Avainsana: Salaatit

Pimp my pikaruoka eli näin tuunaat eineksen

Olen einesvastainen ihminen. En siksi, että olisin valmisruoalle nyrpistelevä snobi. En pidä eineksistä, koska suuri osa niistä on ravitsemuksellisesti pelkkää höttöä. Eineksissä on usein hurjasti suolaa ja lisäaineita. Halvimmissa laatikoissa, pizzoissa, kiusauksissa ja hampurilaisissa on lisäksi paljon hiilihydraatteja ja rasvaa, mutta niukasti proteiinia ja olemattoman vähän kasviksia. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä, […]

Tonnikalasalaattia kahdella tavalla

Tänä viikonloppuna iski himo. Tonnikalasalaattia! Tonnarisalaatti kuuluu kotitaloudessamme rakkaisiin mässyihin ja lohturuokiin. Se on samalla tavalla himoittavaa kuin jauheliha-makaronimössö ketsuppikeon kera. Tonnari-overload alkoi jo perjantaina lounasaikaan. Mies oli syönyt salaattia töissä ja mankui kotona, että haluaa tehdä sitä viikonloppunakin. Teimme ensimmäisenä iltana Yhteishyvän välimerellisen perunsalaatin ohjeesta varioidun versiomme, jossa on […]

Joulutunnelmia ja hävyttömän maukas omenahillotorttu

Mausteiden ja kirpeän havun tuoksu, kynttilät, takkatuli, sauna ja painonsa alla notkuva herkkupöytä. En kaipaa jouluna yletöntä tavarahulabaloota, vaan yksinkertaisia asioita. Hyviä tuoksuja, himmennettyjä valoja, rauhoittumista ja RUOKAA. Thank god, kaikkea tätä ja etenkin jälkimmäistä piisaa anoppilassamme, jonne vetäydymme viettämään joulua koiralauman keskelle. Kotikeittiössä tulee kokeiltua yhtä jos toista eksoottista, […]

Itsenäisyyspäivä manselaisittain: Siiderissä haudutettua mustaamakkaraa

Itsenäisyyspäivälle ei ole kehitetty omia perinneherkkuja, mitä olen aina ihmetellyt. Aika moni tuttuni ottaa tuolloin varaslähdön jouluun ja syö laatikoita ja jotain lihaa. Blogeja selaillessani huomasin monen tekevän karjalanpaistia tai vastaavaa, vähän tuhdimpaa, pitkään hautuvaa liharuokaa. Karjalanpaisti ja jouluruoat ovat ihan hyviä, mutta ne eivät herätä minussa kauheasti intohimoja. Pidimme […]