valkosuklaa-limepasha ohje

Ei niin vaikeaa kuin luulisi: Valkosuklaa-limepasha

Vuorossa vihdoin pääsiäisaterian päätös, valkosuklaalla ja limellä höystetty pasha. Halusin kokeilla tätä, koska olen saanut harmillisen usein niin huonoa pashaa, että koostumuksesta on tullut lähinnä mieleen eräs toinen, hyvin samankaltainen sana. Lisäksi olen kuvitellut, että pashan tekeminen on vaikeaa.

Muistattekos vuosien takaa kaupan pienet pashapurkit? Semmoiset jugurttipurkin kokoiset, joissa oli muistaakseni keltaisella pohjalla pajunkissoja. Manguin äitiä ostamaan minulle purkin, ja pettymykseni oli karvas. Joukossa olleet rusinat tökkivät todella pahasti, enkä halunnut lisätä niitä tähänkään reseptiin. Halusin raikastaa perinteistä pääsiäisruokaa ja virittää siitä version, joka sopii muihinkin juhliin kuin pääsiäiseen.


Hain inspiraatiota Kirjeitä kaakaopurkissa-blogista, jonka resepti on iso: maitorahkaa tulee peräti puoli kiloa. Suuri seurueemme söi tästä jälkiruokaa pari päivää. Koska pasha on tiivistä tavaraa, voit puolittaa reseptin. En käyttänyt pashamuottia, vaan lävikköä, jonka panin valumaan isompaan muovikulhoon.

Tarvitset valuttamiseen myös suuren sideharson. Harsosta tuppaa jäämään pashan pintaan aina hieman kuviota, vaikka asettelisit kankaan kuinka tarkasti. Sen ei kannata antaa häiritä. Harsonjäljet on jätetty näihin Valion markkinointikuviinkin. Kuviointi enemmänkin kuuluu asiaan.

Ainekset:

500 grammaa maustamatonta maitorahkaa
130 grammaa voita
2 keltuaista
1,5 desiä sokeria
3 desiä kuohukermaa
4 teelusikallista vaniljasokeria
2 limeä
200 grammaa valkosuklaata

1. Pehmitä voi huoneenlämpöiseksi. Vaahdota voi ja puolet sokerista kuohkeaksi massaksi.

2. Vaahdota toisessa astiassa keltuaiset ja loppu sokeri.

3. Vaahdota kolmannessa astiassa kerma vaahdoksi.

4. Sulata reilu puolet valkosuklaasta miedolla lämmöllä, mieluiten vesihauteessa. Sekoita koko ajan. Anna sulan suklaan jäähtyä pari minuuttia.

5. Sekoita samaan astiaan maitorahka, sokeri-keltuaisvaahto, sokeri-voivaahto, sula suklaa ja vaniljasokeri. Pese limet hyvin. Purista joukkoon toisen limen mehu ja raastettu kuori.

6. Lisää seokseen viimeisenä kermavaahto. Kostuta sideharso, puristele se kuivaksi ja asettele harso mahdollisimman tasaisesti lävikköön tai siivilään. Kaada pasha lävikköön harson päälle. Valuta pashaa suuremmassa astiassa jääkaapissa yön yli.

Jotta pasha tiivistyisi kiinteäksi, voit käännellä sideharson reunat pashan päälle ja laittaa siihen jotakin painoksi. Tästä kuvasarjasta pääsee aika hyvin hajulle siitä, miten toimia:

pasha

pasha

Tällä kertaa peura ei siis päätynyt pataan, vaan pysyi purkissa ja pashan painona. Ja tämmöinen siitä sitten tuli. Toinen lime ja loppu valkosuklaa säästetään koristeiksi. Viipaloi lime ohuiksi siivuiksi, koristele pasha ja ripottele päälle raastettua valkosuklaata. Limen ei tarvitse olla pelkkä koriste, sillä se raikastaa mukavasti suuta täyteläisen annoksen jälkeen.

Rakenne ja maku menivät niin nappiin, että tätä voisi tehdä kesällä kahvipöytään kakun korvikkeeksi. Makeaa ja paksua, silti kirpsakkaa ja sitruksista.

Meikäläisen kokkailuja ja syöminkejä voi tosiaan seurata nyt Facebookin ja Twitterin lisäksi myös Instagramissa. Saatanpa lisätä sinne myös ah niin luonnollisia törröhuuli/peura ajovaloissa/hei olen hämmentynyt runotyttö -kuviakin. Eli siitä vain tirkistelemään. Mun pitää ostaa itselleni pian joku rukki kompensaatioksi, että pysyn henkisessä kodissani 1800-luvulla….

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*