Mustikkavispipuuro ja kardemummavaahto

Lapsuudesta tuttujen reseptien päivittäminen jatkuu. Viikko sitten maistoin kaverini baby showereissa ihanaa itse tehtyä puolukkavispipuuroa. Sitä syödessämme hämmästelimme, miksi tämän upean herkun arvoa ei ole ymmärretty.

Vaaleanpunainen, kuohkea vispipuuro on äärettömän kaunis ja samettinen jälkiruoka. Se on yksi parhaita tapoja käyttää hankalana marjana pidettyä puolukkaa. Vispipuuro on helppo tehdä, ja sitä voi varioida loputtomasti marjoja, hedelmiä ja lisukkeita vaihtelemalla.

Kekseliäästi tuunattu vispipuuro sopisi minkä tahansa suomalaisuuteen nojaavaan fine dining -ravintolan listalle. Tässä on ruoka, jonka voisi kohottaa kansalliseksi ylpeydenaiheeksi. Eihän pannacottakaan ole sen kummallisempaa kuin hyydytettyä kermaa, joten miksi emme rakasta vispipuuroamme yhtä intohimoisesti? Miksi se on ”vain” puuro?

Tein oman vispipuuroni mustikoista, joita jääkaapissa tuolloin oli. Mustikka ja kardemumma sopivat mielestäni jumalaisen hyvin yhteen, joten tein lisukkeeksi vaniljavaahtoa, jonka maustoin runsaalla kardemummalla. Kokonaisuudesta tuli ihana. Teki mieli vedellä sekä kaikki puuro että kardemummavaahto yhdeltä istumalta. Olen nyt niin vispipuuron ja mannahiutaleiden lumoissa, että teen tätä taatusti lisää useina erilaisina versioina.

Mustikkavispipuuro (46 annosta):

1 litra vettä
4 desiä mustikoita
1,5 desiä mannasuurimoita
0,7 desiä sokeria
1/3 teelusikallista suolaa

Kardemummavaahto:

2,5 desiä vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 teelusikallinen kardemummaa

1. Pane vesi ja mustikat suureen kattilaan. Keitä mustikoita 510 minuuttia. Kun marjat ovat pehmenneet, kaada mustikkamehu siivilän läpi toiseen kattilaan. Painele marjoja lusikalla siivilän pohjaa vasten, jotta saat hyödynnettyä mustikat mahdollisimman hyvin. Säästä halutessasi ylijäänyt marjasurvos ja käytä se esimerkiksi smoothiessa.

2. Kiehauta siivilöity marjamehu uudelleen. Kaada joukkoon mannasuurimot, sokeri ja suola ja vispaa koko ajan. Keitä puuroa sekoitellen noin 10 minuuttia. Ota puuro pois liedeltä ja anna jäähtyä.

3. Jos jäähtynyt puuro on kovin tiivistä tahnaa, voit notkistaa sitä vesi- tai maitotilkalla. Pieni maitotilkka myös vaalentaa puuron väriä kauniisti. Vatkaa puuroa sähkövatkaimella 1015 minuuttia, kunnes se on vaahtomaisen kuohkeaa.

4. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja mausta kardemummalla. Tarjoile viilentynyt mustikkavispipuuro vaahdon kera.

mustikkavispipuuro

mustikkavispipuuro

Ai että. Katsokaa nyt tätä asettelua, tätä kompositiota. Mää oon niin ruokabloggaaja, niin ruokabloggaaja. Kun tämän ihanuuden asettelee jälkiruokamaljaan, se vetää vertoja fiineille vanukkaille ja hyydykkeille. Ja siis minähän syön aina jälkiruokani korkeajalkaisesta lasista kukkien kera jazzia kuunnellen. Ehen tietenkään hivi jääkaapille keskellä yötä ja vetele mössöä suoraan kattilasta, kuka semmoista väittää?

Tuolta maljan takaa  kuvasta kurkkailee meikäläisen edesmennyt vaari. Taisi hänkin syödä marjavispipuuroa kerran jos toisenkin.

mustikkavispippuro ja kardemummavaahto

Tosin jos vaari näkisi säätämiseni kameran, keittiön kukkapuskasta revittyjen neilikoiden, kastikeroiskeiden ja sherrylasien kanssa, hän varmaan murahtaisi, että mitä helvettiä sää säärät. Syä likka puuros ja lopeta toi pyäriminen.

Alkaa muuten naapurit puhua, että se on kans ihme kekkeruusi se Ranteri.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*