limemarinoidut silakat

Limemarinoidut silakat

Olipas kiva löytää kamerasta kuvia kuukauden takaa. Englannissa asuvat ystävämme olivat silloin pitkällä Tampereen-visiitillä. Kohtaamisemme ovat aina erittäin ruokapainotteisia. Kaverimme harmittelivat, kun eivät olleet Suomessa bloggaajien Berthan ravintelivaltauksen aikaan. Päätimme tuoda Berthan tunnelmat heidän luokseen, ja järjestimme meillä illalliset, joihin kokkasimme Berthan safkat kotona.

Olen julkaissut kehittelemäni reseptit jo aikaisemmin, mutta tarkennan niitä nyt hieman. Moni kyseli limemarinoitujen silakoiden reseptiä. On aivan eri asia marinoida ammattikeittiössä monta kiloa silakkaa kuin kotona 20 filettä. Lupasin testata ja mitata tarkan marinadireseptin 20:lle silakkafileelle, vaikka yleensä kokkailen ja maustan aika paljon takapuolituntumalla.

Joten, tässä vihdoinkin kotikeittiöön modattu versio limemarinoiduista silakoista:

Limemarinoidut silakat

46 alkupala-annosta

  • 20 silakkafileetä
  • 1,5 desiä tuorepuristettua limemehua eli noin 8 limeä
  • 3 limen raastettu kuori
  • 1 desi tomusokeria tai sokeria (tomu liukenee paremmin)
  • 0,5 desiä väkiviinaetikkaa
  • 0,5 desiä vettä
  • 1 teelusikallinen suolaa
  • 1 teelusikallinen viherpippureita

  1. Leikkaa silakkafileistä selkäevä pois. Ruotoa ei tarvitse poistaa, sillä marinadi pehmentää sen täysin. Jätä silakoihin nahka, sillä se antaa annokseen kauniin kiillon.
  2. Purista limeistä mehut ja raasta mehun joukkoon kolmen limen kuori.
  3. Sekoita limemehuun etikka, sokeri, vesi, suola ja kokonaiset viherpippurit. Tomusokeri liukenee liemeen helposti. Jos käytät tavallista hienosokeria, voit kuumentaa seosta hieman, jotta sokeri sulaa paremmin joukkoon.
  4. Anna liemen makustua viileässä 12 tuntia. Siivilöi tämän jälkeen limenkuori marinadista. Asettele silakkafileet liemeen marinoitumaan. Valitse astia, jossa liemi peittää fileet kokonaan.
  5. Anna silakoiden marinoitua vuorokausi kelmun alla. Fileet ovat valmiita, kun niiden ruodot ovat pehmentyneet täysin.

Tarjoile silakat sellaisinaan, tapaksissa, perunan kanssa tai alkuperäiseen tyyliimme makeanhappamien vihannesten, vaniljalla maustetun jugurtin ja paahdettujen siementen kera. Me käytimme porkkanaa, kurkkua ja retiisiä, jotka marinoitiin 1-2-3-seoksella. Siis yksi osa valkoviinietikkaa, kaksi osaa sokeria ja kolme osaa vettä.

Paljastanpas samaan hengenvetoon, että jouduin hieman huijaamaan reseptissä. En saanut mistään silakkaa, joten käytin muikkuja. Muikutkin toimivat marinadin kanssa, vaikka maku on paahteisempi kuin silakassa. Jos käytät muikkua, suosittelen poistamaan ruodon, koska kyseessä on jämäkämpi kala. Silakkaan sen voi jättää, koska ruoto on hennompi ja vaikeampi poistaa.

Ei muuten ollut ihan pieni kakunpala järjestää kahdeksan hengen fiinimmät illalliset keskellä arkiviikkoa. Järjestimme pippalot torstaina, ja aloitimme valmistelut jo tiistaina. Kun viikot täyttyvät hektisistä töistä ja perhe-elämästä, aika vain katoaa jonnekin. On aika raskasta savustaa lihaa ja leipoa leipää keskellä viikkoa, kun samalla pitäisi tehdä oman perheen illalliset, kauppareissut, koiranpissatukset, siivoilut ja muut.

Mutta vaikka olin ponnistuksesta väsynyt, oli ihanaa kestitä ihmisiä ja irrottautua arjesta kerrankin keskellä viikkoa. Aikuisiällä jengin viikonloput ovat niin täyteen ahdettuja, että tapaamiset kavereiden kanssa pitää yleensä suunnitella kalentereiden kanssa kuukausia etukäteen.

Mietimmekin miehen kanssa, että pitää järjestää tällaista arkijuhlaa vähän useammin – tosin peruspasta seurusteluviinin kera on ihan riittävä panostus keskellä viikkoa. Tämä oli spessumpi tilaisuus, mutta kynnys yhdessäoloon ei saisi nousta liian korkealle. Tyyliin ”en kehtaa kutsua kotiini ketään, kun en ole pipertänyt sitä ja tätä täydellisesti, on sotkua ja väsymystä, enkä jaksa polkea tammitynnyrissä ketsuppia jaloillani oman maani tomaateista, vaan tarjoan Heinzia”.

halpa ja hyvä kuohuviini

Berthassa leipien täytteenä oli sitruuna-kaprismajoneesia, savustettua hevosta, uunikuivattuja tomaatteja ja ripaus piparjuurta. Lisukkeina oli sokerissa paahdettua sipulia ja kirkas coleslaw, joka marinoitiin 1-2-3-seoksella ja höystettiin paahdetuilla sinapinsiemenillä.

Saimme toistettua reseptit kotona lähes identtisesti, mutta hevosen sijaan leipien täytteenä oli peuraa. Ei liene yllätys blogiani pidempään lukeneille. Metsästävän appiukon pakastin pursuilee peuraa, joka on meillä arkilihaa, ja onhan se riistojen aatelia.

Berthassa liha savustettiin näppärästi hifi-uunissa. Kotona kokeilimme savustuspussia, eikä lopputulos ollut yhtä hyvä. Asuntomme oli, khm, aika aromikas monta päivää savustuksen jälkeen. Savun maku oli kuitenkin todella hento. Noudatimme pussin savustusaikaa, ja liha kypsyi harmiksemme kokonaan. Lihan kypsyyttä ei myöskään voi testata, koska jos pussin rikkoo paistimittarilla, karkaa myös savu.

Liha oli onneksi laadukasta, mutta yleensä en piittaa kypsästä lihasta. Ylikypsä on sitten asia erikseen. Onneksi otimme talteen nesteen, joka tihkui savustuspussin pohjalle. Siivutimme lihan ohueksi ja valelimme sen lihaliemellä ennen tarjoilua. Näin saimme myös läpikypsään lihaan mehevyyttä.

lihalla täytetyt lämpimät voileivät
lihalla täytetyt lämpimät voileivät
Alkoi muuten naurattaa, kun muistelin erään asiakkaan kyselleen Berthassa, että ”oliko siinä leivässä majoneesin lisäksi joku kostutus, kun se oli niin mehevä”. Joo. Se kostutus on voi. Laskimme, että briossitaikinaan ja siivujen paahtamiseen hurahti täällä kotioloissakin reilusti päälle puoli kiloa voita. Okei. Taisi olla lähemmäksi 700 grammaa…

Jälkiruoissa päätin oikaista. Berthan tempauksessahan tarjottiin Emmin loihtimaa palsternakkamoussea vadelmakastikkeen ja paahdetun valkosuklaan kera. Resepti muokattiin Chef Santerin Rakkaat juurekset -kirjan ohjeen pohjalta. Minulla ei ole tuota kirjaa, enkä kyllä olisi jaksanut satsata tämän enempää jälkiruokaan. Nappasin annokseen kuitenkin hieman alkuperäisen jälkkärin makumaailmaa ja koostumuksia. Ateria päättyi valkosuklaajäätelöön keksinmurujen ja tuoreiden vadelmien kera.

valkosuklaajäätelö jälkiruoka
Nyt muuten teen jotain poikkeuksellista. Keskityn normaalisti kuvaamaan vain ruokaa ja paikkoja. En ole kovin fotogeeninen ihminen, ja nähdessäni kameran kasvoilleni tulee yleensä vain viehättävä irvistys. En ole myöskään viitsinyt painostaa kavereitani kuviin, vaikka se olisi monelle ihan ok.

Mutta tämä kaikki esijorina pohjustaa nyt vain sitä, että julkaisen kuvan tämmöisestä erittäin arvonsa tuntevasta pikkukaverista, joka marssi suvereenisti pöydän päähän huomattuaan, että nyt on luvassa illalliset. Parinkymmenen vuoden kuluttua traumatisoitunut lapseni voi vaatia minua tilille siitä, miksi olen uhrannut hänet sosiaalisen median alttarille. Miksi paljastan kaikelle kansalle, että hän latkuttaa tuttia vielä 2-vuotiaanakin (koska se nyt vain on laiskalle vanhemmalle niin kätevä vaiennustulppa). Lapseni, kaikki tämä vain siksi, kun olit niin pirun söpön ja hölmön näköinen. Voi jos tietäisit, miten monet asiat johtuvat siitä.

On aika hassua huomata, miten lapset matkivat vanhempiaan. Itsestään alkaa huomata melko nolojakin piirteitä, joita jälkikasvu apinoi. En ole keksinyt muuta selitystä sille, miksi 2-vuotias vetää kauheat raget, jos hänen Hesarin lukuaan häiritään. Tai miksi tyyppi huokailee ja röyhtäilee vettä juotuaan samaan tapaan kuin aikuiset avattuaan saunakaljan.

Olutta juotiin nytkin pääruoan kyytipoikana, maistelimme paria erilaista ipaa. Alkumaljaksi joimme yhtä Alkon halvimmista samppanjoista, Saint-Maurice Brutia. Se on ihan kiva ja tasalaatuinen kuohuva, mutta reilun kympin cavat eivät häviä sille kyllä yhtään, Sain-Mauricen maku jää nimittäin aika kapeaksi ja lyhyeksi. Poreita onneksi löytyi mukavasti. Jälkiruoan kanssa halusin yllättää, ja viinin sijaan maistelimme alkoholitonta kuplivaa, Lehtikuohua. Tämä on yksi harvoista alkoholittomista, alkoholia matkivista juomista, joista pidän. Maussa on runsaasti viinimarjanlehtiä ja siitä tulee mieleen Louhisaaren juoma. Voisin kuvitella, että tämä on hyvä pohja myös kesäisiin drinkkeihin ja booleihin.

hyvä alkoholiton kuohuviini
Mutta olihan illan syvetessä pakko saada ihan pikkuinen napsu tällaistakin. Tosin samalla miehelle paljastui, että baarikaapissamme olevat Laphroaig-tötsät pulloineen ovatkin tyhjiä.

Ups.

En todellakaan tiedä, mitä ihmettä tässä asunnossa tapahtuu.

 

2 kommenttia

  1. Sisäinen hammaslääkärini saa tuttikuvasta sydämentykytyksiä.

    • Savusuolaa

      Me ollaan saatu synninpäästö lähipiirin hammaslääkäreiltä. 😀 Ja pitäähän nyt Vauva.fi-palstalle antaa vähän länkytyksen aihetta. Siellä puhutaan nyt vain siitä, että Nuuksiossa on tie suljettu, kauheen tylsää.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*