Kesäkurpitsapastaa ja saksanpähkinää

Pienen kasvimaamme kesäkurpitsat onnistuivat sittenkin! Korjasimme talteen kolme komeaa kurpitsaa. Niiden koostumus oli paljon tiiviimpi ja paksumpi kuin kaupasta ostamissani. Kurpitsassa oli myös vähemmän siemeniä ja todella tiivis malto. Melkoisia jöötejä.

Halusin tehdä ruoan, jossa kesäkurpitsa olisi pääosassa. Halusin korostaa sen vienosti pähkinäistä, täyteläistä makua, ja mikäs olisikaan parempi runko pehmeälle paahteisuudelle kuin tukeva pasta. Päätin yhdistää kesäkurpitsan saksanpähkinään ja taittaa täyteläisyyttä suolaisella sinihomejuustolla. Vuolin kesäkurpitsan pitkiksi, leveiksi nauhoiksi juustohöylällä. Pastasta tuli erittäin ruokaisa ja siinä oli ihanasti suutuntumaa, kun käytin leveää tagliatellea.

Halusin pastasta todella kasvispitoisen, joten käytin peräti kolme keskikokoista kesäkurpitsaa. Niiden freesaamisessa on hieman työtä, mutta kurpitsasta haihtuu valtavasti nestettä ja se kutistuu alle puoleen koostaan. Voit toki käyttää kesäkurpitsaa vain höysteenä. Tällöin riittää 1-2 kurpitsaa. Minun ohjeellani annoksesta tulee ruokaisa, ja siitä riittää perheelle pariksikin päiväksi. Ohjeessa käytetään kahta öljyä: seesamia mausteeksi ja rypsi- tai oliiviöljyä paistoon. Rypsi kestää hyvin kuumuutta, joten se on suosikkini paistamisessa. Seesamiöljy ja monet siemen- ja pähkinäöljyt palavat herkästi, joten käytän niitä vain mausteena. Valkosipulia saa olla tuntuvasti. Nyt kynnet olivat niin pieniä, että käytin peräti kuusi.

kesäkurpitsa pasta
1-3 kesäkurpitsaa
500 grammaa leveää nauhapastaa
2 desiä kokonaisia saksanpähkinöitä
4-6 valkosipulinkynttä
1 keltasipuli
100 grammaa sinihomejuustoa
loraus seesamiöljyä
rypsi- tai oliiviöljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria

1. Pese kesäkurpitsat ja vuole niistä pitkiä nauhoja juustohöylällä tai kuorimaveitsellä. Käytä myös tummanvihreä kuoriosa. Siitä tulee pirteää väriä vaaleaan pastaan. Kuori ja paloittele valko- ja keltasipuli.

2. Kuumenna paistinpannu kuumaksi, mutta älä käytä vielä öljyä. Paahda pähkinät kuivalla pannulla koko ajan sekoitellen, kunnes pähkinöiden pinta on hennosti tummunut. Siirrä ne omaan astiaansa jäähtymään.

3. Vähennä lieden lämpöä keskilämpöön ja kuumenna pannulla oliivi- tai rypsiöljyä. Kuullota kelta- ja valkosipulia muutama minuutti. Varo, ettei valkosipuli pala. Freesaa kesäkurpitsa pannulla parissa, kolmessa erässä. Siirrä kuullotettu kurpitsa omaan astiaansa odottamaan.

4. Keitä suuressa kattilassa reilusti suolavettä. Lisää nauhapasta kiehuvaan veteen ja keitä al denteksi. Kaada vesi pois, siivilöi pasta ja jätä se kattilaan.

5. Sekoita kuullotetun kesäkurpitsan joukkoon pähkinät ja murennettu juusto. Mausta seos suolalla, pippurilla ja noin puolen desin lorauksella seesamiöljyä. Kasvisseos saa olla voimakas, sillä pasta laimentaa makua. Sekoita kasvisseos lopuksi kattilaan pastan joukkoon. Murenna annoksen päälle vielä hieman juustoa ja tarjoile.

kesäkurpitsapasta

Voin muuten vakuuttaa, että jos joku nurisee, ettei kasvisruoka ole tarpeeksi täyttävää, niin tämä on. Voi, se todellakin on.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.