia, Anna Abreuta ja JVG:tä (kiitos kiitos kiitos dj, tiesit, mistä naruista vetää!) huilasimme veden ja pillimehun kera. Mehupisteellä myytiin myös hodareita. Panin merkille, että kasvisversio oli täytetty nyhtöherneellä, joka on miljoona kertaa herkullisempaa kuin soijatuotteet. Kiitos siis myös vegeperheiden huomioimisesta, vaikka sekasyöjiä olemmekin.
Lepotauon jälkeen lähdimme kierrokselle Muumimuseoon. Jännitin, että mitähän tästä tulee. Jaksaako lapsi keskittyä? Onko museo tylsä? Onko se tehty lasten vai korkeakulttuurin ehdoilla?
Tekijänoikeussyistä yksityiskohtia, kuten Janssonin pienoismalleja, ei saa kuvata. Sain kuitenkin luvan ottaa muutaman yleiskuvan, josta saa hieman osviittaa siitä, miltä uudessa museossa näyttää.
Kaksikerroksinen tila on jaettu pienempiin osioihin Janssonin Muumi-kirjojen mukaan. Jokaiseen osioon on koottu tarinaan liittyviä pienoismalleja ja grafiikoita. Pienoismallien vitriineissä on napit, joista voi valita sopivan kielen ja kuunnella teokseen liittyvää Muumi-tarinaa.
En olisi uskonut, miten hyvin 4-vuotias jaksoi keskittyä teoksiin ja tarinoihin, vaikka hetkeä aiemmin hän vielä riehui sata lasissa pomppulinnassa. Lopulta minä olin se, joka kyseli ja mankui, että riittäisikö jo, mennään pliis yläkertaan syömään.
Kävin viime syksynä Tukholman Junibackenissa ja peräänkuulutin tuolloin Tampereen Muumimuseolta samanlaista toiminnallisuutta. Tampereen museon kuitenkin selvästi museo, Junibacken leikki- ja telmintäpaikka. Eilisen kokemuksen jälkeen en pidä sitä enää huonona asiana. Uusi Muumimuseo on huimasti toiminnallisempi kuin vanha, kiitos kehittyneen tekniikan.
Ihastelin tapaa, jolla valoja, videokuvaa ja ääniä on hyödynnetty. Museovieras voi esimerkiksi kävellä valtavan taikurinhatun sisälle. Hänen varjonsa heijastuu hetken hatun pohjaan – kunnes se muuttuu joksikin aivan muuksi. Minun päästäni alkoi kasvaa kukka, ja toisella piipahduksella hatussa varjoni muuttui sarvipäiseksi eläimeksi. Lapset ilahtuivat myös huomatessaan, että välillä seinien poikki hiipi kuperkeikkoja heittävä Muumipeikko tai joku muu Muumilaakson asukas.
Toiminnallisuudesta, äänistä ja valoista huolimatta tunnelma oli rauhallinen. Museo oli viileä, varjoisa ja hiljainen keidas yläkerran äksönin jälkeen. Luulen, että tulemme vierailemaan täällä vielä monta kertaa. Silloin, kun äiti ei jaksa enää vastata ”miksi musta väri on musta” -tyylisiin kysymyksiin ja lapsi kaipaa tekemistä, joka ei kuitenkaan yliaktivoi häntä.
Ulos Muumi-patsaan läheisyyteen voisi tosin kehitellä jotakin fyysisen puuhailun mahdollistavaa, vaikka pienen Muumi-aiheisen leikkipuiston. Näin lapset voisivat purkaa energiaansa museoreissulla, jos Tampere-talon käytävät halutaan rauhoittaa.
Tampere-talon aulassa järjestetty lastenohjelma oli pääosin hyvää. Mukana oli Tampere-talon yhteistyökumppaneita, joista osan toiminta liittyi lapsiin ja kulttuuriin, osan ei. Kaikkien pisteellä oli jotain tekemistä tai namuja lapsille ja asiaa aikuisille. Jutustelin yhteistyökumppaneiden kanssa päivän aikana niin sijaisperhetoiminnasta kuin lasten harrastuksistakin.
Ainoastaan henkilöstöpalveluyritys Adeccon ständi jäi kaihertamaan mieltäni. Päädyimme pisteelle, kun tytsyltä tultiin kysymään, haluaisiko hän osallistua Muumi-aiheiseen piirustuskilpailuun. Toki halusi, hänestä on tullut aika ässä Pikku-Myyn taiteiluissa.
Kun lapsi piirteli lattialla, tulin vilkaisseeksi seinää, johon oli kiinnitetty juliste, jossa lapsia houkuteltiin ständin cv-klinikalle. Adeccon pisteellä lapset saivat siis tehdä Adeccon haastattelijan avustuksella ensimmäisen kuvallisen cv:nsä, johon kirjattiin heidän unelma-ammattinsa ja erikoisosaamisensa. Ja kun Muumi-tapahtumassa oltiin, cv:ssä kyseltiin myös, mikä Muumilaakson hahmo lapsi haluaisi olla.
En ollut ainoa aikuinen, joka näytti kakistelevan ihmeissään, kun lapselta tultiin kysymään iloisesti ”moi, haluatko tehdä elämäsi ensimmäisen cv:n, jolla voit hakea töitä”. Oma jälkikasvuni oli selvästi hämmentynyt, kun asiaa kysyttiin häneltä. Hän ei tiedä, mikä on cv, ja miksi hänen pitäisi hakea töitä. Hän on 4-vuotias, eikä hänen tarvitsekaan tietää.
Mielestäni on ihan ok, että perhetapahtumissa on kaupallisia toimijoita. Me tapahtumissa käyvät aikuiset kun olemme potentiaalisia asuntolainanmaksajia, kuluttajia ja työnhakijoita. Jos olisin hoitovapaalla ja kaipaisin keikkatyötä, jäisin mielelläni Adeccon pisteelle juttelemaan siitä, mitä tarjottavaa heillä on minulle. Lapsi voisi sillä välin penkoa namukoria ja pelata vaikka peliä, jossa eri työvälineet pitää yhdistää oikeille henkilöille. Tyyliin onkivapa kalastajalle ja stetoskooppi lääkärille. Mielestäni siinä on ihan riittävästi työelämä- ja yrittäjyyskasvatusta leikki-ikäiselle.
Cv-klinikka voisi toimia vaikkapa yläasteikäisten kesätyötapahtumassa, jossa nuoriso etsii ensimmäistä duunipaikkaansa ja hakee vinkkejä siihen, miten työhaastattelussa kannattaa käyttäytyä. Mutta pliis, annetaan leikki-ikäisten lasten olla leikki-ikäisiä lapsia, työnhakumurheista vapaita. Säästetään heitä vielä muutama vuosi sellaisilta sanoilta kuin potentiaali, erikoisosaamisala, aktiivisuus ja sosiaalisuus. Annetaan heidän pujotella helmiä nauhaan, ihmetellä perhosia, olla kiukuttelevia ja räkäisiä, aikuisten maailman paineista ja vaatimuksista vapaita lapsia.
Kävin jättämässä aiheesta palautetta myös Adeccon Facebook-sivulle, ja siihen vastattiin asiallisesti, palautteestani ja ideoistani kiitellen. Minä ja moni perheellinen näkee heidät kyllä jatkossakin mielellään lastentapahtumissa. Olen jutellut niin monen hoitovapaalla olevan naisen kanssa siitä, miten hienoa olisi voida heittää keikkahommaa vaikka viikonloppuisin lapsenhoidon ohessa. Lasten cv-klinikkaa sen sijaan en halua enää toistamiseen nähdä, ellei tapahtuma liity vaikka nuorison työnhakuun.
Tampere-talossa vierähti lopulta lähes kuusi tuntia. Kävimme välillä tankkaamassa lounasta Tuhto-ravintolassa. Tutustuin Tuhtoon sen avajaisissa, mutta nyt söin siellä ensimmäistä kertaa tavallisena asiakkaana. Tarkoitukseni on kirjoittaa Tuhdosta vielä kattava arvostelu, mutta tässä jo hieman makupaloja eiliseltä.
Vaikka päivä oli kiireinen, keittiö pelasi yllättävän nopeasti ja sali pysyi siistinä. Söin savukalasalaatin kaprismoussella (13,50 e) ja tyttö halusi lempiruokaansa kalaa. Tilasin hänelle lastenlistalta Nuuskamuikkusen kalasaaliin perunamuusin kera (7 e).
Molemmat annokset olivat positiivisia yllätyksiä. Oletin saavani perinteisen kylmäsavulohisalaatin, mutta ilokseni lautasella olikin savustettuja muikkuja. Maku oli paahteinen ja syvä, eivätkä ruodot kiusanneet. Salaattipeti oli tuore, ja joukossa oli myös raikkaaksi marinoituja hedelmiä. Kaprismoussea oli annoksen kokoon nähden aika reilusti. Olisin kaivannut ruokani lisukkeeksi leipää, jotta muuten pienehkön annoksen hinta-laatusuhde olisi ollut kohdillaan. Myös moussea olisi ollut mukava sipaista leivän päälle.
Lapsen lohen pinta oli paahdettu ihanan rapeaksi, vaikka lohen kypsyys olikin kuivuuden rajoilla. Häntä se ei kuitenkaan häirinnyt. Muusissa oli kunnolla voita ja suolaa, ja lisukkeena oli makeiksi paahdettuja sipulirenkaita ja sieniä. Ei siis nugettikoreja, ei leivityksessä leivitettyä sitä ja tätä, vaan oikeaa ruokaa tuoreista ja tunnistettavista raaka-aineista. Tämän annoksen hinta-laatusuhde oli mielestäni mahtava. Pojoja myös siitä, että ravintolassa on soutuvene, jossa pikkuväki voi piirrellä odottaessaan ruokaa.
Muumimuseosta jäi siis tukku iloisia muistoja – sekä flaijereita ja ilmapalloja. Likka tarttui jokaiseen hänelle tarjottuun lappuseen, ja kukas muu niitä olisi kantanut, ellei mutsi. Huomasin juuri, että meikkipussini kyljessä on Tampereen Työväen Naisvoimistelijoiden tarra. Näitä aarrelappusia ei tietenkään saa heittää roskiin, joten joudun perkaamaan hänen lippukätköään salaa, ettemme huku paperisilppuun.
Käymme nykyään lapsen kanssa paljon museoissa. Minä pääsen niihin ilmaiseksi pressikortilla, ja lapsikin pääsee moneen paikkaan ilmaiseksi. Normaali pääsylippu Muumimuseon maksaa aikuisilta 12 euroa, 3−17 vuotiailta 6 euroa, ja alle 3-vuotiaat pääsevät museoon ilmaiseksi. 30 euron hintaisella perhelipulla museoon pääsee kaksi aikuista ja 2−4 lasta. Myös mainioista mainion Museokortti oikeuttaa sisäänpääsyyn. Muumimuseon aukioloajat löytyvät täältä.
Aikuisille tiedoksi: Muumimuseon näyttelytilassa on penkkejä. Isi ja äiti voivat istahtaa niille, kun kengät alkavat hiertää ja pissahätä kiusaa, mutta satujen lumoamalle lapsella ei ole kiire takaisin päivänvaloon.
