Vielä muutama vuosi sitten olin sitä mieltä, että lapset ovat sietämättömiä.
No siis kyllähän ne ovatkin. Ainakin heittäytyessään tähtiasentoon lattialle Prisman pahimmassa iltapäiväruuhkassa. Toitottaessaan uimarannalla, että ”tolla sedällä on iso maha/karvainen pylly”. Herätessään arkisin liian myöhään ja viikonloppuisin liian aikaisin. Jankuttaessaan kolme tuntia putkeen, että ”minä haluan Pitkätossun tarhaan” (missä vitussa sellainen edes on?).
Kaikista näistä poikkeuksista huolimatta olen nykyään sitä mieltä, että lapset ovat mainioita. Lapset nimittäin ovat aivan törkeän hauskoja.
Ja ihan pirun outoja.
Lapsesta saat paljon ilmaista hupia, ja sen rinnalla tunnet itsesi normaaliksi. Kunnes muistat, että voi helvetti, mun geeneistänihän nuo höpötykset ovat syntyneet.
Tämä tuli taas mieleeni, kun olen katsellut tyttäremme lomapuuhailuja. Mieluisimpia leikkejä niin rannalla kuin hotellin parvekkeellakin ovat keittiöleikit. Lapsi keittelee ämpäreissään ties mitä sooseja vedestä, kivistä, lehdistä ja drinkkitikuista. Joudun – ei kun sori pääsen – usein näiden herkullisten keitosten koemaistajaksi. Viime päivinä minulle on tarjoiltu muun muassa tämä innovatiivinen menu:
- Puuroa, suklaata ja kalasoppaa. Siis kaikki nämä yhtä aikaa samaan kippoon sekoitettuna, fusion kitcheniä, you know.
- Kahvia ja peuranlihaa. Mokan syvät aromit ja tanniinit korostavat upeasti riistan tummia sävyjä.
- Kalaa, kanaa ja munaa. Koska suomalaiset syövät liian vähän proteiinia ja liikaa höttöhiilareita.
- Jäätelöä ja pastaa. Yllättävä suolainen ja makea elementti komppaavat kivasti toisiaan. (Siis ihan oikeastihan ne komppaavat. Himoitsen välillä Saarioisten kinkkupizzaa vaniljapehmiksellä. Älä kysy.)
- Kalansilmiä. Nirsot suomalaiset haluavat aina syödä vain ne kalleimmat ruhonosat, vaikka eläin pitäisi hyödyntää kokonaan.
- Mustekalankarvaa mansikkahillolla. Paahdetut muurahaiset ovat niin nähty juttu, chia-siemenistä puhumattakaan.
Hämmentävin kokkailuhetki oli kuitenkin pari viikkoa sitten, kun lapsi ilmoitti iloisesti, että ”äiti minä tein sinulle ruokaa, siinä on vaarinlihaa ja pastilleja”.
Muistakaa siis hyvät ihmiset ottaa se xylitol-pastilli aina aterian jälkeen. Älkääkä mussuttako vaarinlihaa jatkuvalla syötöllä, ettei suussa ole jatkuva happohyökkäys. Välillä kannattaa myös syödä vähärasvaisempaa mummunlihaa tai enonlihaa, vaikka jälkimmäisessä onkin ikäviä ruotoja. Kyytipojaksi appelsiinimehuun sekoitettua makkarakeittoa ja ei kun nauttimaan!
Meillä poikaset tykkäsivät leikkiä ravintolaa johonkin aikaan hyvin ahkerasti. He rakensivat ensin ruokalajeja legoista sangen kekseliäästi, sitten otettiin leikkiastiat esille ja tehtiin menu, joka oikein printattiin. Toinen oli sitten hovimestari (kuulosti paremmalta kuin tarjoilija) jolle haettiin valkoinen liina käsivarrelle ja toinen oli kokki. Minä olin se asiakas sitten. Tuli syötyä monta pitkää menua legopalikoita. Se oli minustakin hauskaa muutaman ekan kattauksen verran päivässä, mutta kiltisti tilasin aina uudelleen ja uudelleen, vaikka oli ihan maha täynnä.
Voi, kuulostaa ihanalta toi pieni hovimestari. Mä taas halusin aina lapsena leikkiä, että olen Ritva-niminen pubiruusu Pub Kivitasku -nimisen lähiokapakan baaritiskillä. Haaveilin, että mulla olisi permanentti, leopardilegginsit ja pinkki angorapaita. Olin juovinani lonkeroa ja lajittelin ”rahojani”, siis jotain pelikortteja. Äitini piti leikkiä baarimikkoa, joka kuunteli, kun tilitin sille avioeroani Harrista. Leikkiin taisi vaikuttaa se, että Hynttyyt yhteen oli lempisarjani ja Hannele Lauri idolini. 😀