Ntounias, slow food -paratiisi kanojen keskellä

Uskoisitko, että tässä talossa on jumalaisen ihana slow food -ravintola.



No tuota. Ei nyt ihan ensimmäiseksi tulisi mieleeni, ellen olisi kuullut paikasta niin paljon hehkutusta sekä miehen sukulaisilta että Tripadvisorista. Matka Drakonan kylässä sijaitsevaan Ntounias-ravintolaan on oma kokemuksensa. Ajoimme kylään Therisson laakson, tai pikemminkin rotkon läpi.

Kameran pitkä putki jäi harmikseni kotiin, eikä lyhyellä putkella saanut vangittua kunnolla laakson uskomattomia korkeuseroja. Ajoimme alhaalla kostean lehtometsän ja viidakon sekoituksessa, ja ruosteenpunaiset vuoret kohosivat ympärillämme kohti taivasta. Välillä jouduimme pysähtymään, sillä noin viidenkymmenen lampaan lauma oli päättänyt jäädä pötköttämään keskelle tietä. Arvonsa tuntevilla eläimillä ei ollut mikään kiire, olihan siesta jo käsillä. Me odotimme ja hikosimme, tytär kiljui autossa ”bää bää”, ja kreikkalaiseen tyyliin lampaat siirtyivät sitten kun siirtyivät.



Matka Drakonan kylään oli aikas hurja. Hoin itselleni jokaisen mutkan jälkeen, että tie ei voi muuttua enää yhtään kiemuraisemmaksi, kyllä tämä nousu pian loppuu.

Kyllä. Tie voi muuttua ihan helvetin paljon mutkaisemmaksi koko ajan.

Ja ei. Se nousu ei loppunut.

Drakonassa oli ihanan vehmasta ja useampi kivan näköinen taverna. Nousu ylhäisessä yksinäisyydessään nöpöttävälle pienelle talolle kuitenkin kannatti. Talo ja sen pihapiiri sentään olivat tasamaalla, ja saimme auton puun alle varjoon. Ravintolan ympäristö muistutti vaatimatonta kreikkalaista maatilaa. Paikat kaipasivat hieman remppaamista, ja ravintolasalikin oli katettu taivasalle mäen päälle. Pihassa oli avotuliuuni, jossa porisi kaksi suurta pataa. Revenneisiin farkkuihin ja tennareihin pukeutunut omistaja viittoi meidät sisälle taloon. Pitäähän sitä asiakkaiden nyt keittiöön päästä, tarkistamaan ruoan laatu ja valitsemaan itse, mitä tänään syötäisiin. Ei siihen mitään hienosti koristeltuja menuita tarvita.






Vaimo kokkaili keittiössä ja availi patojen kansia ja uunien luukkuja. Nuuhkimme kattiloista nousevia aromeja ja yritimme valita, mitä kaikkea jaksaisimme syödä. Tarjolla oli erilaisia kasvispatoja, täytettyjä kasviksia, karitsaa ja porsaankylkeä. Sovimme, että herra kantaisi ruokaa pöytäämme, kunnes olisimme kylläisiä. Emme siis olleet ihan varmoja, mitä kaikkea saisimme eteemme. Sekasyöjinä meille kävi kaikki, ja pieni yllätyksellisyys teki ruokailusta vain hauskempaa.

Ravintola on avoinna muistaakseni kello 12-18. Aamun perhe käyttää ruokien valmisteluun, ja jos paikalle pamahtaa heti ovien auettua, kaikki ruoat eivät ehkä ole vielä valmiita. Siesta-aika eli noin kello 14-16 on mainio hetki Ntouniasissa syömiseen. Kaikki ruoat olivat valmiita, pitkään muhineita ja tuoreita.

Odotellessamme ruokaa tutustuimme talon pihapiiriin. Oli liikuttavaa katsella, miten perheen pienet lapset elivät mukana ravintolan arjessa. Tyttö ja poika leikkivät keskenään, ruokkivat laatikossa asuvia tipujaan ja kävivät välillä keittiössä katsomassa äitiään. Sydämeni suli, kun noin 3-vuotias tyttö veti minut kädestä tipulaatikolle, otti hellästi syliinsä yhden linnun ja ojensi sen meille ihailtavaksi (herrajjumala miten epähygieenistä, et kai koskenut, siellä ei varmaan ketään rokoteta, kauhistus kauhistus vali vali jne.). Isä hoiti tarjoilun ja pelasi siinä välissä lasten kanssa jalkapalloa. Kreikkalaiseen tapaan pihapiirissä pyöri myös useampi koira ja kissa, jotka etsivät mieluisaa varjopaikkaa vaikka ruokailijoiden jaloista. Ja ehkä paria makupalaakin.




Sitten sitä ruokaa alkoi tulla. Aluksi meille tarjoiltiin talon leipää, joka oli poikkeuksellisen krouvia. Kreetalainen leipä ei ole läheskään aina valkoista höttöä, päinvastoin. Jauhot ovat usein karkeita, käsittelemättömiä ja tummia. Tästä leivästä kuidut erotti paljaalla silmällä. Leipä oli paahdettu, ja sen pintaan oli hierottu yrttejä.

Leivän kanssa tarjottiin rasvaista, mutta yllättävän pehmeää juustoa, joka oli tehty puoliksi vuohen- ja puoliksi lampaanmaidosta. Kreikassa kannattaa testata rohkeasti erilaisia vuohenjuustoja. Ne ovat aivan eri maailmasta kuin se haiseva vahamainen pötkylä, jota marketeissamme myydään. Parhaimmillaan vuohenjuustot ovat todella raikkaita ja rakenteeltaan tuorejuustomaisia. Älä anna sukkahien pelotella itseäsi, maista!



Alkupalojen jälkeen pöytään ilmestyivät kasvisherkut. Ensimmäisessä ruoassa oli pitkään haudutettua munakoisoa ja ohraa. Toinen oli klassinen lajitelma täytettyjä viininlehtikääryleitä, paprikaa, kesäkurpitsaa ja kesäkurpitsankukkaa. Ohrapata oli muhinut pitkään öljyssä ja ripauksessa tomaattia. Maku oli uskomattoman umaminen, ihana. Tämä ruoka oli yksi tyttäremme suosikeista. Hän ei välitä raaoista vihanneksista, mutta tämä upposi.

Kasvisten täyte oli maustettu hyvin yrteillä. Minttu ja hieman yllättäen tilli ovat kreikkalaisissa kasvisruoissa yleinen makupari. Tilli syvensi riisitäytettä antaen siihen sekä voimaisuutta että kirpeyttä. Minttu raikasti ölyistä ruokaa ja loihti huumaavan tuoksun. Olisi pitänyt nauhoittaa pöydän ääreltä noussutta tyytyväistä mutinaa ja päivittelyä. Makujen kuvailu sanoilla on nyt kovin hankalaa.



Seuraavaksi vuorossa oli liha. Tilasimme lammasta, vaikka mies siitä aina nariseekin – maistuu kuulemma kainalohieltä. Tämä karitsa oli haudutettu paperikääreessä, ja oli kyllä kaukana hiestä ja jänteikkyydestä. Liha irtosi luusta kuin unelma, ja maku oli hento, hieman kanamainen. Hyvä annos, vaikka esillepano oli näin vaatimaton.

Vielä enemmän ihastuimme porsaanribseihin. Taas ensiluokkaisen pehmeää, kiireettömästi hautunutta lihaa ja marinadi, joka herutti veden kielelle. Ribsit tarjoiltiin kotitekoisen pastan kera. Pasta oli turhan kypsää, mutta mukavasti käsintehdyn tuntuista ja leveää nauhaa. Lapsi sai ihmeellisen hepulikohtauksen syötyään lihaa. Suu aukesi kuin pikkulinnulla, ja tyyppi kiljui ”kanaa kanaa”. Hänelle kaikki liha on siis kanaa.



Tässä vaiheessa isäntä kyseli, olemmeko kylläisiä vai saisiko olla vielä jotain. Päätimme jakaa vielä yhden kasvisannoksen, bourekin. Bourekiin tulee perunaa, kesäkurpitsaa ja fetaa. Tämä boureki oli poikkeksellisen hapokas. Uumoilin, että mausteena oli valkoviinietikkaa tai sitruunaa, ja juuston joukossa hieman hapanta jugurttia. Tämä oli aika erikoinen boureki. Normaalisti annos on pehmeämpi ja kermaisempi, sellainen läskimmän puoleinen kasvisruoka. Koko seurueemme ei lämmennyt happamalle versiolle, mutta minä pidin tästä todella paljon. Pieni kirpeys oli hyvä päätös aterialle.


Ateria oli yksi parhaista ruokakokemuksistani ikinä. Toki kokonaisuuteen vaikuttivat miljöö ja perheen rakastettava välittömyys. Oli ihanaa syödä rauhassa pitkään muhineita ruokia raskaan ja hieman pelottavankin automatkan jälkeen. Joimme aterian päälle vielä kahvit, ja tuttuun tapaan talo tarjosi rakit, hedelmiä ja tuoretta sitruunakakkua. Neljän hengen ateria viineineen ja limuineen maksoi reilut 40 euroa. Isäntä tuli kättelemään meidät aterian päätteeksi ja pyysi, että kirjoittaisimme arvostelun Tripadvisoriin, jos ruoka maistui.

Kehuin miehelle, että matka oli kaiken vaivan arvoinen, ja tulisin muistamaan kokemuksen pitkään. Hänen reaktionsa oli jotenkin liikuttava. Mies pyyteli anteeksi sitä, että heidän kotinsa nyt on tällainen vaatimaton tönö. Ei ole valkoisia lautasliinoja, ei pöytähopeita tai kiiltäviä pintoja. Lapset, koirat ja kanat juoksevat siellä sun täällä. Listalla on aina sitä, mitä luonto kulloinkin suo.

”But food, it comes straight from my heart.”

Hän sanoi sen äänellä, jota ei voinut kyseenalaistaa. Tämä ruoka oli todellakin suurella sydämellä valmistettua. Tässä ravintolassa asuu rakkaus.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*