Uusimmat tekstit

Kesäkurpitsapastaa ja saksanpähkinää

Pienen kasvimaamme kesäkurpitsat onnistuivat sittenkin! Korjasimme talteen kolme komeaa kurpitsaa. Niiden koostumus oli paljon tiiviimpi ja paksumpi kuin kaupasta ostamissani. Kurpitsassa oli myös vähemmän siemeniä ja todella tiivis malto. Melkoisia jöötejä. Halusin tehdä ruoan, jossa kesäkurpitsa olisi pääosassa. Halusin korostaa sen vienosti pähkinäistä, täyteläistä makua, ja mikäs olisikaan parempi runko […]

Mäntän Klubilla wanhaa aikaa aistimassa

Briteissä asuvat kaverimme tulivat taas Suomeen, ja pääsimme viettämään parin päivän ex tempore -loman heidän sukulaistensa kesätalolle Mänttään. Täällä on vietetty paljon mukavia hetkiä ystävien, laiskottelun ja hyvän ruoan parissa, niin nytkin. Testasimme Myllyrannan lounaan ensimmäisenä päivänä, ja seuraavana suuntasimme historialliselle Mäntän Klubille. Klubi on rakennettu Serlachiuksen juhlatilaksi vuonna 1920, […]

Rukiiset briossisämpylät hampurilaisille

En ole tähän asti ollut kauhean fanaattinen hampurilaisihminen. Fanatismi tuntuu iskevän nyt pikkuhiljaa, mutta pysäyttämättömästi. Onnistuin eilen tekemään niin hyviä briossisämpylöitä burgereille, että seesaminsiemenillä päällystetystä pakastehötöstä maksaminen ravintolassa tuntuu aina vain katkerammalta. Minulla on näköjään nyt kaksi ehdotonta periaatetta liittyen hyvään hampurilaiseen: 1.) juuston pitää olla pihvin päällä, jotta se […]

Siis…siis tää viinihän maistuu ihan turpeelta

Reilu viikko sitten kävin ensimmäistä kertaa Muumimaailmassa. Päivän päätteeksi oli sellainen olo, että äiti tarvitsee nyt vähän viiniä. Saimme pariksi tunniksi nukuttajan tyttöselle ja livahdimme miehen kanssa Frenckellin sisäpihalle, missä Kukkaisviikkojen Viinikylä oli viimeistä iltaa. Viinikylä tuntuu herättävän ihmisissä aika ristiriitaisia tunteita. Joillekin tämä on kesän must-listalla, samaan tapaan kuin […]