Nyt on vihdoinkin aikaa purkaa materiaalia, joka jäi joulukuussa lojumaan kännykän uumeniin pitkän sairasteluni vuoksi. Teimme pienen viikonloppureissun Tukholmaan. Tarkoituksena oli tehdä hiukan jouluostoksia, syödä hyvin ja saada irtiotto hektiseen loppuvuoteen. Pienen perheemme lisäksi tyttösen mummu lähti reissuun, ja vuorottelimme lapsenhoidossa ja aikuisten hetkissä. Tai, no. Ei siinä kauheasti tarvinnut vuorotella. Jo Tampereen rautatieasemalla metriheikki kiljaisi riemuissaan ”mummu!”, ja sen jälkeen isä ja äiti olivat koko loppumatkan täysin passé (mitä en pannut ollenkaan pahakseni).
Odotin junamatkaa jännityksellä, koska en tiedä mitään raskaampaa kuin jatkuvasti känisevät uhmaikäiset liikennevälineessä, josta ei pääse ulos. Vaikka kyseessä oli hidas paikallisjuna, reissu sujui yllättävän kivuttomasti Muumi-kirjan ja rusinoiden voimin. Laivalle päästyämme suuntasimme Bon Vivant -ravintolan ensimmäiseen kattaukseen, jotta ehtisimme syödä rauhassa ennen kuin likka sammahtaisi. Bon Vivant on siis Serenaden fine dining -ravintola, ja samainen rafla löytyy muistaakseni myös Symphonylta. Myös ravintoloiden menut ovat identtiset.
Minulla ei ole kovin mairittelevia muistoja laivojen ravintoloista, mutta buffet-kauhujen liioittelu ei tee laivojen nykytilalle oikeutta. Lihapullille ja nakeille on paikkansa ja hetkensä, mutta Bon Vivant sopii niihin hetkiin, kun haluat jotakin muuta. Ravintolassa on myös lastenlista, mutta nugettien sijaan listalla on täysin samaa ruokaa kuin aikuisten menussa. Annoskoko ja hinta ovat vain pienemmät. Tämä on mielestäni hieno veto. Aika moni lapsi syö kyllä muutakin kuin nakkeja, jos se on mahdollista. Salissa oli nytkin useampi perhe, ja pienten lautaset näkyivät tyhjentyvän hienolla tahdilla.
Tilasimme menu Nordicin, joka maksoi viineineen 109 euroa (klubialennusta sai kympin). Aluksi meille tarjoiltiin keittiön tervehdys, jossa oli paahdettuja kurpitsansiemeniä, kurpitsavaahtoa ja oliivikastiketta. Ihan mukava, mutta aika hento makupala. Näin pienessä tervehdyksessä voisi olla makua rohkeammin.
Alkupalaksi söimme maa-artisokkakeittoa ja tryffelileipää. Tämä annos ja etenkin leipä olivat jälkikasvumme ehdottomia suosikkeja, kuten kuvasta näkyy. Keiton koostumus oli ihanan vaahtomainen, ja vaikka keitossa oli paljon kermaa, maa-artisokan maku erottui selvästi.
Seuraavaksi siirryimme maistelemaan kaloja. Väliruokana tarjoiltu nieriä oli halstrattu, mikä oli mukavaa vaihtelua. Lisukkeina oli piparjuurta sekä rapeaksi friteerattua vesikrassia. Hiillostuksen maku oli sopivan voimakas, ja kala oli kypsennetty täydellisen al denteksi. Annoksessa oli kiitettävästi riskinottoa, siis jotakin muuta, kuin sitä perinteistä kermassa uittamista.
Valitsimme myös pääruoaksi kalaa. Ruijanpallas tarjoiltiin puikulaperunan, lanttupyreen ja hummerivoin kanssa. Toinen vaihtoehto olisi ollut peura, mutta syömme sitä niin usein, että kalat houkuttivat nyt enemmän. Ruijanpallas ei valitettavasti ikuistunut kuvaan, mutta tämäkin annos oli hyvä. Puikulaperuna oli selvä päälisuke ja lanttupyre enemmänkin mauste. Hummerivoi oli hyvää, mutta sitä oli melko paljon, ja annos oli siinä rajoilla, menikö se hieman raskaaksi. Toisaalta ruijanpallas on aika ”lihaisa”, vähärasvaisempi kala, joten se kesti peti kokonaisuuden hallinnassa. Kalojen jälkeen maistelimme vielä vuohenjuustoa paahdetun saksanpähkinän kera ja jälkiruoaksi suklaata ja appelsiinia.
Menu oli hinta-laatusuhteeltaan mielestäni todella hyvä ja palvelu mukavaa, vaikka tarjoilijat eivät viipyneetkään pöydissä kovin pitkään. Mutta pointtina siis: laivallakin voi syödä hyvin. Jos et siedä prinssinnakkeja tai silliä suklaamouseen sekoittavia aasialaisturisteja, kukaan ei pakota sinua buffetiin, vaihtoehtoja on. Myös parin vuoden takainen laivakokemukseni todistaa tämän.
Paluumatkalla testasimme buffetin, ja alkupalapöydän salaatit, kalat ja äyriäiset olivat mainioita. Pääruoka toi hieman liikaa mieleeni kanttiinilounaat, mutta kylmiä ruokia söin varsin mielelläni. Buffetin salityöskentely oli sujuvaa, ja sunnuntaina tunnelma oli todella rauhallinen.
Viivyimme yhden vuorokauden Tukholmassa, jotta ehtisimme flaneerata kaupungilla omaan tahtiimme. Majoituimme Siljan terminaalin lähelle Scandic Ariadneen. Ariadne ei ole mikään luksushotelli, vaan miljööltään aika ysäri. Sijainti on kuitenkin kätevä, jos suuntaat vaikkapa Gröna Lundiin. Myös metropysäkki on kävelymatkan päässä. Ja mikä tärkeintä: voit kävellä laivasta suoraan hotelliin ja jättää laukut heti huoneeseen. Kaikki 2-vuotiaiden vanhemmat ymmärtävät, miksi on ihan hirveän kivaa hankkiutua tavaroista eroon ennen kuin lähtee sompailemaan metrolla hikisissä talvivaatteissa.
Vaikka olen käynyt Tukholmassa lukemattomat kerrat, olen onnistunut missaamaan kaikki suurimmat turistitäkyt. Olen kolunnut klubeja ja kahviloita, mutta en ole koskaan käynyt Vasa-laivalla, Gröna Lundissa tai Junibackenissa. Nyt suoritin ensimmäisen rastin tältä listalta ja tutustuin Vasa-laivaan. Olihan se hieno kuin mikä, ja museossa on myös toiminnallisempia pisteitä, jotka kiinnostavat lapsia, jotka eivät jaksa lukea laivan rakentamisesta kertovia tekstejä. Mieheni tosin muisti, että kun hän kävi Vasa-museossa lapsena, hänen pikkusiskonsa oli narissut, että ”mää en jaksa kattella tota homeista laivaa”.
Lasten satutalo Junibacken sijaitsee ihan Vasa-museon vieressä, jos homeinen paatti ei nappaa. Junibackenissa on Muumi-teema tammikuuhun 2017 asti, ja ajattelin, että olisi hauskaa viedä tyttönen sinne vaikka ensi jouluna. Tai siis itseni. Ei kun lapsi. No juu juu, minä se helvetti haluan niitä pimeässä hohtavia drinkkitikkuja jorailen laivan Muumi-diskossa samalla, kun lapsi tuijottaa hämmentyneenä vieressä. 😀
Scandic Ariadnen huono puoli on se, että hotellin lähellä on niukasti kiinnostavia ravintoloita. Onnistuimme kuitenkin löytämään pari kivaa paikkaa Södra Hamnvägenilta ja Tegelludsvägenilta. Kannattaa tutkia noiden kortteleiden kerrostalojen kivijalkoja. Esimerkiksi Phil´s Burgerilla on sympaattisen näköinen ravintola yhden talon katutasossa. Löysimme puolivahingossa myös edullisen Thai-paikan, jossa oli runsaat annokset ja iloinen palvelu.
Asiasta aasiin: tsekatkaas edellisten, Lumialla otettujen, ja näiden neljän iPhonella napattujen kuvien tasoero. Samat säädöt ja valotukset, mutta on se Lumia vain kamerana törkeän paljon parempi, vaikka muista syistä ärsyttääkin.
Lähtöpäivänä kulutimme aikaa kävelemällä keskustassa. Drottningsgatanilla oli karmea jouluhärdelli päällä, mutta vanhassa kaupungissa inhimillisempää. Piipahdimme joulumarkkinoilla ja ostimme joulupöytään rapu- ja maustesilliä. Kalastajan kojulla olisi ollut myös savustettua ankeriasta, joka jäi tällä kertaa ostamatta.
NK:n jouluikkuna oli mieletön. Stocka ei edes kalpene tämän spektaakkelin rinnalla, sillä näiden ostoskeskusten jouluikkunoista ei voi edes puhua samana päivänä. NK:n jouluikkunat oli somistettu tänä vuonna aikamatkateeman mukaisesti. Ensimmäiset ikkunat oli koristeltu 1910-luvun tyyliin. Sieltä hypätiin 20-, 50-, 70- ja 80-lukujen kautta nykypäivään. Ikkunoissa oli niin paljon upeita yksityiskohtia, että niiden ihastelusta tuli ihan oma ohjelmanumeronsa.
Löysimme Gallerianin kupeesta yllättävän hyvän ja kohtuuhintaisen italialaisen ravintolan. Käveltyäni pari tuntia pakkasessa kaipasin valkosipulia, hiilihydraatteja ja punaviiniä. Etenkin punaviiniä. Mmmmm.
Sitten vielä vinkki tosihipsterille. Kannattaa tsekata Östermalmilla sijaitseva Café Saturnus, joka on tällä hetkellä yksi the brunssipaikoista. Muistaakseni Nyt-liitteessä suositeltiin Saturnuksen brunssia ja aamiaista, joten mekin ahtauduimme tänne. Pöytää joutuu viikonloppuna jonottamaan hetken, ja tunnelma pienessä kahvilassa on varsin intiimi ja hälyisä. Hillitsin kuitenkin paniikkinappulani painamista, ja kyllä kannatti sinnitellä.
Aamiaislistalla oli erilaisia annoksia munakkaista useiden ruokalajien setteihin. Tilasimme kaksi aamiaista kaikilla mahdollisilla herkuilla, yhden tortillan ja valtavan sahramipullan. Se siis oli lapsemme pään kokoinen, ja osa pullasta jäi iltapalaksi hotellille. Tortilla-annos oli melkoisen miehekäs. Täytteenä oli chorizoa, munaa ja valtava keko itse tehtyä avokadoa. Tämän aamiaisen jälkeen emme tarvinneet lounasta, ja söimme vain jotakin pientä kahvin kanssa ennen illallista.
Ehkäpä sitten ensi jouluna Junibackeniin. Tosin kuulin juuri kauhutarinoita, joiden mukaan ko. paikka on maanpäällinen helvetti. Tuhat lasta kuulemma mylvii kakofonisesti yhtä aikaa, ja sitten muksu sujahtaa jonnekin salaperäiseen putkeen, ja yrität hädissäsi selvittää, missä putken suuaukko on, ja minne lapsi lopulta päätyy.
Kai siinä on joku baari tai terassi lähellä, onhan? Vai pitäisikö ottaa taskumatti turvaksi?
