Olen miettinyt sunnuntaista asti, että minunkin pitäisi kirjoittaa jotain ruoan hinnasta. Tänään aiheesta löytyi analyysiä, vertailua ja pohdintaa niin Hesarista, Aamulehdestä, Ilta-Sanomista kuin Iltalehdestäkin. Luin lounaalla neljä suurilevikkistä lehteä, ja sain valtavan määrän nippelitietoa ja näkemyksiä.
Tiedän, että hinnanalennus koskee suurelta osin jo entuudestaan jatkuvassa alennuksessa olleita leipiä ja juustoja. Tiedän, että S-ryhmän alelistalla on harmillisen paljon pakastepizzojen tyylistä höttöä. Tiedän, että kaikkia harmittaa, koska tomaattien ja kalan hinta on edelleenkin korkea. Tiedän, että Pam pelkää halpenevien hintojen uhkaavan kaupan alan työpaikkoja. Viimeksi Pam oli huolissaan muistaakseni siitä, että ruoan korkea hinta uhkaa kaupan alan työpaikkoja. Joku ehti haastatella jo lihantuottajiakin, jotka luonnollisesti ovat huolissaan omista katteistaan.
Yksi huutelee, että ei tässä asiakkaille mitään hyvää haluta. Yritetään vain pelastaa automarketit asiakaskadolta, koska Nurmijärvi-ilmiö alkaa hiipua. Toisen mielestä hintakilpailu on oiva keino piristää taloutta nyt, kun kuluttajat pihtailevat arkimenoistaan. Myös S-ryhmän tiedotteen ajankohta, mukana ollut Marko Kulmalan viestintäfirma ja ruotsalaisen kaupan kilpailutilanne on ruodittu tarkoin. Aihetta kalutaan joka kulmasta, ja tietoa perunan kilohinnasta on tarjolla niin paljon kuin vain viitsii googlailla.
Miksi siis tunnen itseni edelleen pöllämystyneeksi ja tyhmäksi?
(Siis sen lisäksi, että olen aika tyhmä ja aina hiukan pöllämystynyt.)
Siksi, että suomalainen elintarviketeollisuus ja ruoan hinta ovat Lauri Törnin kaltainen myytti. Sanottavaa ja kiistelyä myytin luonteesta ja syntytavoista kyllä riittää. Enemmän kuin puhdasta tietoa, asiantuntijoilla on arvioita, näkemyksiä ja mielipiteitä. Siitä huolimatta, että tässä ei herranjumala ole kyse Venäjän poliittisesta agendasta, lääketeollisuuden lobbareista tai maailmantalouden liikahduksista seuraavan viiden vuoden aikana.
Kyse on siitä, mihin hintaan Suomessa myydään ruokaa. Siitä, mihin hintaan etenkin Suomessa valmistettua ruokaa myydään, ja kenen taskuihin myyntivoitto päätyy.
S-ryhmän ja Lidlin ilmoitukset alennuksista saivat aikaan kaakatuksen, johon kaikki haluavat yhtyä. Mölystä huolimatta en edelleenkään tiedä, mitä ruoan tuottaminen Suomessa oikeasti maksaa. Kysyt asiaa miltä tahansa etujärjestöltä, vastaus on negatiivisesti latautunut. Ruoan hinta saadaan liitettyä juuri tämän etujärjestön edustamien ihmisten selkänahkaan. Lihantuottajat ovat kuulemma ahtaalla. Kaupan nollatuntilaiset ovat ahtaalla. Suomalainen kuluttaja on ahtaalla, koska jos hintoja vielä lasketaan, ei ole varaa ylläpitää kaikkia näitä hienoja bonusjärjestelmiä. Pian tarjolla on vain rupisia omenoita, eikä niitäkään enää maaliskuussa – banaaneista on turha haaveillakaan.
Hetken mietin, että minäpä tässä iltasella aktivoidun. Minähän kirjoitan ja hankin tietoa yhdestä jos toisestakin asiasta ihan työkseni. Tällä viikolla tutuksi ovat tulleet muun muassa maanmittausasiat ja tankotanssin suhde kitkaan ja ihovoiteisiin. Kahmaisin kasan lehtiä pöydälle ja päätin googletella koko yön. Mielessäni pyörivät nimet Inex Partnersista edesmenneeseen T-kauppaan ja pakastemangokuutioista Koskikylän italiansalaattiin. Sitten pysähdyin.
En muuten saatana selvitä.
En selvitä, koska tämän ei pitäisi olla näin vaikeaa.
No toki aion selvitellä, koska en voi uteliaalle luonteelleni mitään. Pääsen ehkä hieman paremmin kärylle siitä, mitä ruoan tuottaminen maksaa, ja onko näissä alennuksissa kyse oikeista alennuksista. Jos on, eikö kyseessä ole aika nolo vedätys, koska tähän asti on itketty, että ei me voida myydä tätä maitoa yhtään halvemmalla, kun on nämä pitkät välimatkat ja pakkastalvet ja EU-hommat ja kengätkin väärissä jaloissa.
Minua ärsyttää ja rasittaa, että joudun selvittämään. Rasittaa yhtä paljon kuin yrittäessäni humanisti-yhteiskuntatieteilijänä ymmärtää maanmittauksen, sydänkäyrien ja signaalinkäsittelyn yhteneväisyyksiä. Jos minun on viestintäammattilaisena, ruokafriikkinä ja median suurkuluttajana vaikea ymmärtää valtavasta tietomäärästä huolimatta, mitä ruoka oikeasti maksaa, miten tavallinen kuluttaja voisi ymmärtää sitä?
Hiukan on taas hölmö olo. Kun tajuaa, että niinkin läheiseen ja yksinkertaiseen asiaan kuin maitolasiin, liittyy yhtä paljon kakofonista pälpätystä, arkistoja, lobbausta ja salaliittoteorioita kuin talousromahduksiin ja ufotutkimukseen. Ei tämä saisi mennä näin. Keskinkertaisella järjellä varustetun, korkeintaan yhtä päivälehteä aamukiireessä vilkaisevan mekaanikon pitäisi saada tietää suht helposti, mitä ruoka oikeasti maksaa, kuka voittaa, ja onko jonkun selkänahka vereslihalla.
Mutta niinhän se menee ja on aina mennyt, että kaikkein läheisimpiin ja yksinkertaisimpiin asioihin liittyy eniten valtasolmuja, puljausta, kiistoja ja profeettoja. Arkinen Area 51 taitaa olla lähempänä kuin kuvittelemmekaan. Ihan siinä kahvikupissa, johon ajattelit juuri lorauttaa puoli desiä kotimaista vähälaktoosista kevytmaitoa.
Omasta tuttavapiiristä löytyy maanviljelijöitä sekä maitotilallisia ja sen ainakin tiedän, että tuottajahinnat on olleet viime vuodet laskussa. Vastaavasti taas lannoitteiden, rehun yms. hinnat ovat nousseet.
Mahdollisuuksien mukaan ostan tuotteita suoraan tuottajilta, esimerkiksi syksyn Ahlmanilla pidetty lähiruokatapahtuma oli loistava paikka hankkia tuoreita vihanneksia, juureksia sekä lihaa. Jos tiedän rahan menevän suoraan tuottajalle, maksan mielelläni ruoasta. Nykyjärjestelmässä maanviljelys vaatii jonkinlaista kutsumusta ja kenties halua jatkaa suvun työtä.
Suoraan tuottajalle, sinäpä sen sanoit. Siksi minäkin tykkään suosia lähileipomoa ja kauppahallin putiikkeja. Näen konkreettisesti, kuka sen leivän on leiponut ja kenen palkkoja ruisleivällä maksetaan. Mutta tämä koko tuotantokuvio jakeluineen, logistiikkoineen ja kauppoineen on kuin sekava, alati venyvä ja paukkuva lankavyyhti. Ei ole oikein, että ymmärtääkseen ruokatuotannon logiikkaa pitäisi olla omistautunut tutkiva journalisti, joka kirjoittaa aiheesta kirjan. Hupaisinta tässä ”halvennuksessa” on todellakin se, että nyt onkin sitten varaa alentaa niitä hintoja, vaikka kauppa on vuosikaudet vinkunut ja vakuutellut, että ihan kipurajoilla tässä mennään.
Kaupan alan työntekijöiden ja ruoan hinnan välinen yhtälö on myös melkoisen kummallinen. Viime vuosina on tasaisesti heitelty milloin pelkoja siitä, että ruoan kallistuminen vie työpaikkoja, ja nyt alennusten pelätään tekevän sen. En todellakaan tiedä, mikä tässäkin on totuus. Jos kauppa on tähän asti väittänyt, että hintoja ei voida laskea, mutta lasketaanpas ähäkutti, voidaan alaa rukata varmaan suuntaan jos toiseenkin ihan millä tahansa perusteella. Tästä tulevat mieleen Barbapapa-hahmot, jotka muuttavat muotoaan aina tarpeen mukaan.
Mitäpä muuta rättiväsynyt ihminen työpäivänsä päätteeksi tekisi kuin tutkisi taulukoita. Maataloustuotteiden tuottajahinnoista löytyy tarkkaa tietoa täältä:
http://www.maataloustilastot.fi/maataloustuotteiden-tuottajahinnat-marraskuu-2014_fi
Nopea selailu osoittaisi, että puhe tuottajien ahdingosta pitää ja ei pidä paikkaansa. Riippuu kovasti tuottajasta ja ajanjaksosta, jota tarkastellaan. On siis aika harhaanjohtavaa puhua vain ruoantuotannosta yleensä.
Esimerkiksi maito- ja lihatuottajien tuottajahintojen kehityksissä on aika suuria eroja. Maidon tuottajahinta on vaihdellut viime vuosina noin 30-40 euron haarukassa, ei siis dramaattista kasvua tai romahduksia, enemmänkin junnaamista. Sen sijaan lihan tuottajahinta on kasvanut aikas hyvin vuosina 2007-2013. Puhe ahtaalla olemisesta viittaa siis viime vuoteen 2014.
Maa- ja metsätalousministeriön tuottamien tilastojen taustatietoa löytyy täältä: http://www.maataloustilastot.fi/laatuseloste-maataloustuotteiden-tuottajahinnat_fi
Ajan kanssahan näitä pitäisi tutkia, mutta väsähtänyt ja nopea silmäyskin osoittaa, että totuus on hienosyisempi ja vaihtelevampi kuin yksittäiset raflaavat lauseet. Ja tietoja pitäisi jaksaa ynnäillä kauppaketjujen sekä tuottajan ja kaupan välissä olevien toimijoiden tuloksiin.
Tiedän mitä teen tänä kesänä.
Usein ne meille tärkeät asiat herättävät eniten intohimoja ja keskustelua. Ja mikä olisi tärkeämpää kuin ruoka, sekä elämisen että nautinnon kannalta.
Voimme vertailla tuottajahintojen kehitystä, mutta samalla pitää myös verrata tuotantokustannusten kehitystä ja tietenkin monella eri sektorilla. Maitolasin hintarakenteen selvittäminen ei kerro koko maataloussektorista eikä ruokaketjun katteista. Tsemppiä siis selvitystyöhön!
Toivon, että tämä ruuan hintakeskustelu saa ihmiset hinnan lisäksi ajattelemaan mitä ruokaa syömme ja mistä tämä ruoka tulee. Me Oskarin Aitassa uskomme, että kuluttajat haluavat ostaa aitoa lähellä tuotettua ja tarjoamme sitä uudenlaisessa verkkokauppakeskuksessa, joka yhdistää suoraan tuottajat ja kuluttajat, ilman välikäsiä, http://www.oskarinaitta.fi.