Burger Bar The Bullin hampurilaisella on vahva filosofia

(*Kääpä söi ja joi ilmaiseksi)

Aina kun kuvittelen, että Tampereelle ei mahdu enää yhtään uutta burgeripaikkaa, olen väärässä. Uusin ja pirskatin mielenkiintoinen tulokas on Hatanpään valtatielle avannut Burger Bar the Bull. Ravintola kuuluu samaan gastropubien ketjuun kuin esimerkiksi Tuulensuu, Inez, Praha, Soho ja Gastropub Kaleva. Kaikilla paikoilla on vahva, omaleimainen ilme ja poikkeuksellisen hyvä juomavalikoima. Mansen ravintoloihin vihkiytymätön tuskin tulisi ajatelleeksi, että yksilölliset gastropubit muodostavat ketjun.

Viime perjantaina Bullissa kuvattiin Tampere Food Clubin videota. Pätkissä esitellään kaupungin ravintolakulttuuria ja mielenkiintoisia paikkoja, kannattaa siis seurata TFC:n Facebook-sivua. Linkkaan videon tänne ja Savusuolan FB-sivulle, kun se on valmis. Minäkin mölisen siinä jotain taattua meikäläistä. Tyyliin ”no ime sitä ny” tms.

Olimme maistelemassa ja filmitähtinä Santeri Vuosaran, Emmin ja Mansen muijien Annan kanssa. Totesimme, että The Bullin ruokalista on niin pitkä, että sen selättämiseen tarvitaan aloitusolut. Niitähän täältä löytyy – kuten muitakin juomia. Bulliin voi siis tulla ihan drinkille tai oluellekin. Valitsimme saisonit, koska ipat ovat siis niin mainstreamia. Todellinen punavihreässä kuplassa elävä mediatyöläinen halajaa jo jotain muuta.

Lista oli valtavan pitkä, minkä vuoksi minun oli vaikea hahmottaa sitä. Hampurilaiset ovat tietenkin pääroolissa, mutta Bullista saa myös chili con carnea tai vaikkapa currywurstia. Miljöössä ja ruokalistassa on tavoiteltu enemmänkin berliiniläisyyttä kuin jenkkimeininkiä. Gastropub-ketjun isä Sami Lappalainen kertoi, että Bullissa vältellään sekä kliinisyyttä että hot rod -kliseitä. Mielestäni tässä on onnistuttu. Vaikka ravintola on uusi, siellä ei ole vastaremontoitua tuoksua. The Bull näyttää siltä kuin se olisi ollut tilassa aina.

Päätimme tilata kolme mahdollisimman erityylistä hampurilaista, jotta saisimme kattavan kuvan keittiön taidoista. Minä ja Santeri valitsimme meksikolaishenkiset El Santot (18 e), joiden täytteenä oli guacamolea ja pico de gallo -salsaa. Anna kiinnostui aasialaistyylisestä Porn Masterista (ou jeah! ja 16 e), jonka pehmeä sämpylä hyväili tamarinditahnaa ja chiliä. Emmin valinta oli Dirty Harry (17 e), jonka täytteenä oli sinihomejuustoa ja sipulikompottia.

Hampurilainen tarjoillaan ranskalaisten tai salaatin kera. Annostaan voi täydentää ekstradipeillä (1,5 e) ja vaikkapa coleslawilla tai hapankaalilla (4 e). Anna ja minä otimme tavalliset ranut, Emmi cheddarilla kuorrutetut. Maistelimme tryffeli-, bourbon- ja chimichurridippiä sekä molempia kaalisalaatteja.

Bullin standardikoko on iso. Normaali pihvi on 250-grammainen. Me otimme 150 gramman pihvit, jotta jaksaisimme myös lisukkeita. Sami tosin suositteli suurempaa pihviä, koska mitä enemmän lihasta heruu nesteitä, sitä paremmin purilainen pääsee oikeuksiinsa.

The Bullin lihafilosofia on muutenkin vertaansa vailla. Pihveissä käytetään laadukasta marmoroitunutta häränlihaa. Se jauhetaan suureksi, jotta pihviin jää ilmavuutta, eikä syöminen tunnu urakalta. Aamulla jauhettua lihaa käytetään purilaisiin vain päivän ajan, ja seuraavana päivänä siitä tehdään chili con carnea. Pienempi pihvi ei heruta lihasnestettä yhtä optimaalisesti kuin iso. Tämän vuoksi pieneen pihviin suihkaistaan vielä liha- tai kasvislientä suihkupullosta.

Vau.

Mitäs muuta tuohon voi sanoa? Kun Sami puhui hampurilaisista ja perusteli ravintolan tekemiä valintoja, oli selvää, että täällä ei tehdä mitään puolivillaisesti. Ravintolan väki tietää, että osa heidän ratkaisuistaan jakaa mielipiteet rajusti. Esimerkiksi se, että sämpylä ei ole muodikas briossi, vaan kuivempi sämpylä. Taikinassa on perunaa, jotta leipä imee hyvin lihasnestettä ja solahtaa mukavasti suusta alas.

Majoneesia, sipulia ja suolakurkkuja ei asetella purilaisen väliin, vaan lautaselle. Ideana on päästää pihvi pääosaan, ja lisukkeiden tehtävä on vain tukea sitä. Vaikka pihvi on iso, ateria ei ole välttämättä raskas, jos kaikkea majoneesia ei turauttele hampurilaisen väliin.

Kun videota kuvannut Sänpäkkilän Sami kyseli kommentteja burgeristani, vastasin epäröimättä, että tämä on fressi. En olisi ikinä uskonut, että kuvailisin hampurilaista raikkaaksi. Ja katsokaapa tuota upean vihreää salaattia.

Hämmästelimme hampurilaispihvin täysin ruskeaa väriä, mutta Sami vakuutti, ettei pihvi ole kypsä. Pihvien kypsyysaste määritellään mittaamalla sen sisälämpötila. Lämpötilan puolesta pihvit olivat kuulemma raakoja, vaikka ne eivät punertaneet sisältä. Suureksi jauhettu, rakenteeltaan ilmava liha luo kuulemma tämän efektin.

Olimme yhtä mieltä siitä, että pihvi oli mielettömän hyvä. Olisimme kuitenkin kaivanneet siihen lisää suolaa, samoin guacamoleen. Olisin ripsaissut myös ranskalaisiin hieman suolaa ja vaikka etikkaa. Ranskalaiset olivat kuitenkin kaukana kitalakea raapivista bulkkiperunoista, joita vihaan. Emmin juustoperunoiden päällä oli ihanan runsaasti syvän oranssia cheddaria. Sinihomejuustoa taas olisi voinut olla hampurilaisen välissä enemmänkin. Anna kaipasi omaan hampurilaiseensa enemmän tamarinditahnaa, sillä nyt chili hallitsi makumaailmaa.

Hapankaali ja coleslaw olisivat voineet olla omaan makuuni etikkaisempia. Tiedän, että colen maustamisessa on monta koulukuntaa. Minä kannatan kirkasta tai jugurtilla blandattua, etikkaisen potkivaa kastiketta. Hapankaalin mausteena oli ilahduttavasti kuminaa. Hieman unholaan painunut, luonteikas mauste, jonka olen löytänyt tänä vuonna.

Emmi kirjoitti omassa postauksessaan tutkineensa sisintään ja tulleensa siihen tulokseen, että hän haluaa soosit purilaisensa väliin, ei lisukkeiksi lautasen reunalle. The Bullin tyyli voi olla pettymys, jos kaipaa kunnon mättöpurilaista. Siis rasvaa, kastikkeita, pekonia ja juustoa tihkuvaa kerrospornoa.

Minä syön hampurilaisen yleensä kaivatessani jotain tuollaista. Suosikkejani ovat Pork and Moren savuisa versio ja Ohanan voita tihkuva briossi. Syön nämä hampurilaiset sillä mentaliteetilla, että napa paukkuu ja loppupäivä paastotaan.

The Bullin ateria taas on sellainen, jonka voisin kuvitella syöväni lounaaksi. Asettelussa oli mietitty syömisen miellyttävyyttä. Hampurilainen on helppo syödä käsin, koska rasva ja majoneesi eivät sotke käärepaperia. Vaikka valitsisi 250 gramman pihvin, hampurilainen ei ole raskas, jos sitä ei kuorruta kastikkeilla ja ranskanperunat korvaa salaatilla. En ollut aterian jälkeen niin ähkyssä kuin yleensä, joten aion rohkaistua testaamaan myös ison pihvin.

Pidinkö siis? Kyllä, vaikka sydämeni itkikin verta, kun Sami sanoi, että briossi muodostaa kitalakeen inhottavan kalvon. Kun se kalvo on just se juttu! Mättöpäivänä jäisin kaipaamaan rasvan tuomaa euforiaa ja tuhmaa oloa. Myöhäiseksi lounaaksi tämä oli kuitenkin passeli. Nostan myös hattua sille, miten suuri ajatus- ja tutkimustyö näiden hampurilaisten takana on.

The Bull eroaa virkistävällä tavalla perinteisistä nääs nääs -burgeripaikoista. Ei jättipirtelöitä, ei jenkkiautoja tai fiftariviittauksia. Sen sijaan kaikki raaka-ainetoimittajat on esitelty seinällä olevalla liitutaululla. Ravintolan listalla on laadukkaita oluita, luomulimsoja ja Kyrön koko valikoima.

Yritän siis tässä sanoa, että hipsteriä on. Siis tämmöisiä ruutupaitaisia graafikkoja ja partaveikkoja täällä pyörii. Tolla lyhyttukkaisella muijallakin tommoset ysärihenkiset tennarit.

Mutta katsokaa, eksyi sinne terassille joku villakangastakkiin pukeutunut kääpäkin. Tilasi Kyrön karpalolonkeron, joka oli kuulemma häkellyttävän yrttinen, kuiva ja raikas, vaikka väri onkin noin esanssinen. Nappasimme tädistä kuvan ja neuvoimme sille sitten reitin Viola-kotiin. Siellä järjestetään perjantaisin bingo, jossa voi voittaa lippuja Reijo Taipaleen konsertteihin.

Lähtiessään kääpä nurisi jotain Juhlamokasta ja yön yli levänneestä nisusta. Ei ole kuulemma ravintola eikä mikään tämmöinen paikka, jossa miehillä ei ole pikkutakkia, ruoka ei tule pakastimesta ja sitä ei uiteta kermassa. Pakastus ja rasva nimittäin ehkäisevät osteoporoosia ja keripukkia.

EDIT: Nettimenun linkki lisätty