Perinteinen omenastruudeli eli apfelstrudel

Lähes kuukausi sitten tilasin ruokaostosten yhteydessä pussillisen omenoita. Ne olivatkin jauhoisia ja jäivät nahistumaan hedelmäkoriin. Pääsiäisenä olin tosipaikan edessä: jatkoon vai jätteisiin? Vihaan ruoan roskiin heittämistä, joten päätin tehdä omenoista jälkiruokaa pitkän perjantain päivälliselle. Uunissa paistui ensimmäistä kertaa elämässäni perinteinen omenastruudeli eli apfelstrudel, joka osoittautui paljon helpommaksi leivonnaiseksi kuin olen kuvitellut. Vegaaninen omenapiiras saa pikantin maun konjakkitilkasta.

Ikivanha arabialainen leivonnainen

Omenastruudeli eli apfelstrudel (joka tarkoittaa omenakierrettä) on vanha jälkiruoka. Nykyisenkaltainen struudeli syntyi Wienissä 1600-luvun lopussa, ja resepti mielletään perinteiseksi saksankielisen Euroopan herkuksi. Struudelilla on kuitenkin paljon vanhemmat juuret.

Yksinkertaiseen taikinakuoreen leivotut suolaiset ja makeat leivonnaiset kehitettiin tiettävästi Arabian niemimaalla. Herkku löysi tiensä Egyptin, Palestiinan, Syyrian ja Turkin kautta Balkanin alueelle ja lopulta Wieniin. Leivonnaisen suosio oli suurimmillaan 1700- ja 1800-luvuilla. Nykyään struudeli on yksi Itävallan kansallisruoista wieninleikkeen ja keitetyn naudanlihan eli tafelspitzin ohella.

Vegaaninen omenastruudeli onnistuu loistavasti

Tämäkin reseptini syntyi eri ohjeita tutkimalla ja miksaamalla. Monissa suomalaisresepteissä struudelitaikinaan tulee kananmunaa, mutta itävaltalaisissa ja saksalaisissa ohjeissa sitä ei yleensä ole. Myös välimerelliset leivonnaiset, joista struudeli on syntynyt, tehdään yleensä yksinkertaiseen, rapeaan taikinaan.

Päätin tehdä kananmunattoman taikinan, sillä näin leivonnainen olisi mahdollisimman autenttinen. Kun käytät voin sijaan kasvismargariinia, omenastruudeli on vegaaninen ja sopii myös muna-allergikoille. Kärpäslauma yhdellä lätkäniskulla! Jos vegaanisuudella ei ole sinulle väliä, voit toki käyttää margariinin sijaan voita.

Tein pohjan hyväksi havaitun Annin Uunin ohjeella. Sain Annilta myös idean maustaa täytteen konjakkitilkalla. Tein täytteeseen kuitenkin pari muunnosta. Lisäsin joukkoon hieman korppujauhoja ja voisulaa, jotta omenatäyte olisi mahdollisimman mehevä ja rapsakka.

Struudeli onnistui hienosti! Olen aina kuvitellut, että tämä on jotenkin hankala leivonnainen, mutta kattia kanssa. Ja muuntelumahdollisuuksia on vaikka kuinka. Omenan sijaan voit käyttää päärynää ja nyt pääsiäisen tienoilla vaikka hyvin valutettuja säilykepersikoita.

VINK: Voit jättää konjakin pois tai korvata sen muulla aromikkaalla jälkiruokaviinillä.

VINK VINK: Korppujauhot voi korvata kaurahiutaleilla tai keksimurulla.

VINK VINK VINK: Rusinat voi korvata muilla kuivatuilla hedelmillä. Leikkaa isot hedelmät pieneksi silpuksi.

Perinteinen omenastruudeli

10 – 12 siivua

Pohja:

  • 2 desiä vehnäjauhoja
  • 0,5 teelusikallista suolaa
  • 1 teelusikallinen tomusokeria
  • 0,75 desiä kädenlämpöistä vettä
  • 30 grammaa sulatettua margariinia

Täyte:

  • 5 pientä omenaa
  • 1 desi rusinoita
  • 3 ruokalusikallista (tummaa) sokeria
  • 1 ruokalusikallinen kanelia
  • 1 teelusikallinen kardemummaa
  • 6 senttilitraa konjakkia
  • 30 grammaa sulatettua margariinia
  • 2 ruokalusikallista korppujauhoja
  • 0,5 desiä pähkinärouhetta/mantelilastuja

Pinnalle:

  • margariinisulaa
  • Koristeeksi tomusokeria
  • lisukkeeksi vaniljavaahtoa tai -jäätelöä

  1. Tee ensin taikina. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata margariini ja kaada jäähtynyt rasva ja vesi jauhoihin.
  2. Vaivaa, kunnes taikina on tasaista ja irtoaa helposti kulhosta. Muotoile taikina palloksi ja anna levätä huoneenlämmössä puolisen tuntia.
  3. Tee taikinan levätessä täyte. Kuori omenat ja leikkaa ne pieniksi lohkoiksi. Sekoita keskenään kaikki muut täytteen aineet paitsi pähkinärouhe. Anna täytteen makustua puolisen tuntia.
  4. Laita taikinapallo leivinpaperille. Kauli taikinasta mahdollisimman ohut ja suuri ympyrä. Irrota taikina välillä alustasta, venyttele ja kääntele sitä.
  5. Levitä omenatäyte tasaisesti taikinan päälle ja ripottele pähkinärouhe omenalohkojen päälle. Jätä taikinan reunoille pari senttiä tyhjää tilaa. Rullaa struudeli, painele päät kiinni ja muotoile rullasta sarvi. Sivele struudeli margariinisulalla ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa 30 minuuttia, kunnes pinta on tasaisen kullanruskea.
  6. Tarjoile lämmin struudeli kylmän jäätelön tai vaniljavaahdon kera. Jos tarjoat stuudelin jäähtyneenä, voit koristella sen tomusokerilla.

vegaaninen omenastruudeli ohje
vegaaninen omenapiirakka resepti
vegaaninen apfelstrudel eli omenastruudeli ohje

Oletko testannut jo nämä klassikot?

Kun nyt klassikkolinjalle lähdettiin, seuraava steppi voisikin sitten olla ranskalainen keikauskakku eli tarte tatin. Scary shit, I know. En ole varmaan koksaan jännittänyt ja huutanut yhtä paljon kuin tätä perinnejälkiruokaa tehdessäni. Mutta se onnistui! Vieläpä tosi hyvin!

Juju on siinä, että omenoita ei saa sekoitella, kun ne muhivat pannulla. Tämä on tärkeä vinkki, ja jos en olisi lukenut sitä ennen kuin kävin hommiin, olisin varmasti pyöritellyt omenoita koko ajan pannulla. Mutta juuri niin ei saa tehdä.

Jos taas on sellainen olo, että ei kiitos mitään hankalaa, tee galette. Taikina on vegaaninen, kun käytät margariinia, ja täytteeksi voi heittää mitä tahansa. Todella helppo vegaaninen galette syntyy karamellisoidusta sipulista.

Suolaisessa parsa-lohigalettessa on hitusen enemmän hommaa, koska täytteet laitetaan piirakan päälle erissä, sillä ne kypsyvät eri tahtiin. Maku ja piiraan ulkonäkö palkitsevat kuitenkin vaivan. Galette on kuin huoleton taikinareppu, jonka keskellä kaikki täytteet näyttävät jotenkin niin…..ranskalaisilta. Huolettoman kauniilta. Kuvitelkaa tuommoinen piiras ruudulliselle piknikviltille. Viereen rottinkikori ja olkihattu, ja taas jaksaa yhden vuoden koronaeristystä ilman ulkomaanmatkoja.

Ranskalaista omenasiideria tosin kuluu mielikuvitusmatkoilla aika reippaasti. 😀

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.