Tampere-talo koki suuren remontin reilu vuosi sitten. Alakerran bistro remontoitiin ravintola Tuhdoksi, Tampere-taloa laajennettiin, ja pitkään evakossa ollut Muumimuseo sai sieltä arvoisensa tilat. Tampere-talon naapurissa asuvana tervehdin uudistuksia ilolla. Oli mukavaa saada uusi lounas- ja illallispaikka naapuriin. Perheestämme löytyy myös innokas Muumimuseossa kävijä.
Miten Muumimaailma tuodaan lasipalatsiin?
Tampere-talo asettaa miljöönä ravintolalle sekä rajoitteita että mahdollisuuksia. Korkeuksiin kurottavat lasiseinät tekevät kapeasta ravintolasalista avaran ja valoisan. Talvella tunnelma on kuin lumikuningattaren jääpalatsissa. Tampere-talo valaistiin Suomi 100 -teemavuoden kunniaksi upeasti, ja violetin sävyisissä valoissa lumen keskellä hehkunut ravintola näytti lumen keskellä lumoavalta.
Kesällä ravintolasta ja terassilta voi ihastella Sorsapuistoa, jonka tunnelma on parhaimmillaan kuin ulkomailta. On jäätelökojua ja kioskia, joogaajia, capoeira-treenaajia, lintuja, lapsia, sunnuntaikirppiksiä ja trumpetinsoittajia. Tampere-talossa esiintyvä kuoro saattaa availla ääntään puistossa ja kajauttaa kesäillassa spontaanin Finlandian.
Moderniin lasieleganssiin on tuotu elementtejä Muumien maailmasta ja Tove Janssonin taiteesta. Seinillä on Muumi-grafiikkaa, ja ruokaa odottelevat lapset voivat väritellä Muumien veneessä. Ulko-oven yläpuolella roikkuu myös Tuhto-sanaan viittaava vene. Tuhto tarkoittaa siis soutajan penkkiä.
Sisustus on jakanut mielipiteitä, kun olen puhunut siitä ihmisten kanssa, ja omakin veneeni seilaa tässä puolelta toiselle. Uusi tila on ryhdikkäämpi ja vähemmän kliininen kuin vanha. Askarteluvene on osoittautunut hitiksi lasten kanssa, kuten totesin kesällä Muumimuseon avajaisissa. Vanhemmat saavat hengähtää hetken, kun lasta ei tarvitse viihdyttää koko ajan. Ravintolan Muumi-rekvisiiitta jää kuitenkin hieman irralliseksi, sillä satukuvastoa on vaikea istuttaa lasipalatsiin.
Oivallista lounasta, loistava lastenlista
Olen lounastanut Tuhdossa pari kertaa. Muumimuseon avajaisissa söimme tyttösen kanssa erinomaisesti. Savukalasalaatti kaprismoussella (13,50) tarjosi virkistävää vaihtelua iänikuisiin lounassalaatteihin. Perinteisen kylmäsavulohen sijaan täytteenä oli maukkaita savustettuja muikkuja. Salaattipohja oli raikas, ja runsaat marinoidut hedelmät piristivät sitä.
Olisin kaivannut annokseeni vain leipää. Kaprismoussea oli pienehkön salaatin kokoon nähden runsaasti. Pari palaa makeaa saaristolaisleipää olisi auttanut kaapimaan moussen lautaselta. Leipä olisi tuonut annokseen myös kaivattua ruokaisuutta. Maku, raaka-aineiden laatu ja käsittelytapa olivat kuitenkin ensiluokkaisia.
Tuhdon lastenlistan ruoat ansaitsevat erityistä hehkutusta. Täällä lapsille tarjotaan kunnon ruokaa, ei nakkeja tai nugetteja. Lasten annokset ovat mukaelmia aikuisten listan ruoista. Annoskoko on vain pienempi, ja esimerkiksi polenta voidaan vaihtaa tutumpaan ja turvallisempaan muusiin.
Lapsemme rakastaa kalaa ja hän on saanut täällä hyviä kala-annoksia. Museon avajaisissa kuolasin kateellisena hänen annostaan, jossa oli itse tehtyä, hyvin suolattua muusia, pinnalta rapeaa ja sisältä pehmeää lohta ja makeaksi paahdettuja sipulirenkaita ja sieniä. Upeaa, että ravintolasta ei ole tehty muovista teemapuistoa, jossa lapsille syötetään Muumi-etuliitteen turvin mikrotettuja eineksiä.
Suolaa suolaa, enemmän suolaa
Kävin ensimmäistä kertaa illallisella Tuhdossa helmikuussa. Tuolloin listalla oli vielä tukevia, talvisia ja slaavilaisia makuja. Se sopi hyvin, sillä ulkona paukkui pakkanen. Olimme varmistaneet etukäteen, että kaksi tuntia riittäisi kuuden hengen seurueen ruokailuun ennen Grandmaster Flashin Tampere-talon keikkaa, jolle olimme menossa.
En ottanut hintoja ylös, ja lista on nyt vaihtunut. Osviittaa hintatasoon saa kuitenkin menusta. Alkupalat ja jälkiruoat maksavat noin kympin, pääruoat parisenkymppiä. Hintataso on yllättävän edullinen, sillä konsertti- ja kongressikeskusten ravintolat ja kahvilat ovat välillä järkyttävän kalliita. Esimerkiksi Helsingin Musiikkitalon kahvilassa pelkkä punaviinilasillinen maksoi talvella 12 euroa, vaikka kyse ei ollut mistään superhuippuviinistä, ja kaatokin taisi olla vain 12 senttiä.
Alkupaloiksi tilasimme pari Tuhdolla kaloja -lajitelmaa (15,50 e), joka taitaa olla listan vakiannos, jonka sisältö elää sesongin mukaan. Annos sopii alkupalaksi kahdelle tai pieneksi tapas-ateriaksi yhdelle. Annoksessa oli esimerkiksi mummonkurkkuja, hernepyreetä, graavattua lohta, kalakroketteja ja mätiä.
Annos oli kaunis, keskellä talvea lupailevan keväinen. Kaikki komponentit olisivat vain kaivanneet enemmän suolaa ja etikkaa. Alkupalat ja naposteltavat saavat olla voimakkaita, jotta ruokahalu herää. Pöydässä ei myöskään ollut sormisuolaa, jolla annosta olisi voinut buustata.
Olisiko kastike Vorschmackin häpäisemistä?
Pääruoaksi valitsin harvinaisen herkun, jota ei enää kovin usein suomalaisten ravintoloiden listoilla näe: Mannerheimin suosikin eli Vorschmackin. Se tarjoiltiin kuorellisen, voisulalla täytetyn uuniperunan, suolakurkun ja punajuuren kera. Ville otti härkäpapufalafeleja currykastikkeessa, ja päätimme jakaa annokset puolivälissä. Seureemme muut jäsenet ottivat paahdettua lohta punajuuririsoton kanssa, Osso buccoa ja alkupalalistalla olleen kermaisen kalakeiton.
Haukoin henkeäni, kun Vorschmack tuli pöytään. Se oli nimittäin valtava. Vorschmack on itsessään jykevä ruoka, sillä se sisältää jauhettua lihaa ja anjovista, ja seos muotoillaan tiiviiksi palleroksi. Vorschmack oli suurempi kuin nyrkkini, peruna kaksi kertaa sen kokoinen. Tiesin, etten mitenkään jaksaisi syödä annosta, vaikka en ole mikään närppijä.
Nyt suolan määrä oli kohdillaan. Vorschmack maistui erittäin hyvältä, mutta mielestämme kokonaisuutta vaivasi kuivuus. Pelkkä smetana ja perunan sisällä ollut voisula eivät riittäneet kastikkeeksi. Pöydässä heitettiin useitakin ideoita annoksen parantamiseen.
Annos olisi toiminut ehkä paremmin pienenä alkupalana. Vaihtoehtoisesti voisulan olisi voinut tarjoilla kannusta, josta sitä olisi voinut kaataa tasaisemmin annoksen päälle. Ehkä perinteistä olisi voinut joustaa sen verran, että smetanaa olisi voinut notkistaa toisella hapanmaitotuotteella tai korvata sen kastikemaisemmalla kermaviilillä. Joka tapauksessa annoksen sinänsä maukkaiden osasten syöminen alkoi tuntua nopeasti työläältä.
Mukavan mausteista kasviruokaa
Härkäpapupyörykät ja curry taas oli nappiannos. Falafelit eivät olleet kuivia tai hajonneet. Mausteisen makeahko kastike vei kielen mennessään. Tätä olisin voinut syödä enemmänkin, mutta Vorschmackiin ja Osso buccoon verrattuna herkullinen kasvisruoka-annos oli pienehkö.
Kalakeiton tilannut kehui annostaan maukkaaksi, mutta mielestäni annos kaipasi ravintolamaisempaa loppusilausta. Kermainen kalakeitto toimii aina, kun raaka-aineet ovat hyvät, mutta illallislistan keitto ei eronnut millään tavalla lounasravintolan sopasta. Kesällä testaamassani muikkusalaatissa lounassalaatin idea nostettiin arjen yläpuolelle. Tässä annoksessa sitä ei tapahtunut.
Osso buccoa ja kalaa en maistanut. Silmämääräisesti kalannahka näytti kuitenkin mukavan rapealta ja punajuuririsotto sopivan valuvalta, silti ryhdikkäältä. Osso buccon tilaaja luonnehti ruokaansa hyväksi, mutta ei erityisen mieleenpainuvaksi.
Illallisemme aikaan Tampere-talossa oli Veljeni vartija -oopperan ensi-ilta. Moni pöytä oli varattu, mutta mitään valtavaa hässäkkää saliin ei syntynyt. Tarjoilu oli ystävällistä, mutta viinejä tai ruokia ei erityisemmin esitelty, vaikka emme mitään pitkiä runoiluja kaivanneet. Pisteet kuitenkin siitä, että tarjoilija pysyi kärsivällisesti tilauksemme perässä, sillä annosten ja viinien valitseminen oli aluksi melkoista arpomista, mitä pahoittelin.
Jouduimme odottamaan jälkiruokamenuta todella pitkään. Kello raksutti. Totesimme, että jälkiruoalle ei olisi enää aikaa, joten joimme vain kahvit. Avec-vaihtoehdoiksi tarjottiin vain kahta listalla olevaa jälkiruokaviiniä, ei esimerkiksi konjakkia tai muita väkeviä.
Testaa harvinaiset leijonaoluet
Ravintolasalin keskipiste on baaritiski, jonka juomatarjonta on runsas ja kauniisti esillä. Tuhdossa pääsee maistamaan tamperelaista erikoisuutta, nimittäin Kaleva Brewingin Tam- ja Pere -oluita. Leijonalogolla koristeltujen oluiden tarina liittyy eläintarhaan, joka Sorsapuistossa oli 60-luvulla. Puolalainen ystävyyskaupunki Lodz lahjoitti Tampereelle kaksi leijonaa. Ne saivat sangen kekseliäästi nimet Tam ja Pere.
Nyt leijonat koristavat vaalean (Pere) ja tumman ale-pullon (Tam) kylkiä. Oluet on tehty varta vasten Tuhdolle. Jos siis haluat kokea ainutlaatuisen tamperelaisen terassielämyksen, testaa leijonabisset tänä kesänä Tuhdossa. Ratikkatyömaakaan ei pilaa tämän terassin näkymiä.
Itse viinilista on suppeahko. Joukossa on niin varman päälle pelattuaja klassikoita (Taittinger), suuren yleisön suosikkeja (Freixenet) kuin vähän kokeilevampia vetoja. Listalla on esimerkiksi italialainen Ferro 13 Hipster. Tässä Negroamarossa on veikeä hipstereille vinoileva etiketti, mutta itse viini on vain helppo seurustelujuoma, joka maksaa Alkossa alle kympin. Tuntuu turhauttavalta maksaa lasillisesta keskinkertaista viiniä Alkon pullollisen hinta.
Ei oopperalisää hinnoissa
Illallispaikkana Tuhto ei tarjonnut vielä wou-elämystä. Päiväaikaan ja perheen kanssa aterioidessa tämä on kuitenkin todella mukava ravintola. Nyt lounaaseen laitetaan paukkuja enemmän kuin peruspaikoissa, mutta illallisella pelataan vielä turhan varman päälle.
Pidän kuitenkin siitä, että Tuhdon tyyli ja hintataso ovat taviksen saavutettavissa – juuri sellainenhan Tampere on kulttuurikaupunkinakin. Ylihintaiset, oopperalisää sisältävät paikat eivät täällä pitkälle pötkisi.
