Public House Huurre

Tampere Food Clubin videokuvauksissa Huurteessa – Ja ähkyssä kans

(Söin ja join ilmaiseksi)

Jos pubin ovella on tällainen kyltti, niin eiköhän meikäläinen ole ensimmäisenä änkeämässä sisään.

Huurre Tampere arvostelu

Chef Santeri ja Sami Sänpäkkilä tiimeineen kuvasivat Public House Huurteessa marraskuun alussa videon. Pätkä kuuluu Tampere Food Clubin filmisarjaan, jossa esitellään kiinnostavia tamperelaisia ravintoloita, ruokakulttuuria ja tekijöitä sen takana. Kannattaa seurata TFC:n Facebook-sivua. Pysyt ajan tasalla Mansen raflaskenestä, ja videoiden julkaisujen yhteydessä järjestetään kilpailuja, joissa voi voittaa makoisia palkintoja. Santeri on kaikkien muiden hommiensa lisäksi polkaissut pystyyn jopa Tampere Food Club Bloggers -ryhmän, jonka voimin maistelemme ja haistelemme porukalla kaupungin ruokatuulia.

Videon kuvauksissa ja juoruseurana olivat mukana Nuorgamin Emmi ja Mansen muijat. Ja jossain siellä oli myös Asikaine, jonka mielettömän blogin löysin juurikin tämän ansiosta. Minulle tuli hirveän hyvä fiilis, kuin luin näitä reteitä tekstejä, tutustukaa! Sen lisäksi, että saimme heilua taustayleisönä videossa ja maistelimme Huurteen menun läpi, pääsimme höystämään ruokia Poppamiehen uusill MexMex-kastikkeilla. Tykkäsin etenkin Hot Lemonista, vaikka sitruunaa olisi voinut olla omaan makuuni enemmänkin. Mutta semmoinen mukavan kirpsakka, keskitulinen kastike, jota voi lorauttaa vaikka salaattiin ilman, että suu palaa tunnottomaksi.

Huurteen sisustus on Petra-Miisa Juusenahon käsialaa. Pitkä, kapea sali on jaettu kahtia pitkällä pöytärivillä. Lisäksi nurkissa on pienempiä pöytäryhmiä ja looseja. Sisustus on pelkistetympi ja urbaanimpi kuin monessa muussa pubissa. Täällä ei ole tummaa puupanelointia ja viininpunaista plyysiä, mutta tarkkasilmäiset voivat silti löytää seinästä Britti-viittauksen. Kurkatkaapas muuten Huurteen Sammonkadun puoleista tiiliseinää. Tiili ei nimittäin ole oikeaa, mutta efekti on niin tehokas, että totuus paljastuu vain, jos tiiraat seinää tarkasti sivusta.

Public House Huurre arvostelu
Huurre Tampere kokemuksia
Huurre Tampere
Yritän nyt verestää makumuistoni mahdollisimman tarkoiksi. Ongelma on se, että ruokaa tarjoiltiin illan aikana niin paljon, että viimeiset annokset tuli pikasyötyä ähkyssä, ja makuaistini oli tässä vaiheessa jo vähän turtunut.

Aloitimme maistelun rapu-wasabihodarilla (8,90 e). Tämä oli yksi suosikkiannoksiani, joka jäi mieleen. Ravut olivat isoja ja meheviä, ja wasabia oli mielestäni juuri sopiva sipaus, joka ei peittänyt ravun omaa makua. Tästä pöytäseurueemme tosin vähän kiisteli: joidenkin mielestä wasabia olisi saanut olla enemmän.

rapu-hotdog

Tämän jälkeen hodareita kannettiin pöytään vielä kaksin kappalein. Toinen oli saanut täytteekseen Wigrenin olutnakin, punasipulia ja dijon-dippiä (7,50 e). Vegedogin täytteenä oli nakki, joka on nettimenun mukaan seitania, mutta tarjoilijat puhuivat muistaakseni myös tofusta. En nyt pane päätäni pantiksi nakin koostumuksesta, eli asia kannattaa tarkistaa tiskiltä. Vegedogin täytteenä oli myös punasipulia, aiolia ja salaattia (9,50 e).

Pidin todella paljon sekä olutnakista että vegeversiosta. En nyt tiedä, onko tämä kasvissyöjälle mikään meriitti, mutta kasvisnakki meni minulle niin täydestä, että enpä olisi heti hoksannut, että hodarissa ei ole lihaa, ellen olisi tiennyt. Hodareiden sämpylä tosin jäi vähän mietityttämään. Vielä aloitellessani tätä blogia olin ihastunut kaikenlaisiin rouheisiin jyväsämpylöihin. Viime aikoina makuni on kuitenkin kääntynyt pullavan briossin suuntaan. Purilaiset ja dogit on yksinkertaisesti helpompi syödä, kun sämpylä on höttöinen ja pehmeä. Myös kastikeet ja lihasneste imeytyvät tällaiseen leipään mukavasti. Juttelimme tästä Santerin kanssa ja totesimme, että taitaapi olla makuasia. Hän piti juuri siitä, että hodarin leipä oli vähän krouvimpi.

Kasvishodari

Vaikka jaoimme annoksia neljän naisen kesken, aloimme olla tässä vaihessa aika tikissä. Se oli harmi, koska olen kuullut kehuja Huurteen hampurilaisesta. Cheddarilla ja pekonilla kaunistetun hampurilaisen (13,90 e) pihvi oli paistettu hienosti mediumiksi, ja kastiketta oli riittävästi. Burgeri ei kuitenkaan jättänyt niin unohtumatonta makujälkeä kuin vaikka Pork and Moren vastaava. Mutta kuten sanoinkin, arviointia on aika vaikeaa tehdä, kun alkaa olla todella täynnä ja on syönyt paljon suolaista. Olisin syönyt ensimmäisiä ruokia vähemmän, jos olisin tajunnut, miten paljon ruokaa tulee.

Maistoimme myös savutofulla täytetyn hampurilaisen, jonka lisukkeina oli paprikaa, marinoitua punasipulia ja aiolia (13,90 e). Minä pidän tofusta ja etenkin savutofusta, minkä vuoksi sytyin tälle. Emmi taas maistoi tofua nyt ensimmäistä kertaa, eikä oikein tykännyt. Minä olisin vedellyt molemmat muhkeat palat, jos vain olisin jaksanut.

Huurre hampurilainen
Ja jotta ähky tulisi nyt varmasti todistettua, esitelläänpä vielä nämä ”pienet saidit”, joita napsimme pääruokien ohella. Lisukkeina tarjoiltiin valkosipulioliiveja (2,90 e), patatas bravas -tyylisiä pottuja chipotlen ja aiolin kera (4,90 e), chili-juusto ranskalaisia (5,50 e) ja lääh puuh, vielä vähän lisää olutnakkia ja dijon-dippiä (3,90 e).

Olutnakki ja tulisen jauhelihamuhennoksen ja juuston kera tarjoillut perunat taisivat olla seurueemme suosikkeja. Tuo chiliperuna-annos on sitten iso. Se menee pienestä ateriasta ja tyydyttää parin kolmen ihmisen pikkusuolaisen tarpeen.



Kaiken edellä kuvatun jälkeen olin pyörryksissä. En ihan kauheasti auttanut asiaani maistelemalla pari pullollista kurpitsaolutta. Huurteen olutvalikoimasta noin puolet on tuttuja ja hiukan edullisempia, kuten Karjalaa, Heinekenia ja Solia. Valikoimassa on mukavasti myös erikoisuuksia ja suomalaisten pienpanimoiden tuotteita.

Siidereitä toivoisin hiukan enemmän. Nyt listan kiinnostavimmat siiderit ovat Tchatcher´s Green Goblin ja Bulmers, vaikka hyviä sidukoitahan nuokin ovat. Mutta joku yksi todella kiinnostava ja yllättävä ässä sopisi tähän valikoimaan.

Mutta hei, vaikka syöminen teki tiukkaa, jälkiruoka menee tunnetusti eri vatsaan. Maistelimme sekä banoffeeta että tummasta oluesta tehtyä, muistaakseni mascarpone-vaahtoa, jonka raikastajina oli marjoja (en valitettavasti löytänyt annosten hintoja). Olut olisi voinut maistua vaahdossa voimakkaammin. Nyt en olisi arvannut sitä raaka-aineeksi, ellei tarjoilija olisi kertonut annoksesta.

Mutta banoffee, voi kiesus. Harvoinpa pubissa saa näin hyvää jälkiruokaa. Odotin jotakin äitelänmakeaa, mutta kokonaisuus pysyi todella taitavasti hallinnassa. Karamellikastiketta ja banaania oli kipon pohjalla juuri sopivina sattumina, ja mascarponevaahdon ja mansikoiden yhdistelmä teki annoksesta sekä pehmeän että hieman kirpeän. Yksinkertainen, mutta todella kiva annos. Ja minä jaksan aika harvoin kehua jälkkäreitä.

banoffee
Ilta oli kiva, vaikka aluksi kaikki selvästi vähän jännittivätkin kuvausryhmää. Riittävä annos chilin lämpöä, alkoholia, suolaa ja rasvaa onneksi avaa lukon kuin lukon.

Mansen muijat

Jostain bitch facesta tuo Annukka jotain höpisi, mutta söpö hymyhän sieltä taas kuoriutui. Ja asiasta aasiin, mutta tärkeään sellaiseen: Annukka sai levytyssopimuksen ja Sähköä-biisi pääsi samassa rytäkässä YleX:n soittolistalle! Tämä oli iloinen uutinen, sillä Annukka on tehnyt jo pitkään musiikkia aivan omin voimin.

Annukka Sähköä
Sami Sänpäkkilä Tampere Food Club
Tampere Food Club

Santeri innostui myös soittamaan levyjä illan aikana. Tajusin hiljattain, että Santeri on dj Sane, öbaut ensimmäinen artistinimeltä tuntemani tamperelais-dj. Taisin olla 14-vuotias, kun olin riparikaverini urheiluseuran pikkujouluissa jossain purku-uhan alla olleessa puutalossa. Sane oli siellä soittamassa, ja kaikki oli aivan mielettömän coolia, joinhan illan aikana kokonaisen Woodpeckerin Perry-siiderin. Sitten soitin isän hakemaan minut kotiin, ja seuraavalla viikolla kerroin kavereilleni olleeni siis ihan kauheessa kaatokännissä jossain ug-reiveissä, joihin poliisi teki kaasuhyökkäyksen.

Jep jep.

Santeri Vuosara Dj Sane
Mitäs muuta hyvästä illasta voi jäädä käteen kuin dogibägi? Nuo safkat eivät sentään ole minun, vaan Annukan poikakaverin. Tajusin juuri, että ai niin, syötiinhän me tuon kaiken edellä mainitun lisäksi vielä kaksi täytettyä suolaista lettuakin, mutta voin sanoa käsi sydämellä, että siinä vaiheessa minulla ei ollut ruoasta enää mitään muuta hajua, kuin että sitä oli paljon. Olin vielä illan alussa huolissani, valitsinko huonon vyön, kun se löystyy niin helposti, HAH HAH!


En löytänyt videota vielä Youtubesta, mutta sen voi tsekata Tampere Food Clubin Facebook-sivulta. Joku ihme muija nakkelee niskojaan kohdassa 7.39, kuka lie.

Videon kuvauksia oli kiinnostavaa seurata. Yleensä minä olen se, joka alkaa järjestellä pöytää ja lautasia parempiin asentoihin kuvausta varten. Nyt oli aika hassua, kun asetelmä kääntyikin päälaelleen. ”Yrittäkää syödä sillain luonnollisesti ja jutelkaa”. Myös pöytiä piti vähän siistiä ja asetella, jotta ne olisivat olleet kuvissa parhaimmillaan. Noin kahdeksan minuutin kokoaisuus vie muistaakseni pari kuvauspäivää, kyselin tästä Santerilta. Ja siihen tietenkin editoinnit ja jälkityöt päälle. Tämä kokemus antoi hyvää perspektiiviä siihen, miten paljon työtä ja tiivistämistä lyhyenkin videon tekeminen vaatii. Taidan siis tyytyä jatkossakin istumaan ihan vain sen lautasen takana.

 

6 kommenttia

  1. Toi Huurre vaikuttaa kyllä kiinnostavalta paikalta, pitää joskus käydä kokeilemassa! Oliskohan toi sellainen pub, johon voisi mennä alkuillasta myös lapsen kanssa?

    Kiinnostavista siidereistä tuli mieleen parin viikon takainen kokemukseni Turun Uudessa Apteekissa, jossa maistoin ravintolan oman panimon Kaski-Omppua, joka oli juomanlaskijan sanoin ”rutikuiva”. Siinä oli sokeria ihan muutama gramma litrassa ja sitä juodessa teki mieli vähän irvistellä. Mutta reippaasti silti kumosin koko tuopin, hah.

    • Savusuolaa

      Armas Katukeittiössä oli muuten joku hyvä siideri, jota henkilökunta kehui, ja jota moni seurueestamme maisteli, kun kävimme siellä eilen. Toinen oli punakaneli, mutta toista makua en muista. Onpas tääkin ärsyttävää, ”hei mää näin kun joku joi jonkun hyvän siiderin, itte en maistanu enkä edes muista sen nimee, mutta hyvää kuulemma oli”. 😀

  2. Savusuolaa

    Huurteen lapsiystävällisyydestä en osaa sanoa mitään, sillä tämä oli eka käyntikertani ja olimme aikuisseurassa. Liemessä-blogin Jenni oli käynyt kesällä Huurteessa, ja tuolloin lapseen ei vissiin suhtauduttu kauhean ystävällisesti: http://liemessa.blogspot.fi/2015/07/matkavinkit-tampereelle.html

    Toisaalta toinen tuttavapariskunta kertoi käyneensä Huurteessa alkuillasta useampaankin kertaan lapsen kanssa, ja palvelu on ollut mukavaa. Perisuomalaiseen tyyliin muut asiakkaat ovat vain katselleet vinoon, koska se, että juot klo 17 yhden kaljan ja syöt ranskalaiset ja lapsi on samassa tilassa, siis onhan se nyt aivan kauheeta. 😀

  3. mansenmörökölli

    Hienoa lukea samasta tilaisuudesta tällainenkin blogaus, joka sisältää mm hintatietoja ja hieman kriittistäkin äänensävyä eikä pelkkää maksetulta mainokselta haiskahtavaa hehkutusta kivoilla kuvilla.

    • Savusuolaa

      Olen ottanut sen linjan, että käydessäni kutsuvierastilaisuuksissa en kirjoita jutuista ravintola-arvosteluita. Nämä jutut kyllä löytyvät blogini Ravintola-arvostelut -osiosta selkeyden vuoksi, koska moni varmaan etsii niitä sieltä, mutta yritän tuoda tekstissä ilmi, että kyseessä on nyt enemmänkin tällainen fiilistely. Tyyliin hei, kävin täällä, siellä oli näitä ja näitä ihmisiä ja söin sitä ja tätä. Mutta kun kyseessä on erikoisilta, jolloin eteeni kannetaan ilmaista ruokaa enkä ole normaali asiakas, en edes yritä kirjoistaa tällaisesta häppeningistä arvostelua. Onhan se nyt ihan eri asia olla kutsuttuna kestittävänä kuin normiasiakkaana vaikka hektiseen lounasaikaan.

      Mielestäni tällaisen linjauksen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että bloggauksestaan kirjoittaisi jonkinlaisen piilomainoksen. Enpä minä taitaisi semmoista edes osata tehdä, vaikka mielestäni olen kirjoittajana aika kiltti. Tai semmoinen pohdiskelija. En lyttää mitään tai ketään kovin hanakasti, koska kova palaute vaatii mielestäni kovat perusteet. Mutta kyllä minä voin sanoa, jos annos on vaikka hiukan kylmä tai sulanut. Joskus ne ovat vahinkojakin, ja henksu on vain iloinen, jos asiasta mainitsee. Ja välillä kyse on ihan makueroista, kuten mainitsemani hodarisämpylän tapauksessa. 🙂

      Kuten tässä jutussa kerronkin, ruokaa tuli niin paljon, että kunnon arvostelun kirjoittaminen olisi kauhean vaikeaa. Yleensä kun teen varsinaisen arvion, testaan paikan pari kertaa, yleensä lounaalla ja illallisella. Syön muutaman annoksen ja yritän keskittyä niihin kunnolla, ja tarkkailen tietysti myös asiakaspalvelua. Ja hintatiedot yritän kaivaa juttuihin aina, jos ne vain löytyvät ravintolan nettisivuilta. Olen itse aikamoinen kuluttajahaukka ja vertailen jatkuvasti hintoja. Hintataso on monelle ihmiselle ratkaiseva tekijä, jonka perusteella päätetään, mihin paikkaan mennään syömään, joten niiden kaivaminen on mielestäni yhteisen hyvän jakamista.

  4. Pingback: Public House Huurre - Kalevan komein kortteliravintola - EMMI NUORGAMEMMI NUORGAM

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*