”Ihan kiva ihmisvihaaja” – 33+1 totuutta minusta puolison sanoin

Blogeissa on kiertänyt viime aikoina haaste, jonka idea on se, että bloggaaja haastattelee puolisoaan 33 kysymyksen verran. Siippa saa kertoa oman, raa´an ja rakastavan totuutensa siitä, millainen ihminen blogin takana luuraa. Nauroin melkein pissat housuissa, kun luin Nakit ja Mutsin Mutta mitä sanoo mies -postauksen. Patistinkin nyt taloudessamme asuvan diplomingenjöörän avaamaan sanaisen arkkunsa.

1. Mitä ajattelit minusta ensitreffeillämme?

”Omintakeinen nainen. Ensimmäinen, joka lähti ensitreffeillä sekä naku-uinnille että aamupalapizzalle. En ollut koskaan tavannut toista nuorta neitoa, joka puhui yhtä huolellisesti artikuloiden, mutta kiroili koko ajan.”

2. Nauranko vitseille, joita en oikeasti tajua?

”Sä et naura vitseille, vaikka tajuaisitkin ne (Tämä oli kai vitsi. En nauranut.).”

3. Pidänkö halailusta?

”Erikoiskykysi on halauksien pyytäminen, mutta väärällä hetkellä ei kannata lähestyä.”

4. Halusinko pienet vai isot häät?

”Et kumpiakaan. Halusit välimallin kaveribileet.”

Ylempi kuva hääbileistämme, joissa oli salakapakkateema. Vihkimisen jälkeen soi Haddawayn What Is Love ja ihmiset puhalsivat kunniakujassa vappupilleihin. Keskimmäinen kuva on otettu pekingiläisessä pizzeriassa pari tuntia kosinnan jälkeen. Kosinta tosin meinasi mennä pilalle, koska luulin, että Ville yrittää kertoa minulle, että sillä on syöpä ja enää pari kuukautta elinaikaa ja aloin itkeä. Alin kuva häämatkalta. Sen jälkeen, kun aloin rähistä metrotunnelissa huonolle katusoittajalle, Ville sanoi, etten saa juoda espanjalaisten vapaalla kaadolla tekemiä drinkkejä, vaan pelkkää Solia. Mutta kuka oikeasti kestää vituroilleen vinguttua Natalia Imbruglian Tornia, oli sitten kännissä tai selvä?

5. Olenko koskaan rikkonut lakia?

”Varmasti.”

6. Millainen on voileipäni?

”Täh? Mikä kysymys tää on? Tylsä. Voi, juusto, kurkku (tivaan lisätietoa, että miksi vitussa leipäni ovat tylsiä). Ne ovat sellaisia lättänöitä. Hyvässä leivässä on pohjalla paljon sinappimajoneesia tai majoneesipitoista salaattia, kuten italiansalaattia. Sen päällä on rapeaa jäävuorisalaattia, paljon suolakurkkua ja sitten vasta juustoa. Jos on oikein ekstraleipä, juuston päällä on vielä paistettu kananmuna.”

7. Millaista musiikkia kuuntelen?

”Yllättävän hyvää humanistiksi.”

8. Mitä pelkään?

”Elämää (kysyn tarkennuksia, mitä elämässä erityisesti). Huomista.

9. Kestänkö stressiä?

”No tohon ei tarvitse varmaan edes vastata.”

10. Oudoin tapani?

”Pelottavan näköisten japanilaisten kasvonaamioiden käyttö. Nenäliinojen piilottelu tyynyjen alle. Laitat yöksi huulikiiltoa. Ja voi helvetti tää järjestelypakkomielle, tavaroita pitää koko ajan suoristella. Ja olohuoneessa löhöillessäsi ympärilläsi on niin paljon tukityynyjä, peittoja ja meikkipusseja, että me ei mahduta kaksin istumaan tähän kolmen hengen sohvalle.”

Teen Insta Storyihin kasvonaamiotestejä. Valittelin, että limaiset tekstiilinaamiot eivät pysy paikoillaan, joten ihana seuraajani Lauri toi minulle Japanista kasvonaamionpidikkeen. Naamion päälle siis laitetaan tällainen muovikalvo, joka kiinnitetään lenksujen avulla korvien taakse. Naamio pysyy paikoillaan ja voit katsella sen vaikuttaessa alaspäin, lukea, tai lakata varpaankynnet. Naapureidesi iloksi voit myös larpata Jason Voorheesia.

11. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?

”Asiakaspalveluun, koska inhoat ihmisiä (vastaus tulee sekunnissa).

12. Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisuuden, elävän tai kuolleen kanssa, kuka se olisi?

”Marilyn Monroe.”

13. Jos voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?

”Sijoittaisit sirkkatuotantoon (tivaan, että sä oikeasti olet tota mieltä). Joo joo (naurua).

14. Mikä väri vastaa persoonaani ja miksi?

”Musta ja valkoinen. Molemmat ovat esillä koko ajan.”

15. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?

”Niiden mielipiteet, ulkonäkö, eleet ja yleisolemus. Erityisesti maalaiset ärsyttävät sua. Hei älä nyt kirjoita tota sinne. Voi tulla somekohu ja sitä sun hermot eivät kestä.”

Minä maalla.

16. Suosikkiroskaruokani?

”Katuun heitetty pizza (Tämä on täysin totta. Kun pepperonipizzan heittää tammikuisessa yössä jäiselle asfaltille, se höyryää ja kondensoituu ihanasti, ja voit nähdä taivaanrannassa tulevan kälysi)”.

17. Rumin vaatteeni, mistä minä pidän, mutta sinä et?

”Maksamakkaran väriset velourhousut, jotka yritin heittää salaa roskiin. Koko meidän kaveripiiri vihasi niitä.”


Vanha ja todella pikselöitynyt kuva, mutta maksamakkarahousuja näkyy tässä vähän. Olimme kavereiden häissä ja sammuin tuon koiran sänkyyn.

18. Mikä oli viimeisin tekstiviesti, jonka lähetin sinulle?

”Veikkaan, että jotain härskiä. Ei kun tässä lukee Missä on kaukosäödin???

19. Kun olen kipeä, haluanko, että minua hoidetaan?

”Sua pitää hoitaa koko ajan myös silloin, kun olet terve.”

20. Kun riitelemme, miten käyttäydyn?

”Mitähän tohon nyt voisi sanoa. Kiihkeästi, mutta pyydät aina anteeksi. Se on ihmisessä aika harvinainen piirre.”

21. Mitä tilaan, kun menemme ravintolaan?

”Maistelumenun tai jonkun päivän erikoisen. Viime aikoina olet syönyt paljon ostereita ja muita äyriäisiä.”

22. Minkä asian parissa voisin viettää tuntikausia?

”Kirjojen.”

23. Mikä saa minut todella vihaiseksi?

”Voi helvetti, mitä mä voin sanoa? Ihmiset. Internetissä vänkääminen. Kun sohvapöytä on vinossa. ”

24. Entä mikä saa minut piristymään?

”Hyvä ruoka ja ….tota…(miettii, miten voi muotoilla, että seksi) kodin ja perheen lämpö.”

25. Millainen olen puolisona?

”Heh heh heh. Monipuolinen. Arki sun kanssa ei ole koskaan tylsää. Eikä se johdu vain sun raivoamisesta, vaan siitä, että kanssasi tulee tehtyä todella erilaisia asioita kaikkiin elämän osa-alueisiin liittyen. Ei tule jämähdettyä. Konkreettisen tason esimerkkeinä me ei esimerkiksi syödä vain yhdentyylistä ruokaa tai kuunnella vain yhden genren musiikkia.”


Kiinassa tilasin synttärikakun, joka syttyi vahingossa tuleen. Pidin kakkulaatikon ympärillä ollutta silkkinauhaa loppupäivän kaulassani ja halusin, että minua kutsutaan Britneyksi. Älkää kysykö. En osaa vastata.

26. Kumpi meistä sanoi ensin ”rakastan sinua” ja missä se tapahtui?

”Taisin olla minä. Itsenäisyydenkadulla oli sellainen grillikoppi, jonka edessä pussattiin. Vastapäisen liiketilan remonttimiehet näyttivät mulle peukkua.”

27. Mitä teen heti ensimmäiseksi aamulla?

”Sää vai? No et kyllä mitään. Huudat sängystä, että onko kahvi valmista. Sen jälkeen makoilet tunnin ennen kuin suostut nousemaan.”

28. Millaisia vaatteita käytän kotona?

”Väljiä loimia. Silloin kun sulla on vaatteet.”

29. Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa?

”Kierrätystä. Mitä tästä voi edes sanoa (Tukahtunut, epätoivoinen ääni. Itkuisuutta?) Kaikki roskat lentävät samaan astiaan ja mä joudun perkaamaan niitä.”

30. Kumpi määrää kaapin paikan?

”Sinä ehdottomasti (vastaus tulee salamannopeasti ja vakaasti.)”

31. Mikä on paras luonteenpiirteeni?

”Avarakatseisuus. Et lähtökohtaisesti tuomitse asioita tai ihmisiä. Paitsi maalaiset. Olet sanavalmis ja otat asioihin kantaa. Ei tarvitse koskaan miettiä ja arpoa, että mitäköhän sä ajattelet ja tunnet. Sä olet oikeissa asioissa erilainen kuin mä, enkä haluaisi olla itseni kanssa naimisissa.”

32. Entä mikä on paras ulkoinen piirteeni?

”Nätit kasvot.”

33. Ihanin yhteinen muisto?

”Madeiran vaellusreissu. Oli kivaa olla yhdessä ilman mitään suunnitelmia kauniissa luonnossa. Samalla tuntui hienolta tietää, että edessä on isoja yhteisiä asioita (olin alkuvaiheessa raskaana ja oksentelin levadoilla orkideapuskiin).

34. Bonuskysymys: Haluatko vielä sanoa jotain?

”Piinaavan sinnikäs haastattelija.”

Olipas kivaa tehdä tällainen postaus. Rakastin lapsena ystäväkirjoja ja slämäreitä, joissa sai vastailla kysymyksiin lempiväreistä ja -ruoista. Samalla tuli pengottua vanhoja valokuva-arkistoja. Vaikka näiden räpsyjen valkotasapaino ja kohina ovat kaukana nykyisen blogimaailman ammattilaistasosta, ne ovat minulle paljon rakkaampia kuin yksikään stailattu soppakulho. Ja etenkin toi tyyppi näissä kuvissa.


 

 

3 Kommenttia

  1. Toim. huom: Maksamakkarahousut yritettiin joskus laittaa roskiin, mutta kävin hakemassa ne sieltä pois! Lopulta vyötärönauha oli niin venynyt, että housut eivät enää pysyneet jalassa, joten niistä oli pakko luopua.

  2. Hei mää en kestä, nauroin vuorostani tikahtuakseni näille! Meitä yhdistää hämmästyttävän moni asia, ihmisviha nyt noin esimerkkinä. Arvostin myös kohtaa ”Sua pitää hoitaa koko ajan myös silloin, kun olet terve.” NIIN MUAKIN!

    • Mun suurin haaveeni on se, että saisin maata parantolassa. Välillä joku kylvettäisi, toisi lientä ja käärisi takaisin peitteisiin. Yritän toteuttaa tätä arjessani mahdollisimman paljon.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.