epäonnistuneet kokkailut

En vaan osaa: Pahimmat mämmikourailuni keittiössä

Uuuh. Selvisin. Päätin pari tuntia sitten, että alan darrapuuhana valmistella munakoiso-pinaattilasagnea. En nyt syvenny yksityiskohtiin sen tarkemmin, mutta keittiössä tapahtui pari kuumottavaa tilannetta. Sillä, että olen laulanut eilen lähinnä Rednexiä ja löysin itseni kahdelta aamuyöllä Bar Ihku -nimisestä kulttuurin kehdosta, saattaa olla jotain tekemistä sekoilun kanssa. No, onneksi uuniin sujahti äsken varsin mallikkaan näköinen vuoallinen lasagnelevyjä, paahdettua munakoisoa ja bechamel-kastiketta.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun köökissäni raikaa kansainvälinen keittiökieli, siis lausahdukset ”eijjumalauta”, ”ajjajjajj” ja ”mitä helvettiä täällä tapahtuu”. Olen nimittäin todella kömpelö ruoanlaittaja. Minun pitää saada keskittyä itsekseni omassa rauhassa. Katastrofi on taattu, jos joku tulee tuijottamaan ruoanlaittoani tai haluaa puhua samalla verovähennyksistä tai Ryhmä-Haun Rollesta.

Eli ei, minulta on turha kysellä mitään catering-keikkoja enkä tule koskaan, en ikimaailmassa kokkaamaan kaiken kansan pällistellessä missään ruokamessujen bloggaajakeittiössä. Olen hyvä keksimään erilaisia makuyhdistelmiä, mutta minua ei voi hyvällä tahdollakaan kuvailla näppäräksi. Olen huonohermoinen, kaikesta ärtyvä, kiroileva mämmikoura.

Koska minulla ei ole myöskään minkäänlaista itsesuojeluvaistoa ja häpyä, päätin jakaa teille muutaman pahimmista seppäilyistäni.

1. Niiskuneidin liekehtivä suklaahyvä

Löysin tämän herkun reseptin ala-asteikäisenä Muumi-lehdestä. Niiskuneidin suklaahyvä oli muistaakseni jonkinlaista popcorn-suklaata. Lopulta yksinkertaistin reseptiä rajulla kädellä, ja aloin sulattaa vain voita, sokeria ja kaakaota keskenään. Vetelin tätä ihanuutta suoraan kattilasta.

Olin kerran todella kärsimätön, enkä jaksanut odotella, että kivikova voi sulaisi hitaalla liedellämme. Päätin esipehmentää sitä hieman mikrossa. Näppäränä likkana heitin voipaketin jämät sellaisenaan lautasen päällä mikroon.

Siis sekä voin että foliopaketin. Mikroon.

Pari sekuntia start-nappulan painamisen jälkeen huomasin, että korkeat liekit kohosivat voipaketista. Avasin paniikissa mikron ja ensireaktionani heitin lasillisen vettä boksin sisälle. Liekit sammuivat, huh.

Tässä vaiheessa äitini tuli keittiöön ja ihmetteli, miksi mikrosta tulvi valtava vesilätäkkö. ”Tota mää kaaduin tonne tota mikroon kun mää olin juomassa vettä ja tota kun se luukku oli auki”, selitin. En sentään vierittänyt syytä cockerspanielimme niskoille.

Muistelen, että tuo oli viimeinen kerta, kun kattilassa porisi Niiskuneidin suklaahyvä.

2. Minäpä työnnän palavat paperit vaikka eristevillaan

Fire walk with me. Tuli näyttää olevan kantava teema kotikokiksi kasvuni tiellä. Tosin nakitan tämän älynväläyksen osittain pikkusiskoni harteille.

Hän taisi olla vähän alle kouluikäinen, juuri oppinut käyttämään leivänpaahdinta. Sisko oli vääntänyt paahtimeen hieman liikaa tehoja, ja toosasta alkoi nousta musta savu. Koska hän on lähes yhtä fiksu kuin minä, hän päätti ratkaista tilanteen tunkemalla talouspaperia paahtimeen. Hus hus, mene pois paha savu, tule hyvä leipä.

Tässä vaiheessa paikalle tulee fiksu isosisko, joka kiljuu ”herrajjumala mitä sää teet, ei leivänpäaahtimeen voi laittaa paperia”. Revin palavat paperit paahtimesta, ja mitä teinkään. Janica, 9,6 keskiarvon oppilas, joka kahlasi jo kuudennella luokalla läpi lukion historiankirjat.

No daa, viskasin palavat paperit roskikseen.

Onneksi tässä vaiheessa isämme haistoi palaneen käryä. En muista tarkasti, miten tapahtumasarja päättyi. Joku kaatoi varmaan taas vettä, tällä kertaa sinne roskikseen. Sitten ihmeteltiin, miksi lattia lainehtii. Ne on katsokaas sellaisia ne cockerspanielit. Kelvottomia koiria, joille on turha opettaa kotitaloustöiden perusteita, kun ei ne vaan osaa.

3. Saisiko olla pastaa kainaloihokastikkeella?

Tätä episodia en osaa edes kunnolla selittää. Tiedän vain, että onnistuin polttamaan kainaloni todella kivuliaasti, kun keitin pastaa. Jotain hässäkkää siinä oli. Ville höpötti korvan juuressa, pyllyä kutitti ja vastavalo osui silmään.

4. Miks tää smoothie ronksuu suussa?

Tästä hilpeästä tapauksesta olen kirjoittanut jo neljä vuotta sitten otsikolla Maailman paskin ruokabloggaus. Kaverini tuli piristämään minua, kun olin äitiyslomalla, ja päätin tehdä meille raikkaat smoothiet. Keitin hartaasti pöpöt pois pakastevadelmista, soseutin ainekset ja koristelin maljat jääpaloilla ja basilikalla.

Hörppäsimme.

”Tota, tää jotenkin ronksuu suussa.”

”Ne on ne jäät”.

Emme onneksi nielaisseet, koska ei, ronksuva ei ollut jäätä. Se oli terävää muovisilppua. Olin heittänyt vadelmien ja banaanin lisäksi kannuun blenderin oman korkin. Braun on todistettavasti tehokas, sillä se jauhoi korkin pieniksi raapiviksi siruiksi. Että voin hei tosi lämpimästi suositella, kun mietit, mikä tehosekoitin murskaa hyvin pähkinöitä.

ei mennyt niin kuin Srömsössä

 

ei mennyt niin kuin Srömsössä

4. Äkkiäkös sitä uuden kakun pyöräyttää

Vuosi sitten keittiön tapahtumat eskaloituivat tavalla, joka johti päätökseeni järjestää lapsen vappusynttärit ravintolassa. Olimme Villen kanssa pinna kireällä, koska syntymäpäivätarjoilujen valmistelu kuumassa asunnossa päiväunettomuutta kitisevän kolmevuotiaan kanssa ei ollut kovin harmoninen kokemus. Mutta vihdoinkin kaikki oli valmista: piirakka leivottu, perunat keitetty, kaalisalaatti marinadissa. Enää suklaamoussekakku jääkaappiin hyytymään ja se on siinä.

Tartuin irtopohjavuokaan, lähestyin jääkaappia ja humps, vuoan löystynyt pohja irtosi ja putosi lattialle, hyytymätön suklaamassa perässään.

epäonnistunut kakku

Menin jonkinlaiseen katatoniseen tilaan. Kaavin suklaavelliä itkien roskapussiin ja imeytin sitä talouspaperiin. Vihoissani viskasin koko irtopohjavuoankin roskikseen. Ville ehdotti, että hän hakisi äkkiä valmiskakun Stokkalta, mutta ei, MÄÄ OON KUNNON ÄITI JA LEIVON LAPSENI SYNTTÄRIKAKUN ITE PERKELE!

Leivoinkin. Vain todetakseni, että Hesarin resepti oli susipaska. Aavistelin pahaa jo moussea tehdessäni ja panin siihen enemmän liivatetta kuin ohjeessa neuvottiin. Kakusta tuli maukas, mutta kauniina se pysyi tasan sen hetken, kun kuvasin luomustani. Vartin kuluttua lautasella lainehti jotakin, joka muistutti sulanutta Trio-jäätelöä.

epäonnistunut kakku

Meillä oli muuten tänä vuonna hirveen kivat vappusynttärit Henriksin kabinetissa.

5. Mä tykkään tällaisesta hapokkaasta rahkasta

Yhdessä vaiheessa söimme usein marjarahkaa. Vatkasin ämpärillisen rahkaa aina viikonloppuiltojen nopeaksi jälkkäriherkuksi.

Tällä kerralla olin ostanut tuoreita, suuria ja meheviä mansikoita torilta. Tein tuplasti isomman annoksen kuin normaalisti, sillä halusin herkutella hardcore-tyyliin. Rahkasta tuli kauniin vaaleanpunaista ja kuohkeaa. Sitä oli ihanan paljon.

Mitä nyt kippasin vaniljasokerin sijaan joukkoon pari teelusikallista ruokasoodaa.

Kiltti Ville yritti vakuutella urheasti, että ”itse asiassa tää sooda tuo tähän tosi kivan rakenteen, tää on paljon kuohkeempi ja poreilee kivasti suussa”.

epäonnistuneet ruoat

 

Että tämmöistä täällä, mitäs teidän keittiöönne kuuluu?

Nuorgamin Emmi muuten laittoi juuri viestin, että haluaisinko lähteä lokakuussa vetämään yhdessä jotain kokkausiltaa. Hetken asiaa pohdittuani vastasin, että joo, koska mä oon niinku tosi sosiaalinen ihminen, joka haluaa oppia kaikkee uutta ja voittaa pelkonsa ja kokee mielellään kaikkee jännää.

 

3 kommenttia

  1. HeavenQueen

    Nauroin tätä lukiessani vedet silmissä. Onneksi muillekin sattuu ja tapahtuu keittiössä.

    Oon kolme kertaa yrittänyt tehdä Da capo-kahvikakkua ja olen sen seurauksena heittänyt mm. yhden kakkuvuoan roskiin ja yhdellä kertaa vatkasin sähkövatkaimella taikinaa niin raivokkaasti että katsoin lopulta tyrmistyneenä taikinan valuvan muovikulhoon tulleesta reiästä pöydälle…

  2. Savusuolaa

    So feel you. Mä varmaan olisin jatkanut vatkaamista ja vetänyt vatkaimen pöydästä läpi. ETTÄ TULEE SITÄ SITKOO NÄÄS!

  3. On se jännä kun ei oikeasti muista näitä mokia. Peruskamaa on että joku putoaa lattialle. Yhdet mokkapalat on ainakin menneet ennen uuniin laittoa. Varmaan unohdan heti ne negatiiviset asiat.

    PS. Joko puhutaan Valppaasta?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*