nyhtökauralla täytetyt paprikat

Nyhtökauralla täytetyt mausteiset uunipaprikat

Voihan nyhtökaura. En muista, koska olisin viimeksi innostunut mistään raaka-aineesta näin paljon. Soijatuotteet eivät ole koskaan olleet samanlaisia vau-elämyksiä, vaikka tofusta tykkäänkin, ja soijarouhe on hyvä jauhelihan korvike.

Tein nyhtökaurasta ensimmäisellä kerralla cannelloneja. Ne onnistuivat täydellisesti, vaikka tuolloin vielä vähän märisinkin, että eihän tämä nyt kunnon nyhtöpossua voita, vaan on enemmänkin hyvä vaihtoehto kaupan kanasuikaleille. Jos cannellonit saivat arvosanaksi kympin, nämä täytetyt uunipaprikat onnistuivat kymppiplussan arvoisesti.

Nyhtökauran koostumus oli nyt parempi. Myös sen aromi alkoi käydä tutuksi. Luulen, että alan tottua ja pitää nyhtökaurasta ihan sellaisenaan, sen maun ja rakenteen vuoksi. Kaipa tässä totuttelussa on kyse samasta kuin merilevän ja simpukoiden syömisessä. Ne voivat maistua oudolle tai pahalle, jos niitä ei ole tottunut syömään.

Cannellonien kastike oli nestemäisempi, ja myös Béchamel-kastike imeytyi nyhtökauraan ja pehmensi sitä. Jos kastiketta käyttää paljon, nyhtökaura muistuttaa piiiiitkään hautunutta, hiutalemaiseksi hajoavaa possunlihaa. Tällä kertaa käsittelin sitä kuin jauhelihaa. Tein ensin kastikkeen, esipaistoin nyhtökauran ja lisäsin sen paahdettuna soosiin. Paahto saa nyhiksen pysymään paremmin kasassa. Se on hieman kovempaa ja pureksittavampaa, siis juuri niin kuin jauheliha.

Koska nyhtökaurassa ei ole nestettä, vaan se päinvastoin imee sitä, se kannattaa paistaa nopeasti, ehdottomasti öljyn kera ja koko ajan sekoittaen. Nyhtis nimittäin palaa helposti pohjaan. En onneksi polttanut sitä, mutta läheltä piti.

Nyhtökauralla täytetyt uunipaprikat

8 annosta

Paprikat:

  • 4 (vihreää) paprikaa

Täyte:

  • 250 grammaa maustamatonta tai tomaatilla maustettua nyhtökauraa
  • 1 keltasipuli
  • 46 valkosipulinkynttä
  • 3 porkkanaa
  • 1 tölkki tomaattimurskaa
  • 1 desi kypsentämätöntä riisiä
  • 1 teelusikallinen chiliä/cayannepippuria
  • 1 teelusikallinen kanelia
  • 1 teelusikallinen juustokuminaa
  • 2 kourallista tuoretta korianteria
  • suolaa
  • mustapippuria
  • sokeria
  • öljyä kuullottamiseen
  • loraus vettä

Kuorrute:

  • 2 kourallista voimakasta juustoraastetta

Lisukkeeksi:

  • tuoretta korianteria
  • 1 limen mehu
  • hapankermaa

  1. Valmistele ainekset. Poista paprikoiden kanta ja siemenkota pienellä hedelmäveitsellä. Halkaise paprikat ja leikkaa valkoiset osat niiden sisältä pois. Kuori ja silppua keltasipuli, valkosipuli ja porkkana.
  2. Paahda nyhtökaura. Lorauta kattilaan tai paistinpannuun öljyä. Paista nyhtökauraa pari minuuttia keskilämmöllä koko ajan sekoitellen. Siirrä nyhtökaura sivuun odottamaan ja tee kastike.
  3. Lorauta kattilaan tai pannulle lisää öljyä. Kuullota kelta- ja valkosipulia, chiliä, juustokuminaa ja kanelia pari minuuttia keskilämmöllä. Varo, ettei valkosipuli pala. Lisää joukkoon porkkanakuutiot ja kuullota vielä pari minuuttia. Kaada joukkoon tomaattimurska sekä kypsentämätön riisi. Huuhtaise tomaattimurskatölkki vedellä ja kaada vesitilkka kattilaan.
  4. Keitä kastiketta noin vartti, kunnes riisi on lähes kypsää. Lisää lopuksi joukkoon paahdettu nyhtökaura kevyesti sekoittaen. Mausta kastike korianterilla, suolalla, pippurilla ja pienellä ripauksella sokeria. Pane paprikanpuolikkaat uunipellille leivinpaperin päälle ja täytä ne kastikkeella. Ripottele päälle reilusti juustoraastetta. Paista paprikoita uunin alatasolla 180200 asteessa noin 30 minuuttia. Paprikat ovat valmiita, kun niiden reunat ovat saaneet paahteisen ruskeaa väriä.
  5. Puristele valmiiden paprikoiden päälle tuoretta limemehua. Revi päälle loppu korianteri ja tarjoile annos hapankerman kera.

nyhtökauralla täytetyt uunipaprikat
paistettu nyhtökaura

nyyhtökauralla täytetyt paprikat

Kun viimeksi tein pavuilla täytettyjä uunipaprikoita, haikailin vihreiden paprikoiden perään. Punaisella maustekastikkeella täytetyt paprikat nyt vain ovat niin nättejä. Nyt varmistin oikein somessa, mistä kaupasta saisi vihreitä paprikoita, jotta värikombo olisi täydellinen. Ai mikä värineurootikko, missä?

Vihreiden paprikoiden käyttöön on toki myös makuun liittyviä syitä. Punainen paprika on makea, vihreä inasen chilimäisempi ja kirpeämpi. Koska tässä täytteessä oli kanelia, vihreä paprika antoi täytteelle paremmat raamit kuin punainen. Punaisen kanssa täytteen mausteisuus voisi tuntua aika jouluiselta, liian makealtakin.

Roteiinin perään haikaileva voi testata myös tätä vanhempaa uunipaprikoiden ohjetta. Siinä täytteeseen tulee sekä linssejä että kidneypapuja. Bull Mentula tykkäisi. Ja hei, terveysintoilijahan voi korvata lisukkeena tarjoiltavan hapankerman vaikka maitorahkalla. Jälkkäriksi kourallinen sokeroimattomia pakastekarpaloita. Ihanaa kun lihakset kasvaa ja rasvaporosentti on nollassa.

Mutta aikuisten oikeasti, täytetyt paprikat ja tomaatit ovat tosi kätevä arkiruoka. Täytteeseen voi heittää vaikka mitä jämiä, tyyliin vanhan pastakastikkeen ja kaikki kuivahtaneet juustot. Tai herajauhetta.

Pää kii Janica.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.