Itsenäisyyspäivälle ei ole kehitetty omia perinneherkkuja, mitä olen aina ihmetellyt. Aika moni tuttuni ottaa tuolloin varaslähdön jouluun ja syö laatikoita ja jotain lihaa. Blogeja selaillessani huomasin monen tekevän karjalanpaistia tai vastaavaa, vähän tuhdimpaa, pitkään hautuvaa liharuokaa.
Karjalanpaisti ja jouluruoat ovat ihan hyviä, mutta ne eivät herätä minussa kauheasti intohimoja. Pidimme itsenäisyyspäivänä pienet illanistujaiset, ja halusin näperrellä mieluummin pieniä suolapaloja. Ideana oli käyttää mahdollisimman halpoja, lähellä tuotettuja raaka-aineita. Ei siis ranskalaisia juustoja, kalamata-oliiveja ja ilmakuivattua kinkkua, vaan naposteltavaa arkisista aineista, jotka tulee kaupassa sivuutettua liian helposti.
Mouhosin jo lasagne-postauksessani suomalaisten juuresten erinomaisuudesta ja jatkan nyt samaa aivopesua. Juureslastut ovat mielestäni paljon maukkaampia kuin tavalliset sipsit. Kaupassa ne vain maksavat paljon enemmän kuin perunalastut, ja pakkauskoko on todella pieni. Juuressipsien väkertäminen vaatii hiukan vaivannäköä, mutta nämä ovat menneet kaikissa bileissä kuin kuumille kiville.
Tällä kertaa teimme sipsejä porkkanasta ja palsternakasta. Punajuuri sottaa sen verran, että helposti räjähtävän ihmisen (minun) kannattaa skipata se. Myös lantusta ja bataatista tulee hyviä sipsejä, ja itse tehdyt perunalastutkin ovat maukkaampia kuin kaupan ronksut. Tosin sipsi on näille ehkä väärä nimitys. Juurekset pitäisi kuivata, jotta niistä tulisi kauttaaltaan raksuvan rapeita. Nämä jäävät hiukan pehmeämmiksi, ja sopivat lämpiminä myös lisukkeeksi, keiton koristeeksi tai alkupaloiksi.
Resepti ei ole monimutkainen. Pese ja kuori esim. yksi pieni palsternakka, pari porkkanaa ja pieni lanttu. Suikaloi juurekset ohuiksi lastuiksi kuorimaveitsellä tai juustohöylällä. Kaada tarpeeksi korkeaan kattilaan reilusti rypsiöljyä, noin puoli kattilallista. Kuumenna öljy kuplivaksi, mutta varo, että se ei kuumennu liikaa ja syty tuleen. Jos öljy syttyy, älä kaada kattilaan vettä, koska se saa palavan rasvan roiskumaan. Jos öljy kärähtää, peitä kattila äkkiä kannella.
Kun öljy porisee maltillisesti, kaada juuressuikaleet kattilaan ja anna niiden kypsyä, kunnes ne alkavat näyttää rapsakoilta ja saavat väriä pintaan. Jos pelkäät friteeraamista, pyörittele suikaleet runsaassa öljyssä ja paahda ne leivinpaperin päällä uunissa. Kypsennetyt, hiukan jäähtyneet suikaleet voi maustaa esim. hunajatilkalla, ripauksella suolaa ja yrteillä. Timjami ja rosmariini käyvät hyvin. Makeat juurekset saavat kivasti lisäpotkua, jos ne maustaa ripauksella chiliä.
Menumme hämmentävin ruokalaji taisi olla siiderissä haudutettu mustamakkara. Idea tähän ruokaan tuli ravintola Saludin tapas-baarista. Baarin listalla oli joskus siiderissä haudutettuja pieniä verimakkaroita. Verimakkarahan ei ole mikään uniikki manselaiskeksintö. Olen syönyt ainakin Espanjassa ja Englannissa. En löytänyt mistään suomenkielistä ohjetta, joten selailimme englannin- ja espanjankielisiä reseptejä ja päätimme lopulta luottaa omaan makuaistiimme. Ei muuta kuin Sittarista reilut puoli kiloa mustaa, tölkki kuivaa, hedelmäistä omenasiideriä ja kyökkiin.
Leikkasimme makkaran melko pieniksi paloiksi ja kaadoimme uunivuokaan noin 1,5 ruokalusikallista sokeria, ehkä teelusikallisen suolaa ja 2,5 desiä siideriä. Makkara muhi pitkään miedolla lämmöllä alatasossa. Aina, kun neste oli lähes kokonaan haihtunut, lisäsimme siideriä. Makkara imi sitä kiitettävästi. Tarjoilimme mustan vasta seuraavana päivänä. Lorautin keraamiseen tarjoiluastiaan desin verran siideriä ja valelin sitä hiukan makkaroiden päälle. Nopea käynti 150-asteissa uunissa ja pöytään. Parasta tietenkin olisi, jos verimakkara olisi raakaa. Jo kerran kypsennetyn makkaran hauduttamisessa tarvitaan paljon nestettä, ettei makkara kuivu korpuksi.
Tämä satsi onnistui hyvin. Vieraat kehuivat siiderin ja makkaran liittoa hämmentäväksi, mutta onnistuneeksi. Hiukan makeahko verimakkara sopii hyvin yhteen hedelmäisen siiderin kanssa. Tämän mustan kanssa puolukkahillo on liian hapokasta. Kriikunahillossa on juuri sopivasti makeutta, mutta myös pientä hapokkuutta, kuten makkarassakin.
Mustan kaveriksi teimme perunasalaattia vähän kevyemmällä kastikkeella. Harkitsin aluksi kaalisalaattia, mutta coleslaw on kaalin hapokkuuden vuoksi turhan ärhäkkä lisuke makeahkolle makkaralle. Perunasalaatissamme oli noin 500 grammaa pestyjä, keitettyjä, kuorellisia puikulaperunoita, yksi suolakurkku, pieni punasipuli ja ruohosipulia. Sekoitimme kastikkeen pienestä pöntöllisestä turkkilaista jugurttia ja desistä tavallista majoneesia. Mausteeksi maun mukaan valkoviinietikkaa, suolaa ja pippuria.
Lisäksi leivoimme pienen satsin karjalanpiirakoita ja ison keon torttuja (ihan kaupan valmiista torttutaikinasta luumu- ja omena-kanelisoseella). Piirakoiden ja rieskan (tämäkin kaupan leipähyllystä) kaveriksi munavoita. Ja sehän tehdään kunnon voista eikä mistään kasvisrasvasössöstä. En käytä leivän päällä mitään levitteitä, koska rasvainen juusto ei mielestäni kaipaa sitä. Mutta ruoanlaitossa käytän aina voita, en koskaan margariinia.
Karjalanpiirakoiden tekeminen on oma taiteenlajista. Jos innostun tästä näpertelystä uudelleen, voin omistaa sille oman postauksensa ja kokeilla vaikka eri täytteitä. Nyt kaikki energia meni rypytysten taiteiluun, enkä jaksanut ottaa työvaiheista kuvia.
Ystävämme toi pullon kuplivaa. Tosin tämä italialainen La Marca Prosecco löytyy Alkossa valkoviinihyllystä. Varsin mukiinmenevä kuohujuoma vaikka piknikille tai illanviettoon. Ei mitään proseccojen terävintä kärkeä, mutta todella hyvä hinta – laatu-suhde (9,99 e). Alkon sivuilla La Marcaa kuvaillaan puolimakeaksi, mutta äitelää se ei missään nimessä ole, enemmänkin hedelmäinen ja aika lempeä. Tuoksu on todella mieto ja siinä on jännä ripaus lakritsia. Sopi aika hyvin mustan kyytipojaksi.
Harmikseni unohdin ottaa kauppakuitin talteen. Näiden raaka-aineiden hinta ei kuitenkaan ollut korkea. Väitän edelleen, että hyvän ruoan ei tarvitse olla kallista. Kaikkein tärkeintä on mielikuvituksen käyttö sekä raaka-aineiden ja mausteiden yhdistely uudella tavalla. Sipsien, piirakoiden ja salaattien tekeminen vaatii hiukan aikaa ja vaivaa, mutta ei mahdottomasti. Teimme kaikki ruoat kahteen pekkaan reilussa kahdessa tunnissa. Eli mars, juureslaarille siitä!
