(*Söin ja join ilmaiseksi. Paitsi Teatterikulmassa ostin jallut ihan omaan piikkiini. Ihme päänsärkyä seuraavana päivänä, matalapainetta varmaan. Hik.)
Tampereen keskusta rajoittuu palveluiden puolesta aika tiukasti Hämeenpuistoon. Ydin on hiipinyt itään, ja Pyynikillä ja Pispalassa on paljon vähemmän palveluita, kauppoja ja ravintoloita kuin vaikka täällä Tammelassa. Ilahduinkin kuultuani, että Papinkadulle avattiin vuodenvaihteen jälkeen Ravintola Pyy.
Siukolan veljeksillä Kallella ja Villellä on pitkä ravintola-alan kokemus ulkomaita myöten. Salista vastaava Minna Luoma-aho on pyörittänyt myös omaa ravintolaa. Vastasimmekin Emmin kanssa epäröimättä juu, kun meidät kutsuttiin maistelemaan Pyyn ruokia. Pyy määrittelee linjansa yleiseurooppalaiseksi. Aikaisemmin tilassa toimi surullista kuuluisuutta saavuttanut puolalaisravintola Syrenka, tätä ennen rouhea Pyynikin Portti. Rakennus, jossa Pyy sijaitsee, on aika karu. Olinkin lentää takapuolelleni, kun astuimme sisään.
Tila on haastava, koska se on todella matala. Remontissa ja sisustuksessa on onnistuttu, sillä fiilis ei ole lainkaan tunkkainen. Pyyn miljöö on intiimi, mutta ei ahdas. Lämpö ja pikanttius kuvaavat mielestäni tunnelmaa. Ravintolasali on hakasen muotoinen, joten sieltä löytyy pari nurkkaa salaisille supinoille, jos et halua, että kaltaiseni kyttääjä kuuntelee puheitanne. Salin takaosassa on myös iso pöytä, johon mahtuu suurempikin seurue.
Ravintolan on stailannut Tila & ihme. Sieltä täältä löytyy hauskoja yksityiskohtia, kuten eteisen seinään muuratut lasipullot. Vaikka talosta ei ulospäin uskoisi, minulle tuli Pyyssä sellainen olo kuin olisin ulkomailla. Voisin kuvitella suloisen pikkuravintolan rapatun talon kivijalasta Ranskasta tai Englannista.
Yllätyimme selatessamme menuta. Hinta–laatusuhde on vähintäänkin kohtuullinen. Kallein pääruoka, kuha lakkakastikkeella, maksaa 26,40 euroa. 56,40 euroa maksava Coeur de filet Provencale eli kokonaisena paistettua häränsisäfileetä Kaakinmaan tapaan sisältää huimat 500 grammaa lihaa ja on kahden hengen annos.
Päätimme jakaa annokset, jotta molemmat saisivat maistella kaikkea. Tilasimme alkupaloiksi savulohi-mätitartarin paahdetulla saaristolaisleivällä (7 e) ja maa-artisokkakeittoa krutonkien kera (8 e). Pyyn sivuilla ei valitettavasti ole viinilistaa, enkä muistanut ottaa viiniemme nimiä ylös. Alkumaljana joimme kuivaa Freixenetiä, pääruoan kanssa Pinot noiria ja Rieslingiä. Muistelen, että listalla oli aika tuttuja ja helppoja tuottajia, kuten Hardy´sia. Myös viinien hintataso oli erittäin kohtuullinen.
Savulohi-mätitartarissa oli runsaasti smetanaa, joka sai meidät polvillemme. Rapsakakaksi paahdettu leipä, reilu moussenokare ja marinoidut punasipulit. Omnomnom. Pohdimme, miksi punasipuli tarjoillaan usein sellaisenaan, koska juuri marinointi nostaa sipulin mehevyyden pintaan. Konstailematon annos oli oiva ruokahalun herättäjä.
Maa-artisokkakeitto oli jaettu kahteen kuppiin, jotta annoksen jakaminen olisi helpompaa. Keitto oli kermaista, mutta siinä oli myös ripaus cavan happoa, joka toi makuun kaivattua särmää. Koostumus olisi voinut olla vaahtomaisempi, ja annos jäi nyt puolitiehen, koska krutongit olivat unohtuneet. Meillä oli onneksi vielä leipää jäljellä. Pyyn leipä oli erinomaista, ja tyhjensimme illan aikana koko korin.
Pääruoaksi Minna suositteli ylikypsää porsaanposkea smetanassa haudutetun hapankaalin, maustekurkun ja punaviinikastikkeen kera (16,80 e). Toiseksi annokseksi päätimme tilata pyytä ihan siksi, että kumpikaan meistä ei ollut koskaan maistanut sitä, ja Pyyssähän nyt oltiin. Pyynrinta (19,80 e) tarjoillaan maltaalla ja katajalla maustetun kastikkeen ja uunijuuresten kera.
Syön lintuja aika harvoin, koska lopputulos on harmittavan usein joko kuiva tai sitkeä. Tämä siivekäs ei onneksi ollut kuivaa, ja liha oli helppo paloitella. Kuten arvelinkin, maku oli aika hento. Kastikkeessa oli onneksi kunnolla potkua, ja uunijuureksiin oli jätetty napakka purutuntuma. Annosta katsoessani ajattelin, että kastiketta on liikaa, mutta maistettuani totesin, että tiivis liha kaipasi sitä.
En ihmettele, miksi porsaanposkesta on tullut listan suosituimpia annoksia. Totesimme, että tämä jos mikä on lohturuokaa. Possu oli unelmanpehmeää. Smetanassa haudutettu hapankaali, voiko se olla muuta kuin hyvää? Mietin ensin, onko punaviinikastike jo liikaa, mutta se ja suolakurkut tasapainottivat täyteläisyyttä. Possun kanssa tarjoiltiin myös uunijuureksia. Ne olisivat saaneet olla pureksittavampia, koska nyt kaikki annoksessa oli todella pehmeää.
Perunoita kaipaava voi tilata pottuja erikseen lisukelistalta (3,40 e). Kuultuaan, etten välitä ranskalaisista tai tikkuperunoista Minna suositteli meille Rosamunda-kiekkoja. Kuorineen tiristetyt perunat kuulostivat ihanilta. Testasimme niiden lisäksi valkosipuliperunat.
Rosamunda-kiekot olivat nappivalinta. En tosiaan kauheasti pidä perunasta, mutta nämä pistelin loppuun, vaikka olin ähkyssä. Valkosipuliperunoissa pääosaan pääsi valkosipuli. Useinhan nämä perunat uitetaan kermassa, ja valkosipulia saa hakemalla hakea. Rasvaa perunoissa oli nytkin, mutta ei liioitellusti. Jos perunoissa olisi ollut vielä hitusen enemmän paistopintaa, olisin vedellyt nekin loppuun.
Kerrottakoon pääruoista vielä, että valmiiden kokonaisuuksien lisäksi asiakas voi koota oman annoksen viidestä proteiinivaihtoehdosta sekä perunoista, kasviksista ja kastikkeista. En innostu itse koottavista pääruoka-annoksista, koska haluan maksaa siitä, että joku toinen valitsee minulle parhaiten yhteensopivat maut. Listalta voi kuitenkin koota vaikka suolapala-annoksen viinilasin kylkeen. Esimerkiksi perunat, suolakurkut ja katkaravut.
Kokoa oma annoksesi -lista auttaa myös hahmottamaan ravintolan hintatasoa. Esimerkiksi ylikypsä porsaanposki sellaisenaan maksaa 9 euroa ja 200 gramman härän sisäfilepihvi 17,80 euroa. Lisukkeineenkin runsaan pihviannoksen hinta jää alle 30 euron. En ole niitä ihmisiä, joille iso ja halpa annos on yhtä kuin hyvä. Tampereen ravintoloiden hinnoittelu ja laatu ovat kuitenkin petranneet. Kun entistä useammasta paikasta saa laadukkaan liha-annoksen näillä hinnoilla, ei juuri innosta maksaa pihvistä ja einesranskalaisista yli kolmeakymppiä.
Jälkiruokalistalla ei ollut juustoa. Emme ole makean ylimpiä ystäviä, joten chili-suklaa-artesaanijäätelö portviinin kera kuulosti sopivan tymäkältä vaihtoehdolta. Karamellisoitujen, suklaalla kuorrutettujen saksanpähkinöiden kera tarjoiltu jäätelöannos oli todella runsas hintaansa nähden (4,5 e). Tässä jäätelössä oli todellakin chilin poltetta. Tykkäsin. Emmi kiitteli myös saksanpähkinöitä, joista hän ei normaalisti välitä.
Pyyn tyyli ei ole kokeellista fine diningia, vaan klassisen eurooppalaisravintolan ja bistron välimaastoa. Se on fiinimpi kuin vaikkapa Tuulensuu tai Ukkometso, hieman samanhenkinen kuin Heinätori. Listalta löytyy poronvasan maksan, kvinoan ja lakka-voikastikkeen kaltaisia yllättäjiä, mutta myös perinteisiä, isoja pihvejä.
Pyy on paikka, johon voisin kuvitella tulevani perheeni kanssa. Listalta löytyy jotakin sekä kasvissyöjille että isäni sukupolven äijille, joille tärkeintä on se, että annoksessa on riittävästi lihaa ja kastiketta. Päällimmäinen tunne on mutkattomuus. Tänne tullaan syömään lohtupossua ja lettuja, ei geelipisaroita.
Lähistön toimistotyöläiset ja naapuruston väki ovat kuulemma löytäneet mukavasti sekä ravintolan lounaan että illallisen (kolmen ruokalajin lounas 19 e, salaattilounas 10 e). Jutustelimme lasilliselle poikenneen naapurin kanssa, joka ideoi Pyyhyn jo runo- ja chanson-iltoja. Chansonia Pyynikillä, menisinkö? Ai että menisinkö? No toki, kunhan vain listalle tulisi myös juustoa, punaviini on orpo ilman sitä! 🙂
Wc-tiloihin vievät portaat ovat vastassa heti ulko-oven pielessä. Vaikutelma voisi olla tyly, mutta Pyyn naisten- ja miestenhuoneista on tehty kutsuvia paikkoja. Seinillä on kultakehyksiä ja koristeellisia tapetteja. Lavuaarin reunalla on useampia hajuvesiä, joita voi sujauttaa korvan taakse. Myös kauniit astiat ja Tommy Tabermannin runoilla koristellut viinilasit jäivät mieleeni. Ja kukat. Äijämäinen possunposkikin oli koristeltu suloisella, syötävällä kukalla.
Ravintolan ilmastoinnissa oli ymmärtääkseni ongelmia alkuviikkoina. Nyt hajuhaittoja ei ollut, ja minä olen tästä todella tarkka. En voi käydä parissa kivassa kahvilassa voimakkaan rasvanhajun vuoksi, mutta Pyyssä käry ei kiusannut.
Odotan innolla, mitä kaikkea ravintolan väki kehittää jatkossa. Intiimit musiikki- ja lausuntaesitykset sopisivat tänne hienosti. Viinilistalle voisi ottaa jotain vänkää. Esimerkiksi Pikkubistro Kattila on yhdistänyt onnistuneesti helposti lähestyttävän ruoan ja kiinnostavan, mutta kohtuuhintaisen viinilistan.
Kupliva fiilis jäi lämmittämään, vaikka iltamme päättyikin Teatterikulmaan, jossa terapoimme pöytäämme istahtanutta Hanskia. Mutta oikeastaan se oli nappipäätös herkänronskille illalle.
Pyy oli suloinen olematta imelä.
