gazpachokeiton resepti

Mansikkagazpacho ja paahdetut feta-hunajaleipäset

Tällainen herkkusuu kun olen, jokaista matkaani luonnehtii jokin tietty ruoka. Häämatkallamme Barcelonassa ihastuin Pimientos de Padrón -paprikoihin. Kolme vuotta sitten Kreikassa pääsin muhennettujen villikasvisten ja friteeratun saganakijuuston makuun. Pari vuotta sitten rakkauteni kohde oli mausteyhdistelmä minttu ja tilli, Viime kesän Pargan romanssini oli tomaatissa haudutettu okra.

Tämän kesän Espanja-turneemme vahvin makumuisto on kylmä kasviskeitto eli gazpacho. Testasin niin kaupan halpoja valmiskeittoja kuin ravintoloiden tarjontaa, sekä klassista tomaattikeittoa että mansikoilla ja majoneesilla höystettyä.

Olen ymmärtänyt kylmien keittojen idean vasta reissattuani kuumissa maissa. Hikisenä päivänä, kun suolatasapaino heittelee, ei ole mitään ihanampaa kuin ärhäkkään etikkainen, mausteinen keitto, joka elvyttää ja viilentää kehon. Voimakas, mutta raikas soppa on myös oivallinen ruokahalun herättelijä ennen varsinaista ateriaa.

Tämän mansikoista ja tomaateista tehdyn gazpachon pääpohja on Eleven Madison Park -ravintolan ohje. Halusin tosin käyttää tomaattimehun sijaan aitoja tomaatteja. Siksi tutkin myös espanjalaisten ruokasivustojen reseptejä, Iltasanomien Ruokalaa ja Chocochiliä.

Näiden tutkimusmatkojen lopputuloksena syntyi unelmieni keitto. Siinä on tasapainoisesti mansikkaa ja tomaattia, eikä maku muistuta makeaa marjasmoothieta. Keitto sakeutetaan leipäkuutioilla, jotka paahdetaan kevyesti valkosipulin ja timjamin kera. Tämä esioperaatio pehmentää ja syventää keittoa. Timjami, valkosipuli ja mansikka sopivat upeasti yhteen, ja makuun tulee ruokaisuutta ja umamia.

VINK: Voit käyttää timjamin sijaan myös oreganoa, basilikaa tai minttua. Etenkin minttu vie makumaailmaa minun mielestäni vähän smoothiemaisempaan suuntaan. Se sopii tiettyihin tilanteisiin, mutta nyt en tavoitellut sitä, vaan mehevyyttä ja lihaisuutta – jos nyt vegaanisesta ruoasta saa tällaista termiä käyttää. Jos muuten olet vegaani, tarkista, että keittoon tuleva leipä on maidoton.

VINK VINK: Vähensin hieman muiden ohjeiden punasipulin määrää ja samoin tekisin chilin suhteen. Raa´at kasvikset ja etikka ovat vetäydyttyään sen verran ärhäkkä yhdistelmä, ettei chiliä tarvita välttämättä lainkaan. Nyt laitoin sitä palon pään verran, mutta voisin jättää chilin kokonaan poiskin.

Mansikkainen gazpachokeitto

46 annosta tai useita alkukeittoannoksia

  • 2 siivua eli kuutioituna reilut 2 desiä karkeaa vaaleaa leipää, kuten täysjyväpaahtoleipää
  • 1,5 desiä laadukasta, mahdollisimman vihreää ja hapokasta oliiviöljyä
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 teelusikallista kuivattua tai pari oksaa tuoretta timjamia
  • 500 grammaa eli 1 litra mansikoita
  • 5 tomaattia
  • 1 kurkku
  • pieni punasipuli tai puolet keskikokoisesta/isosta
  • 1 punainen paprika
  • 3 ruokalusikallista vadelma/valkoviini/punaviini/omenaviinietikkaa
  • puolikkaan limen mehu
  • 1,52 teelusikallista sokeria (enemmän, jos tomaatit ovat happamia)
  • suolaa
  • mustapippuria
  • halutessasi maksimissaan puolet punaisesta chilistä

  1. Esivalmistele ainekset. Perkaa mansikat. Pese tomaatit, poista niistä kannat ja kuutioi. Pese paprika, poista kanta ja siemenkota, kuutioi. Kuori ja kuutioi kurkku. Kuori ja silppua punasipuli ja valkosipuli. Paloittele leipä.
  2. Kaada pari ruokalusikallista oliiviöljyä pannulle. Paahda leipää, valkosipulia ja timjamia muutama minuutti miedohkolla lämmöllä, kunnes leipä ja sipuli saavat kellertävää paistopintaa. Jos haluat keittoon chiliä, paahda sekin tässä vaiheessa. Varo, ettei valkosipuli pala. Kaada seos suureen kulhoon tai kattilaan, jossa valmistat keiton.
  3. Kaada mansikat, kasvikset ja loppu oliiviöljy leipäkuutioiden joukkoon. Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Voit käyttää myös tehosekoitinta. Jos tehosekoittimen kannu on pieni ja tehot vähäiset, sauvasekoitin on helpompi vaihtoehto. Voit lopuksi siivilöidä keiton, jos haluat siitä täydellisen samettista.
  4. Mausta soseutettu keitto lopuksi etikalla, limellä, suolalla, pippurilla ja sokerilla. Maistele keittoa, sillä tomaattien ja mansikoiden kypsyys vaikuttaa maustamiseen. Jos tomaatit ovat kovin hapokkaita, käytä etikkaa ja limeä vähemmän ja sokeria reilummin. Jos mansikat ovat kovin makeita, voit käyttää happoja enemmän. Voit jättää keiton hieman miedommaksi, miltä haluat lopputuloksen maistuvan. Maut nimittäin syventyvät jääkaapissa todella paljon.
  5. Anna keiton vetäytyä jääkaapissa kannen tai kelmun alla ainakin tunnin ajan. Gazpacho parantuu vetäytyessään. Kuumana päivänä voit tarjota keiton jääpalojen kera.

Jotta ateriaan tulisi ruokaisuutta ja kontrasteja, tein lisukkeeksi lämpimiä, inasen makeita bruschettoja. No, aito bruschettahan grillataan, joten olkoot nämä sitten leipäsiä. Jos muuten käytät patonkia, voit käyttää siitä noin kämmenen kokoisen palan keiton saostamiseen.

Lämpimät feta-hunajaleipäset

46 alkupala/lisukeannosta tai useita pieniä maisteluannoksia buffetiin

  • 1 täysjyväpatonki
  • 0,5 desiä laadukasta oliiviöljyä
  • 100 grammaa rasvaista fetajuustoa
  • 1,5 ruokalusikallista juoksevaa hunajaa
  • 2 teelusikallista kuivattua timjamia tai pari oksaa tuoretta

  1. Halkaise patonki. Leikkaa molemmat puolikkaat noin 5 palaksi.
  2. Levitä uunipellille leivinpaperiarkki. Lorauta oliiviöljy pariksi nauhaksi pellille. Pyörittele leivänpalat öljyssä molemmin puolin. Murustele leipien päälle feta ja purista hunaja fetan päälle ohuena nauhana. Ripottele lopuksi timjami leiville.
  3. Paahda leipiä 200 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes leipä ja feta saavat kullanruskeaa paahtopintaa. Tarjoile heti.

helppo mansikkagazpacho

Kappas, tämähän olikin ensimmäinen reseptini lähes pariin kuukauteen. Kevään ja kesän työrumba ja kaikki elämässä tapahtunut säätö vetivät mehuni nolliin. Pelkkä ajatuskin blogin vuoksi kokkailusta ja kuvaamisesta tuntui suoraan sanoen veemäiseltä. Olin niin puhki, että limenpuolikkaiden pyörittely ei kiinnostanut tippakaan, ja kaipasin vain tavallista arkea.

Reilut kaksi viikkoa Andalusiassa onneksi tyhjensivät pään. Luin seitsemän kirjaa, vaikka en edes ollut koko ajan nenä kansien välissä. Seitsemän! Voi että se oli ihanaa. Tosin pieni arkiärtymys nosti päätään heti tällä viikolla, kun kalenteri alkoi täyttyä ja tajusin, että läppärille pitää taas omistaa joka päivä useita tunteja.

Kaipa tämä on sitä ruuhkavuosien hiertoa. Välillä vain tuntuu siltä, että aivoni ovat ihan liian jähmeät nykymaailmaan, jossa kaikki kommunikointi käydään jossain virtuaalituutissa, aikataulut tuntuvat menevän aina ristiin ja ihan kaikkeen liittyen saa koko ajan olla tarkistamassa jotain netistä – oli kyse sitten työhön liittyvästä tiedonhausta, vaatekutsuista tai bussiaikatauluista.

Onneksi Areena on täynnä Kotikatua. Sitä aikaa, kun tv-sarjoissa ei ollut vielä säksättäviä mikrosekunnin leikkauksia. Kun asiat hoidettiin vielä soittamalla tai jopa raahautumalla juttukumppanin luokse. Kun kahvi juotiin termareista ja lapsille tehtiin evääksi makkaravoileipiä, kun kaikki oli ylisuurta ja beigeä, ja edessä saattoi odottaa vain parempi tulevaisuus.

Luepa ihmeessä nämä ja lukuisat muut syyt siihen, miksi sinunkin kannattaa aloittaa Kotikatu-maraton ja lykätä Hannespullat uuniin.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.