lapsen kanssa matkustaminen

Breaking news: Lapsen kanssa matkustelu voi tehdä aikuiselle hyvää

Tämän vuoden kesälomamatkamme oli hieman erilainen kuin takavuosina. Niin kauan kuin tyttönen on ollut olemassa, olemme reissanneet porukalla. Kun tyttö oli vuoden vanha, lomailimme viikon Kreikassa sukulaispoppoolla, sen jälkeen toisen viikon ystävien kanssa Espanjassa. Dink-aikoina ajatus sukulaisten kanssa matkustamisesta tuntui ahdistavalta, nykyään en tiedä mitään parempaa. On helpottavaa saada välillä hoitoapua ja yhteisiä hetkiä Villen kanssa. Lisäksi on ihanaa, että kaikilla seurueen jäsenillä on kokemusta koliikista, uhmasta ja vänkäämisestä. Kenenkään päivä ei mene pilalle yhden räkäraivarin vuoksi.

Tänä kesänä olimme ystäviemme kanssa taas viikon Aurinkorannikon Calahondassa, samassa talossa kuin kolme vuotta sitten. Viikon jälkeen ystävämme lähtivät takaisin kotiinsa Englantiin, mutta meidän lomamme jatkui vielä. Olin aika kauhuissani, kun he lähtivät.

No, sanotaan nyt suoraan: paskat housuissa. Oli niin helppoa, kun tytsyllä oli seuraa kavereidemme lapsesta. Olimme suuressa, täysin varustellussa talossa turistialueella, ja talon pihalla oli oma rauhallinen uima-allasalue. Kattoterassin hiiligrillissä oli mukavaa paistella kasviksia ja paellaa. Juu juu, niin kovin ei-hipsteriä ja ei-travelleria, mutta niin jumalaisen helppoa.

lapsen kanssa matkustaminen

lapsen kanssa matkustaminen

lapsen kanssa matkustaminen

lapsen kanssa matkustaminen

lapsen kanssa matkustaminen

Toiseksi viikoksi lähdimme pieneen air b´n´b -asuntoon Casaresin vuoristokylään. Ilman leikkikaveria, ilman hoitoapua. Pelkäsin, että olisimme parin päivän jälkeen ilmiriidoissa keskenämme. Aamut alkaisivat tiuskimisella, keskipäivää tahdittaisi natina, yöpuulle saattelisi kitinä.

Ilokseni olin väärässä.

Saatteeksi: meidän lapsemme ei ole maailman helpoin, vaikka ei vaikeinkaan. Sanoisin, että rutinaindeksi vastaa ihan normaalin nelivuotiaan keskiarvoa. Katkaravut ja simpukat solahtavat kurkusta kivuttomasti alas, salaatti ei. Museoissa ja nähtävyyksissä menee ihan kivasti, automatkat ovat ”ollaanko jo perillä joko joko joko joko” -jankutusta ja satunnaista oksentelua. Lisäksi hänellä on nyt voimakas viha-rakkaussuhde isäänsä. Meaning that Ville on kerran päivässä maailman paskin tyyppi ja heti sen jälkeen Batmanista seuraava supersankari.

Elämä on kauniisti ilmaistuna aika intensiivistä.

Näitä faktoja vasten toinen lomaviikkomme Andalusian vuoristossa sujui yli odotusten. Lapsi sai joka päivä yhden rasittavan raivokohtauksen, joskus useampiakin. Loma oli kuitenkin täynnä rakkautta, lepoa, iloa ja elämyksiä. Se oli tietenkin erilainen loma kuin kaksin tai sukulaisreissuilla, joilla saamme olla enemmän kaksin ja teemme rankkoja patikkaretkiä aikuisten kesken. En kuitenkaan halua asettaa lomaa aikuisten kesken ideaaliksi, jota vasten lapsiperhematkailu on aina jotenkin vajavaista, väsyttävää tai ärsyttävää.

lapsen kanssa matkustaminen
lapsen kanssa matkustaminen
lapsen kanssa matkustaminen

Keskustelu lasten kanssa matkustamisesta tuntuu polarisoituvan herkästi kahteen ääripäähän – kuten lähes kaikki nykyään, esimerkiksi keskustelu aiheesta ”lapset ravintolassa”. Lapsivapaa matkailu esitetään usein hedonistisena hemmotteluna. Niitä lomia eivät vaivaa rutina ja melu. Taustalla poksahtelevat korkeintaan skumppapullojen korkit ja Visa vinkuu vienosti.

Lapsen kanssa matkustaminen taas on yhtä kuin aamusta iltaan megafoniin mylvivä Bamse-nalle, lentokoneessa häiriköinti, räkä, pissa, kakka, vatsatauti, nauravat nakit ja ylihintaiset vesipuistot, joissa rääkätään delfiinejä.

En tunnista meidän perheemme matkailua täysin kummastakaan kuvauksesta.

Kauhistellessamme lasten vänkäämistä me aikuiset unohdamme herkästi, kuinka hankalia ja raivostuttavia olemme itse. Käsi pystyyn, kuinka moni teistä voi sanoa täydestä sydämestään jaksavansa aina hillitä vaikeat tunteensa? Aikuiset toki jaksavat odottaa ja padota tunteitaan pidempään, mutta ikä ei ole automaattinen tae siitä, ettei ihminen saa välillä turhautumisesta johtuvia raivareita.

Minä ainakin saan.

Aikuiset ilmaisevat väsymyksensä ja ärsyyntymisensä usein tiuskimisella, rivien välissä vihjailulla, huokauksilla ja painostavalla hiljaisuudella. Nämä keinot eivät ole aina kypsempiä kuin lapsen rutina. Päinvastoin, monesti ilma puhdistuisi, jos sarkastinen piikittely lopetettaisiin. Raivottaisiin hetki rehellisesti ja annettaisiin sen jälkeen koko homman olla. Huomattaisiin, että hei, tuolla on jäätelöä ja viinejä ja kenkiä ja koruja ja ja ja ja ja. Ei haudottaisi päiväkaupalla sitä, että ”se katsoi mua ikävästi lippujonossa ja kommentoi oudolla hymiöllä mun päivitystä”.

Raivottaisiin perkele rehellisesti.

Toiseksi, kun puhutaan lasten kanssa matkustamisesta, aikuisten näkökulma on helposti se, ”mistä elämyksistä minä jään lapsen vuoksi paitsi”. Minäkin pelkäsin tätä, kun aloimme harkita lapsen yrittämistä. Se ahdisti minua vielä parina ensimmäisenä äitiysvuotenani. Näin ainoastaan menetyt viinilasilliset ja rikotut hiljaiset hetket.

Nyt, kun lapsi on kasvanut ja olen muuttunut, näen koko ajan enemmän sitä, mitä lapsen ansiosta saan. Olen löytänyt uudelleen esimerkiksi uimisen riemun. Lapsi jaksaa lutata loputtomasti altaassa ja keräillä kiviä. Muistan, miten hauskaa oli leikkiä viisi tuntia merenneitoa mummolan mökkirannassa. Ihoni rutistui ryppyiseksi, ja aikuiset rukoilivat, että tule jo sisälle. Minun piti kuitenkin saada sukeltaa vielä kerran, poimia vielä yksi metallinhohtoinen simpukankuori.

Muistan taas, miten paljon rakastan huvipuistoja, metsäretkiä, mielikuvituskavereita ja varjoihin kätkeytyviä keijukaisia. Jaksan ilahtua siitä, että näen lampaita, vaikka sitä viinipulloa ei ihan just nyt tähän hetkeen voidakaan avata. Rakastan turvallisuudentunnetta, joka syntyy siitä, kun kaikki perheenjäsenet ovat keskenään samassa tilassa, omiin puuhiinsa uppoutuneena. Mieleeni tulee se lämmin kasa, jossa koiranpennut nukkuvat.

Lapsi pakottaa minut myös sietämään suunnitelmien muutoksia, pettymyksiä, hitautta ja epäonnistumisia. Kaikkia niitä asioita, jotka ärsyttävät minua niin matkoilla, työpaikoilla kuin ihmissuhteissakin. Mutta sitähän se elämä on, Bamse-hotelleissa ja palavereissa. Ristiriitaisia haluja, mölyä, egojen taistelua ja riemunkiljahduksia. Herkän ja hankalankin ihmisen on pakko oppia sietämään sitä edes jossain määrin, jos haluaa pärjätä.

lapsen kanssa matkustaminen

Perhematkailu on siis tehnyt hyvää kaltaiselleni lapsiaikuiselle, jolla on lyhyt pinna ja loputon nautinnonnälkä. Tavallaan olen kasvanut aikuisemmaksi, tavallaan palaan takaisin lapsuuteeni. Oi, perhonen! Minulla on nyt nälkä ja hiki ja pissahätä. Katso mikä ihana kukka! Minä haluan pinkkiä ja glitteriä ja avaruusraketin ja sitten minä lennän ja öö ää isä lentää ja sitten siitä tulee se raketti ja pinkkitonttu.

Mitä haluan tällä bloggauksella sanoa? Sitä, että maailma ei ole niin mustavalkoinen. Lasten kanssa matkustamisessa on omat hankaluutensa, mutta myös ihanat elämyksensä, joita aikuisseura ei tarjoa ja päinvastoin. Viinilasillinen varjossa jazzin soidessa taustalla on yksi ihana nautiskelun muoto, ei kuitenkaan ainoa.

Peace and patience. Ei viitsitä parjata Bamse-nallea. Kelatkaa nyt, millainen hiki, pissahätä ja viininhimo on sillä tyypillä, joka kamppailee nallepuvussa 12 tuntia 40 asteen helteessä.

lapsen kanssa matkustaminen

Lopuksi vielä toinen hätkähdyttävä uutinen. Siitä viinistä, hyvästä ruoasta ja tilulilujazzista voi nauttia myös lapsen seurassa. Lue vinkkini onnistuneeseen iltaan fine dining -ravintolassa lapsen kanssa, hämmästy ja kummastu.

 

2 kommenttia

  1. Ihana postaus! Mä en yleensäkään ymmärrä koko vastakkainasettelua. Mä nautin niin perheen kanssa reissatessa kuin aikuisseurassakin matkustaessa. Nyt olen päässyt jopa yksinmatkustamisen makuun!

    Ja allekirjoitain ihan joka sanan siitä, miten olen itsekin onnellinen, kun katson lapseni nauttivan hiekkarannalla tai juoksevan onnesta sekopäisenä tivolin laitteesta toiseen. Sitä vähän niin kuin taantuu itsekin – tarvitsematta laittaa omaa pönttöä sekaisin vatkulilaitteissa. Tai no, joskus aikuisen tarvii lähteä lapsen mukaan.

    Ja aikuismatkat… onhan ne ihania! Mutta kyllä niissäkin joku saattaa saada räkäposkiraivarit. Eikä me olla ennen lapsiakaan oltu mitään iltamyöhiin bilettäjiä, ettei semmoisesta olla jääty nytkään paitsi.

    Matkustelu on ylipäänsä ihanaa! Jokainen tapa matkustaa antaa jotain erilaista, jos vaan itse antaa sille mahdollisuuden.

  2. Savusuolaa

    Matkustelu on ihanaa, kyllä! Yritän aina asennoitua niin, että jokainen reissu ja kohde opettavat ja antavat minulle jotain. Joskus monen tunnin illallisia ja keskustelua hummerin ja samppanjan äärellä, toisinaan taas riemua siitä, kun löytyy upea luontopaikka, perhonen tai söpöjä lampaita.

    Minä tykkään käydä huvipuistoissa ja olen innoissani siitä, että jee, nyt mulla on taas muutaman vuoden ajan joku, jonka sydän hakkaa yhtä innostuneesti, kun astumme Särkänniemen portista sisään. Toisaalta kävimme tälläkin matkalla lapsemme kanssa myös sellaisissa luontokohteissa, joissa ei ole mitään hilavitkuttimia – ja voi että hän nautti. Matka Rondan vuoristokylään oli lapsellekin elämys. Hän halusi pysähtyö kolmelle eri näköalapaikalle ihailemaan vuoria ja rotkoja. Jonotus Gibraltarin köysihissiin taas palkittiin niillä söpön kreiseillä apinoilla ja upeilla näköaloilla. Myös kirkot ja temppelit kiinnostavat lasta, ylipäätään kaikki vanhat rakennukset ja rauniot, joissa on jotain linnamaista.

    Lapset, perheet ja matkat ovat niin erilaisia, että en ymmärrä tiukkaa kategorisointia, jossa lapsiperhematkailua edustaa aina jokin mahdollisimman meluisa, levoton ja mauton. Lisäksi osa aikuisista tekee niistä zeniläisistä nautiskelupaikoistakin valitettavan meluisia ja mauttomia. 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*