Uskalsin odottaa paljon Sitko Pizza & Barilta jo ennen kuin ravintola oli avattu. Testasin paikan ensimmäisen kerran avajaisviikolla, mutta halusin käydä ravintolassa vielä pari kertaa uudelleen ennen arvostelun kirjoittamista. Nyt Sitko on testattu monella kokoonpanolla salaatteja myöten, ja juomalistaakin olen kolunnut kiitettävästi.
Näsilinnankadulla sijaitseva Sitko on lähes aina täynnä. Viime viikolla Jyrki Sukula hehkutti ravintolan pizzojen menevän Suomen top kolmoseen. Vaikka Sitko saikin heti alussa aikaan mukavia hykerryksiä, en roihahtanut välittömästi täyteen liekkiin. Tosin olen todennut lukuisten ravintoloiden kohdalla, että mielipidettään ei kannata perustaa pariin avajaiskuukauteen, jolloin toiminta hakee vielä rataansa.
Pidän Sitkon miljööstä. Se on samaan aikaan sopivan teollinen, pelkistetty ja viihtyisä. Tummat seinät vähentävät liikaa hallimaisuutta. Vaatenaulakko on keskellä salia, ja ruuhkailtoina se toimii myös pienenä tilanjakajana ja äänenvaimentimena. Kierolla tavalla tykkään katsella vieraiden ihmisten vaatteita. Sen sijaan akustiikka oli alkuaikoina huono ja keskustelu lähes mahdotonta. Tarjoilija lupaili tuolloin, että äänenvaimennusta parannettaisiin. Jotain on tehty, sillä kaiku ja möly eivät ole kiusanneet parilla viime kerralla. Ikkunapöydässä oli viileänä kesäiltana vetoisaa ja syksyllä suorastaan kylmä. Muistelen puhuneeni vedosta syksyllä tarjoilijan kanssa, ja muistikuvieni mukaan tähänkin lupailtiin tuolloin ratkaisua.
Pahoittelut muuten kuvien pienuudesta. Nyt piti turvautua kännykkään, ja syystä x en saa modattua pystykuvia suurempina blogiin.
Aluksi Sitkon lista oli suorastaan puritaanisen niukka. Olisikohan tarjolla ollut viitisen pizzaa ja juomat, ei mitään muuta. Nyt listaa on hieman laajennettu, mutta viesti on edelleen selvä. Tämä on pizzeria, piste. Tykkää tai älä, mutta tätä me teemme. Tällainen suoraviivaisuus on Tampereella rohkeaa. Onhan tämä yleisetnisten ravintoloiden luvattu kaupunki, jossa samasta puljusta saa parhaimmillaan (tai pahimmillaan) niin pizzaa, pastaa, kiinalaista, lihapullia, sushia kuin makkaraperunatkin. Lyhyt lista oli minulle hyvä merkki, minkä vuoksi uskalsin odottaa ravintolalta paljon.
Avajaisviikolla testasimme kaverini kanssa Puttanescan (12,50 e) ja Vegen (13 e). Puttanescassa kiehtoivat voimakkaat maut: anjovis, oliivi, chili ja valkosipuli samassa paketissa. Vegepizzassa himoitsin paahdettua munakoisoa ja pistaasipestoa. Lisäksi kasvisannokset ovat ravintoloissa usein parhaita osaamisen mittareita. Niistä näkee, kuinka paljon raaka-aineisiin viitsitään panostaa.
Rakastuin ensimmäisellä haukkauksella pizzan pohjaan. Siinä on juuri sitä, mitä ravintolan nimi lupaa. Jumalaista sitkoa. Tiedän, että pohja jakaa varmasti mielipiteet. Aika monen tamperelaisen mielestä pohjan kuuluu olla ohut ja rapea lastu, vähän kuin hapankorppu. Minä taas rakastan Sitkon pizzapohjan häpeilemätöntä suolaisuutta ja venyvyyttä. Puttanesca oli täytteiltään todella tuju, vähän liiankin. Anjoviksen, chilin ja valkosipulin yhdistelmä on niin ärtsy, että annostelisin mozzarellaa hieman maltillisemmin. Vegepizzassa taas oli aika vähän paahdettua munakoisoa, jota olisi voinut siivuttaa reilusti pizzan päälle. Näin annokseen olisi tullut ruokaisuutta, mutta hiukan vähemmän rasvaisuutta. Kokonaisuutena pizzat olivat kuitenkin niin hyviä, että uskalsin jo tuolloin rankata ne yksiksi parhaista syömistäni.
Toisella testikerralla lista oli laajentunut. Emmi tilasi tuolloin fenkolimakkaralla, saksanpähkinäpestolla ja marinoidulla punasipulilla täytetyn pizzan (14 e). Minä taas päätin mennä toiseen ääripäähän ja tilasin pelkistetyn Margheritan (11,50 e).
Tilatkaas muuten säännöllisin väliajoin tuo Margherita. Se on hyvä tapa testata juuri pohjan ja kastikkeen makua ja koostumusta. Raaka-aineiden määrä oli kohdillaan. Pahimmillaanhan Margherita on listan tylsin ja kuivakkain annos, joskus taas yksinkertaisuutta kompensoidaan mättämällä juustoa päälle kohtuuttomasti.
Sain maistella hiukan Emmin makkarapizzaa, ja voi että se oli ihana. Fenkolimakkara oli lihaisaa, ja fenkoli, saksanpähkinä ja marinoitu punasipuli täydensivät todella hyvin toisiaan. Kokonaisuus ei ollut niin raskas kuin Puttanescassa. Suosittelen.
Jonkin aikaa sitten Sitkon listalle tulivat myös salaatit ja jälkiruokajäätelöt. Pizzalistakin laajentui, ja mukana on pysyvien makujen lisäksi vaihtuva kausipizza. Kausimakuna on nyt heinäkuussa chili, jonka tulinen ja pehmeä nduja-makkara kuulostaa läähättävän hyvältä.
Keväällä illallisravintola laajensi hieman lounaspuolellekin. Ravintola palvelee arkisin tiistaista torstaihin kello 16-22. Perjantaisin saa lounasta kello 11-15, ja perjantaina ja lauantaina voi herkutella puolilleöin. Sunnuntaisin Sitko on avoinna kello 14-21. Aukioloajat tuntuvat kuluttajan aikatauluihin melko käteviltä. Sunnuntai on usein se päivä, jolloin on mukavaa heittää henkisesti jalat pöydälle ja syödä jonkun toisen tekemää ruokaa. Monet Tampereen kahvilat ja pienet ruokapaikat ovat pyhinä kiinni, ja useissa noutopaikoissakin ruoka pitää tilata ennen kahdeksaa. Sitkossa keittiö sulkeutuu sunnuntaina vasta kello 20.45.
Itse tehtyjä jälkkäreitä listalla ei ole, mutta jäätelöt ovat parhaita, mitä maassa myydään. Tamperelaisen Minettin jäätelöt eivät ole tästä maailmasta, ne ovat jumalaisia, oikeista raaka-aineista tehtyjä. Myös Kolmen kaverin jäätelöt ovat aitoa kamaa. Suosittelen kokeilemaan suklaata ja Juhlamokkaa.
Halusin testata vielä listalle tulleen salaatin. Täytevaihtoehtoja on kaksi, parmankinkku ja vuohenjuusto. Salaattien hintaa ei valitettavasti löydy nettisivuilta. Lounassalaatin hinnaksi mainitaan 9,5 euroa, mutta muistelen maksaneeni illallisaikaan syömästä salaatistani pari euroa enemmän. Myös kaverini päätyi parmankinkkuun, tosin pizzan muodossa.
Annoskateus iski, ei sille mitään mahda. Antelias kaveri antoi minun onneksia närppiä pizzansa reunoja. Niitä mutustaessani tajusin, että Sitko taitaa olla ensimmäinen suomalainen pizzeria, jossa olen halunnut syödä jopa pizzan reunat. Vaikka kuori on kova, myös reunapalojen sisältä löytyy se ihana venyvyys, joka saavuttaa kliimaksinsa keskikohdassa.
Harmikseni salaatti ei yltänyt samalle tasolle. Ei se missään nimessä huono ollut, vaan laadukkaista raaka-aineista tehty perussalaatti. En voinut mitään sille, että tein mielessäni koko ajan vertailua Purebiten parmasalaattiin, jossa on todella reilusti kinkkua, mozzarellaa ja makuja. Tässä salaatissa olisi voinut olla enemmän juustoa, ja sipulin marinadissa makeutta, jolloin olisi syntynyt kutkuttava kontrasti suolaisen kinkun kanssa. Tai ehkä salaatti olisi kaivannut hedelmäsiivua, tai vaikkapa viikunaa? Makeutta, runsautta ja jotakin jujua, joka olisi nostanut sen timanttitasolle. Pizzapohjasta tehty paahdettu valkosipulileipä oli mukava lisuke, vaikka toinen leipäpala olikin snadisti hiillostunut. Balsamicoa oli turhan niukasti, joten lisäsin annokseen basilikaöljyä, jota löytyy baaritiskiltä muiden maustepullojen joukosta.
Sitkon juomalista on monipuolinen ja sopivan yllättävä. Listalla on esimerkiksi washingtonilaisen Charles Smithin viinejä, jonkinlaisen kulttimaineen saavuttanutta Kungfu Girl Rieslingiä sekä The Velvet Devil Merlotia. Myös Sitkon pullo-oluet ovat tutustumisen arvoisia. Siellä on paljon Brew Dogin tuotteita ja nyt suosittuja aleja.
Tiesin, ettei The Velvet Devil ole kevyen salaatin kanssa paras valinta. Päätös oli kuitenkin omani, koska halusin juuri tätä viiniä. Join salaatin kanssa vettä ja nautiskelin viinin jälkiruoaksi. Mukavasti marjoja, vaniljaa, ja jonkinlainen lakritsin ja vadelman sekoitus, pippuria. Pisteet huolella mietitystä juomalistasta, jossa yhdistetään hyvin oma tyyli ja runsas valikoima.
Sitko tuntuu kolahtaneen kovaa. Ravintola on ollut joka kerta todella täynnä. Tänne tullaan niin perhepäivälliselle, pelin jälkeiselle pizzalle treeniporukan kanssa, viikonloppubisselle kuin intiimille illallisellekin. Salissa on sopivasti sekä suuria pöytiä että parin hengen supattelunurkkauksia. Pöydistä on suora näkymä keittiöön ja pizzauuniin, ja aikaansa voi kuluttaa spottailemalla sisustuksesta pieniä mietittyjä yksityiskohtia.
Sitkon erikoisuus on itsepalvelun ja pöytiintarjoilun yhdistäminen. Se saattaa nopeuttaa salin työskentelyä, mutta en oikein lämpene idealle. Näin hyvässä ravintolassa olisi kiva saada nauttia menun rauhallisesta tutkiskelusta pöydässä. Aterimet, maustepullot ja suolasirottimet napataan tiskiltä itse. Vesipullo on pöydässä valmiina, mutta se ehtii lämmetä seistessään. Olisi mukavaa, jos perussetti, siis edes aterimet, suola ja pippuri olisivat pöydässä valmiina. Tuntui hiukan hassulta, että ruoat kyllä tuotiin pöytään, mutta jouduin laukkaamaan itse pöydän ja baaritiskin väliä hakemassa mausteita ja lisää käsipaperia. Tarjoilijat ovat olleet jokaisella käyntikerralla perusmukavia ja asiallisia. Otteessa voisi olla vähän enemmän rentoutta, ja viimeisellä kerralla meille ei yritetty tehdä minkäänlaista lisämyyntiä aterian jälkeen. Mutta se pizza, se sitko. Se antaa anteeksi niin paljon.
Komppaan kaikkea. Hitto mua harmittaa ettei eilen mahduttu. Minä, pizzanvihaaja, janoan Sitkon lättyjä. Se uusi kausipizza, chili-makkarahässäkkä, kuulostaa niin jumalaiselta, että voisin kuolla.
Itse olen muuten syönyt margaritan ja fenkolimakkaran lisäksi myös kylmäsavupizzan, ja vaikka se yhdistelmä (pizza & sitrusvinegretti) kuulostaa oudolta, niin suosittelen kovasti. Musta on eri mukavaa, että uskaltavat käyttää myös muita kastikkeita, kuin pelkkää tomaattia.
Mä kuolen jo pelkästään ajatellessani tuota chilipizzan makkaraa. Ja mielestäni nuo yhdistelevät pizzoissa yllättäviä elementtejä kekseliäästi, mutta kuitenkin harkitusti. Mulle eivät oikein kolahda sellaiset ekstremet mättötäytteet, tyyliin vodkaa ja kamelinkiveksiä. Mutta tuo lohipizza kuulostaa myös ihanalta. Ja minun makuuni täytteitä oli juuri sopivasti, ei liioitellusti – vaikka vegepizzaan haluaisinkin enemmän sitä munakoisoa, kun tykkään sen ”läskisyydestä”.
Kuulostaa todella herkulliselta!
Parhaimmillaan Margaretan voittanutta ei ole, mutta eihän sellaista tässä maassa uskalla tilata. Juurikin siksi, että pizzaa myydään lähinnä yleisetnisissä pikasyöttölöissä ja se on kuivaa korppua. Jos joskus on mahdollisuus Sitkossa käydä, täytyy mennä Margaritalle, vaikka chilipizzan makkarakin kuulostaa taivaalliselta.
Suosittelen tosi lämpimästi testaamaan Sitkon. Tosin se pohja on joidenkin mielestä outo,koska se ei ole sellainen millinohut rapea korppu, joka hajoaa suussa puduksi, kun haukkaat. Mutta juuri siksi minä pidän siitä.
Törmäsin äskettäin blogiisi ja ahmaisin koko arkiston yhdeltä istumalta läpi. Täytyy kiittää tapaasi kirjoittaa erityisesti ravintola-arvioita, niitä on todella ilo lukea! Arvostan, että olet avoin mutta kriittinen (etkä ajattele, että kriittisyys on synonyymi vittumaisuudelle ja lyttäämiselle) ja pohdit myös arvosteluiden laatimista itsessään, Olemme myös samoilla linjoilla asiakkaiden kunnioittamisesta hyvän ruoan ja palveluelämyksen muodossa. Tykkään myös siitä, miten arvioissasi suhteutat mielipiteesi seurueesi muiden jäsenten mielipiteisiin. Kun arvostelija kertoo, että vaikka itse koki jälkiruoan turhan imeläksi niin joku muu seurueesta taas piti makeudesta, saan selkeän kuvan siitä että kyse ei ole ruoan perustavanlaatuisesta viasta vaan täysin makuasiasta. Tämä helpottaa ainakin omalla kohdallani arvostelujen asettamista perspektiiviin siinä, millaisia ravintolakokemuksia itse haen. Muutenkin kirjoitustapasi on helppolukuista ja sujuvaa. Kiitokset todella hyvästä ja kattavasta blogista!
Hei Mari! Ja ihan ensiksi pahoittelut, että kommenttisi julkaisemisessa kesti. Olin viikonlopun reissussa ilman konetta, enkä tykkää säätää blogijuttuja puhelimella.
Tämä oli niin kiva palaute, etten oikein tiedä, mistä aloittaisin omien ajatusteni purkamisen. Jos edes yksi ihminen on tuota mieltä kirjoitustyylistäni, koen onnistuneeni. Reilun kahden vuoden ruokabloggaamisen aikana olen oppinut, että bloggaaminen ei todellakaan ole helppoa, ja etenkin ravintola-arvosteluiden kirjoittaminen on usein kinkkistä. Haluan tarkastella asioita useista näkökulmista, mutta silti pitäisi pystyä välttämään liikaa jaarittelua. Pitäisi olla persoonallinen, mutta raflaavuus ei ainakaan minun mielestäni saisi mennä asian edelle. Etenkin bloggaamisen alkuaikoina tasapainoilu oman äänen ja neutraaliuden välillä oli kauhean vaikeaa. Nyt jotkut ihan alkuaikojen kirjoituksistani nolottavat, mutta haluan säilyttää kirjoitukset muistona omasta kehityksestäni. Se on samaan aikaan bloggaamisen armoton, mutta myös hieno puoli: Mahdollisuus nähdä oma kehityskaarensa.
Toki se on ärsyttävää, että joskus lukija saattaa katsoa vain jonkun yksittäisen kirjoituksen parin vuoden takaa ja kommentoi sitä, vaikka kirjoittajakin olisi muuttunut ja kehittynyt tämän jälkeen kovasti. Siksi nostankin sinulle hattua ja kumarran nöyrästi, koska olet jaksanut lukea useammann bloggauksen. Ja se, että suomalainen avaa suunsa joskus kehujen muodossa, vasta harvinaista onkin. Yleensähän me vain valitamme julkisesti – oli kyse sitten huonosta blogista tai ravintolasta. 🙂
Kas, joku on kanssani samaa mieltä munakoison määrästä vegepizzassa. Sitkon pizzojen pohjat ovat parasta ikinä (minun makuuni erityisesti reunat), täytteet ovat korkealaatuisia ja niitä on ihan tarpeeksi, mutta jonkinlainen epätasapaino määrissä tuntuu vaivaavan: Puttanesca on minustakin kovin väkevä, ja Parmassa maistui lähinnä rucola (josta sinänsä kyllä pidän). Mutta onhan tämä silti ihan toisesta maailmasta kuin muut pizzeriat Tampereella – tai melkeinpä voi sanoa, että Suomessa. Juomalista on hyvin mietitty, ja sieltä löytyy mukavasti pizzoja täydentäviä makuja.
Allekirjoitan Tatti joka sanan. Rakastan munakoisoa, ja vegesafkoissa se on yleensä ruoan sydän. Ihanan pureksittava, maukas ja ruokaisa, ja juuri sen vuoksi kokeilin tuon kasvisizzan. Munakoisoa olisi voinut minun makuuni olla tosi paljon, siis sellaisia suuria, ohuita siivuja, jotka paistuvat uunissa ihanan rapeiksi. Mutta näistä nurinoista huolimatta todellakin valitsen Sitkon, jos minun on nimettävä Tampereen the pizzeria. Konseptia on selvästi kehitetty palautteen pohjalta, mikä on hyvä merkki, joten tämä voi vielä muovautua vallan mielenkiintoiseen suuntaan.