(*Söin ja join ilmaiseksi)
Pikkubistro Kattila on yksi niitä paikkoja, joita huomaan suosittelevani, kun ulkopaikkakuntalaiset kyselevät, mikä olisi kiva ravintola Tampereella. Tätä Hallituskadun pientä punaista helmeä voi suositella huoletta sekä lounaalle että illalliselle, niin vegaaneille kuin tuhdeista liha-annoksista pitäville. Lisäksi vinkkaan ravintolaa aina niille, joiden tiedän haluavan persoonallisia laatuviinejä, joiden hinta ei räjäytä kukkaroa.
Monenlaisille seurueille sopivaa ruokaa
Ville taas on todennut Kattilan loistavaksi paikaksi bisnesillallisille. Ravintola käyttää suomalaisia raaka-aineita, ja annokset koristellaan usein kukilla. Tämä tuo ruokaan sen paikallisen vau-efektin, jota ulkomaalaiset kaipaavat. Ruoka ei kuitenkaan ole liian eksoottista, sillä listalla on eurooppalaisen keittiön klassikoita, kuten risottoja, patoja ja täyteläisiä keittoja.
Vaikka vieraita kestittäisiin pitkän kaavan mukaan, illallisen hinta pysyy järkevänä. Pahimmillaan pelkät ah niin laadukkaat ja yksilölliset mineraalivedet voivat maksaa fine dining -ravintoloissa kymmeniä euroja. Kattilassa taas voi syödä ja juoda hyvin noin 60 eurolla per nokka. Myös lounaan hinta-laatusuhde on mahtava. Tarjolla on joka päivä liha-, kala- ja kasvisannos, joka maksaa noin kympin. Viinilasillisen, kahvin ja jälkiruoankaan kanssa hinta ei nouse yli kahdenkympin.
Kun olen tottunut tällaiseen hemmotteluun, en pääse yli siitä, että samanhenkistä ruokaa tarjoilevassa, kehutussa Pastiksessa viinilounas maksaa yli 50 euroa. Suuren maailman asukkaat valistivat minua siitä, että se on kuulemma ihan kohtuullinen laadukkaan lounaan hinta Punavuoressa.
Aha.
Pari viikkoa sitten Kattila kutsui minut, Emmin ja Lauran maistelemaan kevätlistansa antimia. Odotukseni olivat korkealla, sillä ravintolan tatsi on ollut tasaisen nousujohteinen. Kun kävin Kattilassa ensimmäisen kerran illallisella, olin varovaisen innostunut. Sen jälkeen jokainen kokemus on ollut entistä parempi, ja huomaan suuntaavani Kattilaan lounaalle niinä päivinä, kun tarvitsen hellivää lohturuokaa tai haluan leikkiä olevani ulkomailla.
Maista rohkeasti alkuviinejä
Kun minulta kysytään, haluanko aperitiiviksi kuoharia, en kieltäydy. Emmi ja minä skoolasimme Alsacen Cremantilla, Domainen Laurent Vogtilla (42 e/pullo, 0,65 e/1 cl). Lauralla oli aikainen töihinlähtö, ja hänelle löytyi onneksi alkoholiton aperitiivi.
Kuten varmaan huomasitkin, Kattilassa myydään viiniä senttilitroittain. Jos et uskalla tilata kokonaista lasillista vaikkapa alkuviiniä, voit ostaa parin sentin maistelu- ja tuoksutteluannoksen. Olen testannut paria erikoisempaa viiniä Kattilassa tällä tavalla, ja jos olen innostunut, olen tilannut koko lasillisen.
Meidän ei tarvinnut juurikaan vilkaista listaa, kun jo tiesimme, mitä haluaisimme alkupalaksi: tartarin. Emmin sanoin, jos listalla on tartar, se syödään, piste. Tartar (12,50 e) oli tehty Paijan pientilan hevosenlihasta, ja lisukkeina oli lipstikkamajoneesia, paahdettua sipulia ja viiriäisenmuna.
Voiko tartar olla herkkä? Kyllä!
Yritän nyt keksiä sopivia sanoja kuvailemaan annosta, jotta teille tulisi selväksi, että a.) tämä kokemus oli silkkaa ruokapornoa, mutta b.) en ylistä sitä siksi, että söin ilmaiseksi. Aloitetaan raaka-aineista. Liha oli tuoretta ja laadukasta. En tiedä mitään inhottavampaa kuin vanha, raaka liha. Tämän tartarin liha oli raikasta ja juuri sopivasti suolattua. Tiedän, että jotkut pitävät karkeammaksi jauhetusta lihasta, mutta melko hieno jauhatus sopi mielestäni keväiseen alkupalaan.
Annos oli ihanan täpäkkä, mutta mausteet eivät peittäneet lihan omaa makua. Lipstikka on yksi lempimausteitani. Sen vahva, umamimainen aromi sopi hyvin lihaan ja makeaksi paahdettuun sipuliin. Jos taas lipstikkaa käyttää liikaa tai sen yhdistää vääriin makuihin, lopputulos on vastenmielinen. Eihän laakerinlehteäkään ole mukava sellaisenaan imeskellä.
Pääruoan valitseminen sen sijaan oli hankalampaa. Arvoin pitkään vegaanisen parsarisoton (19,50 e), paistetun nieriän ja hollandaisekastikkeen (24 e) ja rub-maustetun porsaankyljen (22 e) välillä. Lopulta päädyin possuun, koska syön sitä niin harvoin ja uskalsin luottaa siihen, että täällä se olisi kaukana tikkuisesta kengänpohjasta tai vetelästä läskistä. Emmi otti luomukaritsatoastin minttuaiolin, mummonkurkkujen ja lohkoperunoiden kera (22 e), Laura taas parmesaanilla kuorrutettua helmikanaa chili-tomaattisalsan ja perunakakun kanssa (23 e).
Hekumallista possua, jälkkäriksi sitrusta
Porsaankylki oli kypsennetty täydellisesti. Se oli mureaa, mutta pinnassa oli myös paahtopintaa, eikä rakenne ollut vetelä. Terävä madeirakastike ja mintulla maustettu, makea raparperichutney nostivat raaka-aineen parhaat puolet esille. Pidän possusta kunnolla maustettuna pienen makeuden kera. Annoksen kevätkasviksia ei oltu käsitelty liikaa, ja ne raikastivat ja kevensivät voimakasta kokonaisuutta.
Hillitsin lokin vaistojani enkä napsinut makupaloja Emmin ja Lauran annoksista. Huokailusta päätellen ruoka maistui. Tosin Emmin leivän karitsapihvi olisi saanut olla kunnolla medium, nyt se oli paistunut turhan kypsäksi.
Halusimme pullollisen viiniä, joka sopisi kaikkien annoksiin. Meille suositeltiin portugalilaista AdegaMae Pinta Negra Tintoa (38 e/pullo, 0,60 e/1 cl). AdegaMae on hyvä ja monipuolinen seurusteluviini, mutta ei siinä mielessä kuin mikä tahansa Alkon tölkkipunkku. Viinin väri on todella tumma ja tuoksu syvä, mutta maku ei ole niin päällekäyvä, että kana jäisi sen jalkoihin. Marjaisassa viinissä on myös pehmeät tanniinit.
Jälkiruokalistalta poimin sitruuna-semifreddon lemoncurdin ja kauracrumblen kera (9,50 e). Teille on varmasti tullut selväksi, että olen hulluna sitrushedelmiin, ja päätän aterian mieluummin raikkaaseen kuin raskaaseen ja makeaan. Emmi – joka ei muuten makeasta tykkää – päätyi muistaakseni tahmeaan suklaakakkuun lime-vuolukerman ja mansikoiden kera (10 e). Laura valitsi valkosuklaa-adelmavanukkaan ja mantelitoscan (9,50 e).
Annokset olivat kauniita kuin keväinen kukkaketo. Semifreddoni olisi voinut olla vielä happamempi, sillä mikään kirpeys tässä maailmassa ei riitä kaltaiselleni hapokkaalle ämmälle. Erityismaininta siitä, että semifreddon koostumus hyväili ihanasti suuta. Massasta tunsi, että se oli tehty käsin sen sijaan, että pallo olisi kaivettu tukun jäätelöboksista.
Kattila on Tampereen parhaita viiniravintoloita
Pakko mainita vielä sommelier Mika Pelttarin itse tekemä limoncello, jota maistelin jälkkärin kanssa. Ah! Huonot limoncellot ovat niin esanssisia, että juoma muuttuu luotaantyöntäväksi heti, kun se lämpenee. Tässä limoncellossa eivät maistuneet e-koodit, vaan oikeat sitruunat. Sokeria oli riittävästi, mutta sain aterialle kaipaamani kirpeän päätöksen. Jos limoncelloa on tarjolla, suosittelen lämpimästi kokeilemaan.
Vain pari päivää illallisen jälkeen kävin taas kutsuttuna Kattilassa, tällä kertaa kesäjuhlissa, joissa pääsimme paitsi syömään, myös maistelemaan ravintolan viinimaahantuojien tarjontaa. Tarjolla oli esimerkiksi jälkkärilistalta löytyvää palvlovaa marsala-sabayonin kera (8 e) ja ihania voileipäkakkuja rapu- ja nyhtökauratäytteillä.
Maistatuksessa oli neljä hyvin erilaista vanhan maailman roseeta, hennon lohenpunaisista rubiininsävyisiin. Haaveilen joka kesä, että löytäisin täydellisen roseen, mutta Alkon valikoima on tässä(kin) suhteessa tylsä. Nyt tarjolla oli kuitenkin sekä pehmeitä, viilimäisiä aromeja sisältäviä viinejä että marjaisempia makuja. Kannattaa siis kysyä tarjoilijoilta suosituksia, jos roseet kiinnostavat. Kattilan kellarissa on aina jotain säväyttävää myös pysyvämmän viinilistan ulkopuolelta.
Loppuviikolla kävin täällä vielä maksavana asiakkaan lounaalla kollegani kanssa. Miljöö, konsepti ja lohiburgeri hurmasivat hänetkin, ja lähtiessämme seuralaiseni suunnitteli jo seuraavaa Kattila-reissua vanhempiensa kanssa.
Paljon gluteenittomia vaihtoehtoja
Vielä pari erityisruokavalioihin liittyvää iloista uutista. Lauran keliakia ei ollut ravintolalle ongelma. Hänelle olisi ollut tarjolla useita, lähtökohtaisesti gluteenittomia vaihtoehtoja. Listalla on myös aina kasvis- ja vegaaniruokaa. Moni vegaanikaverini on ihmetellyt, kun olen suositellut heille Kattilaa. Yleensähän vegaaniruokaa saa varmimmin Fafa´sin tyylisistä etnisistä paikoista. Kattilasta saa iltaisin fiinimpää vegaaniruokaa, jota voi nautiskella viinilasillisen kera. Lounasaikaan tarjolla voi olla esimerkiksi soijamakaronilaatikkoa tai linssitäytteisiä uuniperunoita.
Suosittelen Kattilaa niin vegaaneille kuin barbaareillekin, kiireisille lounastajille, hitaille nautiskelijoille, sukupäivällisiä viettäville. Kaikille, jotka haluavat syödä hyvää ruokaa. Sellaista, joka on tehty omin käsin, ja jonka raaka-aineet ja tuotantotapa ovat ravintolalle tärkeitä.
Lounaaksi muuten näkyy olevan huomenna muikkuja ja pottuvoita. Hmmmm…
