appelsiinilla maustettu kanakeitto ohje

Kurkumalla höystetty appelsiini-kanakeitto

Mitä tehdä, kun likaisen ikkunan takana vihmoo takatalvi ja kotikatu on revitty auki työmaan tieltä? Kun ripsiväri valuu poskillesi heti, kun uskaltaudut kotiovesta ulos, ja ohikiitävä auto läiskyttää kuravedet mokkasaappaillesi? Kun saat itkeä ja rukoilla mäyräkoiraa ulos, ja lopulta saat kantaa, siis oikeasti kantaa sen pihalle ja anot melkein itkua vääntäen, että tee nyt jumalauta kiltti armas pieni se kakka.

Vastaus: silloin keitellään mausteista lohtukeittoa ja ostetaan kimppu inasen nuupahtaneita, mutta kauniin värisiä aleruusuja. Käperrytään sohvannurkkaan mussuttamaan Panttereita, ratkotaan ristikoita ja tehdään jalkakylpyjä.

appelsiini-kanakeitto resepti

Vaikka sää on ollut aika lokakuinen, minun ei tee enää mieli raskaita lihapatoja. Keväällä ja kesällä mennään kasvis-kala-kana -linjalla. Päätin, että viikon syntiset eläinproteiinit voisi panna tähän soppaan, ja koska lähikaupassa ei (taaskaan) ollut maustamatonta broitsua, ostin kalkkunaa.

Halusin liemeen pientä mausteisuutta, mutta en varsinaista tulisuutta. Sen rinnalle kaipasin keväistä raikkautta. Päädyin yhdistämään kookosmaidon, appelsiinimehun, fenkolin ja pari muuta keittojuuresta, korianterin ja punaisen currytahnan. Liemessä on himpun verran potkua, mutta kookosmaidosta ja currytahnasta huolimatta se ei ole täysin aasialainen keitto. Enemmäkin klassinen ranskalaishenkinen kalakeitto itämaisella vivahteella.

Tämän vuoksi laitoin keittoon nuudeleiden sijaan perinteistä porkkanaa ja perunaa. Kookosmaidonkin voi halutessaan korvata parilla desillä kuohukermaa.

Jos taas haluat viedä keiton selvästi aasialaisempaan suuntaan, käytä rohkeammin currytahnaa, kiehauta liemessä tähtianista ja korvaa perunat nuudeleilla. Kasvissyöjä voi käyttää reilummin vihanneksia ja korvata kalkkunan tai broitsun paahdetulla tofulla, joka lisätään lopuksi valmiiseen keittoon. Jos lukeudut niihin, jotka eivät voi sietää korianteria, käytä vaikkapa thaibasilikaa.

Appelsiini-kanakeitto

68 annosta

  • 1 keltasipuli
  • 24 valkosipulinkynttä
  • 1 fenkoli
  • 3 porkkanaa
  • 4 perunaa
  • 500 grammaa broilerin/kalkkunan rintafileitä, paistileikkeitä tai vastaavia
  • 2 appelsiinin mehu ja puolikkaan appelsiinin raastettu kuori
  • 400 grammaa eli tölkillinen kookosmaitoa
  • 1 ruokalusikallinen laadukasta kasvisfondia/1 vähäsuolainen kasvisliemikuutio
  • 1,5 teelusikallista punaista currytahnaa
  • 2 teelusikallista kurkumaa
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • suolaa
  • öljyä kuullottamiseen
  • vettä
  • mustapippuria

  1. Esivalmistele ainekset. Kuori sipuli, valkosipulinkynnet, porkkanat ja perunat ja pese fenkoli. Murskaa valkosipuli, leikkaa keltasipuli pieneksi hakkelukseksi ja kuutioi muut vihannekset. Leikkaa broileri lihassyiden vastaisesti suurehkoiksi paloiksi.
  2. Kaada suuren kattilan pohjalle loraus öljyä. Kuullota sipulia, valkosipulia ja kurkumaa pari minuuttia keskilämmöllä. Älä anna sipulin tummua. Lisää loput kasviskuutiot ja pieni tilkka vettä. Sekoittele, kuullota toiset pari minuuttia ja kaada joukkoon kookosmaito. Huuhtele tölkkiä pari kertaa ja kaada kattilaan niin paljon vettä, että kasvikset peittyvät kunnolla. Lisää joukkoon kasvisliemikuutio, appelsiinimehu ja appelsiininkuori.
  3. Anna keiton kiehua keskilämmöllä kannen alla, kunnes kasvikset ovat lähes kypsiä, mutta vielä hieman kovia. Lisää tässä vaiheessa joukkoon broileri. Jatka keittämistä kannen alla, kunnes broileri on kypsää.
  4. Jos keiton pinnalle nousee broilerista vaahtoa, nouki se pois lusikalla. Lisää lopuksi currytahna, korianteri, suola ja pippuri. Maistele ja tuunaa mausteita mieltymystesi mukaan. Voit lisätä valmiin annoksen päälle vielä hieman appelsiininkuorta ja korianteria.

Tästä tuli kertaheitolla yksi lempipohjani keittoliemeksi. Seuraavaksi aion panna tähän keittoon lohta, sillä lohi, fenkoli ja appelsiini sopivat loistavasti yhteen.

Pidin makumaailmasta myös siksi, että vaikka se oli tarpeeksi potkiva ja mehevä, keitto ei ole liian tulinen lapsen suuhun. Keitto myös valmistui nopsaan, noin puolessa tunnissa, koska nyt en keitellyt kasvis- tai kanalientä itse, vaan annoin fondin hoitaa hommat.

Olen muistutellut tätä ennenkin, mutta kannattaa aina tutkia liemivalmisteen ainesosaluetteloa. Minä suosin liemikuutioita, joissa ei ole natriumglutamaattia, vaan oikeita ja tunnistettavia yrttejä, jotka erottuvat kuutiosta vihreinä sattumina. Tarkistan aina myös fondin suolapitoisuuden, ettei ruokaa tule suolattua vahingossa liikaa.

appelsiini-kanakeitto ohje

Olen huomannut, että keltainen väri tekee sopasta niin kiinnostavan, että se katoaa sutjakkaasti pieneenkin suuhun. Tavallinen kermainen lohikeitto piristyy, kun maustat sen kurkumalla.

Toinen hitti meillä on ollut kurkumalla ja hunajalla maustettu appelsiinirahka, joka on helppo, mutta mukavalla tavalla perusrahkasta poikkeava jälkiruoka. Annosta ei tarvitse sen kummemmin stailailla, sen kun raastat vähän appelsiininkuorta päälle, ja tästä parin minuutin pikajälkkäristä tulee kelvollinen vaikka fiinimpään illallispöytään.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.