Kirjoitan nyt lyhyen ja fanaattisen purkauksen aiheesta, josta voisi kirjoittaa pitkän, hienon, kriittisen ja pohdiskellun esseen. Mutta mulla ei ole nyt aikaa sellaiseen. Matlock alkaa tasan 11 minuutin kuluttua.
Hesarissa oli eilen mielenkiintoista tilastotietoa liittyen eineksiin. Kuinka moni tietää, että 1960-luvulla teollisen ruoan osuus suomalaisten syömästä ravinnosta oli 75 prosenttia.
75 prosenttia. Kelaa sitä. Kelaa sitä etenkin silloin, kun mouhoat (itseni mukaan lukien), että oli se vaan niin ihanaa aikaa silloin, kun oli vaan kaks tv-kanavaa, lapset käytti karmeita Retu-kenkiä ja näytti susirumilta jo 7-vuotiaina, opettajat sai vedellä karttakepillä näpeille ja Suomessa asui vain suomalaisia. Ja syötiin vain kunnon ruokaa, jota ruudulliseen essuun pukeutunut äityliini hartaudella hämmenteli keittiössä.
Tai sitten ei.
Argumentti ”ennen wanhaan ruoka oli parempaa ja rawitsewampaa” on usein aivan tuulesta temmattu. Ennen wanhaan ihmiset olivat aliravittuja. Tiesitkö, että Baddingillakin oli keripukki? Ennen wanhaan kurkkua ei raaskittu ostaa talvella, ja sokeriliemeen säilötyt purkkipersikat kerman kanssa olivat suurta herkkua. Ehkä naurettavimpia väittämiä luin pari vuotta sitten joltain karppausfoorumilta, jossa kiven kovaan väitettiin, että ennen wanhaan työmiehet söivät enemmän proteiinia. Puuronkin sekaan heitettiin pari kananmunaa ja ämpärillinen voita. My ass. Kun joka päivä ei ollut edes varaa keittää sitä puuroa maitoon. Ja sen työmiehen hampaat tippuivat puutostaudin vuoksi pellolle.
Mutta vuodatus loppuu nyt. Aion ehtiä viidessä minuutissa tämän sontani oikoluennan, kahvinkeiton ja sohvalle linnoittautumisen.
PS. Ben Matlock söi aina hodareita, joten punerrus papan poskilla ei tainnut olla ihan terve. Sillä oli vaan paha olla.
