Reilut kymmenen vuotta sitten kokkaaminen tarkoitti minulle sitä, että otetaan Uncle Ben´sin valmiskastikepurkki, kuumennetaan soosi kattilassa ja siivutetaan joukkoon paprikaa tai sipulia. Olin ihan vakavissani sitä mieltä, että minähän laitan ruokaa. Monet kaverini laittoivat vielä huonommin, ja valmiskastikkeista jalostetut mössöni saivat jopa kehuja. Enpä olisi silloin uskonut, että jonain päivänä osaan ihan oikeasti laittaa ruokaa. Että nautin siitä, ja olen voittanut kaikki ruokavammani. Syön mielelläni kaalia, kalaa, palsternakkaa ja äyriäisiä – mitä enemmän lonkeroita, sen parempi. Onneksi noihin aikoihin tapasin miehen, joka ilmoitti aika ykskantaan, että hän ei katsele tällaista touhua. Syöt kaalia tai itket ja syöt, ja aika pian nauroin ja söin. Huomasin pyöriväni keittiössä entistä useammin. Jossain vaiheessa minusta tulikin se, joka ideoi suuren osan kokkailuistamme, neuvoo maustamisessa ja työntää kätensä taikinaan.
Sitä en takuulla olisi uskonut, että pääsen laittamaan ruokaa yhteen Tampereen ja koko Suomen parhaista ravintoloista. Niin se maailma muuttuu Eskoseni. Bloggaajien ravintolavaltaus Ravinteli Berthassa on täyttä totta ensi tiistaina 7.7. Minä, Emmi Nuorgam, Viinillä-bloggaaja Heta sekä Anna ja Annukka Mansen Muijista kokkaamme teille tuolloin Berthassa.
Suunnitelmia hiottiin ja tarkennettiin tänään Berthan poikain kanssa, jotta alkuviikolla voidaan käydä tositoimiin. Keittiössä masteroimme siis minä, Emmi sekä henkinen diapamini, mieheni Ville. Heta vastaa viineistä, ja Anna ja Annukka tarjoilusta. Berthan herrat ovat tukenamme ja apunamme, mutta esimerkiksi menun olemme suunnitelleet kokonaan itse. Heittelimme ideoita ja he kertoivat, kuinka suuren työn takana niiden toteuttaminen olisi. Viilasimme fantasioitamme tämän realismin pohjalta.
Tänään löimme lukkoon menuun, johon olemme kaikki todella tyytyväisiä. Tiedossa ei ole klassista fine diningia. Ette tule näkemään kuivatusta siannahasta taiteltuja origameja, geelipisaroita ja nuppineulanpään kokoisia vaahtopalloja. Eteenne ei kuitenkaan kanneta iänikuista pippuripihviä kermaperunoilla. Listastamme tuli puolivahingossa todella berthamainen. Hyviä kotimaisia raaka-aineita, sesonkiajattelua, raaka-aineiden työstämistä.
Ihan kaikkea en halua paljastaa liian tarkasti. Mutta raotetaanpa hiukan salaisuuden verhoa, jos joku miettii, uskaltaako varata pöydän, ja sopiiko ruoka ollenkaan omaan makuun. Päivällä varaustilanne oli se, että sali on lähes täysi, mutta pariin ensimmäiseen kattaukseen kello 16 alkaen on vielä tilaa. Täältä voit tsekata varaustilanteen ja varata pöydän. Jos siis olet lomalla ja haluat irrotella keskellä viikkoa, tule passattavaksi! Aiomme viettää rennon illan, tunnelmia ikuistetaan kameralla, ja meitä saa tulla moikkaamaan keittiöön, jos emme itse ehdi salin puolelle.
Mutta mutta, siihen ruokaan. Nyt alkaa naurattaa. Tajusin juuri, että listallahan on melkein kaikkea sitä, mitä noin 20-vuotias Janica ällösi ja karsasti. Aloitamme illan nimittäin kalalla. Annetaanpa siihen liittyen pari kuvavihjettä. Siitä lähtien, kun idea lyötiin lukkoon, olen testannut ja tuunannut täällä kotona kaikenlaista. On vaikea kuvailla sitä riemua, kun tajuaa, että hitto, tämähän toimii. Tästä tuli niin hyvää, että kyllä tätä kehtaa tarjota ja tarjoaa oikein mielellään muillekin.
Kalan valmistustapa tulee olemaan raikas ja kesäinen, samoin lisukekasvisten. Ruotoja ei tarvitse pelätä, mutta hiukkasen pitää rohkaistua, koska tämä ei ole ihan perinteinen uunilohi kerma-smetanakastikkeella.
Ruoissamme ei ole pähkinää, ja kuten varmaan kaikissa ravintoloissa nykyään, maitotuotteet ovat vähälaktoosisia/laktoosittomia. Kolmen ruokalajin loihtiminen liki neljällekymmenelle ihmiselle on sellainen ponnistus, että emme voi tarjota kasvisvaihtoehtoja tai huomioida allergioita tämän enempää. Olen ollut muutamana kesänä töissä isoissa kesäjuhlissa, joissa on ruokittu melkein tuhat nälkäistä suuta. Keittiön kiire ja intensiivisyys ovat tulleet ainakin jossain määrin tutuiksi. Lisäksi olen saanut hieman kurkistaa ravintolamaailmaan mieheni kautta, joka opiskeli aikoinaan kokiksi ja heitti TTY:llä opiskellessaan keikkaa catering-palvelussa.
Palaverit Berthassa vahvistivat realistista kuvaa siitä, mitä ravintolan pyörittäminen on. Se on luovuutta, asiakaspalvelun ja oman tinkimättömän linjan yhdistelyä, tilannetajua, laskemista ja ennen kaikkea ennakoimista ja esivalmistelua. Koska kyseessä on erikoisilta, teemme parin työpäivän edestä valmisteluja. Leivomme, pilkomme, vatkaamme ja marinoimme. Ja kun tähän lisätään kaikki suunnitteluun ja kotikeittiön testeihin käytetyt tunnit…. Ehkä parempi, etten laske.
Tarkat silmät varmaan bongasivatkin tekstin alusta muhkean leivän. Pääruokamme on leipä, joka on ihan oma luomuksemme, olkoon se vaikka Likkojen leipä. Pohjana on hartaudella vaivattu ja kohotettu briossi. Paljastan täytteistä sen verran, että tiedossa on lihaa ja särpimiä. Ja lisukkeeksi teemme suosikkiani kesäkaalia. Jälkiruokaakin varten kaivelemme hieman juureslaaria. Jep. Emme mene perinteisellä linjalla ja tee pannacottaa tai suklaakakkua. Tulette saamaan simppelin juurespohjaisen jälkiruoan.
Kotimaista kalaa, laadukasta lihaa ja runsaasti kesäisiä kasviksia. Jotain hapanta, jotain makeaa, snadisti jotain tuhtia, purutuntumaa. Sydämentykytyksiä, jännitystä, hikeä, vesipulloja, naurua, varmasti jonkin verran sähläämistä. Se tunne, kun kaikki on vihdoin ohi, olo on helpottunut ja hiukan haikea. Niistä on hieno ilta tehty.
Tule kokemaan se kanssamme. Tällaista tuskin järjestetään ihan heti toista kertaa.
15 vuotta sitten vanhempien kysyessä opiskelijalta ”ootko sä syönyt mitään oikeeta ruokaa”, korrekti ja tyydyttävä vastaus oli pastaa tomaattikastikkeessa. Eli makaroonia ja ketsuppia.
Mä olin oikeasti kaveripiirissäni ihan kokkailija, kun käytin niitä aika kalliita valmiskastikepohjia, paistoin joukkoon jauhelihat ja keitin pastan pehmeäksi mössöksi. Aijai ku oli hyvää! Mutta kyllä mun tekee aina joskus mieli sellaista todella helppoa makaronimössöä, jossa on pastaa, jauhelihaa, sipulia ja valkosipulia. Ketsuppia päälle. Tosin nykyään pasta jää al denteksi ja joukkoon ei sujahda aromikuutiota. 😀
Hyvällä omatunnolla voi vetää välillä valmiskastikettakin! Mulla on himo purkkihernariin. Se on halpaa ja itse tekemällä ei tule parempaa.
Tein mökillä sienikastiketta. Omin pienin kätösin keräsin kanttarellitkin. Äitin sisko ei tiennyt, että kermakastikkeeseen tulee kermaa ja purkki vaan kaadetaan pannuun. Se on aina tehnyt kermakastikkeen pussista, johon lisätään vaan vesi 😀
Mä olen itse asiassa suunnitellut postausta elämäni eineksistä. Moniin niistä liittyy vahva tunneside ja lapsuusmuistoja. Esim. valmiit lihapiirakat, kurkkusalaatti, sitten 90-luvulla oli sellaisia ihania kebabpiirakoita, joiden välissä oli vaaleanpunertavaa, e-koodeilla höystettyä ja ah niin ihanaa kastiketta.